Prinsessa Diana....

Candle in the wind

Prinsessa Diana ei mielestäni ollut kovinkaan hieno henkilö, vaikka ihmiset tuntuvat häntä ylistävän. Prinsessa Diana oli pelkkä onneton hutsu, joka hyppi sängystä sänkyyn, ja joka hankki itselleen henkisiä ongelmia ja ikävyyksiä. Pelkkä julkisuudenhaluinen ämmä, joka halusi kalastella itselleen valtaa ja rahaa. Pokasihan se itselleen sen ökyrikkaan arabinkin ylellisen elämän toivossa. Taisi olla prinsessan kuolema oma vika, kun lähti Pariisiin ryyppäämään, vaikka olisi pitänyt hoitaa aivan muita asioita.

52

3649

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -nainen-

      Eiköhän sillä ollut Englannin tulevan kuninkaan äitinä, ihan turvattu tuo varallisuuspuoli. Eronkin jälkeen. Ettei tarvinnut "hutsuna" miehiä pyydystellä ja sillä konstilla hankkia rahaa itsensä elättämiseen.

      Ehkäpä ne syyt löytyi syvemmältä hänen avioongelmiinsa. Harva suhde kestää alusta lähtien vaimoa ja rakastajatarta samassa aviovuoteessa. Ja hänen puolisonsa käytöskö oli moitteetonta ja vaimoaan tukevaa, silloin kun sitä olisi eniten kaivattu.

      • ei muuta

        sillä olihan hän ylellisyyteen jo pienenä tottunut ja oli linnan kasvatti.Juuriltaankin kuninkaallisempi kuin Charles itse. Charles on Saksan Windsoreita Windsoriksi nimi muutettiin vaan että kuulostettaisiin englanitlaisemmiltä n 1918 vaikka oltiinkin ihan sakemanneja.
        Spencereissä on taas aitoa alkuperäistä Englannin kuningashuonetta.

      • hänet uhrattiin
        ei muuta kirjoitti:

        sillä olihan hän ylellisyyteen jo pienenä tottunut ja oli linnan kasvatti.Juuriltaankin kuninkaallisempi kuin Charles itse. Charles on Saksan Windsoreita Windsoriksi nimi muutettiin vaan että kuulostettaisiin englanitlaisemmiltä n 1918 vaikka oltiinkin ihan sakemanneja.
        Spencereissä on taas aitoa alkuperäistä Englannin kuningashuonetta.

        Monellakin tapaa. Nuori herkkä tyttö houkuteltiin pelkäksi "siitos Tammaksi" , huomattiin että hän omaa riittävän hyvät geenit ja silti sopivan taustan.

        Kun Diana oli osuutensa hoitanut ja synnyttänyt kuningashuoneelle pari poikaa, hänet hoidettiin siististi syrjään, Charles ei häntä enää tarvinnut, eikä kaivannut.

        Kun näytti siltä että tuleva kuningas saattaa saada sisarpuolikseen muslimi-lapsia, silloin Diana sai uhrata henkensä.

      • Anonyymi
        hänet uhrattiin kirjoitti:

        Tämähän oli Ellun tahto , nuhteeton nuori nainen oli paras vaihtoehto ,
        Ei tämä Di täydellinen ollut , mutta häntä ei autettu tuettu hovissa

        Britit eivät meinanneet uskoa että Di kävi vieraissa, järkyttyivät kun kaikki tuli ilmi
        En kyllä hutsuksi haukkuisi , ketään

      • Anonyymi

        Dianahan oli se joka petti ensin , sen jälkeen Charles teki omat ratkasunsa

      • Anonyymi

        Diana sai hovissa yhtä huonoa kohtelua kuin Meghan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dianahan oli se joka petti ensin , sen jälkeen Charles teki omat ratkasunsa

        Älä nyt narraa. Camilla ja Charles eivät katkaisseet suhdettaan vaikka molemmat olivat aviossa. Kumpikin petti puolisoaan minkä kerkesi. Häitä edeltävän yönkin Charles oli Camillan sängyssä. Diana oli neitsyt avioituessaan.
        Muuten ei olisi kelvannut kuningattarelle. Silloin käytetyt eivät olleet suosiossa.

      • Anonyymi

        Hän itse petti ensin , vasta sen jälkeen Charles alkoi vakavan suhteensa Camin kanssa
        Dianan sukutausta on rikas
        Joten rahaa hänellä oli
        Todi on miljonääri joten lääkäri kehen Di ihastui ei ole rikkautta nähnytkään kun vertaa moniin muihin
        Ihmettelen tuota ett lähti ryyppäämään ?
        Dodilla on asuntoja ympäri maailmaa on ihan normaalia että liikkuivat missä milloinkin
        Mitä muita asioita hänellä oli ?? Tai jäi hoitamatta ????

        Täyttä paskaa !!

        Kyllä se noin meni , tuohan paljastettiin jo iät ja ajat sitten
        Brittejen oli vaikea uskoa että Di tekisi tuollaista
        Niin hän vaan teki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt narraa. Camilla ja Charles eivät katkaisseet suhdettaan vaikka molemmat olivat aviossa. Kumpikin petti puolisoaan minkä kerkesi. Häitä edeltävän yönkin Charles oli Camillan sängyssä. Diana oli neitsyt avioituessaan.
        Muuten ei olisi kelvannut kuningattarelle. Silloin käytetyt eivät olleet suosiossa.

        Käytetyt haha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän itse petti ensin , vasta sen jälkeen Charles alkoi vakavan suhteensa Camin kanssa
        Dianan sukutausta on rikas
        Joten rahaa hänellä oli
        Todi on miljonääri joten lääkäri kehen Di ihastui ei ole rikkautta nähnytkään kun vertaa moniin muihin
        Ihmettelen tuota ett lähti ryyppäämään ?
        Dodilla on asuntoja ympäri maailmaa on ihan normaalia että liikkuivat missä milloinkin
        Mitä muita asioita hänellä oli ?? Tai jäi hoitamatta ????

        Charles ja Camilla tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1970 ja rakastuivat toisiinsa. Silloin Diana oli 8 vuotias.
        Vuonna 1972 Charles lähetettiin laivasto-opetukseen ja Camilla ei jaksanut odottaa häntä takaisin. Camilla alkoi seurustelemaan prinsessa Annen silloisen miesystävän Andrew Parker Bowlsen kanssa.
        Vuonna1973 heidät vihittiin ja Camilla miehensä kanssa pitivät yhteyttä Charlesiin koko ajan, jopa silloin kun Charles ja Diana oli vihitty avioliittoon ja saanut lapsensa.
        Todi? Dodi Fayed työskenteli elokuvien tuottajana ja työskenteli myös biljonääri isänsä omistamassa Harrodin liikkeessä markkinapuolella.
        Dianalla ei ollut aikomusta mennä naimisiin Dodin kanssa. Dianan suhde kirurgi Khanin kanssa oli juuri päättynyt kesällä 1997 ja Dodi oli kihloissa amerikkalaisen naisen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diana sai hovissa yhtä huonoa kohtelua kuin Meghan

        Kateus ! Suosio oli kova molemmilla

      • Anonyymi

        Hän oli täydellinen manipuloja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt narraa. Camilla ja Charles eivät katkaisseet suhdettaan vaikka molemmat olivat aviossa. Kumpikin petti puolisoaan minkä kerkesi. Häitä edeltävän yönkin Charles oli Camillan sängyssä. Diana oli neitsyt avioituessaan.
        Muuten ei olisi kelvannut kuningattarelle. Silloin käytetyt eivät olleet suosiossa.

        Mikä on käytetty , halveeraat naisia !
        Kuningatar halusi pojalleen neitsyeen
        Normisti vaimoksi on heillä otettu nuhteeton nuori neito !
        Ja miehelle rakastajatar
        Jus niinkuin philippilläkin oli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dianahan oli se joka petti ensin , sen jälkeen Charles teki omat ratkasunsa

        Paskat! Charles petti koko avioliiton ajan Gamilan kanssa ja valheita ei muuten keksitä ihanasta Daijaanasta.

      • Anonyymi
        hänet uhrattiin kirjoitti:

        Monellakin tapaa. Nuori herkkä tyttö houkuteltiin pelkäksi "siitos Tammaksi" , huomattiin että hän omaa riittävän hyvät geenit ja silti sopivan taustan.

        Kun Diana oli osuutensa hoitanut ja synnyttänyt kuningashuoneelle pari poikaa, hänet hoidettiin siististi syrjään, Charles ei häntä enää tarvinnut, eikä kaivannut.

        Kun näytti siltä että tuleva kuningas saattaa saada sisarpuolikseen muslimi-lapsia, silloin Diana sai uhrata henkensä.

        Eihän siellä tykätty Mexustakaan
        Nainen kun osasi pitää puolensa , edistykillinen naisasian kannattaja, tasaarvon
        Charles ja Wiliami molemmat luonteeltaan jyrääjiä
        Asiat tehdään just nii kuin he sanovat
        Siinä ei paljon naista kuunnella

      • Anonyymi
        hänet uhrattiin kirjoitti:

        Monellakin tapaa. Nuori herkkä tyttö houkuteltiin pelkäksi "siitos Tammaksi" , huomattiin että hän omaa riittävän hyvät geenit ja silti sopivan taustan.

        Kun Diana oli osuutensa hoitanut ja synnyttänyt kuningashuoneelle pari poikaa, hänet hoidettiin siististi syrjään, Charles ei häntä enää tarvinnut, eikä kaivannut.

        Kun näytti siltä että tuleva kuningas saattaa saada sisarpuolikseen muslimi-lapsia, silloin Diana sai uhrata henkensä.

        Ystävänsä sanoneet ettei hän olisi herkkä , ei edes ujo
        Hän oli tavannut Charlesin treffeillä vain muutamia kertoja ennen kosintaa , kyllä tuon ikäisen pitäisi tajuta että ihan liian aikasta mennä naimisiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän oli Ellun tahto , nuhteeton nuori nainen oli paras vaihtoehto ,
        Ei tämä Di täydellinen ollut , mutta häntä ei autettu tuettu hovissa

        Britit eivät meinanneet uskoa että Di kävi vieraissa, järkyttyivät kun kaikki tuli ilmi
        En kyllä hutsuksi haukkuisi , ketään

        Diana kertoi tylytyksestä hovissa , kateudesta
        Häntä ei siittä syytelty
        Toisin on kun on muut avautuneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt narraa. Camilla ja Charles eivät katkaisseet suhdettaan vaikka molemmat olivat aviossa. Kumpikin petti puolisoaan minkä kerkesi. Häitä edeltävän yönkin Charles oli Camillan sängyssä. Diana oli neitsyt avioituessaan.
        Muuten ei olisi kelvannut kuningattarelle. Silloin käytetyt eivät olleet suosiossa.

        On ihan normaalia elää seksielämää
        Se ei tarkoita käytettyä
        Tuolloin oli ehtona se että täytyy olla neitsyt
        Käytettyhän Katekin oli ja moneen kertaan

    • jos...

      lähtee ryyppäämään, niin ansaitsee kuolla? Jos sinulla olisi valtaa, niin eipä täällä moni enää hengissä keikkuisi. Varsinkaan, jos Dianan tyyppisestä kohtuukäytöstäkin noin rangaistaisiin...

    • vainajan

      olla rauhassa!

      • henttu

        Olen samaa mieltä että kannattaa Dianan antaa olla rauhassa kun takaisin se ei kuitenkaan tule enään

    • Anonyymi

      Kauneus on kaukana tästä muikusta... en ymmärrä kuka tuon kaunis-villityksen takana on... lehdethän ne on mut haloo...

      • Anonyymi

        Juuri niin, Dianan takamus oli yksi latuskaisimpia julkkiksen peppuja. Vain Paris Hilton ja suomalainen meteorologi yltävät samaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin, Dianan takamus oli yksi latuskaisimpia julkkiksen peppuja. Vain Paris Hilton ja suomalainen meteorologi yltävät samaan.

        Sama Katella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin, Dianan takamus oli yksi latuskaisimpia julkkiksen peppuja. Vain Paris Hilton ja suomalainen meteorologi yltävät samaan.

        Kate on kropaltaan kuin poika . Ei tissiä ei persettä

    • Anonyymi

      Kyllä se hovi dianan tappoi... asia on niin että vakka kantensa valitsee... eli ruma charles etsi ruman rakkaan ja dianan oli kuoltava

      • Anonyymi

        Hän kuoli kerta ei pitänyt turvavyötä

    • Anonyymi

      Pikkuinen prinsessa Charlotte ei ole Dianaan tullut eikä naisväkeen laisinkaan hän on kuin ilmetty Katen isä !!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Diana oli normi kermaperse voidaan unohtaa

    • Anonyymi

      Sanomalehdet eivät huomanneet yhtäläisyyksiä, vaan myös Diana itse. Hän ei kuulemma ollut iloinen siitä, että Sophie "matkii" hänen ulkonäköään 90-luvun lehdistössä kertoessaan, että prinsessa The List -lehden mukaan kutsui Sophieta "minun tuplani" selkänsä takana.

      Kuninkaallinen kirjeenvaihtaja Judy Wade vahvisti tarinan kertomalla The Expressille , että aina kun Diana näki Sophien, hän mutisi: "Voi katso, tässä tulee minun tuplani." Hän sanoi myös Sophiesta, että "hänen todella pitäisi saada oma ulkonäkönsä", ja jopa suositteli muutoksia sanoen: "Hän voisi tehdä monia asioita. Hän voisi pukeutua pehmeämpiin, vähemmän räätälöityihin vaatteisiin löytääkseen oman ilmeensä."

      Asiantuntija lisäsi: "Hän valitsi punaiset mekot, jotka olivat melkein identtisiä Dianan käyttämien tavaroiden kanssa. Blazer ja housut , joita Diana käytti. Hän näytti vain apinaavan Dianaa, ja Diana oli tavallaan osittain huvittunut ja osittain ärsyyntynyt."

      Parin kireässä suhteessa oli muutakin kuin vain ilkeitä kommentteja ulkonäöstä. Dianan kerrottiin olevan kateellinen "helppomatkasta", jonka Sophie sai tullessaan kuninkaalliseen perheeseen, kun hänet "heitettiin susien käsiin".

      • Anonyymi

        Heitettiin susille ? Sanoo nainen joka petti miestään liitossa ollessaan !
        Eipä häntä juurikaan arvosteltu negatiivisesti ,
        Kiusasi muita naisia , oli valmis rakkaudettomaan liittoon ! Ym ym
        Mutta esm , Meghan joka on kaikkeen tuohon lieveilmiö saa lokaa vain sen takia että joitakin muita pidetään pyhimyksenä , wiliam on hyvin tyly sekä heikkohermoinen kuin isänsä , jos muut ei tee juurikin niin asioita kun hän haluaa alkaa tylytys
        Häntähän pidetään pyhänä, Kate puuttuu toisten asioihin esm häihin , ne ei ole hänen joten kun jotkut kertovat sen ja oikaisee julkisuudessa väärät väitteet
        Saavat he tuomion , tylytyksen
        Syytetään petturuudesta
        Kukaan ei ole täydellinen mutta kiusaaminen
        Solvaaminen on aiheetonta
        Toiset pääsee vastuusta kun kuuluvat joihinkin piireihin ja hallitsevat piirejä
        Näistä jokainen tekee hyvää työtä kuitenkin hyväntekeväisyydessä
        Eli kaikissa on myös hyvät sekä huonot puolensa

      • Anonyymi

        Diana oli kateellinen Shopielle , no tuo nainen on kyllä todella kaunis
        Kauniimpi kuin Diana , hän myös pukeutui sen ajan muodin mukaan joten mistään kopioinneista ei ole kyse
        Mutta eihän Dianaa tuotte , kertonut samoja asioita kuin Harry
        Perhe pettää loppumetreillä aina , vaikenemalla

        Shopie olikin fiksu sekä todella kaunis
        On vieläkin
        Luin noita settejä kuinka ilkeä Di hänelle oli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diana oli kateellinen Shopielle , no tuo nainen on kyllä todella kaunis
        Kauniimpi kuin Diana , hän myös pukeutui sen ajan muodin mukaan joten mistään kopioinneista ei ole kyse
        Mutta eihän Dianaa tuotte , kertonut samoja asioita kuin Harry
        Perhe pettää loppumetreillä aina , vaikenemalla

        Aika paljon Diana ja Sophie muistuttivat ulkonäoltään toisiaan 1990-luvulla. Olisi melkein luullut siskoksiksi. Mutta eivät he tainneet hovissa kovinkaan kauan olla tekemisissä keskenään.
        Sophie ja Edward alkoivat tapailemaan toisiaan vuonna 1993 ja meni naimisiin Edwardin kanssa heinäkuussa vuonna 1999 ja silloin Diana oli jo ollut kuolleena melkein kaksi vuotta. Diana ja Charles erosivat virallisesti vuonna 1996 ja taisivatpa asua erillään sitä ennen jo useamman vuoden. Tuskin paljoakaan tapasi Sophieta koko elossa olo aikanaan. Jälestäpäin on niin mukava keksiä juttuja ja laittaa sanoja kuolleen henkilön sanomiksi.

    • Anonyymi

      Tiedätkö avaaja mitä? Se on herttaisen yhdentekevää mitä mieltä olet.

      • Anonyymi

        Haha

      • Anonyymi

        Ihan yleinen mielipideähän tuo on
        Faktoihin perustuva

    • Anonyymi

      Prinssi Williamia kuvaillaan kovatahtoiseksi ja suureksi persoonaksi, joka haluaa sataprosenttisesti päättää kaikesta, mitä hänen elämässään tapahtuu.

      Katen ja Williamin suhteen sanotaan olleen myrskyisäkin. Jo yhteisinä opiskeluvuosien kämppisaikoina Kate kohteli prinssiään kuin kuningasta: kokkasi hienoja illallisia, toi aamiaisen vuoteeseen, sopeutui poikaystävänsä ystäväpiiriin ja mielipiteisiin.

      ”Jääräpäinen, kovatahtoinen William saattoi olla todella hankala, ja toisinaan Kate tunsi itsensä enemmän palvelijaksi kuin tyttöystäväksi”, kirjoittaa hovitoimittaja

      • Anonyymi

        Kate ja Pippa kuuluja siittä että olivat pyrkyreitä
        Molemmat kasvatettiin siihen että ottavan miehet josta on taloudellinen hyöty
        Ihmekös, kun äitinsä tulee erittäin köyhästä kaivostyöväestä
        Keinolla millä hyvänsä piti rahakkaisiin päästä
        Hyvin kävi molemmilla mut onko aitoa onnea , miehet määrää kaikesta
        Diana joka meni naimisiin siskonsa ex , kanssa
        Oli miljooniin ja hoviin tottunut
        Loppu onkin historiaa

    • Anonyymi

      Fantomin puoliso Diana on ollut aina hieno nainen.

    • Anonyymi

      Diana oli nuori ja kokematon ja ei ollut etes seksiä harrastanut, vasta kuin ekä kertaa aviopuolisonsa kanssa ❤️.

      • Anonyymi

        Camilla oli salapanona koko avioliittonsa ajan ja petti miestään. On siinnä oikein kunnon kuningatar ja kuninkaan puoliso.

      • Anonyymi

        Tiesi mennessään mitä odottaa
        Uskoi tyhmästi satuun alusta asti näille haetaan sopivin rooliin morsio edelleen
        Ainahan Britti hovissa näin on ollut
        Jalkavaimot on muuta varten nii kuin Caminkin piti olla alunperin kun Di rupes vieraissa ramppaan , siinä kokemusta kertyi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Camilla oli salapanona koko avioliittonsa ajan ja petti miestään. On siinnä oikein kunnon kuningatar ja kuninkaan puoliso.

        Eikös näiden suhteen alkanut vasta kun selvisi Dianan syrjähypyt
        Lapsia kävi kyllä sääliksi
        Karmeita riitoja sekavaa elämää maine ja lehdistö kimpussa

      • Anonyymi

        Mitäs sitten ?
        Sitä pystyy oppimaan , moraali olisi ollut tärkein

    • Anonyymi

      Paljastuskirjan mukaan Diana kuitenkin kärsi mielenterveysongelmista jo ennen naimisiinmenoa.

    • Anonyymi

      Toivottavasti ei olisi periytyvä, Wiliamhan joutui keventämään työtään kun saivat lapsia
      Hän kertoi asioista näin
      Työn ja henkilökohtaisen elämän suhde riistäytyi hallinnasta, ja aloin kokea tunteita, joita en ollut koskaan ennen kokenut, hän sanoi
      Harrylla ollut ongelmia
      Eikä ihme ........
      Charles kävi 14 vuotta terapiassa
      Philipin äiti oli raskaasti mielenterveys ongelmallinen
      Kuningattaren suvussa oli laitoshoidossa lähisukua mielisairaalaan suljettuna
      Spencerit eivät ole suostuneet kertomaan sukunsa saloja
      Katen veljellä oli vakava masennus sekä kertonut halustaan tappaa itsensä , onneksi hänen koiransa haisi häntä ja hän voi sanojensa mukaan hyvin
      Tietenkin o mahdollista seki että jokainen ihminen masentuu elämänsä aikana

    • Anonyymi

      Dianahan laittoi Charlesin koiran uuniin. Elävältä.

    • Anonyymi

      Sääliksi kävi heidän lapsiaan , niin epätasapainoisia vanhempia kun vain voi olla ,
      Vaikka rakastavatkin äitiään niin järkyttävä lapsuus

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe