Järkee vai ei ???

Kysyisin, että mitä järkeä on esim. näissä nykyisissä
soiden ennallistamisohjelmissa ? Kun 50-luvulla ojitettu suo on lopulta
nyt 90-luvulla saatu vuosikausien aikana monilla
metsänhoitotoimenpiteillä kasvamaan metsää niin se hakataan vaan
yhtäkkiä ja ojat laitetaan umpeen. 20-30 vuoden odotuksella siitä voisi
ehkä vielä ne rahat takaisin mitä sinne on vuosikymmenien kuluessa laitettu.

Hiukan kummallista tämä sääntö, että luontokohteilla ei saa olla mitään
tuotto-odotuksia edes siinä vaiheessa, kun niitä muutetaan näiksi
'arvokkaiksi' luontokohteiksi. Hakattu ja raiskattu nuori metsä onkin
nyt yht'äkkiä arvokas luontokohde näiden viherpiipertäjien mielestä !? Halloota !
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jossakin on saatu metsää kasvamaan pelkän ojituksen avulla. Jossakin metsän saanti vaatii toistuvaa lannoitusta 5-8 vuoden välein ,kannattaako? Jossakin on auravaon tai kaivuriojan paltteisiin kasvanut kituvaa vaiviaiskoivua tai petäjän tarrikoita. Jossakin paikassa näkyy vain vähitellen tukkeutuva ojaverkosto. Viimeksi mainituissa tapauksissa palautuminen luonnontilaan veisi 50-100 vuotta.
Jos tätä aikaa pidetään pitkänä voidaan prosessia jouduttaa. Vähimmällä päästään jos veden poistuminen alueelta estetään tulppaamalla ojat. Maisemallisista syistä ,esim. merkittävissä matkailukohteissa pyritään ojat peittämään kokonaan. Näissäkin tapauksissa luonnontilan saavuttaminen vie joitakin vuosia,ehkä kymmenisen. Toiminta on yleisestiottaen viellä kokeilua. Tarkoitus ei ole korjata yhtä hulluutta toisella hulluudella. Tammukkapurojen entisöini taas ansaitsee oman kertomuksensa.

Äänestä
  • Mitenkäs tuo matkailu näille soille sitten hoituu ? Eikö turistijoukot muuta maisemia miksikään ? Tai pitäiskö nuo suot sitten jotenkin balsamoida sen jälkeen kun ne on entisöity (konservoitu?), että ne varmasti pysyisivät esim. vuoden 1900 tilassa seuraavat 1000 vuotta ?

    Äänestä

  • Soista kirjoitti:

    Mitenkäs tuo matkailu näille soille sitten hoituu ? Eikö turistijoukot muuta maisemia miksikään ? Tai pitäiskö nuo suot sitten jotenkin balsamoida sen jälkeen kun ne on entisöity (konservoitu?), että ne varmasti pysyisivät esim. vuoden 1900 tilassa seuraavat 1000 vuotta ?

    Suo ei ole olotila vaan prosessi. Kun metsäojitukset aloitettiin oli Simon ja Ranuan kuntien pinta-alasta suota n. 80%.
    Jos uusi jääkausi ei ehtisi väliin,suokenttä peittäisi seuraavan 840 vuoden päästä lähes koko "Leppäniemen". Pohjoisessa Ruka,Syöte,Ounasvaara ja Aavasaksa olisivat jonkintapaisia saarekkeita. Etelässä humidisuus ei ole aivan yhtä voimakasta.Tämä siis on luonnon vaihtoehto.
    Noh.. ystävämme Linkola ainakin nauttisi uudesta olotilasta. Suopotkupalloilijoillekin riittäisi kenttiä,vaikka harrastus villiintyisikin nykyisestään.

    Äänestä

  • suomies kirjoitti:

    Kyllä tuo prosessi ehtii tapahtua varmasti 833 vuodessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Siis kirjoitti:

Kysyisin, että mitä järkeä on esim. näissä nykyisissä
soiden ennallistamisohjelmissa ? Kun 50-luvulla ojitettu suo on lopulta
nyt 90-luvulla saatu vuosikausien aikana monilla
metsänhoitotoimenpiteillä kasvamaan metsää niin se hakataan vaan
yhtäkkiä ja ojat laitetaan umpeen. 20-30 vuoden odotuksella siitä voisi
ehkä vielä ne rahat takaisin mitä sinne on vuosikymmenien kuluessa laitettu.

Hiukan kummallista tämä sääntö, että luontokohteilla ei saa olla mitään
tuotto-odotuksia edes siinä vaiheessa, kun niitä muutetaan näiksi
'arvokkaiksi' luontokohteiksi. Hakattu ja raiskattu nuori metsä onkin
nyt yht'äkkiä arvokas luontokohde näiden viherpiipertäjien mielestä !? Halloota !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu