Mistä sinulle hyvä Unto on kehittynyt tuollainen katkeruus Kokoomusta kohtaan? Kaikki puolueet tekevät joskus virheitä ja vääriä valintoja, myös Keskusta (jonka kannattaja viesteistäsi päätellen olet). Nuo sinun viestisi alkavat tuntua välillä jo aika yliampuvilta. Yritätkö ihan tarkoituksella mustamaalata Kokoomusta (ja välillä näköjään Demareitakin)? Mitä sillä saavutat?
Kysymys Untolle
Utelias
2147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En koe katkeruutta yhtäkään puoluetta kohtaan. Tällaisella palstalla on tärkeää kertoa myös ne asiat puolueen toimista, joita puolue itse ei kerro. Suomen kansa on sen ansainnut.
Haluan myös huomauttaa, että en ole kertakaan parjannut Raimo Ilaskiveä taloudellisen näkemyksen puutteesta(myöskään laman aikana). Hänen näkemyksesnsä myös kasinotaloudesta olivat monta vuotta aikaansa edellä. Persoona vain ei miellyttänyt laajasti.En myöskään arvostele eduskunnan entistä puhemiestä toimensa taitamattomasta hoidosta.
Mitä keskustaan tulee, kyllä se on virheitä tehnyt siinä kuin muutkin, joskus jopa oppinut niistä. Kekkosen ajan "sisäpoliittinen" demokratia ja Ahon hallituksen talouspolitiikka eivät varmaankaan ole suuria saavutuksia.
Vähiten virheitä ovat varmasti tehneet ne, joilla on siihen ollut vähiten mahdollisuuksia.(esim liberaalit).
Ei ole minun vikani että kokoomus on länsimaiden ainoa konservatiivipuolue, joka on ollut säätämässä "yrittäjäntappolakia".
Yliampuvuus johtuu tavastani kirjoittaa. Mainitsemani asiat löytyvät ehkä vähemmän lennokkaasti kirjoitettuna muualta. En ole "säveltänyt" näitä juttuja, useimpiin löytyy lähteitä helpostikin mm. netistä.
Minua ärsyttää kokoomuksen halu esiintyä talouden osaamispuolueena, vaikka näytöt puhuvat toista. Kokoomuslaisten patenttivastaukset yksityistämisineen ovat myös porvarillisen taloustieteen vastaisia niiltä osin kuin puhutaan monopolistiseen hinnoitteluun johtavista kilpailutilanteista kuten esim juna- ja lentoliikenne, maanteiden hoito ym.
Osaan halutessani haukkua myös Suomen muut puolueet ja suomalaisen politiikan moraalin,mutta tällä palstalla olen yrittänyt pysyä kokoomuksen asioissa.
Virheitä tekevät kaikki. Mutta järkevät ihmiset eivät kierrä ympäri maata ylpeilemässä virheillään.
Mikä helvetti näillä kokoomusfaneilla on päässä vikana. Se on saatana kokoomusvastasuutta ja katkeruttta ,jos kertoo ääneen ja julkiseti, mitä vittua nää kansakunnan kykyjepet on tehneet. Ei se oo muitten vika, jos kokoomusta ei johda kukaan. Nössö-Itälä saa lehdestä lukee, mitä Sasi hölmöilee ja joutuu kommentoimaan sen töppöilyjä kylmiltään. Vitun Sonera-Heinonen on just tyypillinen kokoomuslainen törppö, joka pistettiin Yleen, kun se ei osaa eikä tajua mitään. Kansalaisten katkeruudestako se johtuu saatana, että miljardeja meni hukkaan, kun Suomi osti Saksan ilmaa kokoomusjohtosesti.
Oppositio kutsuu
kuuleeko kokoomus
kuuleeko kokoomus
kuuluuko sekoomus
kyllä saatana kuulee