Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Hei osaako kukaan kertoa mitä tehdä kun mielialat heittelee ihan hetkittäin. Lääkitys pitäisi olla ok. PMS aikana tuntuu ettei jaksa mitään. Olen muutenkin usein ärtyisä. Välillä Menee tosi lujaa ajatuksissa ja on hauskaa ja ihan sekunnissa saatan itkeä huutaa jne. Lääkkeitä on ollu n. 20 pilleriä päivässä. Luulen itse että olen jo niin väsynyt että lääkemäärää voisi pienentää. Onko kennelläkään luonnon konsteja mieliala vaihteluiden tasaamiseen. Kertokaa omia kokemuksia tästä sairaudesta. Siitä olisi iso apu minulle koska minä ja ja läheiseni kärsii.
4485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ihan kun mun elämästä...
en osaa neuvoa,koska olen itsekin aivan hukassa,en vaan kohta jaksa enään.
en usko ikinä pääseväni työelämään,tuntuu kuin olisin junnannut jo vuosia paikallani.olen jo 23v. ja elämä ihan sekaisin, hetken olen onnessani ja sitten taas romahdan mitä tuskaisimpaan oloon.ahdistaa.mikään ei auta.olenn niin lähellä luovuttammista.jos joku on onnistunut pääsemään elämään kiinni mielialojen vaihteluista kärsittyään tai masennuksesta yli olisitko kiltti ja kertoisit miten?

Äänestä
  • lääkitysten jälkeen sain Lito lääkityksen joka on pitänyt mielen tasaisena.Kun oikea lääkitys löytyy helpottaa.

    Äänestä

  • Mulla tosiaankin kesti puolitoista vuotta ennen kuin pääsin ns. kuiville. Olen 23 vee, pienen pojan äiti ja vaimokin siinä sivussa. Takana kaksi osastojaksoa ja hyvin ahdistunutta elämää. Paljon tuskaa ja pelkoa. Viiltelyä ja itsetuhoisia ajatuksia. Nyt kun viime osastojaksolta selvisin masennuksen kourista on oloni ollut jo parin kuukauden ajan ihan hyvä. Enää on arvet vasemmassa kädessä muistuttamassa siitä kuinka paha oli olla. Viiltelin itseäni osastolla (avolla), esimerkiksi ladyshavellakin saa jo jotain aikaiseksi :-/,ja kolmannen kerran jälkeen uhkasivat suljetulla jos en lopeta. Nyt tuntuu taas menevän liiankin lujaa. Ajatukset pörrää ja ei tunnu nukuttavan. Kaksi viikkoa on mennyt ja olen unohtanut ottaa välillä lääkkeet ja viikon ajan olen ollut ilman tasaajaa koska en saanut aikaiseksi viedä reseptiä uusittavaksi. Ruokahalu on mennyt tyystin. Huomenna haen lääkkeet ja koetan ottaa ne säännöllisesti. Jos vaikka tästä hiukan rauhoittuisi :-D. Toipuminen oli minulla äkkinäistä, mutta toimii! Mitä enemmän odottaa paranemista niin sitä epätoivoisemmalta se tuntuu. Kun en enää välittänyt ja antauduin vaan pahan olon "vietäväksi", kuin ei enää kuulisi eikä näkisi muuta, oli paraneminen nopeampaa. Ensimmäisen osastojakson ajan ajattelin vain kotiin pääsyä. Toisella kertaa en enää jaksanut miettiä vaan unohdin kaiken muun ja lepäsin ja lepäsin kunnes sitä automaattisesti alkoi toipua. Jos ei kotona jaksa olla, voidaan lähete osastohoitoon kirjoittaa. Sisään pääseminen on sitten eri juttu. Minulla oli onnea ja jouduin odottamaan vain viikon. Joka tapauksessa tsemppiä kaikille taudin kanssa kärvisteleville!

    Äänestä

  • hei. kärsin samasta sairaudesta.nyt puolitoista vuotta diagnoosilla.käyn psykoterapiassa viikottain,eritt.hyvä juttu.olen lisännyt liikuntaa huippuunsa,eli joka päivä se puolituntinen jollain lailla tai jopa tuntikin ja erilaista viihdyttävää ,ja sitten päiväkirja on ollut se kanava minulle mitä kautta olen tuskaani purkanut. pahimpina päivinä vaan itkin ja huusin ja kirjoitin. kirjoja on jo kymmenkunta puolessatoista vuodessa,tuskan saa paperille runoinakin,jos antaa ajatusvirran vaan tulvia paperille kosken lailla,lopuksi lukee mitä siihen tuli ja mitä aihe käsitteli.tunnen tuon tuskan hetken .mulla on pelkotilat ja kuolemanajatukset valtoimenaan päivittäin. työ on parasta terapiaa ja vapaa-ajaksi on järkättävä jotain rasittavaa ettei hukkaannu itseensä.mies ja ystävät pitävät pinnalla.pääsin myös kuntoutukseen jossa asioita viedään eteenpäin.olin 8kk saikulla ja sieltä palannut työhön se on jo saavutus minulle kärsin myös työuupumuksesta ja nivelreumasta,kaikki tuli samaan aikaan pilaamaan elämäni.olen sitkeä,tässä oma kohtaloni teille ja toivon kaikille sairautta kärsiville paljon positiivista huomiota läheisiltä.ottakaa yhteyttä jos haluatte.t.raastinrauta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meg kirjoitti:

Hei osaako kukaan kertoa mitä tehdä kun mielialat heittelee ihan hetkittäin. Lääkitys pitäisi olla ok. PMS aikana tuntuu ettei jaksa mitään. Olen muutenkin usein ärtyisä. Välillä Menee tosi lujaa ajatuksissa ja on hauskaa ja ihan sekunnissa saatan itkeä huutaa jne. Lääkkeitä on ollu n. 20 pilleriä päivässä. Luulen itse että olen jo niin väsynyt että lääkemäärää voisi pienentää. Onko kennelläkään luonnon konsteja mieliala vaihteluiden tasaamiseen. Kertokaa omia kokemuksia tästä sairaudesta. Siitä olisi iso apu minulle koska minä ja ja läheiseni kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu