saavat nykyään veteraanieläkettä Virossa. Aiemmin maksettiin saksalaisia vastustaneille neuvostojoukoissa palvelleille veteraanieläkettä. Ei makseta enää. Sitäkin voi miettiä, kun puhutaan patsaskiistasta.
Viron SS-miehet
insider
282174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Totta kai saavat, hyvä niin, ei heitä montaa ole jäljellä. Saksalaisia vastustaneidenko vain pitäisi mielestäsi saada veteraanietuuksia? Vain Lapin sotaan osaa ottaneet saisivat eläkettä Suomessa, sekö olisi oikein? Kuinka pitäisi toimia suomalaisten SS-miesten kohdalla, joista monet ottivat osaa jatkosotaan vielä Suomeen palattuaankin?
ehkä liian koukeroisesti. Enää ei makseta saksalaisia vastustaneille virolaisille, nyt maksetaan vain Saksan puolesta sotaa käyneille.
Ett sill viissii ...
Virolaisilla on tällä hetkellä neuvostomiehitys tuoreimpana mielessä. Siksi en oikein osaa nähdä vikaa siinä, että veteraanilisää maksetaan saksalaisten, vaan ei Neuvostoliiton puolella taistelleille.
Viro vaan sattuu sijaitsemaan Saksan ja Venäjän välissä. Tällä hetkellä Venäjää pidetään suurempana uhkana kuin Saksaa, jolta puolestaan haetaan turvaa. Edellisen sodan aikana molemmat maat ehtivät vuorollaan olla Viron miehittäjinä, Saksa vain sen verran lyhyemmän ajan, että heidän toteuttamansa sorto pyyhkiytyi muistista seuranneen monikymmenvuotisen neuvostovallan aikana. Nykypäivän Saksa on tehnyt selvän pesäeron toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan, ne ovat kaksi eri valtiota, joten Saksan kanssa samaan EU:hun kuuluminen ei aiheuttane aiemmasta miehityksestä juontuvaa katkeruutta nykyvirolaisissa.
Saksan ja natsi-Saksan välinen ero on kiinnostava: Keiden voidaan sanoa olleen natseja? Suurin osa saksalaisista osallistui kuitenkin jollain tavoin sotaan. Olivatko natseja vain SS-miehet vai kaikki rintamilla taistelleet, vain puolueeseen kuuluneet vai kolmannen valtakunnan tehtävissä toimineet? Entä Saksan armeijaan enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti liittyneet muiden maiden kansalaiset? Viimeksi mainituillahan saattoi olla aivan muita päämääriä kuin Saksan menestyksen turvaaminen. Esimerkiksi virolaiset olivat silloin samanlaisessa valintatilanteessa kuin jälleen 1990-luvulla: Kumpaan tukeutua/kumpaa pelätä enemmän, Saksa vai Venäjä?
Eläkkeiden maksussa tällä hetkellä, kertomasi mukaan, vallitseva tilanne on oikeastaan oikeudenmukainenkin. Puna-armeijan veteraanit saivat eläkettä neuvostovallan aikana, jolloin heitä oli vielä enemmän hengissä kuin nykyisin. Saksalaisten puolella taistelleet saavat nyt. Ainakin osa molemmista on siis lopulta saanut eläkettä jonkun aikaa. Tämähän ei tosin ole kenenkään suunnittelun tulos, vaan johtuu poliittisista muutoksista Euroopassa.
Viro on puolensa valinnut ja Saksa on samalla puolella.
Tiedättekö muuten, että kahdesta miehityksestä virolaisilla on selvät muistot. Ja Saksan miehitys tarkoitti sitä, ettei yhtään virolaista tapettu eikä mitään tuhottu natsi-saksan miehityksen aikana. Ensimmäinen venäläisten miehitys oli suuri tuho koko maassa ja massamyyditykset Siperiaan 1941. Myös 2 enoani tapettiin silloin punanatsien toimesta. Vuonna 1944 palannut neuvostomiehitys tarkoitti sitä, että noin kolmasosa tallinnasta pommitettiin ja stalinisten CCCP toimesta kyyditettiin seuraava "ERÄ" virolaisia Siperiaan. Tämä punanatsien patsaan siirto oli aivan oikein ja venäläiset tehköön itse johtopäätöksensä.
1940 Viro otti neukut vastaan vapauttajina, ilman yhtäkään laukausta ammuttuna, joten älä itke Iines.
arvailla miksi (yhtenä muiden syiden mukana) voisi olla vain viimeinen piste iille tämä patsaan siirto. Että sitä ennen on tehty venäjänkielisille "kiusaa". On kansalaisuuden saamiseksi osattava viroa tietty määrä jne. Sen seurauksena Virossa on 350 000 venäjänkielistä, joilla ei ole minkään maan kansallisuutta. Sen seurauksena ei ole mitään mahdollisuuksia tiettyihin julkisiin virkoihin. Saksassa oli aatun aikana virkakielto juutalaisille. Ei ole vaikea ymmärtää, että joku syyttää vironkielisiä jopa fasismista.
EU ei ole ottanut mitään kantaa tähän kielestä johtuvaan eriarvoisuuteen. Ehkäpä Venäjä haluaa näyttää, että Viron pitäisi kohdella kansalaisiaan tasa-arvoisesti?
Tuntuu vain siltä, että Viron nykyinen hallitus oikein tekee kaikkensa ärsyttääkseen ummikkovenäjänkielisiään. Siitä ei voi odottaa muuta kuin hankaluuksia.
Nurnbergissähän sitä rajaa vedettiin siten, että kansallissosialistisen puolueen johtajat katsottiin syyllisiksi, samoin SS-joukkoja pidettiin syyllisinä. Nehän vastasivat keskitysleirien toiminnasta. Varsinaista armeijan sotilasta ei pidetty syyllisenä. Toisaalta voi miettiä niiden yritysten syyllisyyttä, jotka ostivat keskitysleirivankeja orjatyöhön. Johonkin raja piti vetää, koska ei haluttu koko kansaa tuomita. (Hyvä kysymys, mutta minulle aivan liian vaikea vastattavaksi.)
Virossa osa porukasta meni maan alle toimimaan. Toisaalta Virossa oli paljon myös vapaaehtoisia SS-joukkoihin. Oli keskitysleirejä (kaikki Viron juutalaiset tulivat tapetuksi).
"Ja Saksan miehitys tarkoitti sitä, ettei yhtään virolaista tapettu eikä mitään tuhottu natsi-saksan miehityksen aikana."
Tuo ei pidä paikkaansa. Viro oli Euroopan ensimmäinen valtio, josta SS saattoi ylpeästi todeta: JUDENFREI.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wannseen_konferenssi
Viro tarjosi 1939 Neuvostoliitolle ne lentotukikohdat, joista talvisodassa pommitettiin Suomea.
Toisekseen on valokuvia, jossa 1940 kommunistien kanssa - ehkä itsekin kommunisteina - Neuvostoliiton puolesta osoittavat mieltä jopa Viron armeijan upseerit.
Se ei olisi ollut oikein mahdollista 1930-luvun Suomessa.
Hjalmar Mäe oli Ministerpräsident ja osallistui valtakunnankomissariaatin toimintaan.
Virolaisissa on omat venäläisensä ja saksalaisensa.
He ovat valinneet olla hakematta Viron kasalaisuutta tai olla muuttamatta Venäjälle.
Kansalaisuuden saadakseen on useimmissa valtioissa osattava maan virallista kieltä. Ei sitä voi katsoa kiusaamiseksi, jos viron kielen taitoa vaaditaan Virossa myös venäläisiltä.
Esimerkiksi Suomessa vaaditaan useimpiin valtion virkoihin jopa molempien kotimaisten kielten taitoa, kansalaisuus ei yksin riitä. Onko tämä sitä fasismia?
Kielestä johtuvasta eriarvoisuudestakin olen kanssasi hieman eri mieltä. Ei se ole kielestä johtuvaa eriarvoisuutta, jos viron kieltä osaamatta ei saa kansalaisuutta, eikä pääse virkoihin. Virkamies on valtion työntekijä, kansalaisten asioiden hoitaja. Täytyyhän hänen heidän kieltään osata!
Virkaan pääsy tai kansalaisuuden saaminen ei ole mikään kenelle tahansa kuuluva perusoikeus. Kansalaisuuden voi saada syntymällä perheeseen, jonka vanhemmat ovat jonkin maan kansalaisia, tai hakemalla. Mielestäni on oikeutettua, että valtio asettaa kansalaisuuden saamiselle ehtoja, koska sen myötä saa etujakin.
Virossa asuvista venäjänkielisistä osa on syntynyt Virossa. Vanhemmat ovat kuitenkin olleet Venäjän kansalaisia, joten lapsi ei ole saanut kansalaisuutta automaattisesti. Olen sitä mieltä, että Viron itsenäisyyden palauduttua vironvenäläisten olisi pitänyt ymmärtää tilanne ja aloittaa viron kielen opiskelu, jos heidän tarkoituksensa oli asua siellä vastakin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan osa venäjänkielisistä jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja syyttää nyt virolaisia fasismista.
Sotasyyllisyyden rajaaminen ei onnistu minultakaan. Virolaisten saksalaisjoukkoihin liittymisen syynä oli varsinkin sodan loppuvaiheessa tarve osallistua neuvostojoukkojen torjumiseen Viron alueelta. Virolaisten osuutta keskitysleirien toimintaan on selvittänyt perusteellisesti totuuskomissio, tuloksia osoitteessa:
http://www.historycommission.ee/
Myös keskitysleirien henkilökunta on selvitetty.
Tuo luku 350 000 on suunnilleen koko venäläisvähemmistön määrä; heistä osalla on Viron kansalaisuus, osalla Venäjän ja osalla ei minkään maan. Kansalaisuudettomia on saamani tiedon mukaan nyt n. 80 000. Se on tietysti paljon, muttei ihan niin paljon kuin esitit.
jotka oli telkussa parisen viikkoa sitten, mainittiin venäjänkielisten osuudeksi noin 500 000 ja kansallisuuden olisi saanut noin 150 000. Sitä ei mainittu koska se oli mitattu. Venäjänkielisten lukumäärä tuskin vähenee enää koska 97 prosenttia heistä haluaa asua Virossa. Monihan on siellä syntynytkin.
syntyä Suomeen, jossa kansalaisuuden saa syntymällä. Syntyy sitten ruotsinkieliseen perheeseen tai suomenkieliseen. Virossa venäjänkielinen ei saa kansalaisuutta syntymällä vaan kielikokeella. Eli hän voi olla vaikka 50-vuotias ja Virossa syntynyt eikä hänellä ole kansalaisuutta. Siinä se ero.
Toinen juttu, jos joku muuttaa Viroon. Kansalaisuuden saamiseen voidaan silloin vaatia kielikurssia tai osoitusta kielitaidosta.
On todellakin eri asia mitä virkaan vaaditaan. Toisaalta en katsoisi hyvällä sitäkään (vaikka en rakastakaan ruotsin kieltä), jos Suomen eduskunta päättäisi nyt, että kansalaisuus viedään pois kaikilta Suomessa syntyneiltä ummikkoruotsinkielisltä, jotka eivät osaa tiettyä määrää suomea. Olen kai sitten vain "tottunut" siihen, että syntymällä saadaan kansalaisuus - ja jotain siihen liittyviä oikeuksiakin.
Koska heiltä aletaan E D E L L Y T T Ä M Ä Ä N suomea?
tietojen mukaan venäjänkielisiä olisi ollut noin 350 000. Saman vuoden tieto tiesi 170 000 olevan ilman kansalaisuutta. Päivänselvää on, että kielikurssilla on oltu, mutta luvut elävät myös syntyvyyden osalta, tosin en tiedä mihin suuntaan. Uudempaakin tietoa luulisi olevan kuin tämä.
Kansalaisettomuus tarkoittaa myös sitä, että venäjänkieliset eivät saa äänestää eduskuntavaaleissa eivätkä presidentinvaaleissa Virossa. Kunnallisvaaleihin pääsevät.
Viro ei tarjonut vaan alistui Natsi-Venäjän uhkavaatimuksille, koska olisi silloin varmasti hävinnyt mahdollisen sodan Viron ja Neuvostoliiton välillä. Vaikka itse olen sitä mieltä, että olisi pitänyt ryhyä vastarintaan. Sekä Virossa että Suomessa on ollut maanpettureita. Niin oli silloinkin Virossa. ja olihan Suomessakin joskus punaisten ja valkoisten välillä sisällissota...
Länsimaissa sanotaan ettei saisi asettaa eri asemaan uskonnon, ihonvärin ym vuoksi. Kaipa vironkieliset Virossa haluavat osoittaa että eivät he mitään tällaista aio noudata. Ei sitä noudata Israel eikä aiemmin Natsi-Saksakaan.
Tänään presidentti ja ulkopoliittinen kopla lässytti yhtenäisyydestä EU:ssa ja siitä, että Venäjä toimi väärin kun ei turvannut Viron diplomaattien aluetta. Jälkimmäisessä ovat oikeassa. Mutta venäjänkielisten sortaminen Virossa ei heitä huoleta. Taitaa olla toinen silmä sokea!
sotilaan patsaan pari vuotta sitten Lihulasta. (Lihula on pieni kaupunki tai kylä länsi-Virossa)
Patsas poistettiin ilta yöstä, mutta sekään ei sujunut ilman kahinoita, silloin tosin asialla oli virolaiset.
http://et.wikipedia.org/wiki/Juhan_Parts
http://www.postimees.ee/030904/online_uudised/143569.php
http://www.hot.ee/lvpfoorum/Lihula/lihulas.htm
http://fotoklubi.lihula.ee/g2/main.php?g2_view=core.ShowItem&g2_itemId=350
neuvostojoukoissa palveleville
suomen ollessa ruotsinvallan alla saiks suomalaiset sieltä jotain
eli kuinka sen sanoisi
ajoiko neuostosotilaat jotenkin viron asiaa
pitääs kai venäläisten maksaa sitten vaikka käpykaarttilaisillekkin
Inkeriläiset eli inkerinsuomalaiset ovat Ruotsin vallan aikaan 1600-luvulla Inkerinmaalle siirrettyjen savolaisten ja karjalaisten pääasiassa evankelis-luterilaisia jälkeläisiä. Inkeriläisiä ei tule sekoittaa inkerikkoihin, jotka ovat alueen vanhempaa, uskonnoltaan ortodoksista väestöä.
Neuvostoliiton toimenpiteiden johdosta ja teollistamisen kaupungistumisen seurauksena lähes kaikki inkeriläiset puhuvat nykyään äidinkielenään venäjää, kun vielä vuonna 1926 98 prosentilla äidinkieli oli suomi. Inkerinmaa kuuluu Leningradin alueeseen ja samalla Pietarin vaikutuspiiriin.
1900-luvun alussa Inkerissä asui noin 190 000 suomalaista, kun nykyään alueella heitä elää noin 16 000.[1] Väestön karkotusten ja muiden Neuvostoliiton suorittamien toimenpiteiden seurauksena Siperiassa ja muualla Venäjän federaation alueella elää noin 100 000 kansallisuudeltaan suomalaista, joista arviolta 90 prosentilla on inkeriläiset juuret. Myös Virossa asuvista suomalaisista suuri osa on inkeriläisiä.
Stalinin aikana inkeriläisiä vainottiin, ja koko suomalaisuuden olemassaolo Neuvostoliitossa päätettiin hävittää. Inkeriläisiä vangittiin ja pakkosiirrettiin muun muassa Siperiaan. Sotien aikoihin 62 000 inkeriläistä evakuoitiin Suomeen, mutta he kokivat valtaväestön rasismia. Sotien jälkeen rauhansopimus velvoitti Suomen palauttamaan neuvostoliittolaisperäisen väestönsä, ja tämä sisälsi myös Neuvostoliitosta lähteneet suomalaiset, joista valtaosa oli inkeriläisiä. Nämä inkeriläiset eivät saaneet palata kotiseudulleen, vaan heidät sijoitettiin eri puolille maata.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Inkerinsuomalaiset
Yrittäkää edes. SS ja Waffen SS eivät olleet aivan sama asia. Jos ei eroa tiedä, menevät vellit ja puurot helposti sekaisin.
SS hoiti keskitysleiripidot, Waffen SS ampui omat rintamakarkurinsa? Ainakin Saksassa.
Virolainen Waffen-SS alunperin ei ollut Virossa, vaan vartiopalveluksessa Puolassa.
saavat samalla tavalla rintamalisän ja ylimääräisen rintamalisän kuten Suomen rintamilla taistelleet.
He ovat samassa asemassa myös sotilasvammakorvausten osalta.
Ihmettelen vaan tuota Viron käytäntöä. Ei taida missään muussa maassa olla SS-miehet paremmassa asemassa kuin liittoutuneiden joukoissa taistelleet. Aika syvältä!
HITLER VAI STALIN
STALIN ALOITTI 1934 JA LOPETTI VASTA 1953
HITLER ALOITTI 1938 JA LOPETTI JO 1945.
SALDO STALIN (PLUS LENIN JA TROTSKI) 40-50 MILJOONAA UHRIA VAINOISSA
SALDO HITLER 6-7 MILJOONAA UHRIA VAINOISSA
STALIN TAPPOI VIROLAISIA, NIIN MIKSI PITÄISI SITTEN NIITÄ JUHLIA. EI TOKI NATSIT KUNNIOITETTAVIA OLE, MUTTA PANIVAT TUOLLE ITÄTERRORILLE HANTTIIN, JOKA OLI MONINVERROIN JULMEMPAA JA KOSKETTI MONIA KANSALLISUUKSIA, MUKAANLUKIEN KARJALAISIA JA SUOMALAISIA.
ELI MIETI NYT VAIKKA SITÄ !
sai myös uuden merkityksen kymmenisen vuotta sitten. Päätettiin, että se olisi kaikkien toisessa maailmansodassa kaatuneiden muistomerkki.
myös sitä, että Tallinan kaupunginhallitus päätti, että ei poista tuota patsasta paikaltaan. Viron hallituksessa pienellä enemmistöllä päättivät sitten siirtää sen. Ja muutamaa päivää ennen Voitonpäivää.
Kyllä tämä tarkoitukselliselta provokaatiolta haisee.