Nyt ruennut mietityttämään ja huvittaman kun ajattelen noita mun raskausviikkoja 10-20. Tuli mieleeni että olinko jollain tavalla välinpitämätön (vaikka mielestäni en ollut) kun en juurikaan kysellyt neuvolassa tai muuallakaan, vaikka mitä ihme tuntemuksia oli.
Odotan siis ensimmäistäni ja en ole myöskään läheltä seurannut kenenkään tuttavankaan raskautta, joten tietoa kivuista ja tuntemuksista ei ollut. Toki välillä huolestuin esim. kovista (ilmeisestikkin) liitoskivuista mutta selitykseksi riitti se että kehossani kasvaa pieni ihminen joka on yhtä monimutkainen kokonaisuus kuin minä itse joten erilaiset tuntemukset varmasti kuuluvat asiaan! Nyt näitä juttuja lukiessani vaan totesin että olisikohan minunkin pitänyt olla huolestunut ajoittain.. Tämä nyt on vain tälläinen pohdiskelu :) Totta kai luin kaiken materiaalin mitä neuvolasta sai, mutta tuntuu että aika iisisti olen pystynyt olemaan.
Tämä saattaa johtua myös siitä että meidän perheessä suhtautuminen sairauteen, kuolemaan, syntymään yms. on ollut aina aika "rento". Siis kaikki se on osa elämää ja oman kehon kuuntelua on aina pidetty ensisijaisena apuna kipuihin tms..
Ei tällä kirjoituksella ollut mitää tarkoitusta, mutta nyt toivon että kaikki odottajat jos mietityttää kivut tms. on hyvä tietenkin kysyä mahdollisia syitä, mutta myös välillä aina pieni muistutus itselle siitä mitä siellä masussa tapahtuu auttaa asennoitumaan! :)
Hyvää jatkoa kaikille!
Odotan siis ensimmäistäni ja en ole myöskään läheltä seurannut kenenkään tuttavankaan raskautta, joten tietoa kivuista ja tuntemuksista ei ollut. Toki välillä huolestuin esim. kovista (ilmeisestikkin) liitoskivuista mutta selitykseksi riitti se että kehossani kasvaa pieni ihminen joka on yhtä monimutkainen kokonaisuus kuin minä itse joten erilaiset tuntemukset varmasti kuuluvat asiaan! Nyt näitä juttuja lukiessani vaan totesin että olisikohan minunkin pitänyt olla huolestunut ajoittain.. Tämä nyt on vain tälläinen pohdiskelu :) Totta kai luin kaiken materiaalin mitä neuvolasta sai, mutta tuntuu että aika iisisti olen pystynyt olemaan.
Tämä saattaa johtua myös siitä että meidän perheessä suhtautuminen sairauteen, kuolemaan, syntymään yms. on ollut aina aika "rento". Siis kaikki se on osa elämää ja oman kehon kuuntelua on aina pidetty ensisijaisena apuna kipuihin tms..
Ei tällä kirjoituksella ollut mitää tarkoitusta, mutta nyt toivon että kaikki odottajat jos mietityttää kivut tms. on hyvä tietenkin kysyä mahdollisia syitä, mutta myös välillä aina pieni muistutus itselle siitä mitä siellä masussa tapahtuu auttaa asennoitumaan! :)
Hyvää jatkoa kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen myös ollut "liikkeellä" samaisella asenteella ja kaikki on mennyt hyvin tähän asti (rv. 39 2). Tietysti on eteen tullut muutama tilanne, jotka ovat säikäyttäneet (esim. neuvolasta kiireellinen lähete äippäpolille), mutta omaa itseä kuuntelemalla olen kyllä välttynyt stressiltä. Se, että mahassa kasvaa pieni ihminen, aiheuttaa tietysti kaikenlaista pientä fyysistäkin tuntemusta. "Kolotukset" kuuluvat asiaan ja kyllä se oma kroppa kertoo, jos jokin on oikeasti hätänä. Näin uskon ainakin.
minäkin, vaikka menossa vasta rv18.
Tosin työkaverit ym. kohtelee kuin invalidia... Holhoomassa kaiken aikaa ;)
..koska stressitön raskaus on kaikille parempi. Pakko silti sanoa että asialla on toinenkin puoli, nimittäin se, että kukaan meistä ei koskaan voisi kuvitella että juuri MULLE ja MUN VAUVALLE voisi tapahtua jotain ikävää ja sen vuoksi ei osata lähteä vaatimaan selityksiä ja tutkimuksia jos jotakin outoja oireita ja tuntemuksia ilmaantuu, kun ajatellaan vaan että eihän nyt MULLE voi mitään tapahtua. Ja sitten jos jotakin tapahtuukin niin voi että sitä syyllisyyttä, että kunpa olisin herännyt ajoissa kysymään lääkäriltä mikä mua vaivaa kun on tällästä ja tällästä oiretta. On ihan tervettä tarkkailla omaa kehoa ja jos tuntuu oudolta, on parempi ottaa asiasta selvää ja vaatia tutkimuksia, kuin antaa asian olla ja ajatella, että se kuuluu asiaan. Itse yritin kaikista raskauteni vaikeuksista huolimatta ottaa rauhallisesti ja ajatella että ei tässä mitään hätää, kuuluu asiaan, turha nyt on taas lähteä lääkäriin tai sairaalaan tai neuvolaan valittamaan. Ja yhtäkkiä mulla olikin kuollut pieni poika siinä... Seuraavassa raskaudessa tiedän vaatia kaiken tutkimuksen ja palvelun mitä yhteiskunta vaan voi veroja maksavalle raskaana olevalle huolestuneelle äidille tarjota.
..jos jotain on tapahtuakseen, niin ei siihen välttämättä auta vaikka miten tutkimuksissa ravaisi, se on taas asian yksi puoli. Kuolema on osa elämää, se on vaan niin, ihmisiä kuolee, ja pieniä vauvoja. Mutta kyllä sitä silti mielellään tekisi kaikkensa että voisi lapsensa pelastaa..