Minulla oli keskenmeno rv:lla 18 helmikuussa. Onko jollain muulla ollut näin pitkällä ja keskeytynyt? Kuinka olet selvinnyt ja miten nopeasti olet mahdollisesti tullut uudelleen raskaaksi? Yritystä meillä on jo. Mutta pelko että toinenkin viedään on suuri..Henkisesti tuntuu todella raskaalta. Meidän poikavauvasta ei löydetty mitään vikaa, eikä myöskään minusta. Arvoitukseksi jäänee. Onneksi saimme hänelle inhimillisen kohtelun. Hänet tuhkattiin ja haudattiin.
keskenmeno ja toiveita uudesta..
elina78
5790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mun kaverille kävi samoilla viikoilla noin. Uus odotus alkoi sitten muutaman kk kuluttua ja sitten on tullut kaks tenavaa ihan ilman ongelmia. Voimia sinulle/teille!
Hei!
Mulle taphtui myös keskenmeno rv 6 5 nyt 23.4-07 ja aijemmin vuonna 97 rv 13 2. Minulla on ennestään vuonna 94 tyttö, vuonna 96 tyttö, vuonna 98 poika ja 2004 tyttö.
Haluaisn vaihtaa kokemuksia keskenmenon surusta ja kuinka pian olette tulleet raskaas keskenmenon jälkeen? Ensimmäisellä keskenmenolla tehtiin kaavinta ja nyt luonto hoiti tehtvän loppuun.
Sain myöskin keskenmenon juuri. Vuoto alkoi vappuaattona. Rv 10 . Kaavinta tehtiin 3.5. Raskaus oli ns tuulimunaraskaus. Aiemmat synnytykset -95 ja kaksoset -98. Kyllä se vie mielen matalaksi, kun sitä niin toivoi ja odotti. En tiedä milloin jaksetaan/uskalletaan yrittää uudestaan.
Otan osaa menetykseenne. Kyllä meitä saman kokeneita täällä jonkun verran on, joten jos kaipaat juttuseuraa ja paikan missä purkaa ajatuksia niin täältä aina löytää jonkun joka ymmärtää tai ainakin haluaa yrittää ymmärtää.
Keskenmenon sain marraskuussa, olin viikolla 21. Meillekin syntyi pieni terve poika josta ei löytynyt mitään vikaa eikä myöskään minusta. Kohtuun levinnyt tulehdus oli keskenmenon syy.
Ja todella raskasta on ajoittain vieläkin kun tapahtunut tulee mieleen, mutta kyllä sen asian kanssa nyt jo pystyy elämään ja kesken mennyt raskaus on lähinnä surullisenkaunis muisto. Uutta mekin olemme yrittäneet maaliskuusta lähtien, sitä ennen ei saatu yrittää kun tutkimukset oli kesken ja papa-kokeet näyttivät huonoja tuloksia. Mutta heti kun terveen paperit saatiin niin alkoi yritys joka ei vielä oo tuottanu tulosta. Eikä sillä nyt enää niin kiire olekaan, nautiskellaan tästä nuorenparin elämästä, kissoistamme ja uudesta kodista täysin rinnoin ja lapsi tulee sitten kun on tullakseen.
On niin helpottavaa lukea ja kuulla teistä muista kohtalotovereista. Minusta ainakin tuntuu, ettei tätä surua tajua kukaan muu paitsi saman kokenut. Välillä olo on niin tyhjä ja tuntuu, että siihen elävän lapsen pitelemiseen joku päivä on niin pitkä matka..ja pelko myös siitä, ettei sitä elävää lasta tulekaan on, kun tämä meidän ensimmäinen vietiin. Ensimmäinen kuukausi meni shokissa ja siinä, että lapsen ja minun tuloksia odoteltiin. Itselläni tuli romahdus, kun tuntui, ettei mikään asiassa ollut enää kesken eikä mitään selitystä tapahtuneelle löytynyt.Nyt on onneksi mennyt jo vajaat kolme kuukautta tapahtuneesta ja ajattelen, että olen henkisesti selvinnyt päivä kerrallaan. Suru tulee jotenkin aaltoina. Nyt ei itketä ihan joka päivä, mutta sitten kun itkettää itkettää kahta kauhemmin.
Halu saada lapsi on suuri, jotenkin aivan kipeästi toivon tulevani pian uudestaan raskaaksi. Eihän sitä tule, jos ei tule, vaikka kuinka toivoisi. Uusi raskaus ei veisi surua, mutta ehkä vaikeuden kohdata vauvoja, pieniä lapsia ja raskaana olevia.