Presidenttifoorumissa Halonen esitti jälleen vanhakantaisen ja täysin epäloogisen Nato-kantansa. "Suomi seuraa tiiviisti Naton kehittymistä ja tekee ratkaisun sen mukaisesti". Joopa, joo. Kyllä se Naton kehitys on ollut selvää jo useat vuosikymmenet ja luulisi sen olevan presidenttimmekin tiedossa. Parikymmentä Naton jäsenvaltiota tekee tiivistä yhteistyötä eikä mistään hajoamisesta ole mitään merkkejä.
Surullisen kuuluisaa Nato-optiota Halonen jaksaa toitotella yhä edelleen. Eli, kun kriisin aika koittaa, niin arvoisa johtajamme olisi anelemassa apuja Natolta, kun pienen maan omat voimavarat ovat hyvin rajalliset. Eikö tämä raukkamainen vapaamatkustelu saisi jo loppua Suomen osalta ja kantaisimme vastuumme yhteisestä turvallisuuspolitiikasta länsimaisissa demokratioissa jo rauhan aikana.
Olemmahan jo tehneet päätöksemme olla mukana liittolaisina läntisessä järjestössä nimeltä EU. Olemme siis täysin liittoutunut valtio ja typerät puheet Suomen liittoutumattomuudesta ovat todellakin mennyttä vanhakantaista liturgiaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
mielipiteesen.
Minun mielestäni, ja suurin osasuomalaista on kanssani samaa mieltä, Kanerva on täysin väärässä Naton suhteen.
niiltä jotka ei tiedä sotilasasiosta mitään.Ei siitä kaikille huudella millä kantilla asiat on.
konsultoida hallitusta ja muodostaa yhteinen mielipide ulkopolitiikasta, eikä ottaa irtiottoja. Kekkosen aikaan presidentti saneli ulkopolitiikan, mutta ei nykyisillä valtuuksilla. Mitä Halonen luulee Suomen hyötyvän siitä, että presidentti on jatkuvasti eri mieltä hallituksen kanssa. Vaikkapa tässä patsaskiistassa.
sinun mielestäsi on. Entäpä Halonen?
Suurta ajattelijaa Larry Flyntiä lainaten, mielipide on kuin persreikä, jokaisella on omansa.
Mitä tulee Suomalaisten mielipiteeseen, kannattaa olla aika varovainen kun julistautuu Suomalaisten mielipiteen edustajaksi. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että NATOn kannatus on lisääntynyt suorastaan voimakkaasti.