Tässä jutussa kerrotaan, että penkit jujuttavat meitä rahastojen kanssa.
http://www.lintukoto.net/agora/kirjoitus.php?id=304
Vältä pankkien rahastoja
5
5030
Vastaukset 5
- eroa?
Mitä eroa on sitten mielestäsi pankin ja ei pankin rahastolla? Esim. FIM ei ole (vielä) pankki ja heillä vasta kallista onkin. Miksi siis parjata PELKÄSTÄÄN pankkeja, eikö parempi olisi haukkua rahastot yleensä.
Rahastoja haukkuessa on hyvä kuitenkin muistaa, että on niistä hyötyäkin: vaikka kuinka joku jauhaisi "osta ja pidä" -tyyppisen suoran osakekaupan / indeksiosuuksien kustannustehokkuuden puolesta, on hyvä muistaa, että on ERITTÄIN vaikeaa lähteä rakentamaan hyvin hajautettua sijoitussalkkua siten, että myös eri talousalueisiin ja maihin liittyvät riskit olisi eliminoitu (esim. pelkästään suomalaisiin osakkeisiin sijoittamalla altistut maantieteelliselle riskille Suomen suhteen, lisäksi melko Nokiapainotteinen pörssi ja pieni valikoima yhtiöitä).
Toinen asia rahastoista puhuttaessa on niiden verovapaus. Joka kerta kun suoraa osakekauppaa tekemällä teet voittoa (=myyt osakkeita voitolla) joudut maksamaan siitä myyntivoittoveroa. Tämä taas heikentää "tuotolle tuottoa". Rahastossa maksat vasta kun lunastat voitolla. Tämä on melkoinen "kuluerä" pitkässä juoksussa osakkeista puhuttaessa mikäli salkkua käännetään usein.
Siinä mielessä fiksu aloitus kumminkin, että kulujen suhteen on hyvä olla tarkkana. Kuitenkin lisäarvo on se mikä loppupeleissä ratkaisee. Mistä saa parhaan lisäarvon, sitä on vaikea sanoa.- joku vaan
Tällä hetkellä hajautus ei oikein toimi, kun on liikaa rahaa markkinoilla. Jos notkahtaa niin siinä menevät kaikki pörssit kerralla, samoin raaka-aíneet ja joukkovelkakirjat.
ETF:ät ovat ihan hyviä työkaluja kun tilanne rauhoittuu. Rahastot useimmiten eivät ole. - outoa
Esim. FIM ei ole (vielä) pankki ja heillä vasta kallista onkin,
en kyllä ymmärrä,
ei minulle ainakaan ole kalis,
on kolmesta edulisin,
rahastot tuottavat aina, joka vuosi enemmän kuin "pankissa".
On vuosien kokemus,
aloitetiin samala summalla kolmessa, jne.
Perheemme on ollut "koroilla elävä jo yli 10 vuotta.
Nyt voimme sanoa totuuden, eli kehua suosikkiamme, kun olemme lähdössä täydellisesti ulkomaile. - maksetaan voitosta veroa
eihän mitään eroa ole osakkeissaja rahastoissa
- Kike99
joku vaan kirjoitti:
Tällä hetkellä hajautus ei oikein toimi, kun on liikaa rahaa markkinoilla. Jos notkahtaa niin siinä menevät kaikki pörssit kerralla, samoin raaka-aíneet ja joukkovelkakirjat.
ETF:ät ovat ihan hyviä työkaluja kun tilanne rauhoittuu. Rahastot useimmiten eivät ole.Rahastot eivät kyllä ole huonojakaan: lue lisää rahastoista http://www.sijoitusrahastot.org
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802047Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271105- 1411038
- 95804
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa133799- 45727
- 62706
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672- 61666