Ystäväni on vakavasti masentunut ja olen ollut hänen rinnallansa koko masennuksen ajan. Välillä olen ollut kuuntelemassa huolia enemmän ja välillä taas vähemmän. Olen ihminen, joka välittää todella paljon muista ja hyvän ystäväni paha olo saa minutkin voimaan pahoin.
Olen yrittänyt aina kuunnella hänen asioitansa ja neuvoa ja opastaa parhaani mukaan. Nyt vain tuntuu siltä, että opastukset eivät enää auta ja ystäväni olo pahenee aina vain. Nyt mukaan on tullut jo vihjailut itsemurhasta. Tunnen itseni voimattomaksi, kun toinen kärsii vieressä. Terapiat ja lääkitykset eivät ole tuottaneet tulosta. Pelkään hänen puolestansa.
Nyt olen vain itsekin huomannut, että hänen masennuksensa vetää minut alakuloisuuteen. Yritän aina olla parantamassa asioita ja koska en pysty ystävääni auttamaan se ahdistaa. Myös hänen surut ja murheet ovat minulle taakka, otan ne kannettavakseni.
Mitä minun siis pitäisi tehdä? Kenelle voisin sanoa hänen itsemurha-aikeistansa ja kuinka pitäisi suhtautua omaan jaksamiseeni? Kun haluan olla hänen tukenansa, mutten itse ruveta voimaan pahoin.
Olen yrittänyt aina kuunnella hänen asioitansa ja neuvoa ja opastaa parhaani mukaan. Nyt vain tuntuu siltä, että opastukset eivät enää auta ja ystäväni olo pahenee aina vain. Nyt mukaan on tullut jo vihjailut itsemurhasta. Tunnen itseni voimattomaksi, kun toinen kärsii vieressä. Terapiat ja lääkitykset eivät ole tuottaneet tulosta. Pelkään hänen puolestansa.
Nyt olen vain itsekin huomannut, että hänen masennuksensa vetää minut alakuloisuuteen. Yritän aina olla parantamassa asioita ja koska en pysty ystävääni auttamaan se ahdistaa. Myös hänen surut ja murheet ovat minulle taakka, otan ne kannettavakseni.
Mitä minun siis pitäisi tehdä? Kenelle voisin sanoa hänen itsemurha-aikeistansa ja kuinka pitäisi suhtautua omaan jaksamiseeni? Kun haluan olla hänen tukenansa, mutten itse ruveta voimaan pahoin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos hyvin paha tilanne , järjestä hänet pakkohoitoon. tärkeintä että jaksat olla tukena vaikka kuinka olisi vaikeaa. yritä keksiä sellaisia asioita hänelle joista hän nautti ennen masennusta eli mistä hän pitää ja tehkää niitä. olkoot mitä vaan .
terv, mies
Suosittelisin luettavaksi pari kirjaa
Samuel Pfeifer: Kannettava väsyy- Kantaja ei
Gunnar Elstad: Kun elämä satuttaa
Miltä tuntui yrittää vetää vakavasti masentunutta miestäni jokapäivä uudelleen ja uudelleen elämään. Se oli todellakin raskasta ja noin 1,5 vuotta yritettyäni, minä väsyin. Oli vaarassa että olisin itseekin vajonnut masennukseen joten minun oli pakko ottaa ero. Edelleenkään en ole täysin toipunut asiasta vaikka erostamme on jo 3 vuotta. Mutta juuri se, että vaikka kuinka yritti ja yritti niin mikään ei auttanut.
Ainoa neuvoni on (kun kyse on ystävästäsi) että hakeudut esim. tukiryhmään jossa voit jutella samanlaisessa tilaanteessa olevien ihmisten kanssa. Mielenterveystoimistot osaavat varmasti neuvoa enemmän oman paikkakuntasi asioissa. Ensin sinun on huolehditttava itsestäsi, jotta sitten jaksaisit huolehtia muista. Mutta jo se että ystäväsi tietää että olet hänelle kuuntelijana on iso apu! Älä yritäkään antaa aina ehdotuksia, vaan kuuntele vain ja yritä vakuuttaa että kaikki kääntyy vielä hyväksi...
Olen kokenut samaa. Siitä syystä olenkin sitä mieltä, että se rakkain ei välttämättä edes osaa auttaa parhaiten. Toki olla tukena ja vieressä, mutta minä en ainakaan osannut auttaa.
Siinä on sellainen juttu, kun se puoliso on niin läheinen, sairastunut henkilö voi käyttäytyä miten rumasti tai hankalasti tahanasa. Vieraalle sitä ei niin helposti tehdä.
Minäkin väsyin ja totesin parin vuoden jälkeen, että en jaksa. Turhauduin omaan kyvyttömyyteeni, luulin, että meidän rakkautemme olisi kaikkivoipaa ja se pelastaisi meidät kaikelta. Mies oli se, joka halusi erota. Olin surullinen tästä, mutta en pannut vastaan. Olisi ehkä pitänyt, mutta olin henkisesti niin poikki ja tyhjä, että halusin vain olla omassa rauhassa vihdoinkin.
Masentunut ihminen tarvitsee apua, mutta millaista? Omasta kokemuksesta voin sanoa, että toisen auttaminen on mahdollista vain silloin, kun avuntarvitsija on avoin tarjotulle avulle. Käytin myös pari vuotta elämästäni ja voimavaroistani avuttoman masentuneen auttamiseen ja lopputulos oli korkeintaan nolla ... Lopulta ymmärsin, että ongelma ei ollut pelkästään autettavassa, vaan että myös itse tarvitsin apua elämänhallintaani. Diagnoosini: "auttajasyndrooma" (oma termi).
Tänä päivänä tajuan, että jokainen on vastuussa vain omasta elämästään, eikä ole tervettä kuluttaa suhteettomasti aikaa tai energiaa läheisenkään masentuneen hoitoon. Lopputulos kun on kuitenkin lähes aina sama: autettava ja auttaja uppoavat yhä syvemmällä suohon... ja kukas ne molemmat sieltä sitten ylös nostaa???
Neuvoni auttajasyndroomasta kärsiville onkin: tukekaa ja auttakaakin, mutta vain siinä määrin, että omasta elämästänne ei mene maku!!!
olet kyllä kullan arvoinen masentuneelle ystävällesi, nostan sinulle hattua ja kiitän, että olet jaksanut. ihana, että teidänlaisia ihmisiä kuitenkin vielä on, vaikkei niitä paljon olekaan. itse olen kaverisi kanssa samanlaisessa tilanteessa, paitsi ettei minulla ole ketään ystävää, jolle puhua ja olen jo yrittänyt itseni tappamista. kuulostaa vähän pelleilyltä tuo itsensä tappamis homma kun vähän kaikki tuntuu yrittäneensä sitä, mutta jokatapauksessa näin on. haluan vain sanoa sinulle, että olet todella ihana ihminen kun välität. toivottavasti viesti tulee perille. moni olisi sinuna jo luovuttanut, mutta sinä et anna periksi. yritä jatkossakin osoittaa ystävällesi rakkautta, sitä me masentuneet kaipaamme.