Kuinkahan moni mielenterveysongelmista kärsivä on joutunut koulukiusaamisen uhriksi? Entä voiko ikäviä muistoja jättää ikinä taakseen?
Henkilökohtaisesti ainakin minä olen joutunut koulussa kiusatuksi.
Voivatko kiusatuksi tulleet ylipäätään nousta ahdingostaan?
Henkilökohtaisesti ainakin minä olen joutunut koulussa kiusatuksi.
Voivatko kiusatuksi tulleet ylipäätään nousta ahdingostaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen joutunut koulukiusatuksi. Se voi olla kauheinta mitä ihmiselle tapahtuu. Luottamus ihmisiin loppui eikä se ole palannut.
Minä en ole unohtanut, vaikka haluaisinkin.
Oma kiusaaminen alkoi kun tulin maalta isompaan kouluun.. eli toiselta luokalta lähtien.. ja nyt jo ikää jo 25, mutta silti sosiaaliset tilantee ovat yhtä helvettiä! käyn edelleen terapiassa puhumassa, sillä luottamus omaan itseensä on aivan pohjalukemissa.. voisinpa jopa sanoa että maatavasten siivet menee.. suhteita en halua aloittaa, sillä en usko että kukaan voisi rakastaa minua, ja se olisi vääri ottaa elämää joku joa on henkisesti paha oll.. sitä vain tulisi purattua vihaa väärin..
Olen nykyään omassa elämässä suht pitkälle päässyt, ja mallinkin hommia tehnyt.. mutta silti tykkään olla yksin ja baarissa en käy niin usein.. ja mikä eniten sattuu.. minulla ei ole ystäviä.. mutta ehkä joskus saan ajtukset selkeemmiksi ja olsi edes yksi päivä kun ei olisi masenusta.. ja lääkkeitä..
.. olen minä muutaman kisaajan tavannut.. ajaella miten monta vuotta he tekivät elämästäni helvettiä.. ja he eivät edes muista minua..?! .. ei siinää ehkä hiukan katkera.. pettynyt.. ja surullinen.. he eivät ole muuttunut.. minä olen..
Kuulostaa valitettavasti niin kovin tutulta. Minullakin on itseluottamus aivan nollatasoa enkä minäkään usko olevani kenellekään rakkauden ja välittämisen kohde. Se niistä suhdeasioista. Eikö menneisyys voisi jättää kiusattuja rauhaan?
Olen kuullut, että moni on jopa työkyvytön ja vailla sosiaalisia suhteita. Useat kärsivät vakavista mielisairauksista. Järkyttävää!
Koulukiusaajista minulla on sellaisia kokemuksia, että he eivät muutu ikinä. He ovat tunnevammaisia ilkimyksiä läpi elämänsä ja jatkavat kiusaamisharrastustaan työpaikoilla. En voi antaa heidän kaltaisilleen ikinä anteeksi.
Vihan purkamisessa sellaiset harrastukset ovat hyviä, joissa voi lyödä ja potkia kiukkua pois.
Käytän jännitykseen lääkkeitä lopun ikääni.Alkoi kouluaikana,kun olin kiusatttu ja syrjitty.Muistot tulee vieläkin,kun nään lähestyvän tyttöporukan!No ei aina ,mutta esim.uniini kiusaajat tulevat työpaikalleni.Ihmisiin en luota välistä hyväkin asia.Masennun suuresti täällä eri keskusteluissa,kun mollataan.Olen kaikenkaikkiaan tosi herkkä ja eläinrakas.Mitä ovatkaan nämä eläinsuojelu keskustelut haukutaan heti toisia.Välistä tuntuu kaikki ihmiset todella pahoilta ja ilkeiltä.Haluan vain olla yksin enkä solmia uusia ystävyyksiä.Nykyisistäkin ajattelen heti jos ei kuulu,että on hylännyt.Lemmikkini on minulle kaikkikaikessa ja kirjoittaminen yhä vieläkin.Silloin herkässä iässä olevat tapahtumat vaikuttavat koko loppuiän.
Voiko kiusaamisesta edes puhua kunnolla kenellekään?
oikeastaan koko kouluajan. En mä oikein pystynyt siitä silloin kellekään puhumaan. Tai puhuin kyllä vanhemmille, mutta ei ne sitä koskaan kovin tosissaan ottaneet. Sanoivat vaan, että "yritä nyt vaan pärjäillä siellä koulussa, jos et itse arvosta itseäisi niin kuinka oletat että toiset voisivat arvostaa..." jne. En mä siitä voinut puhua niin kuin mä sen kaiken oikeasti koin, kuinka paljon se satutti.Ja tavallaan koin sen omaksi syykseni, omaksi sosiaaliseksi onnettomuudekseni. En tajunnut että ei niin saa mulle tehdä ja että se on systemaattista kiusaamista.
En pysty edelleenkään oikein käsittelemään sitä. En myönnä sitä ollenkaan itselleni, suurin osa muistoista on hävinnyt jonnekin..
Kyllä sitä voi yrittää käsitellä sitten jälkikäteen..itsekseen tai sitten jonkun todella läheisen kanssa. Ammattiapu voi kanssa olla tarpeen, varsinkin jos on tosi pahoja kokemuksia..Ehkä on helpompi puhua jälkikäteen, jos vaan vielä muistaa.