Onko kohtalotovereita?? Olen ihminen joka reagoi kriisiin vihalla ja raivolla. Pinna palaa ja nyrkki / jalka heilahtaa ennen kuin ennätän ajatella. Kärsin siitä itse! Perhe kärsii! Pinna palaa niin herkästi kun on ollut vaikeita aikoja pian kaksi vuotta. Sain jo porttikiellon kapakkatappelun vuoksi ja ikkunan rikkomisesta mätkyt. Luultavasti on tulossa syyte kaikesta tappouhkailusta yms.. En voi itselleni mitään, toimin ennen kuin ajattelen. Olen käynyt näiden takia toista vuotta "kallomkutistajalla" parin viikon välein. Syön masennus ja unilääkkeitä sekä tarvittaessa rauhoittavia.
Vihan purkaukset
Raivoar
9661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
..että en ole alkoholisti, en juo edes kuin satunnaiset saunasiiderit. Teen raskasta kolmivuorotyötä ja pohjimmiltani olen hyvin ujo, kiltti, jännittäjä tyyppi ja arka ihminen. Joskus jopa tuntuu, että minussa on täysin kaksi eri ihmistä.
Hanki ehdottomasti apua psykiatrilta tms. Sun pitää päästä puhumaan ammattiauttajan kanssa jotta saisit selvitettyä millä muulla tavalla voit käsitellä tunteitasi... Mahdollisimman pian mene hakemaan apua vaikka joltain paikkakuntasi mielenterveystoimistolta, sieltä ne osaa ohjata sut oikeiden ihmisten luokse. Ei tarkota että olet hullu, sä et vain osaa käsitellä oikealla tavalla hankalia juttuja ja purat sitä agressiivisella tavalla. Perheesi ja itsesi tähden, hanki apua. Sä voit parantua!
aa sä käytkin jo juttelemassa jossakin. Mä olen sitä mieltä että sä tarvit jotain paljon tiiviimpää terapiaa, pari kolme kertaa viikossa. Ja lääkkeet pois. Ne turruttaa eikä ratkaise itse ongelmaa ikinä. Puhumalla ja puhumalla sä opit elämään itses kanssa.
..minulle ei kuulema todennäköisesti sitä myönnettäisi kelan kautta koska pystyn kuitenkin hoitamaan työni! Edellyttäisi sairauslomaa. Olen ollutkin välillä lyhyitä jaksoja mutta koen oloni paremmaksi töissä. Ja sairaanhoitajani oli sitä mieltä, että tässä vaiheessa psykoterapia olisi niin rankkaa minulle, että en kestäisi sitä. En oikein ymmärrä, mitä siellä sitten tapahtuu käytännössä?!?
Itse kävin terapiassa kaiken muun ohella 4 vuotta, kolme kertaa viikossa. Sinä aikana opin käsittelemään tunteitani ja tänä päivänä tulen elämän vaikeiden asioiden kanssa paremmin toimeen, en vaivu enää ahdinkoon vastoinkäymisistä. Terapian alussa oli vaikeaa kun syväluotasin terapeutin kanssa itseäni ja menneisyydestä ja minusta itsestäni paljastui kaikenlaista mitkä olivat estäneet käsittelemästä tunteita normaalilla tavalla. Ei auttanut ennen terapiaa vaikka pärjäsinkin elämässäni hyvin ja harrastin kaikkea, masennus oli sen kaiken takana. Itseluottamukseni on aina ollut hyvä ja sitä rataa, en vain osannut koskaan PUHUA OIKEASTI mitä minulle kuului. Nyt osaan sen taidon ja terapiassa ei enää tarvitse käydä. Suosittelen lämpimästi.. jos vain oma elämäntilanne mahdollistaa sen. Helppo tie se ei ole mutta kyllä se siitä helpottaa kun jaksaa vain olla avoin ja puhua kaikki asiat halki puhki ja poikki. Edistyksen huomasi aina kun terapian lopussa itkin ihan älyttömästi kun hoksasin jonkun asian joka oli joskus jäänyt käsittelemättä.. ja pikku hiljaa vaikutukset näkyivät jokapäiväisessä kanssakäymisessä läheisten kanssa. Opin olemaan avoimempi ja puhumaan miltä minusta tuntuu.
Ne naiset joita tiedän näiden ongelmien suhteen, niin taustalta löytyy masennusta, alakuloisuutta ja tuntevat olonsa kahlituksi taikka holhotuksi. Tämä siis purkaantuu vihana ja agressiona. Siihen ei tarvita terapiaa kun alkaa vain toteuttamaan itseään ja nauttii työnsä hedelmistä ja saavutuksistaan ja ennen kaikkea elää omaa elämäänsä.
Samanlaista on minullakin. On ollut monena totena peräkkäin asioita jotka painavat mieltä ja sitten viime kesänä löin väkivaltaa käyttäen läheistä ihmistä. En saanut siitä tuomita koska Syyttäjä ei sitä vaatinut. Joulukuussa kävin toisen ihmisen päälle mutta se sovittiin. Hermostun helposti ja pelkään jo välillä itseäni mutta pyrin selvittämään miksi näin käyttäydyn. Tiedän että väkivaltaisuus minulla on lähtöisin kotoa siellä sitä käytettii. Kun olin pieni näin väkivaltaa paljon. Minua on myös pahoinpidelty joten viha tulee jostai alivaltonasta. En hyväksy väkivaltaa missään muodossa. Itse olen psykologin kanssa keskustellut ja se on auttanut hillitsemään itseään ja se että tekee itse asian eteen työtä. Ei pakene todellisuutta. Ei se aina helppoa ole.
jättäisit ne kapakkakäynnit väliin. Kuormittaa ennestään stressitilaa jos juo. Sitten hakeudut paikkakuntasi terveyskeskukseen ja kerrot toiminnastasi. Siellä ohjaavat eteenpäin.
Emme käy kapakassa kuin abaut 2 x vuodessa! Se lienee sallittua ns. normaaliperheelle jossa ei edes alko ongelmia ole.
Kiitoksia muille vastanneille vinkeistä ja kokemuksistanne!