Joko nyt viimeinkin koittaa
Aravirtalaisen
Surkean
Hokin
Onneton
Loppu
Esitys
Tätä on saatu seurata jo kymmenen vuotta.
Aravirta lanseerasi "kulmapelikiekon" jonka onneton jatkumo, westerlund on.
On tietysti sinänsä komeaa, että suomipoika hallitsee kiekkoa kaukalon nurkissa mutta mitä sitten? Kukaan ei muista kuinka monta minuuttia mikäkin joukkue kiekkoa kulmassa pyöritteli.
Onko se todella niin vaikea ymmärtää, että maalit tehdään sen edestä eikä takaa. Oikeat jääkiekkomaat ovat panostaneet valmennukseen ja ovat oivaltaneet tuon maalinteon maagisen taidon, johon suomen valmennus ei ole katsonut tarpeelliseksi puuttua. Itseä kyllä ihmetyttää, miten työkseen kiekkoa pelaavat laittavat pelitaitonsa pussiin mm kisojen ajaksi ja joitain poikkeuksia lukuunottamatta pelaavat kuin korttelisarjassa.
Eilisessä pelissä oli oli joitakin pirteitäkin yrityksiä, mutta esim. berg ihmetytti sillä jätkä pelas kuin pakotettuna koulun liikuntatunnilla ja tais sitäpaitsi pelata jalkapallomaaliin sillä yksikään "veto" ei suuntautunut ruotsin maalia kohden vaan niihin kuuluisiin nurkkiin.
Nyt kun kohta koittaa suomen jääkiekon ilonpäivä ja wara-ara lähtee tohtoroimaan muille maille, olisikin hyvä antaa kaikki apu shedenille ja jaloselle jotta he saavat rauhassa kasata taitokiekkojoukkueen joka voi haastaa muut jääkiekkomaat.
Tähän rauhan antamiseen kuuluu myös ettei leijoniin palkata kaikkia virkapattoja entisiä nhl pelaajia hämmentämään ja antamaan ns. neuvoja tiedotusvälineiden kautta.
Lopusi vielä, onneksi olkoon suomi ehkäpä jääkiekon kahdeksannesta sijasta näissä kisoissa, saavutimmepa kuitenkin jälleen kerran moraalisen kulmapelikiekon maailmanmestaruuden.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.