Kärsin yleisestä ahdistuneisuudesta, paniikkikohtauksista ja luulotaudista. Käyn tällä hetkellä terapiassa. Elän muuten aivan normaalia elämää ja kukaan ulkopuolinen ei tätä musta varmaan huomaa.
Monesti jos esim. päässä vihloo (mistäköhän sekin voi johtua?) se saattaa laukaista sormia näpäyttämällä paniikkikohtauksen, eli luulen että esim. verisuoni katkeaa. Mulla on näitä vihlaisuja useasti ja silti pelästyn aina valtavasti. Mietin josko tämä kertainen nyt sitten olisi se aivoverenvuoto.
Monet ihmettelevät miksi pelkään kun mulla on näitä tuntemuksia ollut jo vuosia, mutta mistä mä saan varmistuksen siitä ettei sillä kertaa ole tosi kyseessä? Millä saisi rauhoitettua ajatukseni, jotta paniikki ei pääsisi pahaksi? Jos lähtisin saman tien lääkäriin ja todettaisiin että vihlaisut johtuvat vaikka kireistä lihaksista niin pelko laukeaisi. Mutta en voi aina vihlaisun tullen paeta lääkäriin..
Sama on jos rinnassa pistää, tulee kuumia aaltoja, hengästyn, huimaa jne jne niin oletan että saan sydärin. Tässä toistuu sama kaava, eli miten saan uskoteltua itselleni että kyseessä ei ole mikään kohtaus, mistä saan sen varmuuden??
Olen kolmekymppinen terveellisesti elävä nainen jolla ei ole mitään sukurasitteita ja silti pelkään em kohtauksia päivittäin.
Voisko joku kertoa miten pääsisin tästä eroon ja mikä tärkeintä miten saan itselleni taottua järkeä??
Monesti jos esim. päässä vihloo (mistäköhän sekin voi johtua?) se saattaa laukaista sormia näpäyttämällä paniikkikohtauksen, eli luulen että esim. verisuoni katkeaa. Mulla on näitä vihlaisuja useasti ja silti pelästyn aina valtavasti. Mietin josko tämä kertainen nyt sitten olisi se aivoverenvuoto.
Monet ihmettelevät miksi pelkään kun mulla on näitä tuntemuksia ollut jo vuosia, mutta mistä mä saan varmistuksen siitä ettei sillä kertaa ole tosi kyseessä? Millä saisi rauhoitettua ajatukseni, jotta paniikki ei pääsisi pahaksi? Jos lähtisin saman tien lääkäriin ja todettaisiin että vihlaisut johtuvat vaikka kireistä lihaksista niin pelko laukeaisi. Mutta en voi aina vihlaisun tullen paeta lääkäriin..
Sama on jos rinnassa pistää, tulee kuumia aaltoja, hengästyn, huimaa jne jne niin oletan että saan sydärin. Tässä toistuu sama kaava, eli miten saan uskoteltua itselleni että kyseessä ei ole mikään kohtaus, mistä saan sen varmuuden??
Olen kolmekymppinen terveellisesti elävä nainen jolla ei ole mitään sukurasitteita ja silti pelkään em kohtauksia päivittäin.
Voisko joku kertoa miten pääsisin tästä eroon ja mikä tärkeintä miten saan itselleni taottua järkeä??
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla on ihan samat oireet ja huolenaiheet, myös samat diagnoosit. Joskus saattaa mennä jopa muutama päivä, että en pelkää koko ajan saavani sydäriä, mutta useinmiten pelkään. Mullakin vihlonut päätä tosi kovaa viimeiset 2 pv ja rintaa sitä ennen ja useastikin. Olen käynyt varmaan 100 kertaalekurissa, kardiologilla 5 kertaa jne. Joskus käyn läpi faktat, että johan se nyt olisi täysin mahdotonta kun elän terveellisesti yms. että miten sitten ne jotka ovat ylipainoisia, tupakoivat, eivät liiku, kolesteroli yli 6 ja sitä rataa, pysyisivät hengissä ollenkaan, miksen sitten minä pysyisi kun ko. rasitteet kokonaan puuttuvat.
Pitäisi vain pitää järki näissä asioissa päässä ja jättää tunnepuoli vähemmälle, mutta minkäs teet.
Mäkin on samanlainen, pitää vaan yrittää ajatella sillä JÄRJELLÄ, mutta kuten tiedetään se on aika vaikeaa.
Menetkö sä aina samalle kardiologille, vai vaihdatko joka kerta kardiologia. Mä oon käyny vasta yhden kerran kardiologilla, mutta hän ei saanut mua vakuuttuneeks, ettei oo mitään hätää. Mun tekis mieli mennä vielä toiselle, mutta näkeekö ne jostain, että ensin käy yhdellä, ja menee uudelleen toiselle, ja laittaako ne sit papereihin, et toi on aivan hullu.
MOI !
Olen käynyt aina yksityisella ja kolmella eri kardiologilla, joista yhdellä 3 ja kahdella 2 kertaa. Auttaa sen ehkä jotenkin paremmin, kun kaikilta saa samat vastaukset.....
Minkä nimisillä kardiologeilla kävit, mäkin haluaisin mennä toisellekin kardiologille, että tulisin vakuuttuneeks, ettei mulla oo mitään vialla sydämessä, mutta en tiedä ketään hyvää, sillä pohjola-sintonen, jolla kävin, oli jotenkin liian kiireinen, ja jotenkin ärtyinen, joten en halua uudelleen mennä hänelle.
että samoja oireita ja "luuloja" oli. EEG ja pari kertaa aivojen tietokonetomografiat tehty. Silloin oli ihan oikeakin aivosairaus. Mutta sitä meinasin, että vaikka otattaa kokeet ja tutkimukset, niin ei se pitkälle auta. Uusi "aivoverenvuotohan" eli tuntemus siitä voi tulla taas mikä päivä tahansa.
Paljon halvempaa, tehokkaampaa ja aina mahdollista on yrittää nimenomaan muuttaa omaa ajatteluaan :)
Itse olen kärsinyt samoista oireista jo vuosia. Käynyt miljoona kertaa lääkäreillä ja monissa sydänfilmeissä. Lääkärit todistelevat, että sinulla on terve sydän. Seuraan kehoani sekunti sekuntilta ja jos pienikin epämäääräinen tunne tulee kehoon, pelkään heti kuolevani. Varmuutta asiaan saa siis ainoastaan omaa ajatteluaan muuttamalla. Lakkaa seuraamasta kehoasi. Parempi ajatella myös niin, että "mitä sitten jos tulee sydänkohtaus tai aivoverenvuoto", ainakin pääsee täältä parempaan paikkaan. Tiedän, että ajattelun muuttaminen on HYVIN vaikeaa, mutta päivä päivältä pieniä yrityksiä.
Huoh, onpas helpottavaa kuulla että muillakin on aivan samoja ajatuksia ja tuntemuksia! Miten se järjellä ajatteleminen voikin olla niin vaikeaa tässä asiassa, kun se on monessa muussa niin yksinkertaisen helppoa?!
Monesti olenkin yrittänyt ajatella, että mitä sitten vaikka saan sydärin tai verisuoni katkeaa, sittenpähän vaan kuolen, thats it, en voi sille kuitenkaan mitään! Mutta kun on pieniä lapsia, niin ajatus että kuolisin tuntuu aivan järkyttävältä!
Mieheni alkaa olemaan jo hieman kypsä, kun saatan kysyä häneltäkin useita kertoja päivässä jos on jotain oireita, että enhän vaan kuole..Toisaalta tajuan että jos näin helposti ihmiset kuolisivat, niin eihän meitä täällä enää olisi, jos jokainen pieni vihlaisu tai pistos olisi kuolemaksi. Sitten taas joskus kun lukee lehdestä että joku nuori ihminen on kuollut äkillisesti, samastun tähän ihmiseen ja ajattelen olevani samassa tilanteessa ja että miksen mäkin voisi kuolla yhtäkkiä vaikka en edusta mitään riskiryhmää. Ainoa mikä mulla on on stressi tästä asiasta!
On tämä kamalaa mutta kaipa se toivottavasti pikku hiljaa menisi ohi, vaatii varmaan kovastu töitä ja aikaa!
Hyvää kesän alkua kaikille samoista oireista kärsiville!!
ymmärtäkseni lääketieteessä nimellä hypokondria,eli luulosairaus.
"Taustalla on taipumus katastrofiajatteluun",kirjoitta psyk.prof.Hasse Karlsson.
Masenuslääkkeet,psykologiset hoitokonstit tai hyvä hoitosuhde lääkäriin ovat keinoja parantaa hypokondria,hän kirjoittaa artikkelissaan
--ja jatkaa" Liian usein näiden ihmisten kohtalona on tulla mitätöidyksi.Eli jos ihminen pelkää viikkokausia päänsärkynsä vuoksi aivokasvainta,asia on selvitettävä.Jos mitään ei löydy,omaisten ja läheisten tehtävänä olisi tukea potilasta luottamaan siihen,että kysymys ei ole vakavasta sairaudesta"./
Miten saatte käännettyä ajatuksenne kun alatte tarkkailemaan itseänne?