Montako

jotka myöntää tehneensä virheen liikenteessä???
Oletan että 2-3 asiallista vastaajaa ja loput haistattelijoita. siis kaikista tämän lukevista.
10940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

myöntämään että erään kerran tein arviointi virheen ajoneuvoyhdistelmällä talvella ja vain tarkkaavaisen henkilöautoilijan kulku pelasti hänen henkensä hetken haukottuani ilmaa jatkoin pitkää matkaani tämä tuli päälimmäisenä mieleeni

Äänestä
  • oli tarkoitus. Siis ei nimiä.

    Äänestä

Myönnän tekeneeni useita virheitä liikenteessä, niin monta etten edes ala arvioimaan niiden määrää!

Sellaisiakin virheitä on useita joissa on tullut taloudellisia menetyksiä, muttei vielä ainakaan ole kukaan loukkaantunut saatikka kuollut.

Äänestä

En myönnä tehneeni ajovirheitä.

-kolaroinut en ole
-vaaratilanteista useimmat olen välttänyt ennakoimalla
-nopeat reaktioni ovat pelastaneet pari törppöä syyllisyydeltä

Ylinopeutta ajan ja muutenkin rikon sääntöjä kun siitä ei muille ole vaaraa.

Äänestä

Olen tehnyt virheitä liikenteessä, sen tarkemmin erittelemättä.

Äänestä

Henkilöautolla olen ajellut enimmäkseen, Suomessa ja muualla, suunnilleen 3 miljoonaa kilometriä.

On siihen mahtunut monta mokaa ja virhettä. Ylinopeutta, kun en ole hoksannut liikennemerkkiä, ohituksia risteysalueella, ja ihan sitä kaikkea mahdollista.

Kaksi lievää peltikolhua, vastapuoli syyssä, ja yksi kunnon oma moka; huoltoaseman pihasta suoraan viisihenkisen perheen Corollan kylkeen rautapuskurisella maasturilla. Corollan kylki kuoriutui auki, mutta ei kuhmun kuhmua kenellekään! Hirveä tuuri...

Se joka ei ole yhtään virhettä liikenteessä tehnyt on jo tehnyt yhden pahan virheen: syyllistynyt asennevammaan.

Kun liikkuu niin väistämättä tekee virheitä, ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti kuitenkin pieniä, ja toivottavasti tuurit ovat kohdallaan.

Aika paljon turvallisempaa olisi liikenne jos kiinnittäisimme enemmän huomiota omiin virheisiimme kuin toisten, ja pyrkisimme niitä omia virheitämme karsimaan.

Äänestä

Kyllä jokaiselle sattuu virheitä, tärkeää on huomata ne myös itse ja yrittää oppia niistä. Muutama vuosi sitten kun hommasin korttiin lisää kirjaimia ajoin hyvinkin itsekriittisesti, ja jossain määrin se tapa jäikin päälle. Täytyy vähän kehuakin, tuon tuloksena D-inssin vastaanottajan ainoa kommentti ajokokeesta oli "mukavaa kyytiä se oli".

Virheitä sattuu minulle edelleen, mutta pyrin havaitsemaan ne ja olemaan toistamatta niitä.

Äänestä

harvoin näkee.

Tarkoitukseni oli juuri saada lukija muistelemaan ajoansa ihan alkumetreistä asti koska virheistä oppii ja kukaan ei ole seppä syntyessään.

Äänestä

Yhden kerran olen vilkuttanut risteyksessä vasemmalle, vaikka olin ajamassa suoraan.:)

Onhan toki vakavampiakin virheitä sattunut. Ja ajokilometrien myötä niitä omia virheitään huomaa kokemuksen lisääntyessä aina vaan enemmän. Uutena kuljettajanahan ei huomannut omia virheitä ollenkaan, eikä silloin ollut kyse välttämättä asennevammasta. Ajokilometrien myötä virheiden määrä tosiaan tuntuu lisääntyvän, mutta niiden vakavuus onneksi pienenee.

Äänestä

Eipä ole kauaa aikaa siitä kun rampilta alas tullessani olin ajaa rekan alle. Ei ollut kun parista sentistä kiinni että olisin ollut rekan alla. Onneksi myös rekkakuski reagoi nopeasti.
Sateinen keli, enkä vaan nähnyt rekkaa. Olisi pitänyt katsoa paremmin ja pysyä omalla kaistalla pidempään eikä luottaa siihen että yleensä rampilta tultaessa saa hyvin tilaa siirtä toiselle kaistalle.
Kyllä silloin sydän jyskytti niin että oli pakko nousta heti seuraavasta rampista ylös ja pyssätä huoltoaseman pihaan vähän rauhoittumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täältä löytyy kirjoitti:

jotka myöntää tehneensä virheen liikenteessä???
Oletan että 2-3 asiallista vastaajaa ja loput haistattelijoita. siis kaikista tämän lukevista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu