En todellakaan TAHDO määritellä itseäni bulimiasta kärsiväksi. Sairaus on onneksi lieventynyt sitä mukaa kun itsearvostus on noussut.. enää oksennan satunnaisesti, kerran pari kuukaudessa ehkä, ja silloinkin vain "erikoistapauksissa".
En ole ikinä ostamalla ostanut ruokaa oksentamista varten. Kai olen semmoiseen liian pihi ja köyhä, onneksi :I
Asun yksin kolmatta vuotta joten ostoksia voi kontrolloida. Ennen kotona asuessa ja parisuhteessa ei voinut niin tarkkaan valita ostoksiaan, vaan kaappiin varastoitui herkkuja ja lihottavia ruokia.
Mun selviytymiskeinoni on että en kerta kaikkiaan osta mitään herkkuja kotiin. En saa yleensä sellaista ahmimis-oksentamiskohtausta kuin herkuista ja roskaruuasta.. no, yleensä..
Joskus pahimmassa ahdistuksessa menee kyllä leipää voilla yms hirveitä määriä eikä niitä pysty mitenkään päässään kuvittelemaan "terveelliseksi", vaikka ruisleipää olisikin.
Kaupassa kierran karkki- ja sipsihyllyt sekä einestiskinkin kaukaa. Perusruokani koostuu suurinpiirtein kalasta, kanasta, pakastevihanneksista, light-juomista, puurosta ja ruisleivästä sekä rahkasta. Mun on melkein pakko ostaa samaa joka kerta.. Töissä sallin itselleni palan kakkua tai pullaa jos on tarjolla, sillä töissä EI VOI muiden nähden alkaa kahvipöydässä mättämään. Makeanhimo pysyy siten siedettävänä, kun joskus saa maistaa hyvääkin jota ei oksenna. Syyllisyyskin unohtuu töiden tuoksinassa..
Joskus joku tuo mulle herkkuja tuliaisena, äiti, työkaveri, ystävä.. kumma juttu että miten tuollaisia pidetään LAHJOINA. Tekisi mieli kirkua ja huutaa että MIKSI tuot mulle tämmöistä, tää on mulle yhtä kuin itseinho ja häpeä ja sabotaasi. Mutta en ole tästä kellekään kertonut enkä pysty, se siitä.
Senhän tietää mitä herkuille sitten tapahtuu..
Harrastan säännöllisesti kuntosalia joten sen avulla olen päässyt pahimmasta "läskikammosta". Tiedän että en voi painaa sairaalloisen vähän, koska lihastakin on. En enää tarkkaile itseäni vaa'alla. En enää mahdu samoihin vaatteisiin kun ysiluokalla, mutta uskon vihdoin että VARTALO MUUTTUU, ihan oikeasti, eikä se tarkoita lihomista (esim. lantion luut muuttavat muotoaan vielä pitkään teini-iän jälkeen)!
En jää kotiin pitkiksi ajoiksi masentumaan vaan yritän lähteä ulos kuluttamaan aikaa pois jääkaapin luota.
Jos ahmimishimo tulee, syön pakastevihanneksia ja juon light-kokista kunnes nälkä katoaa. En syyllistä itseäni näistä koska järkeilen että vihannekset ei lihota eikä juoma. En päästä itseäni ahmimistilaan asti.
Olen päässyt eroon pahimmasta, luojan kiitos. Mulla ei ole ehtinyt tulla fyysisiä vaurioita, paitsi että tuntuu että vatsa ei sulata ruokaa kunnolla enää (??). Sydämen rytmihäiriöt on loppuneet miltei kokonaan.
En silti ole täysin terve, käytän tätä painonhallintakeinona jos olen syönyt jotain mielestäni "tuomittavaa ruokaa".
Liian paljon tää elämäni pyörii ruuan ja itsen ympärillä, ymmärrän tämän :(
Pitäisi niin oppia armahtamaan itseään edes vähän, tai arvostamaan.. se kai on kaiken ydin.
En ole ikinä ostamalla ostanut ruokaa oksentamista varten. Kai olen semmoiseen liian pihi ja köyhä, onneksi :I
Asun yksin kolmatta vuotta joten ostoksia voi kontrolloida. Ennen kotona asuessa ja parisuhteessa ei voinut niin tarkkaan valita ostoksiaan, vaan kaappiin varastoitui herkkuja ja lihottavia ruokia.
Mun selviytymiskeinoni on että en kerta kaikkiaan osta mitään herkkuja kotiin. En saa yleensä sellaista ahmimis-oksentamiskohtausta kuin herkuista ja roskaruuasta.. no, yleensä..
Joskus pahimmassa ahdistuksessa menee kyllä leipää voilla yms hirveitä määriä eikä niitä pysty mitenkään päässään kuvittelemaan "terveelliseksi", vaikka ruisleipää olisikin.
Kaupassa kierran karkki- ja sipsihyllyt sekä einestiskinkin kaukaa. Perusruokani koostuu suurinpiirtein kalasta, kanasta, pakastevihanneksista, light-juomista, puurosta ja ruisleivästä sekä rahkasta. Mun on melkein pakko ostaa samaa joka kerta.. Töissä sallin itselleni palan kakkua tai pullaa jos on tarjolla, sillä töissä EI VOI muiden nähden alkaa kahvipöydässä mättämään. Makeanhimo pysyy siten siedettävänä, kun joskus saa maistaa hyvääkin jota ei oksenna. Syyllisyyskin unohtuu töiden tuoksinassa..
Joskus joku tuo mulle herkkuja tuliaisena, äiti, työkaveri, ystävä.. kumma juttu että miten tuollaisia pidetään LAHJOINA. Tekisi mieli kirkua ja huutaa että MIKSI tuot mulle tämmöistä, tää on mulle yhtä kuin itseinho ja häpeä ja sabotaasi. Mutta en ole tästä kellekään kertonut enkä pysty, se siitä.
Senhän tietää mitä herkuille sitten tapahtuu..
Harrastan säännöllisesti kuntosalia joten sen avulla olen päässyt pahimmasta "läskikammosta". Tiedän että en voi painaa sairaalloisen vähän, koska lihastakin on. En enää tarkkaile itseäni vaa'alla. En enää mahdu samoihin vaatteisiin kun ysiluokalla, mutta uskon vihdoin että VARTALO MUUTTUU, ihan oikeasti, eikä se tarkoita lihomista (esim. lantion luut muuttavat muotoaan vielä pitkään teini-iän jälkeen)!
En jää kotiin pitkiksi ajoiksi masentumaan vaan yritän lähteä ulos kuluttamaan aikaa pois jääkaapin luota.
Jos ahmimishimo tulee, syön pakastevihanneksia ja juon light-kokista kunnes nälkä katoaa. En syyllistä itseäni näistä koska järkeilen että vihannekset ei lihota eikä juoma. En päästä itseäni ahmimistilaan asti.
Olen päässyt eroon pahimmasta, luojan kiitos. Mulla ei ole ehtinyt tulla fyysisiä vaurioita, paitsi että tuntuu että vatsa ei sulata ruokaa kunnolla enää (??). Sydämen rytmihäiriöt on loppuneet miltei kokonaan.
En silti ole täysin terve, käytän tätä painonhallintakeinona jos olen syönyt jotain mielestäni "tuomittavaa ruokaa".
Liian paljon tää elämäni pyörii ruuan ja itsen ympärillä, ymmärrän tämän :(
Pitäisi niin oppia armahtamaan itseään edes vähän, tai arvostamaan.. se kai on kaiken ydin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
suuri kiitos että kirjoitit tämän! Siitä sai taas lisää voimia yrittää selviytyä ja uutta toivoa tulevaisuuteen :) hyvää jatkoa sinulle
hei! Hienoa, että olet päässyt pahimman yli ja pikkuhiljaa normaaliuteen päin (mikä ei kuitenkaan koskaan täydellisesti tule vastaan). Olen itse lopettanut oksentamisen kokonaan, mutta niin kuin sanoit, toki elämäni pyörii aivan liikaa yhä ruoan ympärillä. Sillä nyt joudun olemaan tiukempaakin tiukempi siinä, mihin saan koskea ja mihin en.. Jos aamulla esimerkiksi popsin vähän liikaa, jätän sen sitten päivällä syömästäni pois. Kaupassa käynti on myös sellainen viha-rakkaussuhde, sillä tekisi niin mieli aina napata edes pikkuinen pussi irtokarkkeaja, mutta sitten sitä taas on niin tyytyväinen itseensä jos ei ostakaan mitään naposteltavaa. Minulla on myös jatkuvasti tarve popsia jotain, niinpä olen onnekseni keksinyt porkkanan siihen tarpeeseeni. Syön oikeastaan vain lihoja, raejuustoa, munia, jogurtteja, viiliä, ruisleipää, hedelmiä ja kasviksia. Niin pysyn pirteänä eikä minun tee mieli ahmia mitään. Heti jos suuhuni pääsee vaikkapa yksikin ranskalainen, niin himoni käynnistyisivät, ja sitä en halua.. Kärsin sairaudestani niin valtavasti. Sosiaaliset suhteet unohdin silloin kokonaan ja sain paljon fyysisiä vaivoja.. En enää halua palata siihen helvettiin, mutta haluaisin niin kovin pystyä olemaan enemmän sinut itseni ja syömisteni kanssa.. Painonikin on pudonnut jonkin verran oksentamisten loppua, ja haluaisin löytää tasapainon. (46/168, mikä on itselleni mielestäni liian vähän) Mikäköhän tässä auttaisi?