Kauhun tasapaino

Kauhun tasapaino oli aikoinaan kylmän sodan aikana merkittävä termi. Siihen aikaan paha poika oli Neuvostoliitto. Vasta „rautaesiripun“ pudottua selvisi, ettei Neuvostoliitto ollut läheskään niin vaarallinen kuin ihmisten annettiin ymmärtää. Ihmiset tunsivat itsensä vähän hölmöiksi, kun olivat vuosikausia henkeään pidättäen rukoilleet Reaganin Tähtien Sotaan valmistautumisen takaavan maailmanrauhan.

Nyt tarvittiin nopeasti kauhun tasapainoa ylläpitämään uusi uhka. Esimerkiksi Ranskassa ulkopolitiikan asiantutijat ennustivat jo 80-luvun alussa, että sinä päivänä kun Neuvostoliitto romahtaa ja se paha poika paljastuukin nynneröksi, niin se paha poika löydetään uudestaan Lähi-idästä ja Islamista. Suurvallat tarvitsevat aina vihollisen oikeuttaakseen mahtavat varustautumiskustannukset sotien varalta. Ja pelko saa tavallisen Matti Meikäläisen hyväksymään mitä tahansa minkä annetaan ymmärtää olevan hänelle parhaaksi.

Islam on ikivanha uskonto, mutta sen mukanaan tuomat ongelmat aivan yllättäen putkahtivat esiin vallan sopivasti tähän saumaan aivan kuten mm. ranskalaiset asiantuntijat ennustivatkin. Olettakaamme, että länsimaat saavat kuin saavatkin muslimimaat „demokratisoitua“ haluamallaan tavalla. Mistä maailmankolkasta tai uskonnosta tulee se seuraava „uhka“ mikä oikeuttaa muutamat läntiset suurvallat lisäämään sotavarustustaan ja sitä mukaa sananvaltaansa? Se uhka kun aina pitää olla olemassa.

Mitä jos Islamin „rautaesiripun“ annetaan romahtaa ja muslimimaat osottautuvatkin köyhiksi kansoiksi, jotka vain ja ainoataan toivovat, että länsimaat jättävät heidät, heidän uskontonsa ja heidän öljykenttänsä vihdoin ja viimein rauhaan ja antavat heidän kaikessa rauhassa tapella keskenään kuten ennenkin kautta aikojen? Miltä tuntuu sinä päivänä siitä hölmistyneestä suomalaisesta, joka on jo toista kertaa elämänsä aikana tunnollisesti ja vilpittömin mielin suostunut ulkopoliittisen propagandan uhriksi?

Monia tämän palstan kirjoittajia pelottaa Islam ja muslimit. Muslimien keskuudessa Suomi taas on yleensä tunnettu järkevänä ja poliittisesti neutraalina maana. Ei suomalainen ryntäile heidä maissaan konekivääri kainalossa tuputtamassa omia lakejaan ja kaurapuuroaan, siitä he ovatkin meille kiitollisia. Me annamme heidän olla rauhassa ja he antavat meidän olla rauhassa. Samaa Suomi-linjaa saavat aivan vapaasti kokeilla muutkin valtiot, joilla on asiaan liittyviä ongelmia.

Asiallinen kriittisyys kaikkea uutta, outoa ja pelottavaa kohtaan on aina paikallaan. Toivokaamme, ettei se kriittisyys jää yksipuoliseksi, vaan että suomalaiset tosiaankin osoittaisivat etteivät ole noin vain huijattavissa puolin taikka toisin. Sotaan kuuluu molemminpuolinen propaganda ja se, jolla on suurempi markkinointipudjetti, vetää pidemmän korren. Jos pelkäämme jompaa kumpaa osapuolta, olemme jo hävinneet pelin, sillä menemme automaattisesti toisen tai toisen selän taakse turvaan, sieltä emme sitten näe taistelukentälle, vaan uskomme mitä meille olan yli huikitaan. Voimme myös todistaa, että suomalaisilla on omaakin selkärankaa, ja osaamme pysytellä asioiden yläpuolella. Voimme yrittää avoimin mielin ja objektiivisesti ymmärtää maailmanpolitiikan kulissien takaiset suuret kuviot ja se miten uskonnot niihin sekoitetaan.

Pelkän Islamin ja muslimien solvaaminen, taikka länsimaitten ulkopolitiikan arvostelu hakuammuntana ilman monipuolista taustatietoa ja asiayhteyttä ei taida viedä meitä puusta pitkää, se näkyy pelkästään jo tämän palstan juupas-eipäs-turpa-kii keskustelulinjasta. Yksi sun toinen pitää jääräpäisesti omasta mielipiteestään kiinni, puolin ja toisin. Saksassa oppimani lause „Ota selvää ja salli itsesi yllättyä“ on mielestäni aika hyvä nyrkkisääntö myös tähän aiheeseen.