aika yleistä tää paniikkihäiriö.itelläni on myös paniikkihäiriökohtauksia.mutta mistä apu siihen?mä oon kyllästyny tähän tilanteeseen.pää siis ei kestä esim;joudun tossa piakkoin pitää kokouksia haluamattani.voitte arvata miltä tuntuu.oon saanu jotain pelkkii beetasalpaajii mut eihän niist oo apua.lekurissa sanottiin vaa et vika on päässä hehheh.kaupanjonot on myös paikka minne en mene ellei ole pakko.mitä teen?yritin taistella vastaan ilman lääkkeit noin 10v.nyt saa riittää.kaikki apu olis ihan tervetullutta
Paniikkihäiriöt
m-74
346023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Hakeudu PSYKIATRIN vastaanotolle, kerro kaikki ja aloita lääkitys!
Sit terapiasta on tosi plajon myös apua!
Itse olen ollut lääkityksellä jo vuodesta -90, ja siinä ei oo mitään pahaa tai hävettävää, pääasia on et voin elää edes jotenkin!!
Onnea elämääsi!
Kantsii mennä psykiatrille, siitä on todellakin apua. Mulle annettiin myöskin beetasalpaajia, mut ei niistä ollu mitään apua. Käyn terapiassa ja syön masennuslääkkeitä ja tarpeen vaatiessa rauhoittavia. Vaikka tuntuis "etten perkele syö lääkkeitä tai mee psykon luo, se on hullujen hommaa" Siitä on todellakin apua. Toisaalta mun eka psyko ei kyl haldannu hommaansa, toka tiesi mitä tekee. Kannattaa hakea apua ajoissa..
Kärsin pitkään paniikkikohtauksista ennen kun hain apua.
minulle alkoi tulla outoja kohtauksia esim. hikoilua , sydämmentykytyksiä, pyörtymisen tunne, jalat menee alta y.m. Minut vietiin päivystyspolille pariin otteeseen, mutta ei löytynyt mitään selitystä! Olin liian kauan yrittänyt pärjätä ilman lääkkeitä, mutta kyllä tulin siihen tulokseen että psykiatrille täytyy mennä. Niinpä viime vuoden toukokuussa menin lääkärille ja käyn edelleen kerran viikossa. Sain lääkettä onneksi, ja toivon että voin vielä aika pitkään käydä lääkärillä, en ole ihan kokonaan vielä päässyt eroon paniikkihäiriöstä.Sen neuvon annan että menkää ajoissa
psykiatrille!!
itselläni on ollut sama vika jo vuodesta -92.Sitä alussa pidettiin ihan mielikuvitus oireina.Sain apua yksityislääkäriltä Oulusta ja siihen hyvän lääkityksen.Olen nyt syönyt Seromex nimisiä lääkkeitä viisi vuotta ja oireet ovat poissa.Joskus kauhu iskee mutta sen kanssa nyt pärjää.Ota yhteyttä Kuopioon Ulla Lepolaan siellä on yksityis sairaala tai Ouluun Lääkärikeskus Ydin Martti Jaskari.Tai johonkin yksityis-sektoriin jossa on alan asiantuntijoita.TK lääkärit ei osaa auttaa.
Tk lääkäri voi määrätä täysin vaarattomia lääkkeitä paniikin hoitoon.Itse olen syönyt 2,5 kuukautta
ja olen jättämässä lääkkeet pois.Kuukauteen ei mitään oireita.
Turha kärsiä kun on hyvät lääkkeet.
Cipramil on Suomen myydyin lääke vuonna 99 joten joku muukin syö paniikki ja masennuslääkkeitä.
kiitos vastanneille! yrittää selvitä
Lääkäri asiasta olen sitä mieltä, että jos se käyttäytyy noin törkeästi vaihda lääkäriä, se on kansalaisten perusoikeuksia. Voit vaihtaa lääkäriä niin monesti kuin vain haluat.
Todella hyvä kirja paniikkihäiriön hoitoon on Edmund J. Bournen kirjoittama kirja: Vapaaksi ahdistuksesta - Työkirja paniikista ja peloista kärsiville. ISBN 952-91-1212-2(numero jolla sen löytää helpoiten. On olemassa myös muita kirjoja(esim Ulla Lepolan Kun paniikki iskee), mutta jos paneutuu yllä olevaan kirjaan kunnolla saa varmasti apua.
PS. muuten jos poltat tupakkaa tai juot paljon kofeiinipitoisia juomia(erityisesti kahvi ja tietysti colat, teet, energiajuomat...)ne voivat laukaista paniikki kohtauksia.
myös minäkin aloin saada paniikkihäiriökohtauksia talvella 96..
Tunne oli todella pelottava ja luulinkin monesti sydänkohtauksen iskeneen ja kuolemanpelko oli voimakas..
Sitten kävin lääkärissä ja lääkäri määräsi minulle sydänlääkkeet koska sydämmessäni oli kuulemma vikaa oireidenperusteella.Viikkoa myöhemmin menin kontrolliin ja sydämmessäni ei sitten ollutkaan vikaa..Mutta se viikko minkä kerkesinpelätä aiheutti valtavan masennuksen ja paniikkihäiriöitä alkoi tulla useita päivässä..Pahimmillani en päässyt edes sängystä saatika suihkuun kun paniikkihäiriö iski..Makasin vain sängyssä ja odotin koska se pumppuni pettää..(olin 27v)
Viimein soitin mielenterveystoimistoon ja sieltä sain cipramil-lääkityksen ja myös lieviä rauhoittavia..Cipramilia söin puolivuotta ja ne kyllä poistivat kohtaukset mutta tekivät myös jotenkin "tunteettomaksi" en ollut masentunut mutta mikään asia ei hetkauttanut mitenkään..ei ilot eikä surut..Lääkityksen loputtua paniikki kohtaukset alkoivat uudestaan..
Sitten päätin että en perkele halua elää koko loppuikääni peläten..
Ja rupesin hokemaan itselleni kun kohaus alkoi lähestyä."ei hätää,ei ole vaarallista..älä välitä..se menee ohi"
Ja pakotin itseni menemään ulos,kauppaan,töihin,ja jatkoin kyseistä toimintaa tuntemuksista huolimatta..Jos olin kaupankassalla olin vain..yritin lukea lehtien otsikoita..pakata kassia..Tms..Mutta en antanut periksi.pikkuhiljaa vaadin itseltäni enemmän..Aloin myös tekemään mielikuvaharjopituksia,toisin sanoen kun rupes vähänkin tuntumaan että kohtaus iskee pakotin itseni ajattelemaan jotain muuta asiaa kuin tuntemuksiani.Rauhoittavat lopetin jo samana syksynä mutta pidin aina muutamaa mukana."henkisenä tukena" Tiesin että voin ottaa jos on tarvis,ja jo siitä oli apua..
Pikku hiljaa kohtaukset alkoivat lievittyä..Ja 99 kevät talvella tajusin olevani jälleen kokonaan oireeton..Eikä se ole tähänpäivään mennessä palannut..
En tiedä oliko tästä kenellekkään apua..Mutta näin minä onnistuin "paranemaan" joten rohkeutta
jokaiselle jatkaa kaikestahuolimatta.
Heips
Kirjoita mulle mailia ni yritän neuvoa mahdollisimman tarkasti mitä teet.
[email protected]
hei!!
olen itse psykiatrinen sairaanhoitaja ja tekemisissä siis psyykkisesti "häiriytyneiden "kanssa joka pvä.kun kriisin jälkeen itse masennuin ja sain pari ensimmäistä paniikkikohtausta, ammattini puitteissa ajattelin, että se on nyt sit menoa..ja taistelin masennuslääkkeitä vastaan,koska se jotenkin "samaisti"minut mielestäni potilaisiin..en saanut olla itse ihminen.sitten olin niin poikki, että ajattelin, hyvä on.ja sain avun.paniikkihäiriöön on useita hyviä lääkkeitä, mm.seroxat.se on uusi, siitä ei tule riippuvaiseksi(niinkuin ei mistään serotoniinia nostavasta yleensäkään)ja se ei ole hirveän kallis.lisäksi pidän "takaporttina" lompakossani aina bentsodiatsepaameja, ne rauhoittavat pelkällä olemassaolollaan.ja lohdutukseksesi, uusimmat tutkimukset kertovat serotoniinin alentuneen tilan voivan olla neurologista, jos fysiologinen selitys helpottaa..ei siis paniikkia, miksi kärsit, kun et tule riippuvaiseksi lääkkeistä..kun olet aikasi syönyt, voit hissun kissun lopetella lääkityksen .mihin sinulla onkaan kiire? yst.terv.kohtalotoveri
Että alan ammatti-ihminen uskaltaa kertoa noin omista kokemuksistaan!
Minulla n tilanne lähes sama, mutta välttäytymiskäyttöäytymistä on edelleen liian paljon omasta mielestäni.
Haluaisin niin matkustella ja nauttia elämästä, yli 10 vuotta on mennyt taudin riipiessä sisitäni ja estäessä "normaalia" elämää.
Syön ja olen syönyt seroxatia usean vuoden ájan ja siitä TULEE riippuvaiseksi ja se on KALLIS. Joka kerta kun olen yrittänyt lopettaa niiden syönnin niin se on ollut tosi vaikeaa näiden riippuvuus "kohtauksien" tähden, huimaa, pyörryttää... ja jokakerta kun olen lopettanut olen joutunut aloittamaan lääkityksen uudelleen paniikkikohtauksien taas palatessa. En yritä millään lailla lannistaa ketään nämä ovat vain faktoja, mitä mulle on sattunut ko. lääkkeen kanssa. Mutta en kuitenkaan aio lopettaa lääkkeiden syöntiä koska olen ollut niiden vaikutukseen todella tyytyväinen(lukuunottamatta rippuvaisuus ongelmaa)ne alkavat vaikuttamaan aika pian aloittamisen jälkeen, niitä pitää syödä suht kauan vielä oireiden oltua poissa suositellaan n6kk ja siitä eteenpäin. ja oireethan ovat yksilöllisiä!
Seroxat maksaa n. 120,-/20 tablettia.Ja siitä on laskettu"kelan alennukset"pois.
Jokatapauksessa taistelen ja toivon että tämä kirottu sairaus joskus hellittää otteensa minusta.
On tosi että tietyt ruoka-aineet vaikuttavat paniikkikohtauksien tulemiseen joten kannattaa tarkkailla syömisiään ja taas tulee muistaa että sekin on yksilöllistä ja olen kuullut että myös ylipaino on "pahasta" .
Heip
Oletko miten yrittänyt lopettaa? Jos ne lopettaa yhtäkkiä niin siitä tulee oireita, mutta ne eivät ole vieroitusoireita, vaan sivuoireita niinkuin lääkettä aloittaessakin voi tulla.
Masennus/paniikkilääkitykset täytyy lopettaa hyvin hitaasti, asteittain, jotta ei tulisi komplikaatioita tai ikäviä sivuoireita.
Riippuvaisuus näkyy eri tavalla, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Ei nyt millään pahalla mutta mites ihmeessä voit tietää miten lääke on minuun vaikuttanut ja tästä olemme myös lääkärin kanssa keskustelleet ja tulleet siihen tulokseen että saan riippuvuus oireita! Ja osaan kyllä ihan "oikein vähentää lääkitystäni asteittain en todellakaan ole yrittänyt kerralla lopettaa!! Tästä päästään taas siihen että kaikki me olemme YKSILÖLLISIÄ!!!
Moiks !
käynti psykiatrilla,hyvä lääkitys ja terapia....ne auttaa sua. Nykyään on paljon erilaisia täsmä lääkkeitä ja terapioita...siis rohkeesti hoitoon.
t.nykyään kauppajonot on hubaa
Mä olin 17- kesänen. kun aloin saada outoi kohtauksii... tuntu et mä kuolen tai et hei nyt lähtee taju poi jne. Mulla mun turvani oli- onneksi maailman parhain isipappa!!! Paniikkikohtausten tullessa monta kertaa päivässä, en voinut olla yksin -> Tulin riippuvaiseks isukista. Sit menin lääkärille ja se määräs mut "kallonkutistajalle". Psykiatrilta sain lääkkeet -kiitti vaan Kaupin Annelle - ja yhä syön Cipramilia ja rauhoittavia tarvittaessa. Terapiassa käyn kerran kuukaudessa. Että usko pois, sä selviit, mutta HAE APUA!!
hei. masennuin pahasti, kun elämääni tuli paljon ongelmia, ja mikään ei oikein enää onnistunut.
menin suoraan psykiatrille, tai psykiatrian erikoissairaanhoitajalle siis. hänen kanssaan keskustelemme ja pohdimme asioita. sitten lääkäri määräsi lääkkeeksi "Cipramil" nimistä lääkitystä joka on todella tavallista.
mikä paniikkihäiriö sitten on? onko sitä minulla? minua ahdistaa julkiset tilat, kuten kaupat, julkiset kulkuneuvot, rappukäytävät, pankit jne... en millään haluaisi lähteä kotoa mihinkään, ja siksi olenkin lähes 24tuntia vuorokaudessa sisällä... kuuluuko tämä masennukseen? kärsin myös unettomista öistä... ja niihin olen käyttänyt imovane lääkettä...
lopetin lääkkeet n puoli vuotta sitten, koska en kokenut niitten auttavan mitenkään...
nyt aion mennä takaisin hoitoon ja aion pyytää myös lääkkeitä. voisiko joku suositella kokemuksestaan mitään lääkettä? lääkkeen hinnalla ei ole väliä...
Kohtaus alkaa räjähdysmäisesti ja pahenee nopeasti täydeksi pakokauhuksi. Psyykkisinä oireina on usein kuoleman, hallinnan menettämisen, tai ”sekoamisen” pelko. Samaan aikaan ruumiilliset oireet tuntuvat voimakkaina: sydämentykytys, vapina, kylmät ja kuumat aallot, rinnan pisto, heikotus, pyörrytys, hikoilu, silmäterien laajeneminen, vatsaoireet ja ilman loppumisen tunne. Jälkioireena tulee usein voimakas väsymys, hämmennys ja huolestuneisuus. Tästä johtuen koko elimistö on stressaantunut eikä yölläkään pysty rentoutumaan, mistä seuraa nukahtamisvaikeuksia ja heräilyä. Uupumus, pessimistiset tulevaisuudenkuvat ja itsetunnon romuttuminen johtavat kohti epätoivoista masennusta. Ja tämä kaikki johtaa välttelyyn tai vastaavasti riippuvuuteen läheisistä. On halu paeta usein todellisuutta…
Minä en suosittelisi imovanea, koska helposti sortuu siihen ettei enää saa unta kuin lääkkeen avulla, eli on koukussa siihen. Lääkkeen tarve lisääntyy, lopulta menee koko ”laudallinen”.
Beetasalpaajat eivät aina edes ehkäise, kohtausta, päin vastoin, minulla tuo sellaisen. Suosittelisin mielummin jotakin lääkettä joka lisää serotoniini-nimisen aivojen välittäjäaineen määrää keskushermostossa. Serotiini on ihan luontainen aine, mutta sen lisäys ehkäisee kohtauksia sekä masennustakin.
Vika ei ole päässä, mutta paniikkihäiriö on kuitenkin psyykkinen sairaus ja psykoterapia on siksi myös hyvä hoitokeino. Mitä varhaimmin hoito aloitetaan, sitä helpompi siitä on selvitä. (Itse annoin sen mennä liian pitkälle joka lopulta johti sairaalahoitoon, pelkkä viaton paniikkihäiriö).
Shokkihoito on hyvää, yritä rentoutua siinä kaupanjonossa, äläkä hoe mielessäsi "kohta minä saan kohtauksen, kohta se alkaa taas".
Miksi taistelit lääkkeitä vastaan? Ja syöt silti beettoja? Minullakin oli pitkään luulo, että jos syön lääkkeitä niin olen heikompi. Mutta onko se näin? Oletko heikko silloin kun otat päänsärkyyn buranan, et Sinä varmaankaan silloinkaan käy taistelua ja kärsi päänsärystä. Miksei ihmiset voisi ajatella näistäkin lääkkeistä samalla tavalla?
Jo monta vuottta seroxatia syöneenä suosittelen sitä ehdottomasti!! On auttanut riippuvuusoireista ja hinnasta huolimatta, suosittelen todella täydestä sydämmestä!!
Asiasta täysin toiseen NANA oletko asunut Pirkkalassa nuoruusvuosinasi?Siis alle koulu ikäisenä, tuli mieleen kun mulla on ollut samanniminen ystävä lapsuudessani ja toi nimi on suht harvinainen...
Minä pahoittelen. Meitä Nanoja taitaa olla kaksi sitten. En ole itsekään törmännyt tähän nimeen muuta kuin lempinimenä.
Jos haluat tasapainoisempaa elämää, ilman lääkkeitä, suosittelen kokeilemaan psykologista vyöhyketerapiaa. Siinä käydään läpi koko elämänkaari, etsitään elämän solmukohdat, jotka ovat kenties syynä paniikkikohtausten syntymiseen.
Tällä hoitomuodolla on saatu aikaan hyviä tuloksia.
Lääkkeet vain turruttavat ja tekevät "tunteettomiksi."
Terapeutteja voi kysellä Kairon instituutista, heidän rekisteristään löytyy sinua lähinnä oleva terapeutti.
Toivotan valoisaa tulevaisuutta.
Eikö paniikkihäiriö ole kuitenkin pohjimmiltaan fyysinen sairaus, koska sen oireet alkavat ilmetä aivojen serotoniinipitoisuuden laskiessa pidempiaikaisesti normaalin tason alapuolelle? Katalyyttinä tässä saattaa tietenkin toimia jokin tapahtuma, johon psyyke reagoi aiheuttamalla serotoniinituontannossa häiriötilan ja mahdollisesti ylläpitää sitä.
Fyysiset oireet ovat seurausta siitä, kun häiriötilassa oleva ihminen reagoi stressiin. Stressi vaikuttaa serotoniinituotannon laskuun, lisää noradrenaliini -ja kortisolihormonin eritystä. Mikäli serotoniinarvo on jo ennestäänkin pielessä, ihmisen kemiallinen järjestelmä menee sekaisin. Seurauksena on erilaisia oireita, kuten sydämentykytystä, hengenahdistusta jne.
Siitä ei ole varmaa tietoa johtuuko paniikkihäiriö edes serotoniini-aineen puutoksesta, ainoastaan on todettu että, serotoniiniä lisäämällä mm. paniikkihäiriön oireet katoavat.
Eikö olekin kuitenkin loogista ajatella, että ainakin yksi syy paniikkihäiriöön on serotoniinin puute, jos serotoniiniä lisäämällä oireet katoavat? Ehkä joku asiasta
enemmän tietävä voisi todistaa väitteeni epätodeksi, jos näin tosiaan on.
Olen kärsinyt paniikista ja ahdistuksesta jo liki 20 vuotta. En ole pystynyt syömään mitään serotoniinia sisältävää lääkettä, koska se aiheuttaa minulle pyörtymiskohtauksia aamuisin. Onko jollekin muulle serotoniini tehnyt samaa. Olisiko jotain muuta lääkettä saatavilla, josta voisi olla apua. Ensimmäinen paniikkikohtaukseni tuli stressitilanteessa ja sen jälken mikään ei ole palautunut ennalleen.
Sen korkeampaa tietoa mulla ei ole mutta niinhän lääkärit mulle ovat ainakin sanoneet että serotiinin puutteesta tämä johtuu...
Se on arvelus, ja kuten joku jo mainitsi, eikö ole hyvin loogista, että kun lisätään serotoniiniä niin oireet useasti häviävät, minusta on helppo silloin päätellä, että on kyse serotoniinin puutoksesta.
Tiesitkö, että serotoniini-hoitoa käytetään myös mm. syömishäiriöiden, hallusinaatioiden, aggressiivisuuden hoitoon? Eli jos minulla on kerta serotoniinin puutos joka aiheuttaa paniikkihäiriön niin miksei minulla saman aikaisesti ole vaikka aggressiivisuutta, hallusinaatioita ja anoreksia?
Paniikkireaktiot, hallusinaatiot ja ärtyneisyys ovat tahdosta riippumattomia oireita. Anoreksia ja bulimia ovat taas pikemminkin neuroottisia tiloja, joissa ihminen yrittää syömättä jättämisellä/syömällä tuottaa itselleen kadotettua hyvää oloa, jonka serotoniinivaje aiheuttaa.
Uskoisin, että _pidempiaikaisella_ serotoniinivajeella - jota ei hoideta lääkityksellä - on vaikutus siihen, että ihminen etsii itselleen luonnostaan hyvää oloa tuottavia toimintoja, joista muodostuu pakkomielteitä, mikäli tila pysyy samana. Näitä ovat esimerkiksi syöminen, urheilu, seksi ja työnteko.
Lisäksi uskon, että eri tasoiset serotoniinivajaukset aiheuttavat erilaisia oireita. Mitä vakavammasta tapauksesta on kyse, sitä vakavammat seuraukset sillä myös ovat. Lievä ahdistuneisuus on miedoimmasta päästä ja sairalloiset pelkotilat ja hallusinaatiot edustavat taas toista ääripäätä.
Lisäksi pitää muistaa, että jokainen ihminen on yksilö. Introvertti saattaa reagoida ärtyneisyyteen vähemmän aggressiivisesti kuin ekstrovertti.
Ei voida siis yleistää, että jos jollakin on serotoniinin puutostila, hän on automaattisesti aggressiivinen anorektikko jolla on paniikkioireita ja hallusinaatioita.
Minun on mahdotonta väittää etteikö paniikkihäiriö voisi johtua seretoniini-aineen vajauksesta, mutta silti minusta ei voi väittää tai esittää faktana tätä teoriaa koska täyttä varmuutta ei ole, mutta toki useasti olettamukset osuvat oikeaan. Ja pääasiahan on se että, on lääke – tai aine joka auttaa mm. paniikkihäiriöön.
Anoreksian ja bulimian kohdalla olen sitä mieltä, että vaikka sairaus olisikin aluksi itseaiheutettua, niin ajan myötä muuttuu tahdosta riippumattomaksi. Ehkä sillä halutaan tavallaan todella ajaa mielihyvää, mutta minusta lähinnä hyväksyntään ja etsiä kadotettua itsetuntoa.
Ei kirjoittamani toki mitään lääketieteellistä faktaa olekaan. Pelkkiä omia mietteitäni ja johtopäätöksiä asiasta. Toivon, että tuomalla niitä julki ihmiset saavat pohdittavaa, ja sitä kautta uusia näkökulmia asiaan.
Tottakai anoreksialle ja bulimialle e on yleisempiäkin syitä, kuten itse toit esiin. Otin esiin vain tuon serotoniinipuolen. Mutta eikö masennus, joka on seurausta kyseisen välittäjäaineen vajauksesta, aiheuta sairaalloista itsetunnon laskua ja sitäkautta päädymme taas mahdollisiin anoreksian / bulimian synnyn alkujuurille.
Minusta on myös tapauksia joissa anoreksia tai bulimia tuo mukanaan masennuksen (esim. ei pääse siihen vaa’anlukemaan tarpeeksi nopeasti joka turhauttaa ja synnyttää syytöksiä). Olen myös miettinyt sitä johtuuko bulimia tai anoreksia aina itsetunnon puutoksesta. Minulle tulee mieleen urheilijoita jotka pyrkivät hoikempaan olemukseen suoritustensa parantamiseksi. Tai sellaisilla jotka haluavat rääkätä kroppaansa ja samalla mieltään (tällöin tietysti voi olla kyse serotoniini-aineen puutoksesta), toisaalta voidaan myös kysyä onko itseinho huonoa itsetuntoa?
Eikös täällä ollut puhe paniikkihäiriöstä? VAiko sittenkin syömishäiriöstä...?
sain lääkkeet kun sain rohkaistua itseni ja nyt on jo parempi olla kun taskus on rauhottavia ja se auttaa jo kun tietää että apua löytyy jos haluu.kiitos kaikille