Tuolta alempaa nappaisin aljatuksen ja tulin ajatelleeksi että rakentavaa olisi koota joskus niitä syitä ja ajatuksia miksi äiti ajautuu masennukseen ja miten sitä asiaa on ratkottu.
Itseäni aikoinaan järkytti se päivämiehessä ollut juttu jossa todettiin tyylillä että - jos äitiä masentaa on lääketieteellä tänä päivänä apua tarjoilla .... En voi sille mitään mutta edelleen tuon jutun sanoma kummittelee. Että syö lääkkeitä synnytä enemmän. Tämä jos joku on läkkeitten väärinkäyttöä. Tukahdutetaan tunteet jotta pystytään täytää tämä synnytä ja pelasta oppi.
Kun ajatellaan syitä miski äiti masentuu niin aihetta on tutkittu ja todettu että
-vaikea raskaus,
-vaikea synnytys,
-hormonaaliset tekijä,
-aiempi masennus,
-uupumus,
-unen puute,
-steressi,
-riittämättömyyden tunne
ovat mm syitä siihen miksi masennus puhkeaa. Yleensä masennus on monen listatun asian summa. Joku voisi halutessaan täydentää listaa.
Kun ajattelee sitä tilannetta että lapset syntyvät vuoden välein ja vaikka väliä olisi enemmänkin silti se voi olla naiselle monessa suhteessa kestämätön paikka.
Jos vaikka jätän ne fyysiset asiat sivummalle ja keskitytään niihin psyykkisiin syihin.
Kun ajatelen sitä kun perheeseen alkaa syntyä lapsia. Ensimmäinen on "varmaan" odotettu ja toivottu. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Eikä tiedä mitä on tulossa.
Kuitenkin synnytys ei ole herkkua sen jokainen synnyttänyt nainen tietää. Ja useimmiten ensimmäiseltä homma kestää paljon pitempään ja myös repeämiä tulee enemmän kuin uudelleen synnyttäjille. Mm synnytyksen kesto saataa joidenkin kohdalla lisätä synytyksen jälkeisiä komplikaatioita. Myös imetyksen sujuminen ja rintatulehdukset ovat ensikertalaisilla varmaan niitä ongelmakohtia.
Toisaalta ensimäisen kanssa on vielä se mahdollisuus että lepää joskus. Ehkä sitä saataa ajatella että raskaus ei VOI alkaa heti seuraavan perään. Entä kun niin käy.
Edellisestä kerrasta paikat ovat "levällään" vähän joka suunnassa. Vauvan kanssa on oma opettelunsa ja pahoinvointi voi olla aikaisempaa pahempaa mm siksi ettei syömiseen ja nukkumiseen olekaan mahdollisuutta samalla lailla kuin ensimmäisellä kerralla.
Kun toinen tulokas on saatu valmiiksi niin veikkaisn että siiä äitiä vedetään nyt 3 eri suuntaa. Muuttuuko elämä riitämättömyyden jakamiseksi. Jatkuvaksi taisteluksi riittävästä levosta.
Tiedän että myös hormonaalisilla tekijöillä on naisen elämässä suuri merkitys. Raskaus herkistää naisen mielen toisaalta synnytys heivaa hormoonit aivan ylösalaisin. Samoin imetys muutaa naisen hormoonitoimintaaa ja vaikuttaa myös mieleen. Kuinka pitkään siinä menee että elimistö toimii.
Vaikka jonkun mielestä on itsekyyttä sanoa niin sanon kuitenkin sen että - jos naisen itsetunolla ei ole töitä kun painoa kertyy kaikki paikat "roikuu" ja löllyy vaateet eivät mahdu päälle. Eikä mikään enää näytä hyvältä. Hiukset lähtee päästä ja muutenkin kuontalosta näkee että imetää tai odottaa....
Ja kuitenkaan ei ole aikaa eikä mahdollisuutta tehdä asialle mitään kun taas on raskaana...
Jossain märin on puppua ettei sillä ole väliä miltä lasten jälkeen näyttää. Kyllä sillä on. Ja taas toisaalta sekin on niinkin että lihaskunoltaan hyvä vartalo jaksaa paremmin kuin sellainen joka on jokasuuntaa "löysä". Esim raskaudet venyttävät vatsalihaksia ja siitä monille aiheutuu raskauksien myötä pahenevia selkävaivoja. Ja niitä ei välttämättä ennätä saada raskauksien välissä asialliseen kuntoon.
Kertokaa te syitä mitkä aihettivat teidän masennuksennne?
Miten pääsitte toipumisen alkuun?
Miltä tulevaisuus näytää?
Te jotka katsotte tilannetta nyt sieltä paremmasta päin oletteko valmiita ajamaan itsenne siihen pisteeseen mistä lähditte kuntouttamaan itseänne?
Ja kertokaa tekin jotka olette seuranneet näitä tapauksia vierestä mitä ajatuksia se tilanne kokonaisuudessaan teissä herätti?
Itseäni aikoinaan järkytti se päivämiehessä ollut juttu jossa todettiin tyylillä että - jos äitiä masentaa on lääketieteellä tänä päivänä apua tarjoilla .... En voi sille mitään mutta edelleen tuon jutun sanoma kummittelee. Että syö lääkkeitä synnytä enemmän. Tämä jos joku on läkkeitten väärinkäyttöä. Tukahdutetaan tunteet jotta pystytään täytää tämä synnytä ja pelasta oppi.
Kun ajatellaan syitä miski äiti masentuu niin aihetta on tutkittu ja todettu että
-vaikea raskaus,
-vaikea synnytys,
-hormonaaliset tekijä,
-aiempi masennus,
-uupumus,
-unen puute,
-steressi,
-riittämättömyyden tunne
ovat mm syitä siihen miksi masennus puhkeaa. Yleensä masennus on monen listatun asian summa. Joku voisi halutessaan täydentää listaa.
Kun ajattelee sitä tilannetta että lapset syntyvät vuoden välein ja vaikka väliä olisi enemmänkin silti se voi olla naiselle monessa suhteessa kestämätön paikka.
Jos vaikka jätän ne fyysiset asiat sivummalle ja keskitytään niihin psyykkisiin syihin.
Kun ajatelen sitä kun perheeseen alkaa syntyä lapsia. Ensimmäinen on "varmaan" odotettu ja toivottu. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Eikä tiedä mitä on tulossa.
Kuitenkin synnytys ei ole herkkua sen jokainen synnyttänyt nainen tietää. Ja useimmiten ensimmäiseltä homma kestää paljon pitempään ja myös repeämiä tulee enemmän kuin uudelleen synnyttäjille. Mm synnytyksen kesto saataa joidenkin kohdalla lisätä synytyksen jälkeisiä komplikaatioita. Myös imetyksen sujuminen ja rintatulehdukset ovat ensikertalaisilla varmaan niitä ongelmakohtia.
Toisaalta ensimäisen kanssa on vielä se mahdollisuus että lepää joskus. Ehkä sitä saataa ajatella että raskaus ei VOI alkaa heti seuraavan perään. Entä kun niin käy.
Edellisestä kerrasta paikat ovat "levällään" vähän joka suunnassa. Vauvan kanssa on oma opettelunsa ja pahoinvointi voi olla aikaisempaa pahempaa mm siksi ettei syömiseen ja nukkumiseen olekaan mahdollisuutta samalla lailla kuin ensimmäisellä kerralla.
Kun toinen tulokas on saatu valmiiksi niin veikkaisn että siiä äitiä vedetään nyt 3 eri suuntaa. Muuttuuko elämä riitämättömyyden jakamiseksi. Jatkuvaksi taisteluksi riittävästä levosta.
Tiedän että myös hormonaalisilla tekijöillä on naisen elämässä suuri merkitys. Raskaus herkistää naisen mielen toisaalta synnytys heivaa hormoonit aivan ylösalaisin. Samoin imetys muutaa naisen hormoonitoimintaaa ja vaikuttaa myös mieleen. Kuinka pitkään siinä menee että elimistö toimii.
Vaikka jonkun mielestä on itsekyyttä sanoa niin sanon kuitenkin sen että - jos naisen itsetunolla ei ole töitä kun painoa kertyy kaikki paikat "roikuu" ja löllyy vaateet eivät mahdu päälle. Eikä mikään enää näytä hyvältä. Hiukset lähtee päästä ja muutenkin kuontalosta näkee että imetää tai odottaa....
Ja kuitenkaan ei ole aikaa eikä mahdollisuutta tehdä asialle mitään kun taas on raskaana...
Jossain märin on puppua ettei sillä ole väliä miltä lasten jälkeen näyttää. Kyllä sillä on. Ja taas toisaalta sekin on niinkin että lihaskunoltaan hyvä vartalo jaksaa paremmin kuin sellainen joka on jokasuuntaa "löysä". Esim raskaudet venyttävät vatsalihaksia ja siitä monille aiheutuu raskauksien myötä pahenevia selkävaivoja. Ja niitä ei välttämättä ennätä saada raskauksien välissä asialliseen kuntoon.
Kertokaa te syitä mitkä aihettivat teidän masennuksennne?
Miten pääsitte toipumisen alkuun?
Miltä tulevaisuus näytää?
Te jotka katsotte tilannetta nyt sieltä paremmasta päin oletteko valmiita ajamaan itsenne siihen pisteeseen mistä lähditte kuntouttamaan itseänne?
Ja kertokaa tekin jotka olette seuranneet näitä tapauksia vierestä mitä ajatuksia se tilanne kokonaisuudessaan teissä herätti?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli hyvin perusteellinen, mitäpä siihen enää mitään lisäämään, tärkeää että kaiken ikäisenä on aikaa huolehtia myös omasta terveydestään, pääsee kuntosalille ja lenkille kohottamaan lihaskuntoaan, raskaus rasittaa selkää ja jos lihakset ovat heikossa kunnossa ja tilalla on vain ns. läskiä, niin ei selkä kestä, säryt kovia ja särkylääkettä ei voi ottaa sikiön takia...
Tässä kohdassa on pakko kysyä että kuinka temppu tehdään?
"tärkeää että kaiken ikäisenä on aikaa huolehtia myös omasta terveydestään, pääsee kuntosalille ja lenkille kohottamaan lihaskuntoaa"
Se on tärkeää mutta kuinka se käytännössä onnistuu? Kyllähän se niinkin on että ongelmia voi olla nimenomaan siinä tettä esim. rahat eivät riitä salilla käymiseen tai mies ei ole valmis jäämään monen pinen kanssa kotiin. Tai ei ole kulkupeliä Tai vauva on yskinkertaisesti vain niin kiinni rintaruokinnassa ettei äiti kertakaikkiaan pääse salille. Ja taas toisaalta salilla ei voi olla huutavan vauvan kanssa.
Ja siihen kun heitetään lisäksi vauvan ruoka-aine ongelmat niin elämä saataa muuttua viivytystaisteluksi eikö?
Ihan hirveän helppoa on niiden puhua joilla hommat menee putkeen ja itsestään pääsee pitämään huolta... Toisaalta kun jaksaminen on kortilla ja mikään ei toistuvista yrityksitä huolimatta onnistu niin mitähän siitä seuraa?
Se mikä on mahdolista toisille ei ole mahdollista kaikille. Tämäkin täytyy hyväksyä. Eli joku on löytänyt hyvän ja toimivan ratkaisun joillekin sellaista ei löydy sinnikäästkään etsimisestä huolimatta.
Olet oikessa, paljon kaatuu naisen niskaan, miehet voisivat katsoa peiliin.
Täytyy sanoa että onnekseni oma mieheni ei ole tyranni eikä pakota ja rahaa käytetään myös siihen, että molemmat ehtivät urheilla ja hoitaa itseään että kummankin on hyvä olla, emme ole vl:ia, mutta ihan tavallisia uskovaisia olemme ja pidämme hyvinvointia tosi tärkeänä.
omasta näkövinkkelistä:
Monikin asia oli tuttua, mitä kirjoitit. On ollut pahoinvointeja, väsymyksiä, ylipaino-ongelmia jne, jne....mutta mun elämä oli paljon ongelmallisempaa silloin kun olin yksinäinen. Avioliitto-aika monine raskauksineen on ollut ehdottomasti elämäni parasta aikaa.
Kun katson elämääni taakseppäin, kirkkaimpina helminä näen ne hetket, jolloin sain nähdä vastasyntyneen pienokaisen ensimmäisen kerran. Voi elämän kukkea kevät sitä tunnetta, enkö tosiaan saa enää sitä kokea?? Olen jäänyt siihen ihan auttamattomasti koukkuun. Mun pitäis saada varmaan vieroitushoitoa vauvariippuvuudesta. Ja ne hetket minä muistan niin onnellisina ja ainutlaatuisina, et kaik raskaudenaikaiset vaivat ja ongelmat himmenee sen onnentunteen rinnalla. Ups, en taida pysyä avauksen aiheessa...
Siis, olinko masentunut....?? Pahoinvoinnin aikaan olin.
Sitku se loppu, aloin malttamattomana odottamaan et saisin nähdä sen pikkuisen, joka vatsassani potkiskeli...onko se tyttö vai poika...minkä näköinen...uusi ihmeellinen ja ainutlaatuinen persoona...Hyvä Jumala; anna mun pitää tämä lapsi, jos se kuolee, anna mun hoitaa sitä edes pari tuntia ennen kuolemaa, haluan kuiskia sen korvaan; äitin pikkuinen, olet rakas...nuorimmaisintani en saanut elävänä sylissäni pitää...se on minua masentanut kaikkein eniten.
että ymmärtätkö mitä on masennus? Se on sairaus ei mielentila...
Minusta on ihan eri asia olla masentunut kun olla masentuntu. Niillä on todella iso ero.
Jokainen on joskus alakuloinen/masentunut. Kuitenkaan sitä ei voi sanoa masennukseksi jota tarvitsisi "hoitaa"....
Toiseksikin voin todeta että aidosti masentunt ihminen ei oikeasti jaksa kiinostua mistään. Ei edes siitä vastasyntyneestä.
Tuossa juuri tullaan tuohon, että aletaan elää omaa elämää lasten kautta ja oman elämän eläminen unohtuu. sitten tulee kamala kriisi kun lapset isoja ja muuttaneet pois ja koti tyhjillään. Jos ei ole siihen mennessä älynnyt elää omaa elämää, on varmaan kriisi karmee. Mutta jos on aina elänyt omaa elämää eikä elänyt lasten tai muitten ihmisten kautta, niin ei mitään kriisejä tulekaan. Monesti naiset alistuu tohon että elää toisen kautta omaa elämää, kuka miehen, kuka lasten...
täysillä!!
Vai onko jotain vieläkin ihanampaa tiedossa?? Nautin myös miehestäni, täysillä!! Meil on suunniteilla kaikenlaista toimintaa "vanhuudenpäiville".
ole tainnut olla missään vaiheessa oikein masentunut. Ainakaan en ole tarvinnut siihen mitään hoitoa. Ehkä on ollut lievempää, ja ne on johtunu muista syistä ku lastensaantiin liittyvistä...
En halua väheksyä niitä, jotka ovat kokeneet tai kokevat masennusta. Puhuinkin vain omasta näkövinkkelistä, kuten sanoinkin jo.
Jos sanon olevani masentunut niin se voi olla täysin normaali mielen tila. Kuitenkin kun sanon samoin saatankin tarkoitaa sitä että olen masentunut = mikään ei kiinosta millään ei ole mitään väliä....
Kiinnitin huomiota tähän siksi että masennus on ihmisen normaali mielentila. Mutta se on myös aidositi sairaus. Pahimmillaan masennus tapaa. Ja se tapaa monia tänäkin vuonna suomessa. Se myös vammautaa niin masentunutta itseään kuin hänen lähipiiriä.
Masennus joka voidaa lukea normaaliin elämään kuuluvaksi taas on jokaiseen ihmieen kuuluva inhimillinen piirre. Ehkä pitäisi puua alakuloisuudesta tai väsymyksest sen sijaan että puhumme masennuksesta.
Vaikea depressio vaatii aina hoitoa , terapiaa ja mielialalääkityksen.
Ehkäisystä huolehtiminen on yksi hyvä keino ennaltaehkäistä joutumasta tuohon helvetilliseen tilaan.
On hienoa jos on äitejä joilla on voimia synnyttää ja synnyttää voimansa säilyttäen , lienevät kuitenkin harvassa...
Ei ole häpeä jos uupuu jo yhden lapsen jälkeen , saati viiden jne.
Naisen arvo ei ole mitattavissa lapsiluvulla ja jaksamisella.
Mikään jumala ei ole niin julma että vaatisi naista synnyttämään vastoin omaa tahtoaan aina uudestaan ja uudestaan.
Ehkäisykielto on yhä vl-uskossa ainoa hvyäksytty suhtautuminen ehkäisyyn.
Niin , helppohan minun on täällä neuvoja jaella kun en itse ole vl.
Puhunkin naisena , äitinä , sisarena , lähimmäisenä.
Depression kokeneena , siitä selvinneenä.
Toivon koko sydämestäni että äidit ajattelisivat lastensa ja itsensä parasta , muistaen että uskoa voi Jumalaan , olla hyvä ja arvokas , vaikka ei täysin kuuliainen SRK:n jokaiselle määräykselle olisikaan .
Itselläni on kolme lasta ja olen ollut tiukilla jaksamiseni kanssa. On vaikuttanut siihen miten pystyn huolehtimaan lapsista ja avioliittoa on kuormittanut huomattavasti. Fyysisestikin olen oireillut raskaana ja jälkeen...
Tietenkin olen onnellinen jokaisesta lapsesta. He ovat aarteita, mutta olen ollut ahdistunut siitä, miten pystymme huolehtimaan jokaisesta hyvin.
Itsestäni en ole pystynyt huolehtimaan tarpeeksi. Missä välissä? Kun on ottanut kolme pientä vastuulleen heistä on vastuussa. No kyllä näiden kolmen kanssa vielä pärjään, mutta näyttäis siltä, ettei olla hetkeen suunnittelemassa perheenlisäystä.
En ole vl. Mutta eräskin läheiseni on, ja koin tuntui pahalta, kun hän on muutenkin sairastellut ja saanut lapsia, kun vl-sukulainen totesi, että tämä äiti on "vähän itkeskellyt", kun on ihan lopussa ja ammattiauttajalla käynyt... lisää lapsia tulossa...
kiinnostaa minua loputtomasti. Masennuksen ja uupumuksen raja on niin hiuksen hieno ettei sitä ammattiauttajatkaan aina osaa erottaa.
Jos ajattelen omia raskauksiani niin eka raskaus oli karmea pahoinvointeineen. Jälkeen päin tajuan että paikkani olisi ollut sairaalassa ja tipassa. Paino putosi 3 kk 10 kg. Kauhulla odotin ja mietin että jos raskaudet ovat tälläisiä kuka hoitaa muut lapset. Mutta yllätys yllätys tuskin yökkäsin kun olin raskaana seuraavan kerran. Ja yllättävän hyvin jaksoin monta raskautta. Ja mielestäni kyllä puhkesin kukkaan noina vuosina... Paikka missä asuimme viihdyin siellä, luonto oli vieressä minne oli helppo kipaista lenkille. Kaksi viimeisintä raskautta ovat vieneet voimia enemmän kuin muut yhteensä. Varmaan omaan uupumiseeni ovat vaikuttaneet paljon pieniä lapsia, rakentamis- vaihe, jatkuva ympärivuorokautinen "päivystys" kotona. No, jokainen ymmärtää mitä tarkoitan! ja yksinkertaisesti elämäntilanteemme oli sellainen kun mies rakensi niin eipä siitä kuntosalille lähdetä kun kerrostalossa asutaan ja on pieniä lapsia. Ja vauva oli kaikista itkuisin mitä meillä on ollut. Nyt on kyllä niin hyväntuulinen...
Fyysisesti olen "säilynyt" suht hyvän näköisenä. Niinpä miehenikään ei meinannut tajuta kun ilmoitin olevani loppu, hän katsoi päästä varpaisiin ja tuumasi että ethän tuota ole! Paljon mieluummin olisin vaikka sitten fyysisesti vähän rupsahtanut kuin uupunut ja masentunut. Se olo tila on niin hirveä että vain siellä kuopassa ollut sen ymmärtää.
Tällä hetkellä olen toipumassa. Annan myös itselleni luvan olla väsynyt. Jos en jaksa niin sillä sipuli. Jaan kotitöitä lapsille. Isossa perheessä on valtavasti myös voimaa kun ymmärretään puhaltaa yhteen hiileen. Yksi työ/lapsi/päivä ei luulisi olevan kenellekkään liikaa.
Miehesi toteamus paljastaa koko tilanteen kirkkaasti. Hän pitää sinua omana seksilelunaan jolle hän voi tehdä mitä tahtoo. Olet miehesi omaisuutta. Et itsekään sitä ymmärrä miten esineellistetty ja välineellistetty objekti olet. Et ole itse, etkä hallitse itsäsi vaan mies määrää mikä olet ja mitä elämäsi on.
sitä, että ihminen voi päälle päin näyttää olevansa ihan ok kunhan näyttää hyvältä. Itse tietää oman sisäisen olotilansa. Ja monesti se toisen uupumus tulee yllätyksenä sille läheisimmälle ihmiselle. Vaikka yrität sanoa toinen ei voi siltikään ymmärtää jos itse ei ole sitä elänyt ja kokenut. Toivottavasti en ole miehelleni vain seksilelu. Taidankin ostaa pumpattavan Barbaran hänelle pieneksi vinkiksi;). Mieheni ei taida tietää miten vähällä on että menettää minut. Mutta uskon ja luotan että parempaa on edessä. Ja minua ei kyllä kukaan omista. Naimisissa olo on mielestäni vapaaehtoista.
Tosiasiallista vapaaehtoisuutta ei avioliitossa ole, koska vl-usko kieltää sinulta avioeron mahdollisuuden. Avioliiton "vapaaehtoisuus" on kuollut kirjain, jos sinulla ei ole lisäksi ammattia ja todellista mahdollisuutta tulla toimeen ilman miestäsi.
Kun uskosi tämän lisäksi ei salli sinun itse vaikuttaa raskaaksi tulemiseesi, et tietenkään ole itsenäinen, vaan tosiasiassa miehesi vallan alainen.
Kuvitellahan aina voi ja sinäkin voit sumuttaa itseltäsi tosiasiat jos niiden oivaltaminen tekee liian kipeää. Itsepetoksestakin joutuu kuitenkin jonain päivänä havahtumaan.
sinun mielipiteesi. Kuvitteletko sinä että miehestä on kiva katsella jos oma vaimo ei voi hyvin? Luuletko miehen nauttivan siitä? enpä usko. Kyllä se on niin että jos toisella ei ole hyvä olla tuskin on toisellakaan
Tänä päivänä on lukemattomia tapoja saada itselle ammatti. Ota työkkäriin yhteyttä ja kysy niin tiedät vaihtoehdoista. Ja olen tehnyt suunnattoman arvokasta työtä synnyttäessäni nämä lapset. ja kun olen hoitanut heidät. Sitä ei rahassa voi mitata.
On kyllä tutkitusti tosiasia, että mies osallistuu tuntimäärilläkin mitattuna paljon vähemmän kotitöihin kuin nainen.Puhun miehistä yleensä, en vl-miehistä. Tämä on asia joka pännii. Koen, että nainen kantaa elämässä suuremman taakan ja vastuun kuin mies. Uskontokuntaan katsomatta.
Vainko vl-nainen on mielestäsi miehen vallan alla? Se että jos nainen synnyttää ei tarkoita että nainen on miehen vallan alla. Minä en kenelle tahansa synnyttäisi lapsia. Mutta omalle rakkaalle miehelleni kyllä. Mutta kohtuus kaikessa...
Ja väkivaltaisen tai muuten hullun ukon kanssa en suostuisi elämään. Vaikka ero jos muu ei auta. Sanokoon kuka hyvnsä mitä hyvänsä.
VL-miesten ylivallan sinetöi ehkäisykielto. Se rikkoo naisten ihmisoikeuksia vastaan. Nainen ei saa turvautua minkäänlaiseen syntyvyyden rajoittamiseen!!
Ehkäisykieltoa ei voi perustella Raamatulla koska siellä ei sitä kieltoa missään ole.
Ihmetyttää miten vl-naiset yhä 2000-luvulla alistuvat toimimaan miesten hupivälineinä.
kun kirjoitat: "Ihmetyttää miten vl-naiset yhä 2000-luvulla alistuvat toimimaan miesten hupivälineinä."
Jos olet sitä mieltä, niin miksi Sinä menisit naimisiin? Ajatuskin on mieletön.
Vihille mennessä kysytään: "Tahdotko Sinä NN rakasta XX:ää myötä ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema teidät erottaa?"
Jos nainen ajattelee joutuvansa miehensä hupivälineeksi, on hän jo asenteeltaan täysin minävaurioinen. Hänellä ei ole omakohtaista rakkautta eikä kunnioitusta miestään kohtaan. Tuollainen asenne on varma tae, että avioliitto tulee tuhoutumaan. Siksi tuollaisella asenteella ajattelevan ei ikinä tulisi naimisiin mennä.
mihin unohtui masentuneet miehet. Ei kai masennus mikään naisten yksin oikeus ole. Tiedän miehiäkin olevan. Mies näkökulmaa olisi kiva kuulla.
Hys hys aloitti ketjun äidin masennuksesta.
Jos haluat keskustella miehen masennuksesta, siitä kannattaisi ehkä avata oma ketju.
niin kuin ei masentuneet lapset tai masentunut tukiverkko joka väsyy kohtuuttomien taakkojen alla...
Kuitenkin vaikka avaukessani en halunnut lähteä rajaamaan keskustelua vain synnytysmasennukseen. Koska iso perhe ja jatkuvat raskaudet ja synnytykset. Fyysinen ja psyykkinen uupumus voi johtaa masennuksen laukeamiseen silloinkin kun kyse ei ole synnytysmasennuksesta.
Halusin lähestyä aihetta naisen kannalta. Lasten kannalta sitä on yritetty sivuta tuon tuostakin. Kuitenkin se halutaan YKISSELITTEISESTI kiistää että äidin väsyminen näkyy lapsisssa myös masennuksena... Se että äiti on uupunut eikä oikeasti jaksa näkyy lapsissa lopun elämää... Kuitenkaan asialle ei "saa" tehdä mitään... Lapsen ovat lahjoja jne... Joka suhteessa nainen asettuu uupuessaan usein sen valinnan eteen että valitse lasten paras ja ehkäisy joka monen kohdalla on tarkoittanut uskon kiletämistä yhteisöstä lähtöisin olevien paineiden vuoksi.
"Kun ajatellaan syitä miski äiti masentuu niin aihetta on tutkittu ja todettu että
-vaikea raskaus,
-vaikea synnytys,
-hormonaaliset tekijä,
-aiempi masennus,
-uupumus,
-unen puute,
-steressi,
-riittämättömyyden tunne"
Niin , tuo riittämättömyyden tunne on useimmiten se minkä ulkopuolisten odotukset aiheuttavat.
Sinun oletetaan olevan iloinen ja onnellinen koska saat olla äiti.
Niin ei vaan aina ole , masentuneena ja ahdistuneena ei ainakaan.
Nämä on vakavia asioita , kuolemanvakavia.
En voi sille mitään mutta minusta tuntuu kuin Jumalan pilkalta tämä pakkosynnyttämisen vaatimus.
Eihän Jumala oikeasti tällaista edellytä!
Vaikka kuinka raskas synnytysputki oli ollut jo vuosikymmeniä päällä, sillä voimia annetaan sen mukaan kun niitä tarvitaan!
Samat sanoilla sanoen: Oletpa hauska ja vitsikäs. Tai ainakin luulet olevasi.
Lapsia annetaan VAIN voimien mukaan ja jos tuntuu, että voimat hiipuu, saa yövalvomiseen korkeuksista uutta puhtia. Siksi mielentervysongelmia ei uskovaisilla juuri ole.
Totuus se ei kuitenkaan ole!
Olen itse perheeni kahdestoista lapsi. Minun jälkeeni ehkäisyn syntinä pitävä äitini kieltäytyi nukkumasta isäni vieressä ja niin loppui sukupuolielämä siinä avioliitossa. Avioliitto jatkui kuitenkin vuosikymmeniä vielä.
Ilmapiiri ei ollut kotonani hyvä, jokainen voi kuvitella mistä se mahtoi johtua... Ehkä tuohon aikaan avioliitto solmittiin eri perustein kuin nykyään...
Joka tapauksessa tiedän, millaista on olla masentuneen äidin lapsi. Se vaikuttaa koko elämään ja on turha höpöttää joistakin voimista - niitä voi joku saada tietenkin, mutta sellaisella ihmisellä voi olla aivan erilaiset lähtökohdat jo kuin jollakin toisella. Jos pohja on hyvä, voimia riittää, mutta kaikilla elämä ei ole päivänpaistetta. Perimäänsäkään ei voi kukaan valita.
Uskovaisuus tai kuuluminen johonkin liikkeeseen ei sinällään takaa yhtään mitään. Voihan siitä olla jotakin apua yhteisöllisessä mielessä, jos on ystäviä ympärillä - kaikkien sosiaaliset taidot eivät kuitenkaan ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen riitä ja perhe voi jäädä aivan yksin. Vaikeuksista ei sitten tuollaisessa hyvinvoivassa ympäristössä voi edes puhua, sehän olisi merkki epäonnistumisesta tai uskon vähyydestä tai jopa salaisista synneistä...Kukapa niitä lähtisi toisille mainostamaan?
Oma avioliittoni oli aluksi kauheata, koska olin täysin valmistautumaton siihen kaikkeen: ensimmäinen lapsi syntyi heti ja toinenkin vuoden kuluttua ensimmäisestä. Olin ollut työssä ja opiskellut ja yhtäkkiä olin vain kotona, kotona, kotona...Mieheni ei ymmärtänyt minua enkä itse myöskään. Loput lapset sitten syntyivät vähän järkevämmin väliajoin kunnes mieheni hankki sterilisaation - hänelle riitti.
En tiedä, oliko oma masennukseni vain opittua (sitäkin voi se voi olla), koska olin nuorimpana lapsena ollut hyvin paljon äitini kanssa, hänhän ei olisi halunnut minua päästää kotoa pois ollenkaan.
Tyttäreni (jolla ei ole lapsia eikä ehkä tulekaan olemaan) singahdutti kerran silmilleni lausahduksen, jota en hevin unohda:"Jos olisit hoitanut masennuksesi ajoissa, ei lastesi olisi siihen tarvinnut sairastua!"
Joillakin ihmisillä voi olla taipumusta masennukseen ja ehkä me olemme sellaisen taipumuksen perineet - surullista se on, mutta ei voittamatonta. Sen kanssa voi elää, jos on valmis eliminoimaan ylimääräiset ja rasittavat asiat elämästään: kaikkeen ei voi vaikuttaa, elämä tuo eteen mitä milloinkin, mutta tekee sen mitä voi.
Lestadiolaisen naisen on aika epätoivoista hakea apua masennukseen. Neuvolassa ohjataan ehkäisyn käyttöön ja yhteisössä käyttö on ehdottomasti syntiä - mitä maailmassa siinä voisi tehdä? Se on elämistä puun ja kuoren välissä. Kysymyksessä on peli, jonka panoksina ovat lapset ja heidän elämänsä.
Kaikille ehdottomien neuvojen antajille sanoisin, että jos kykenette elämään kaikki mahdolliset elämät, antakaa sitten neuvojanne! Kaikki ihmiset eivät ole samasta puusta veistettyjä!
kirjoitus.Näinhän se just menee.