Euroopan Unioni antoi tukensa Virolle patsaskiistassa selvittämättä riittävästi tapahtumien taustaa ja mm Venäjän oikeutta puolustaa omia Virossa asuvia kansalaisiaan tai jotka olivat kuitenkin kansallisuudeltaan lähtökohtaisesti venäläisiä.
Patsaskiista on nyt olevien tietojen mukaan selkeästi ennakkoon suunniteltua toimintaa Viron oikeistohallituksen taholta ja siihen höysteen antoi Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva julistaen Suomen tuen Viron oikeistohallitukselle.
Suomen sekaantuminen Viron sisäisiin asioihin on tuomittava teko ja siksi on syytä tutkituttaa asia perusteellisesti Kansanvälisen yhteisön taholta.
Harhauttiko Suomen ulkoministeri Suomen ja muun maailman. Jos niin oli se tapahtui aiemman sopimuksen mukaisesti, joka tehtiin mahdollisesti Naton ulkoministeri kokouksen yhteydessä.
Patsaskiista on nyt olevien tietojen mukaan selkeästi ennakkoon suunniteltua toimintaa Viron oikeistohallituksen taholta ja siihen höysteen antoi Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva julistaen Suomen tuen Viron oikeistohallitukselle.
Suomen sekaantuminen Viron sisäisiin asioihin on tuomittava teko ja siksi on syytä tutkituttaa asia perusteellisesti Kansanvälisen yhteisön taholta.
Harhauttiko Suomen ulkoministeri Suomen ja muun maailman. Jos niin oli se tapahtui aiemman sopimuksen mukaisesti, joka tehtiin mahdollisesti Naton ulkoministeri kokouksen yhteydessä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Meidän on puolustettava pienten itsenäisten kansojen suvereenisuutta. Neuvostomiehitys oli brutaali Viron kansaa kohtaan, jossa ihmisyydellä ei ollut mitään sijaa. Pitäisikö virolaisten säilyttää valloittajakansan sotilasmuistomerkkiä keskellä pääkaupunkia? Asianmukainen paikka on valittu samoinkuin haudoille. Suomen virallinen kanta on ollut oikea. EU:n on oltava yhtenäinen ja tuettava jäsenmaataan.
Euroopan unionilla on varmaan tiedossa Venäläisten oma tapa suhtautua patsaisiin, joilla on jokin historiaallinen merkitys.
Pronssipatsaan paikalta Neuvostoliiton miehitäjäjoukot räjäyttivät palasiksi Viron itsenäisyyden aikaisen patsaan.
Äskettäin Moskovan tietyömaa tuhosi toisen maailman sodan aikaisen hautamuistomerkin, joka oli pystytetty puolustustaisteluissa kaatuneiden vainajien muistoksi ja osa haudasta poistetuista ruumiista hukattiin siirron yhteydessä.
Porkkalan niemen alueella Neuvostoliitto häpäisi suomalaisten hautausmaan ja rakensi hautakivistä tien pohjia.
Nämä muutamat esimerkit ovat vain yksittäisiä tapauksia, mutta ne valaisevat sitä tapaa, jolla venäläiset itse suhtautuvat omiin ja muiden hautamuistomerkkeihin ja historiallisiin muistomerkkeihin.
Luulempa, että jos Venäjä aikoo vedota YKn tai EUn asiassa niin taitaa nämä ja moni muukin Neuvostoliiton ihmisoikeusrikos tulee maailman kaikkien tiedotusvälineiden tarkasteltavaksi.
Jos näin tapahtuu, niin Ilkka Kanerva muistetaan ulkoministerinä, joka toimi rehellisesti koko ihmiskunnan hyväksi.
Ja Viron maana ja kansanan joka ei alistu vääryyteen väkivallan uhan edessä, vaan toimivat rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolustajina.
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Piikkiq
paperilla...mutta ei oikeassa elämässä...koska liikaa II Maailman sodan hyötyjiä yhä elossa ja vallassa?!
"Missä raato on, sinne korppikotkat kokoontuivat!"
Natsit upposivat moraalissa paljon juudaslaisia alemmas...mutta demokratiassa kaikki on edelleen mahdollista, vai mitä Hitlerin -Jugend -nuoret....?!
kielteinen. "Kukaan valkovenäläinen ei halua Euroopan Unioniin, ajatus on aivan mahdoton. Me emme ikinä tule ryömimään Euroopan edessä." (Pjotr, taksinkuljettaja.)
Mitä mieltä valkovenäläinen on siitä, että Latvia liittyi Natoon? Vastaus: "Minulle on aivan sama mitä päättäjät siellä sähläävät. Pelkkää hössötystä koko Nato." (Z.D.) Siinä se kuultiin. Totuus.
Valkovenäjän kieli on Venäjan p...ssä kiinni
Saksa ei ole paras mahdollinen neuvonantaja näissä peleissä...Hitlerin Jugend-nuoria politiikassa yhä korkeilla paikoilla, kuka missäkin puolueessa kaksoisagenttina vakoilemassa ja valtaa käyttämässä?!
Stasin listoista voisi alkaa...?!
EU on kriisissä. Miksi?
Siksi, että te ette usko siihen. Eivätkä muutkaan kansat. Olette syvimmiltänne saastaisia ipulisteja.
miks se eus on niin paska!!
NL:n propaganda jaksoi naurattaa suomalaisia vuosikymmenet. Näytti jo siltä, että tämä huumorin laji kuoli, mutta Venäjä on tehnyt merkittävän kulttuurityön ja elvyttänyt kadoksissa olleen kansanperinteen. Ennen piti varta vasten katsoa Naapurineljännestä, mutta nyt tätä lajia voi nauttia päivittäin uutisista ja paremman puutteessa käydä vaikka täällä keskustelupalstoilla.
Mennäänpä kuitenkin asiaan.
"Venäjän oikeutta puolustaa omia Virossa asuvia kansalaisiaan tai jotka olivat kuitenkin kansallisuudeltaan lähtökohtaisesti venäläisiä."
Mitä ihmeen turisteja he oikein ovat? Jos muuttaa asumaan johonkin maahan, niin silloin on tapana hakea kansalaisuutta. Suomessakin asuu paljon suomenruotsalaisia. Kielestään ja kulttuuristaan huolimatta he ovat suomen kansalaisia ja näin ollen suomalaisia. (kuten Ruotsiin muuttaneet puoli miljoonaa suomalaista ovat ruotsalaisia)Jokaisen pitäisi kunnioittaa ja rakentaa sitä maata, missä asuu. Jos Viron venäläinen väestö pitää itseään enemmän Venäjän federaation asukkaana kuin Viron, niin silloin olisi parempi vaihtaa maata. Koko kiistassa haiskahtaa Venäjän uhittelu, eikä venäjää puhuvien virolaisten asema.
"Suomen sekaantuminen Viron sisäisiin asioihin on tuomittava teko ja siksi on syytä tutkituttaa asia perusteellisesti Kansanvälisen yhteisön taholta."
Ah, niin CCCP:tä! Kanerva puolusti Viron oikeutta suvereenina valtiona sen jälkeen, kun Venäjä oli törkeästi puuttunut Viron sisäisiin asioihin. Musta ei valkoiseksi muutu, vaikka miten vääntelisi.
"Harhauttiko Suomen ulkoministeri Suomen ja muun maailman. Jos niin oli se tapahtui aiemman sopimuksen mukaisesti, joka tehtiin mahdollisesti Naton ulkoministeri kokouksen yhteydessä."
Juonikin on kuin vanhasta Bondista. Ainakin yhtä vainoharhainen ja siinä on yhtä vähän järkeä. Suomella ei ole mitään yksinoikeutta tietoihin Viron tilanteesta. Euroopassa on muitakin tietolähteitä kuin Pravda. Ja mikähän mahtaisi olla moisen salajuonen tarkoitus? Vaikeuttaa EU:n energiansaantia ja lisätä jännitteitä? Eiköhän tilanteesta hyödy lähinnä Kremlin eliitti.