En ala pitää luentoa aiheesta, joka tarjoaisi siihen loistavia mahdollisuuksia esim. teemalla ”ovatko sosialistit aina köyhiä ja porvarit rikkaita?”. Sosialistisella puolella kun on meilläkin ollut tosi porhoja, kuten esim. Väinö Tanner ja Hella Vuolijoki, ja porvaripuolella melkeinpä rutiköyhiä, ainakin lähtökohdiltaan. Nykyisistä esimerkin ottaakseni Ben Zyskowicz, rutiköyhän Puolan juutalaisen pakolaisperheen poika, joka tietysti on nyt ihan vakavarainen, mutta esim. Erkki Tuomioja lienee hänen rinnallaan pohatta.
Keskustalla on puoluekentässä sikäli epämääräinen asema, että sitä voivat äänestää nekin, jotka eivät puolueista ja politiikasta juuri mitään tiedä eikä ymmärrä. Paradoksaalista on se, että juuri keskustan kannattajissa ovat kaikkein kiihkeimmät politikoijat, mikä nähdään täälläkin hyvin selvästi. Ja usein kaikkein vähäisimmin eväin, mikä myös yhtä selvästi nähdään.
Mutta otan nyt esimerkkiparadoksin kauempaa, Viroakin kauempaa, jottei se herättäisi sellaisia intohimoja kuin Viro, josta sen läheisyyden vuoksi uskoo näköjään tietävän ja ymmärtävän myös moni sellainen, joka ei siitä mitään tiedä tai ymmärrä. Otan esimerkin Ranskan presidentinvaaleista:
Siellä olivat vastakkain kautta kaikkien tunnettujen sukupolvien ajan nimestään alkaen supiranskalainen everstin tytär Ségolene Royal, joka edusti sosialisteja, ja hävisi vaalit, vaikka sikäläiseksi ”Niinistöksi” pääsikin. Hänen mielipiteensä olivat hyvin myönteiset ns. uusranskalaisista, ja kai lähes kaikki 5-6 miljoonaa ensimmäisen sukupolven siirtolaista äänesti häntä.
Voittaja on unkarilaisniminen Nicolas Sarkozy, jonka molemmat vanhemmat olivat muualta tulleita, isä unkarilainen ja äiti Kreikan juutalainen. Hänen teemansa olivat yltiöranskalaiset, ja uusranskalaisten mielestä heitä kohtaan vihamieliset. Heiltä Sarkozylle ei ääniä juuri herunut. Tosin Sarkozy on myös hyvin EU-mielinen, joskin vastustaa EU:n laajentumista. Ja myös hyvin amerikkalaismielinen, jollaisilla mielipiteillä ei ole aikaisemmin Ranskassa vaalivoittoja saatu. Mutta nyt ne osaltaan auttoivat Sarkozya voittoon.
Siis paradoksi on mielestäni siinä, että Royal ja Sarcozy ovat taustansa huomioon ottaen ikään kuin toistensa rooleissa! Mutta politiikkahan on paradokseja täynnä. Tämä on vain yksi niistä. Ja tällä kevyellä iltapalalla haluan palata kevyemmille linjoille, sillä tuo Viro-keskustelu kosketti minua ihan liian syvältä. Kuten tapahtui aikoinaan myös Lähi-itää koskevassa keskustelussa.
Nimittäin jos jossakin asiassa ihan oikeasti ja varmana itsestään kokee olevansa toista kantaa esittäviä parempi asiantuntija – ja sitä varmasti olin nimenomaan Lähi-itää koskevassa debatissa, ei vähällä luovuta, kun ei voi ymmärtää sitä, miksi jotkut eivät ymmärrä selvää asiaa. Harvoin minua kotimaan politiikka niin tiukoille ottaa, eikä ulkomainen politiikka sitäkään vähää, jollei sillä ole vahvaa historiallista aspektia. Kuten on Lähi-idän ja Viron asioissa.
Keskustalla on puoluekentässä sikäli epämääräinen asema, että sitä voivat äänestää nekin, jotka eivät puolueista ja politiikasta juuri mitään tiedä eikä ymmärrä. Paradoksaalista on se, että juuri keskustan kannattajissa ovat kaikkein kiihkeimmät politikoijat, mikä nähdään täälläkin hyvin selvästi. Ja usein kaikkein vähäisimmin eväin, mikä myös yhtä selvästi nähdään.
Mutta otan nyt esimerkkiparadoksin kauempaa, Viroakin kauempaa, jottei se herättäisi sellaisia intohimoja kuin Viro, josta sen läheisyyden vuoksi uskoo näköjään tietävän ja ymmärtävän myös moni sellainen, joka ei siitä mitään tiedä tai ymmärrä. Otan esimerkin Ranskan presidentinvaaleista:
Siellä olivat vastakkain kautta kaikkien tunnettujen sukupolvien ajan nimestään alkaen supiranskalainen everstin tytär Ségolene Royal, joka edusti sosialisteja, ja hävisi vaalit, vaikka sikäläiseksi ”Niinistöksi” pääsikin. Hänen mielipiteensä olivat hyvin myönteiset ns. uusranskalaisista, ja kai lähes kaikki 5-6 miljoonaa ensimmäisen sukupolven siirtolaista äänesti häntä.
Voittaja on unkarilaisniminen Nicolas Sarkozy, jonka molemmat vanhemmat olivat muualta tulleita, isä unkarilainen ja äiti Kreikan juutalainen. Hänen teemansa olivat yltiöranskalaiset, ja uusranskalaisten mielestä heitä kohtaan vihamieliset. Heiltä Sarkozylle ei ääniä juuri herunut. Tosin Sarkozy on myös hyvin EU-mielinen, joskin vastustaa EU:n laajentumista. Ja myös hyvin amerikkalaismielinen, jollaisilla mielipiteillä ei ole aikaisemmin Ranskassa vaalivoittoja saatu. Mutta nyt ne osaltaan auttoivat Sarkozya voittoon.
Siis paradoksi on mielestäni siinä, että Royal ja Sarcozy ovat taustansa huomioon ottaen ikään kuin toistensa rooleissa! Mutta politiikkahan on paradokseja täynnä. Tämä on vain yksi niistä. Ja tällä kevyellä iltapalalla haluan palata kevyemmille linjoille, sillä tuo Viro-keskustelu kosketti minua ihan liian syvältä. Kuten tapahtui aikoinaan myös Lähi-itää koskevassa keskustelussa.
Nimittäin jos jossakin asiassa ihan oikeasti ja varmana itsestään kokee olevansa toista kantaa esittäviä parempi asiantuntija – ja sitä varmasti olin nimenomaan Lähi-itää koskevassa debatissa, ei vähällä luovuta, kun ei voi ymmärtää sitä, miksi jotkut eivät ymmärrä selvää asiaa. Harvoin minua kotimaan politiikka niin tiukoille ottaa, eikä ulkomainen politiikka sitäkään vähää, jollei sillä ole vahvaa historiallista aspektia. Kuten on Lähi-idän ja Viron asioissa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Luultavasti ottaa koville jos on ollut koko ikänsä harrastelevinaan historiaa ja sitten uhkaa paljastua itsellekin että koko juttu onkin vain omien suttutunteiden pönäkkää pönkitystä.
...sellaisen henkisen hiertymän, että en voi siihen syytä ymmärtää. Kun olen niin mitätön mies ja ajatukseni niin mitättömiä, silti päivystänet täällä joka hetki vain minua odottaaksesi, jotta pääset aina ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisen joukossa antamaan kommenttisi. Joka ei koskaan liity asiaan, vaan vain minuun.
Älä vain yritä esittää, ette olisi aina se sama, vaikka nikkisi aina vaihtuukin. No, joskus kyllä esiinnyt tietyllä nikilläkin, mutta aina samalla tavoin ja vain minun viestejäni seuraten ja vain minusta mielipteesi esittäen.
Koetapa ruveta jo esittämään sitä viisauttasikin, jota ymmärrät antaa sinulla olevan, mutta emme vielä koskaan ole nähneet siitä pilkahdustakaan, emme missään asiassa. Jospa hyvinkin olisit edes hieman parempi asiantuntija jonkin asian kuin minun suhteeni!
"On vaikea olla rohkea", sano Nasu vähän niiskuttaen, "kun on vain Hyvin
Pieni Eläin"
Hän katsahti kelloon, joka oli pysähtynyt viittä vaille yksitoista
muutamia viikkoja aikaisemmin. "Melkein yksitoista", sanoi Puh
tyytyväisenä. "Tulit juuri sopivasti haukkaamaan jotakin pientä.
"Ei kuulosta kovin järkevältä", sanoi Kani. "Ei", sanoi Puh nöyrästi. "Ei
kuulostakaan nyt kun sen sanoo. Sitä ennen se kuulosti aivan järkevältä."
Puh katsoi kahta käpäläänsä. Hän tiesi että toinen niistä oli oikea ja
että kun oli päättänyt kumpi oli oikea, silloin toinen oli vasen,
mutta hän ei koskaan muistanut miten alku meni.
"Tuota -", hän sanoi hitaasti...
"Minun runoni eivät ole noin hyviä", sanoi Puh ihaillen ja tarkoitti mitä sanoi.
"Ei ollut tarkoitus että se olisi parempi", sanoi Ihaa vaatimattomasti.
"Kas, Nasu", sanoi kiihtyneeltä kuulostava Pöllö. "Missä Puh on?"
"En oikein tiedä", sanoi Puh.
Jos olet pieni puu tuulisen mäen rinteellä niin ole kaikkein
paras pieni puu juuri sillä paikalla
"Terve, Nasu", sanoi Puh.
"Terve, Puh", sanoi Nasu hypähtäen yllättyneenä. "Tiesin että se olit sinä."
"Niin minäkin", sanoi Puh. "Mitä sinä teet?"
"Terve Puh", sanoi Nasu.
"Terve Nasu, tämä on Tikru."
"Jaaha, vai Tikru", sanoi Nasu ja kiersi pöydän toiselle puolelle.
"Luulin että tikrut ovat pienempiä."
"Isot tikrut eivät ole", sanoi Tikru
"Ajatteles, jos joku puu kaatuisi kun me olemme sen alla!"
"Ajatteles, jos ei kaadu", sanoi Puh pitkään harkittuaan
Nasu tuli takaa Puhin luo.
"Puh" kuiskasi hän.
"No mitä?"
"Ei mitään" sanoi Nasu "tarkistin vain,että olet siinä"
"Minun täytyy huomauttaa" sanoi Puh heidän kävellessään saaren rantaa kohti,
"että se ei ole mikään tavallinen laiva. Välillä se on laiva ja
välillä pikemminkin Epäonni. Se riippuu."
"Riippuu mistä?"
"Siitä olenko minä sen päällä vai alla."
Sillä minä olen Pieniälyinen Karhu, jolle kummalliset sanat ovat Harmi.
Puh tiesi mitä tarkoitti, mutta koska hän oli Pieniälyinen Karhu, hän ei löytänyt sanoja.
"Terve!" sanoi Puh siltä varalta että ulkona olisi jotakin. "Terve!" sanoi
Mikä-liekään. "Oho!" sanoi Puh."Terve" "Terve!" "Siinä sinä oletkin",sanoi
Puh."Terve!" "Terve!" sanoi Outo eläin ja mietti kauanko tätä jatkuisi.
Puh oli juuri aikeissa sanoa "Terve!" neljännän kerran kun päätti ettei
sanoisikaan ja sanoikin sen sijaan: "Kuka siellä?"
Kani on viisas", sanoi Puh mietteliäästi. "Niin on", sanoi Nasu. "Kani on
viisas. Ja hänellä on Älyä." He olivat pitkän aikaa hiljaa. "Siitä varmaan
johtuu" sanoi Puh, "että hän ei koskaan ymmärrä mitään".
"Oikeastaan Tikrussa ei ole mitään vikaa", sanoi Nasu laiskasti.
"Ei niin", sanoi Risto Reipas.
"Oikeastaan ei kenessäkään ole", sanoi Puh.
"Minä olen varmaan väärässä", sanoi hän.
"Et ole", sanoi Risto Reipas.
Äkkiä Nalle Puh pysähtyi ja osoitti innoissaan lunta. "Katso!" "Mitä!"
sanoi Nasu hypähtäen ilmaan. Sitten hän hyppeli vielä pari kertaa ikään
kuin voimistelumielessä osoittaakseen ettei hän suinkaan ollut pelästynyt.
"Minä en tehnyt muuta kuin yskin", sanoi Tikru. "Sinä pompit", sanoi Ihaa.
"Ikäänkuin kuin ympin", sanoi Tikru.
Ruu ja Tikru kävelivät Metsän halki eräänä aamuna, ja Tikru puhui kaikesta
mitä tikrut osaavat tehdä... "Osaavatko ne lentää?" kysyi Ruu. "Osaavat",
sanoi Tikru. "Tikrut ovat kovia lentämään. Rrrrmottoman kovia lentämään."
"Oo!" sanoi Ruu. "Osaavatko ne lentää yhtä hyvin kuin Pöllö?" "Osaavat",
sanoi Tikru, "mutta ei niitä huvita."
Ja Ihaa kuiskasi hänelle:
"En väitä ettei nyt voisi sattua Onnettomuutta. Onnettomuudet ovat
omalaatuisia. Ne eivät satu koskaan ennen kuin sattuvat."
"Mutta onko nyt oikein totta sinun syntymäpäiväsi?" kysyi Puh.
"On." vastasi Ihaa.
"Ai! Paljon onnea sinulle päiväsi johdosta."
"Ja paljon onnea sinulle."
"Mutta eihän tänään ole minun syntymäpäiväni."
"Ei vaan minun."
"Mutta sinä sanoit: 'Paljon onnea'--"
"Miksi ei? Et kai sinä halua olla onneton, kun minulla on
syntymäpäivä?"
"Ai jaa" sanoi Puh.
"Siinä on tarpeeksi kestämistä",sanoi Ihaa murtumaisillaan,
"että minä olen onneton, kun ei ole lahjoja, eikä kakkua,
eikä kynttilöitä eikä kiinnitetä asianmukaista huomiota,
mutta jos kaikki muutkin rupeavat olemaan onnettomia...
"Ihaa", hän sanoi juhlallisesti,
"minä, Nalle Puh, etsin sinun häntäsi."
"Kiitos, Puh", sanoi Ihaa.
"Olet tosi ystävä. Et kuten eräät", hän lisäsi.
"Voitte viedä elukan veden ääreen, mutta uppoamaan sitä ei voi
pakottaa" tuumii Ihaa. Salaisuus piilee tässä: ystävyys kelluttaa.."
"Mutta Ihaa", sanoi Puh osaanottavasti, "mitä me voimme...tuota kuinka me
voimme...entä jos me..." "Oikein", sanoi Ihaa. "Hyviä ehdotuksia. Joku
varmasti käy. Kiitos Puh."
"Miten sinä voit?" "Lunta sataa yhä" sanoi Ihaa synkeästi. "Niin sataa"
"Ja pakkanen paukkuu." "Paukkuuko?" "Paukkuu" sanoi Ihaa. "Vaikka on
totta," hän lisäsi piristyen hiukan, "että maanjäristyksiltä on viime
aikoina vältytty."
Aasi, seisoi joen rannalla ja katsoi kuvaansa vedestä. "Sydäntäsärkevää",
hän sanoi. "Sanalla sanoen, Sydäntäsärkevää." Hän kääntyi ja asteli
hitaasti myötävirtaan parikymmentä metriä, kahlasi joen yli ja käveli
takaisin toista rantaa. Sitten hän katsoi taas kuvaansa vedestä. "Kuten
arvelinkin", hän sanoi. "Yhtä surkeaa tältä puolelta. Mutta kukaan ei
välitä. Kukaan ei huoli. Sydäntäsärkevää, sanalla sanoen."
"Terve Pöllö" sanoi Risto Reipas. "Mitä sanot? Minä olen saarella."
"Ilmastolliset olosuhteet ovat viime aikoina olleet varsin epäsuotuisat" sanoi Pöllö.
"Ilma -- mitä?"
"On satanut", selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "On satanut."
"Tulva on saavuttanut ennalta-arvaamattomat mittasuhteet."
"Kuka?"
"Vettä on vähän joka puolella.",selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "Vettä on."
Mutta Pöllö jatkoi jatkamistaan ja käytti yhä kummallisempia sanoja,
kunnes hän lopulta palasi siihen mistä oli aloittanut
"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo."
-Nalle Puh
"Mutta ihana juttu se minusta on
et ihana olen vain mä.
Mun pääni on täytetty kumilla
ja häntä on vieteriä.
Kaikki pienet pomput
suuret pomput on ne hauskoja.
Mutta ihanin asia minusta on,
että oon mä ainoa! Että oon mä ainoa!"
Ja lopuksi vielä pari runoa:
Ihaa yksin mietteissään,
istuu hämärässä,
näkee valon keltaisen,
lähestyvän pimeästä,
ihaa huomaa ilokseen,
sai hän puhin luokseen
nalle puh on ihan hassu,
sillä on iso massu.
hunajaa se syö
ja leikkii kanssa nasun kunnes saapuu yö.
Risto on sen bestis
ja hänen kouluun lähteä tarttis.
Ei risto nallea jättää haluu.
Mutta kohta on jo koulusta paluu
ystävät hyvät leikkiä jaksaa
ja kukaan heistä puhu ei saksaa =)
I must have been born under a lucky star, to have a friend like u are!
Onpa hassu juttu
missä purkki tuttu?
Siinä luki lapussa
että HUNALAA.
Sen täpö-täpötäyden purkin
kadotin, ja vaikka kurkin,
se on ihan hukassa --
onkos HASSUMPAA!
Tikru runo!
Tikru iloinen ja söpö,
ompi ihan höpö.
Pomppii se metsässä kaiket päivät,
melkeimpä ystävät unohduksiin jäivät.
Kun Tikru pieni ja iloinen,
pomppi metsässä iloiten.
Oli metsässä tie,
minne se vie?
Tikru lähti menemään,
tietä pitkin etelään.
Tiellä oli puu,
eihän se voinut olla muu,
kun Tikrun ystävän Puhin talo,
luonteeltaan, nalle jalo.
Tikru pomppasi sisään,
oliko siellä mitään?
Kyllä vain, Puh, Nasu, Ihaa, Kengu ja Ruu,
pian jo kaikki loputkin ilmaantuu!
Ja pian halusivat ystävykset jo ulkona telmiä,
ja Tikru ajatteli: Ovatpa ystävät kalliita helmiä!!!
Ja sitten pieni laulun pätkä:
Metsässä puolen hehtaarin
on Ristomme Reipas tää
ja seurassa pienen sankarin
on ystävät parhaimmat nää.
On aasi tää Iihaa ystävä
ja Kengu ja pikku Ruu
on Kani ja Nasu, Pöllö myös
ja tietysti nallemme Puh.
* Nalle on Puh, nalle on Puh
pieni on ja pullea, hauskanlainen
nalle on Puh, nalle on Puh
hupsu pieni karhu hän on *
satuilun kompetenssi ei kiteytettynä, vaan realistisesti kuvattuna.
Ranskan presidentin vaalit osoittivat vain sen, että poliittinen asetelma on muuttunut kautta läntisen maailman. Oikeisto-vasemmisto akseli ei yksin määritä poliittista kantaa, siihen on tullut uusia ulottuvuuksia. Perinteinen uudistamis-säilyttämis asetelmakin on muuttunut, vasemmistosta on tuullut säilyttävä ja kehityksen pyörää hidastamaan pyrkivä kun taas oikeisto pyrkii uudistamaan ja kehitämään niin yhteiskuntaa kuin talouttakin. Vastaamaan ajan haasteeseen.
Näistä paradokseista, jos niitä niin haluat nimittää, ja miksei historialliseen perspektiiviin peilattuna voisi nimittää, on esimerkki lähempääkin. Meidän kotoisen vasemmiston rökäletappio oli seuraústa juuri näiden perinteisten asetelmien kääntymisestä. Enää ei voi lokeroida "kovaa" taloutta ja hyvinvointi-yhteiskunnan inhimillisiä tekijöitä omiin laatikoihinsa, vaan ne ovat toistensa tukijoita, jopa toistensa edellytyksiä.
Nyky- yhteiskunnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, globaalitalouden uudet kaavat rikkovat arjen kuvioita. Niin Suomessa kuin Ranskassakin.
Vasemmisto palasi meillä Lipposen ja Siimeksen jälkeen lokeroituun tapaan nähdä hyvinvointivaltio, korostetusti valtiojohtoisena hyvinvointikoneistona, jossa yksilön oma vastuu ja ajattelu alistetaan korporaatioille ja virkamieskunnalle. Ranskassa sosialistiehdokkaan viesti oli samansuuntainen, teesit olivat viime vuosituhannelta. Molemmille tuli tappio.
Keskustan paradoksi näyttäisi tässä uudessa hallituksessa olevan se, että se joutui ottamaan mukaan oman vanhoillisimman kannattajakunnan mieliksi Väyrysen ja Anttilan kaltaisia vanhan linjan poliitikkoja toteuttamaan modernia uudistuspolitiikkaa. Kepulle pyhä kunta- ja aluehallinto, ydinvoimaratkaisu, Nato jäsenyyden hakeminen. Kaikki nuo tulevat näiden ministereiden eteen. Takinkäännöt ovat taas vikkeliä.
Paljolti noin minäkin ajattelen niin esittämistäsi ajatuksista yleisemminkin kuin myös Ranskan presidentinvaaleista ja varsinkin meidän vaaleistamme. Siksi minäkin sosialidemokraatteja äänestäneenä kaikissa Lipposen puheenjohtajakauden aikaisissa vaaleissa äänestin nyt kokoomusta.
Mutta en repäise paitaani sen voiton riemusta, kun minulle minkään puolueen voitto tai tappio sinänsä ei merkite mitään; käytännön tuloksia vain arvostan, ja niitähän ei vielä ole juurikaan tullut, ei voinutkaan tässä ajassa.
En kuitenkaan voi olla hieman näpäyttämättä Sinua siitä, että esiinnyit niin asiantuntevana tuossa Viron asiassa, että annoit ohjeitakin virolaisille, jotka kuitenkin tuntevat asiansa parhaiten ja tietävät, mikä heille on parasta. Ja kun Väyrysen mainitsit, niin otetaan hänelle verrokiksi Viron Väyrynen. josta sanotaan noin:
- - -
Suomessa kiistelty poliitikko Paavo Väyrynen tuntuu todelliselta kansakunnan yhdistäjältä Savisaaren rinnalla. Ennen maaliskuun parlamenttivaaleja kuuli usein lauseen: "Aivan sama kenestä tulee pääministeri, kunhan se vain ei ole Edgar Savisaar". Mielipidemittauksia tekevä tuttavani kertoi, että kysyttäessä arvosanoja eri puolueille, halusi moni vastaaja antaa Keskustapuolueelle nollan vaikka minimipistemäärä oli yksi.
Vaaleissa suurvoiton saaneen Res Publica - puolueen tärkein sanoma oli: "Äänestämalla meitä, estät Savisaaren pääsyn pääministeriksi." Vaalien äänestysprosentti oli korkeampi kuin edellisten. Syyksi tähänkin arvellaan olevan monien virolaisten tuntema syvä vastenmielisyys Edgar Savisaarta kohtaan. Virossa olisi jo varmasti progressiivinen tuloverotus, ellei Keskustapuolue olisi ajanut asiaa niin ponnekkaasti.
- - -
Katso lisää tuon linkin takaa, ole hyvä!
http://www.balticguide.ee/index.php/a401
levy pyöriä.
Kun tuo Viro kysymys sinua noin piinaa niin pikkuisen sitten lisäystä siihenkin.
Olen vuodesta -94 tehnyt säännöllisesti töitä virolaisten, niin äidinkielenään viroa kuin venäjää puhuvien kanssa. Ei tavallinen virolainen näe asiaa niin mustavalkoisena kuin esimerkiksi sinä täällä olet esittänyt. Yhteinen neuvostohistoria on monella vielä muistissa, ja tavallaan se yhdistää varsinkin vanhempaa sukupolvea. Heille se saattoi olla jopa parempaa aikaa kuin tämä nykyinen.
Molemminpuoleista kansallistunnetta ruokitaan poliittisella kiihtotuksella. Itsenäistymisen alkuaika sujui sopuisasti mutta pinnan alla ovat jännitteet kasvaneet ja nyt nuoret joilla ei ole tuota yhteistä neuvostomenneisyyttä eikä historiallista perspektiiviä ovat eriarvoistuneet etnisten taustojen vuoksi niin että kipupisteet ovat nousset pintaan.
Virolaiset nuoret, myös nuoret poliitikot, purkavat parin vaiennetun sukupolven turhaumaa siitä kun ei aikanaan noustu miehittäjää vastaan. Ollaan kovia nyt kun isät eivät olleet tarpeeksi kovia silloin. Meillähän traumaa aiheutti suomettuneisuuden ajan totaalinen vaikeneminen maahan tunkeutujan torjuneiden sotaveteraanien asiassa.
Mutta tuo lähes viidentoista vuoden yhteistyö on opettanut että virolaiset oppivat nopeasti, ja luulenpa että venäläisvähemmistön asia nousee poliittiseen tietoisuuteen ja muidenkin kuin Savisaaren puolueen ohjelmaan.
Eurooppa "oikeistolaistuu", koska vasemmisto vanhanaikaistuu. Tämä toteutui jo siinä, että "oikeisto" lisäsi huimasti paikkamääräänsä ja suhteellista osuuttaan EU:n parlamentissa viime EU-valissa. - Lipposestakin olisi tullut komissaari Barroson tilalle, jos vasemmisto olisi voittanut.
Tässä on kyse nimenomaan halukkuudesta tunnustaa globalisaation sekä vapaan markkinatalouden uhkat ja mahdollisuudet sekä rohkeudesta ottaa poliittisia riskejä sen suhteen, miten vahvistetaan omia vahvuuksia, että mahdollisuuksista saadaan aineksia hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen, miten uhkat voidaan torjua ja miten omista rakenteellisista heikkouksista päästään eroon, ettei niistä synny taloudellista riippaa rasittamaan meidän omaa hyvinvointiamme.
Paradoksi on nimenomaan siinä, että viime vuosisadan alkupuolen "kapitalismi" on noussut yhteiskuntaa uudistavaksi voimaksi, kun 60-luvun edistyksellinen vasemmisto on käpertynyt saavutettujen etujensa siilipuolustukseen joka paikasssa.
Keskustalla on tässä saumansa. Se pääsi nyt pelinjohtajan paikalle siksi, ettei keskusta ole oikeistoa eikä vasemmistoakaan.
Keskustan kannalta asia on pelkkää mielikuvapolitikointia, koska keskusta on Väyrysen puheenjohtajuudesta alkaen katsonut politiikan pelkäksi ääntenkalastelun välineeksi. Siksi kesusta ottaa asioihin kantaa ainoastaan kahdessa mielessä: otetaan vahva kanta, jos se lisää kannatusta ja ei oteta kantaa, jos asia saattaa vähentää kannatusta.
Muuta linjaa keskustalla ei ole koskaan ollut, paitsi tulonsiirtojen maksimointi kaupungeista maaseudulle ja EU:sta Suomen maataloustuottajille.
Onko edellä kuvaamissasi asenteissa sellaista paineen purkua tai vapauden tuomaa, yliampuvan riehakasta menoa, jossa mm. Natoon olisi liitytty vain siksi, että se voitiin tehdä, koska nyt entiselle Neuvostoliitolle, eli Venäjälle tuli tilaisuus päästä näyttämään?
Ajattelen asiaa vain siksi, että tuskin Suomessa mikään puolue olisi niin tyhmä, että satsaisi vain vastakkainasetteluun niinkin suurta ja heterogenistä ihmisryhmää vastaan, mitä Viron venäjänkielinen väestö hyvässä ja pahassa edustaa.
Sarkozy pelastaa Ranskan (ja itsensä) valitsemalla pääministeriksi keskustalaisen Francois Bayroun. Hänellä saattaa jopa olla älyä siihen.
Tietty kostonhenki venäläisiä kohtaan joillakuilla on. Lähinnä uhmakkailla nuorilla. Natoon ja EU:hun Viro liittyi varmaan karistaakseen kaikki Neuvostoliiton ajan rippeet ja osoittaakseen kuuluvansa läntiseen yhteisöön. Tallinnan kaupunkikuvaan nousseet lasitornit on yksi esimerkki nuoren valtion halusta olla ultramoderni pitkän harmaan kauden jälkeen.
Kansallisuuslakihan tuli itsenäistymisen huumassa poikeuksellisen tiukaksi ja asetti ihmiset eriarvoiseen asemaan. Etniset virolaiset ovat päässeet paremmin businekseen mukaan ja pärjänneet, tilanne on kääntynyt venäläisiä vastaan ja ylilyöntejä tulee, kuten olemme nähneet.
Mutta pääosin ihmiset ymmärtää tilanteen ja kuten sanoin, vanhemmilla on se yhteinen neukkumenneisyys joka yhdistää, uskon virolaisten ottavan jatkossa rakentavamman suhteen venäläisvähemmistöönsä.
Aloitit tavanomaisen vuodatuksesi: " En ala pitää luentoa aiheesta, joka tarjoaisi siihen loistavia mahdollisuuksia", mutta helevetin huonon luennon kuitenkin pidit. Se osoitti normaalia käsitystäsi ihmisistä, jossa kepulaiset ovat typeriä ja muut kaikki sellaisia, jotka sitten osaavat valita.
Miksiköhän juuri kepulaiset osaavat arvostaa luentojasi juuri sellaisina kuin ne ovat, eli ei minkään arvoisina. Etteivät juuri kepulaiset ole niitä, jotka osaavat valita inhimillisen vaihtoehdon korhosenkaltaisten jäädessä ennakkoluulojensa ja tietämättömyytensä suohon.
Jos ei ymmärrä politiikasta mitään ihminen on kepulainen. Sehän on yleissääntö joka pätee.. Demari taas ei ymmärrä mistään muustakaan mitään mutta luulee tietävänsä kaiken. Jorma on siis tyypillinen demari, kuten vaikkapa Mielipidepankki joka tosin kirjoittaa fiksummin. Mutta menneisyydessä hourii sekin mies.
Sinä muuten oivasti vahvistat tuota kepusääntöä.
Oikeita paradoxeja muut, mutta tässä ei ole mitään sellaista
___________________________
Keskustalla on puoluekentässä sikäli epämääräinen asema, että sitä voivat äänestää nekin, jotka eivät puolueista ja politiikasta juuri mitään tiedä eikä ymmärrä. Paradoksaalista on se, että juuri keskustan kannattajissa ovat kaikkein kiihkeimmät politikoijat, mikä nähdään täälläkin hyvin selvästi. Ja usein kaikkein vähäisimmin eväin, mikä myös yhtä selvästi nähdään.
___________________________
Niin se on aina, että varmimpia asiasta mistä tahansa ovat ne, jotka ovat siinä uskonsa varassa. Uskovaiset tarrautuvat uskoonsa. Tietävät eivät mielestään tiedä koskaan tarpeeksi ja haluavat tietää lisää. Eivätkä lisää tiedettyäänkään ole asiastaan niin varmoja kuin uskovaiset. Joita kepulaiset pääsääntöisesti ovat ainakin puolueensa suhteen. Sitä kiihkeämmin vastustavat, mitä enemmän joku tuo esiin tietoa, joka voisi heidän uskoaan horjuttaa.
Mutta kyllä sinäkin olet tietyn uskonnon uskovainen ainakin tuossa Viron kysymyksessä. Vaikka omistakin virolaissympatioistani johtuen olen enemmän sinun kuin noiden vastustajiesi kannalla, niin viisasta on myöntää, että asialla on aina kaksi puolta. Eivät virolaiset ole pyhimyksiä enempää kuin venäläiset saatanan palvojia, mutta historia on heitä molempia pahasti haavoittanut ja asemiinsa ajanut. Se on kyllä totta, että meistä suomalaisista ei kummankaan osapuolen neuvojiksi ole. Eivät ne meitä kuuntelisikaan, joten turhaa kaikki se, mikä täällä on tunteita kuumentanut.