Voitaisko edes tämän kerran yrittää pysyä edustajamme tukena, me nuijapäiseen nahisteluun taipuvaiset pikkusielut? Maamme on mikroskooppisen pieni (minkä ei tarvitsis merkitä vähemmän arvokasta, päinvastoin: voisimme olla timantteja!) ja näyttää jo ihan naurettavalta, että
1) ei saada paikalle tulkkia
2) ei saada aikaan myönteisiä lööppejä omasta edustajastamme!!!
Olen jo muutenkin kulttuurishokissa palattuani kolkkoon maahamme vappupakomatkaltamme, mutta tämä on jo huippu. Kun maassamme kuitenkin on vieraita, voisimmeko osoittaa sitä lämpöä omia ihmisiämme kohtaan ja siten olematta vieraskoreita myös muita kohtaan? Onko se ihan mahdoton ajatus?
Ahdasmielisyys, opimmeko sen suomenruotsalaiselta kulttuurieliitiltämme vai mistä? Että kaikki muut kuin me itse ovat parempia ja häpeä on kansallistunteemm? Jos kokeilisimme tervettä itsetuntoa, edes tämän kerran? Harjoitus tekee mestarin. Ehkä se vähitellen juurtuu.
Eikä meistä sitten enää kirveelläkään löydy nuijapäistä ja nahistelevaa pikkusielua.
Hannan tukena
6
383
Vastaukset
- braidotti
Tarkennan vielä viittaustani suomenruotsalaiseen kulttuurieliittiin ja vallanpitäjäheimoon: hekö ovat siis eliitin valtaoikeuksin opettaneet lapsilleen ja muulle maailmalle, että suomensuomalaiset ovat pohjasakkaa? Ennakkoasenteet ovat ainakin lujassa. Mutta määritämmekö me itse itsemme niin, valtaväestönä? Tai mistä sitten kukin olemme tulleet, perinteinemme.
Asian vierestä osin, mutta eikö meillä voisi olla nyt sitä itsetuntoa, kävi voiton suhteen miten tahansa. Unohdetaan se kolkkoilu jo! Ollaan ihmisiä, herranjumala. :)- työstä
Hanna hyppäsi trukin takaa ja yllätti hyvällä laulutaidollaan ja itsetunnollaan.
Valitsipa tuo luonnonlapsi vieläkin raskaamman työn kuin minkä jätti taakseen.
Minä ihailen tuollaista naista ja on ihan yhdentekevää mikä sijoitus tulee olemaan.
Ensimmäinen tai viimeinen se ei muuta mielipidettäni mihinkään.
terveisin: Nainen vuosimallia -51 - nuijanen
no voi "herranjumala", olisit ise sitten edes esimerkkinä...huh huh..
- Ken Tiessen
Kyselit, onko ahdasmielisyys tullut meille suomenruotsalaisuuden kautta. Valitettavasti näin näyttää tapahtuneen. Suomalaiset heimot uskoivat itseensä ja omaan kulttuuriinsa, mutta 700-vuotinen halventaminen alkoi lopulta purra.
Vielä 1800-luvun puolivälin edellä joku suomenruotsalainen älykkö, jonka nimeä en nyt pikapikaa mistään löytänyt, totesi, ettei suomeksi voida koskaan julkaista mitään korkeatasoista kirjallisuutta, koska kieli on niin rahvaanomainen. Meni muutama vuosi ja tuli Aleksis ja Seitsemän veljestä. Kuluneen sanonnan mukaan: loppu onkin historiaa. Ilman Seitsemää veljestä ei olisi suomalaista kulttuuria, ei olisi Lordia eikä Hanna Pakarista.
(Jos joku näiden sivujen lukija ei ole vielä Seitsemää veljestä lukenut, menköön huomenna kirjakauppaan tai kirjastoon. Suomalainen sivistys alkaa Seitsemästä veljeksestä.)- kävi huonosti
kun August Ahlqvist haukkui heti ensi esittelyssä puhkilyttyyn koko kansalliskirjamme. (Taisit puhua samasta miehestä puheenvuorossasi...) Nitisti miehen kertaheitolla Lapinlahden hullujenhuoneeseen. Ei haukkuminen Suomessa mitään uutta ole.
- braidotti
kävi huonosti kirjoitti:
kun August Ahlqvist haukkui heti ensi esittelyssä puhkilyttyyn koko kansalliskirjamme. (Taisit puhua samasta miehestä puheenvuorossasi...) Nitisti miehen kertaheitolla Lapinlahden hullujenhuoneeseen. Ei haukkuminen Suomessa mitään uutta ole.
Kiitos muuten häkellyttävän hyvästä ja koskettavasta keskustelusta. Tämähän se on ihmiselle hyvin rakasta tietenkin, kieli, jonka lapsena on oppinut (voihan niitä olla tietysti useitakin, yleensä kai yksi syvällisin). Se oli mainio se historiakatsaus suomenkielisen kirjallisuutemme syntysijoille... :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768