Luomupiha vastaan rakennettu piha

Blondinuttura

Nykyään eteenkin uusien talojen pihoilta hävitetään kaikki entinen kasvillisuus. Laitetaan katekankaat ja kiveykset, ettei vaan mikään luonnonkasvi pääsisi pilaamaan viimeisen päälle rakennettua pihaa.

Hyvältähän ne tietysti näyttää ja ovat helppohoitoisia.

Itse säilytän kuin silmäterää luonnostaan kasvavia sinivuokkoja, ketoneilikoita, mäntyjen katveessa kasvavia puolukan varpuja ym. Jopa leskenlehdet saavat minut heltymään ja niillekin on pyhitetty pieni liuska.

Rakennettu piha tietysti sopii kaupunkimaisemaan, mutta uskon että tälle ylettömälle rakentamiselle tulee pian vastareaktio ja opitaan arvostamaan luontoakin.

En voisi esimerkiksi kuvitella omaa tai omien lasteni lapsuutta tuollaiseen ympäristöön. Mihinkään kasviin ei saisi koskea ja tutustua. Ei voisi poimia äidille kukkaasia. Ei kaivaa pihan perältä onkimatoja.

6

1480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiuken eri mieltä

      En näkisi asiaa ihan näin mustavalkoisesti, koska paljonhan taloja rakennetaan entisille pelloille(lue pajupöpelikköihin)ja rakennukset elementeistä, jolloin kaadetaan puut pois elementtien tieltä ja raskaat koneet tiivistävät maan niin ettei niissä kasva enää yhtään mikään. Vie vuosia ja taas vuosia elvyttää maa entiselleen, jos siinä mitään elvytettävää edes onkaan.

      Mutta olet oikeassa, että jos pihassa on vanhaa kasvillisuutta pitäisi se osata järkevästi säilyttää ja myös luonnonvaraisia kasveja, jos ne eivät tukahduta muuta kasvillisuutta kuten on laita esim. voikukkien kanssa. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin niitä "luonnonvaraisia" pihoja on ikävän paljon. Sen takia en ihan sitäkään käsitä, jos se oma piha on ollut pakko saada niin minkä takia siellä ei olla saati hoideta sitä? Mieluusti katselen asfalttia, kivetyksiä kuin epäsiistejä pihoja, joista leviävät liljakukot,etanat sunmuut puutarhurin viholliset.

      Minusta lapsille tärkeätä olisi opettaa vastuu hoitaa yhteistä ympäristöstöä, koska moni perhe asuu taajamissa ja ympärillä aina muitakin, vieraita ihmisiä. Kertoa, ettei roskata, pompita istutuksien päällä, kuljetaan merkityillä kulkuväylillä, ollaan hiljaa luonnossa, korjataan oman koiran kakat, pidetään oma kissa kytkettynä, leikitään leikkialueilla eikä parkkipaikoilla , jätetään ne harvinaiset kukat luontoon kaikkien iloksi eikä poimita niitä äidille jnejne.

      • Nimetön

        Säälittää ne lapset, ja miksei aikuisetkin jotka joutuu elämään kaupunkialueella. Pihat on postimerkin kokoisia, leikille ja työlle on omat tarkkaan määrätyt alueensa. Jos joskus joudun noin ahtaasti asumaan, mietin tarkkaan mikä on tärkeää: Ihmisellä pitää olla oma rauha kotonnaan ja mahdollisuus seurata oikean luonnon tapahtumia. Kissat liikkuvat missä tahtovat, hyötyeläimiä kun ovat. Karja toki on aidatulla alueella, ettei karkaa. Minä valitsen mieluummin rikkaan elämän maalla, kuin ahdistavan taajamaköyhäilyn ja naapurien kyttäilyn.("ei saa leikkiä, kissa kiinni, määräys sitä, kielto tätä...jne")


      • vaan peto
        Nimetön kirjoitti:

        Säälittää ne lapset, ja miksei aikuisetkin jotka joutuu elämään kaupunkialueella. Pihat on postimerkin kokoisia, leikille ja työlle on omat tarkkaan määrätyt alueensa. Jos joskus joudun noin ahtaasti asumaan, mietin tarkkaan mikä on tärkeää: Ihmisellä pitää olla oma rauha kotonnaan ja mahdollisuus seurata oikean luonnon tapahtumia. Kissat liikkuvat missä tahtovat, hyötyeläimiä kun ovat. Karja toki on aidatulla alueella, ettei karkaa. Minä valitsen mieluummin rikkaan elämän maalla, kuin ahdistavan taajamaköyhäilyn ja naapurien kyttäilyn.("ei saa leikkiä, kissa kiinni, määräys sitä, kielto tätä...jne")

        Kissa tappaa sellaisen määrän lintuja pihapiiristäsi että et uskoisikaan, varsinkin jos on "maalaiskolli". Ja kai tiesit että niillä rotillakin/päästäisillä/jne on oma tehtävänsä luonnossa, ja kissa (ilvestä lukuunottamatta) ei Suomen luontoon kuulu.

        Itsekin tosin olen sitä mieltä että kissan kuuluu saada juosta ulkona luonnossa, eikä kahlittuna neljän seinän sisään.

        Halusin vaan korjata käsityksesi "hyötyeläimestä"


      • Onkin kissa
        vaan peto kirjoitti:

        Kissa tappaa sellaisen määrän lintuja pihapiiristäsi että et uskoisikaan, varsinkin jos on "maalaiskolli". Ja kai tiesit että niillä rotillakin/päästäisillä/jne on oma tehtävänsä luonnossa, ja kissa (ilvestä lukuunottamatta) ei Suomen luontoon kuulu.

        Itsekin tosin olen sitä mieltä että kissan kuuluu saada juosta ulkona luonnossa, eikä kahlittuna neljän seinän sisään.

        Halusin vaan korjata käsityksesi "hyötyeläimestä"

        Ollu nyt 4 vuotta. Ja sinä aikana ei ole tarvittu yhtään rotan myrkkyä.Et meillä ainakin siinä mielessä hyöty eläin.Rotat kun saa aikaan aika kamalaa jälkeä ulkorakennuksissa.


    • brunettisaparo

      Olen samoilla linjoilla blondinutturan kanssa. Omassa pihassani koitan elellä sopusoinnussa luonnonkasvien kanssa. Toki olen istuttanut pihaani paljon perennoja, puita ja pensaitakin ihan taimimyymälöistä ostettuna, mutta pihassani saavat kukkia ja mieluusti myös lisääntyä luonnonkasvit. Luonnokasvit ovat helppohoitoisia ja niitä voivat lapset poimia surutta ja samalla tulee luonnontietoutta lapsille.

      Luonnonkasvit myös houkuttelevat monenmoisia mönkijöitä ja siivekkäitä, joita en koe kyllä minkäänlaisiksi uhkaksi. Perhoset ja sudenkorennot ovat ihastuttavia vieraita ja heinäsirkkojen siritys ja hyppely ilahduttavat lapsia kesäisin.

      Helppoja ja kauniita luonnonkasveja ovat kokemukseni mukaan ainakin lemmikit, rentukat, keltakurjenmiekat, rantakukka, mäkitervakko. päivänkakkarat, villiruusut, lupiinit, kellokukat.
      Ja apilan kukkiessa pihalla tuoksuu ihanalta..

      • maanvaivaa

        tässä muutama aatos luomupihasta.

        meidän talo ja piha on nyt kolmisenkymmentä vuotta vanha. Silloin ei ollut tapana jättää yhtään puuta tontille tai mitään muutakaan...
        Onneksi me jätettiin metsäiselle tontille varvikkoa puineen, sitä on 1/3 pihasta vieläkin.

        Varottaisin noista Lupiineista! Jos ne kerran istuttaa pihaan, ne leviävät kuin tauti kaikkialle ja naapureihinkin ja vaikka minne. Ovathan ne komeita, juu juu, mutta ryöstäytyvät ihan villisti. Onneksi tiesin etukäteen, etten laittanut niitä.
        Toinen kammotus on pihlaja-angervo. Se on valloittanut ison nurkan pihasta, leviää ja leviää, ei auta mikään. Laitoimme sille alunperinkin jo 'reunaesteen' ettei se juurilla pääsisi, mutta siitä huolimatta se on ryöstäytynyt.
        Kolmas varottava on se soma pikku kasvi, keltainen ja violetti ovat kukkien väreinä, kahta eri sorttia siis, sellainen suikertava. Mikähän sen nimi on, hiirenvirnako.

        ------
        yritämme vaalia sammalta nurmikon sijaan, mutta ongelmaa tuottaa. Ollaan niin paljon poissa, olis helpompaa kuin joku nurmikko. Koivujen alustat ovat melko paljaat, mikähän siihen kävisi.
        no, hauskassa pihassamme on aika viidakkomainen tunnelma. Paljon puita, iso ruusujen pensaikko, väinonputkia ja nyt on saanut taas kerätä voitattejakin.
        eläköön luomupiha!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      37
      7292
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3652
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3524
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3278
    5. 51
      2954
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2789
    7. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      48
      2691
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      29
      2458
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      183
      1792
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1531
    Aihe