Arvojohtaja

Tarja Halonen on humaani arvojohtaja

Istuvana presidenttinä Tarja Halonen on näyttönsä antanut toimimalla ansiokkaasti koko kansan presidenttinä. Arvojohtajana hän on kantanut huolta myös köyhimmän viidenneksen asemasta sekä tuloerojen voimakkaasta kasvusta Suomessa

Kansainvälisillä areenoilla Tarja Halonen on tehnyt työtä globaalin markkinatalouden mukanaan tuomien haittojen poistamiseksi, josta mm. elinkeinoelämän edustajat ovat häntä arvostelleet.

Silmänkääntötempulla ”työväen presidentiksi” julistautunut Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö on valtionvarainministerinä ollessaan tullut tunnetuksi rikkaimman viidenneksen etujen ajajana. Hän on kannattanut tuloerojen kasvua ja sanonut kansalle, että ”älkää kadehtiko rikkaiden rikastumista”, vaan heidän ”pöydältään tippuvat muruset” tuottavat iloa koko kansalle. Tämä on Sauli Niinistön käsitys oikeudenmukaisuudesta.

Natura-asian valmisteluissa Niinistö yleisen edun sijaan asettautui selvästi yksityisten maanomistajien puolelle, vaikka toimi Suomen valtionvarainministerinä.

Euroopan jälleenrakennuspankin varajohtajana, hän joutui antamaan varoja Pietarin jätevedenpuhdistamon rakentamiseen, kun siitä oli tehty poliittinen päätös Euroopan Unionissa.

Muissa kansainvälisissä tehtävissä hän edustanut aina Maailmanpankin ”brutaalin kapitalismin”, uusliberalistisen talouspolitiikan linjaa, jossa ei ole sijaa yhteiskuntavastuulliselle ja humaanille ajattelulle.

Tässä on riittävästi perusteluja sille, että Tarja Halonen olisi koko kansan presidentti ja Niinistö vain varakkaimman viidenneksen presidentti.
5610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on ahne porvari joka viis veisaa persaukisesta kansanluokasta se ei muuta asiaa.halonen on epämääräinen hihhuli ja varsin sopimaton presidentiksi.63 wuotiaana setalainen joutaa eläkkeelle.

Äänestä

mukaan kumpaa presitenteistämme hän oikein arvosti

Äänestä

presidentti. Ei koskaan ole ole ollut koko kansan.

Äänestä

Istuvana presidenttinä Tarja Halonen on näyttönsä antanut toimimalla ansiokkaasti koko kansan presidenttinä. Arvojohtajana hän on kantanut huolta myös köyhimmän viidenneksen asemasta sekä tuloerojen voimakkaasta kasvusta Suomessa "
kerro vaalimainoksien ja ehkäpä uudenvuoden puheiden lisäksi milloin halonen on maininnut asian saatika huolestuneeseen sävyyn?
on käynyt jo aikapäiviä sitten selväksi setan hyvinvointivaltioon lasketaan kuuluvaksi nippa nappa 1500 kuukausiansioilla.

Äänestä

hahhah x 700000000

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


believer... kirjoitti:

Tarja Halonen on humaani arvojohtaja

Istuvana presidenttinä Tarja Halonen on näyttönsä antanut toimimalla ansiokkaasti koko kansan presidenttinä. Arvojohtajana hän on kantanut huolta myös köyhimmän viidenneksen asemasta sekä tuloerojen voimakkaasta kasvusta Suomessa

Kansainvälisillä areenoilla Tarja Halonen on tehnyt työtä globaalin markkinatalouden mukanaan tuomien haittojen poistamiseksi, josta mm. elinkeinoelämän edustajat ovat häntä arvostelleet.

Silmänkääntötempulla ”työväen presidentiksi” julistautunut Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö on valtionvarainministerinä ollessaan tullut tunnetuksi rikkaimman viidenneksen etujen ajajana. Hän on kannattanut tuloerojen kasvua ja sanonut kansalle, että ”älkää kadehtiko rikkaiden rikastumista”, vaan heidän ”pöydältään tippuvat muruset” tuottavat iloa koko kansalle. Tämä on Sauli Niinistön käsitys oikeudenmukaisuudesta.

Natura-asian valmisteluissa Niinistö yleisen edun sijaan asettautui selvästi yksityisten maanomistajien puolelle, vaikka toimi Suomen valtionvarainministerinä.

Euroopan jälleenrakennuspankin varajohtajana, hän joutui antamaan varoja Pietarin jätevedenpuhdistamon rakentamiseen, kun siitä oli tehty poliittinen päätös Euroopan Unionissa.

Muissa kansainvälisissä tehtävissä hän edustanut aina Maailmanpankin ”brutaalin kapitalismin”, uusliberalistisen talouspolitiikan linjaa, jossa ei ole sijaa yhteiskuntavastuulliselle ja humaanille ajattelulle.

Tässä on riittävästi perusteluja sille, että Tarja Halonen olisi koko kansan presidentti ja Niinistö vain varakkaimman viidenneksen presidentti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu