Vaikuttavaa

Löysin tämän Ismo Alangolle omistetun palstan tänään ja luin saman tien kaikki keskustelut halki. Olen haltioitunut Ismon musiikista aina uudestaan ja uudestaan jo vuodesta 1980. Suomen kielen suurena rakastajana (ja musikaalisesti toistaitoisena) olen häikäistynyt ennen kaikkea teksteistä.

Kaikkia julkaisuja en voi kehua omistavani enkä ole live-esiintymisiäkään paljon yli tusinaa ollut todistamassa. Mutta pitääkö faniuden ollakaan mitään kilpailua siitä kuka on suurin fani? Kaipa meille kaikille riittää tieto siitä, että Ismo on taiteilijoista suurin.

Olisi mielenkiintoista lukea vaikuttavimmista kokemuksistanne estradin äärellä kuluneiden 27 vuoden aikana. Itse muistan kaksi jopa poikkeuksellisen henkeäsalpaavaa esiintymistä.

Varhempi oli Köyliön Lallintalolla 1985, L'amourhan julkistamisen jälkeisellä kiertueella. Energiaa ja raivoa riitti koko keikan ajaksi määrättömästi. Jännitystä lisäsi Ismon ja Orman hyppiminen kaappien päällä. Kaapit nimittäin huojuivat välillä kanttinsa varassa suoraan oman pääni yläpuolella...

Toinen oli klubikeikka, jossa Säätiö soitti kaksi tunnin ja vartin settiä. Settien välissä bändillä oli kolmen vartin tauko, jonka aikana Ismo soitti pianoa ja lauloi!

Olen illan mittaan vaikuttunut myös ainakin Tumpelon, lokaajakuitan ja Jumalan Pojan antaumuksellisuudesta. Varmaan ainakin he - arvattavasti moni muukin palstan vakiolukijoista -tuntee myös nimimerkkini taustan muutenkin kuin pelkkänä vironnoksena.
3549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo mukavaa saada uutta alanko-fani lihaa palstalle kirjoittelemaan; tämä on ihan tervetullutta kun täällä muutenkin eletään aina välillä turhan hiljaista ja anti-aktiivista elämää.
Mutta asiaan; Alanko on kyllä maailman paras musan tekijä, ehdottomasti. Ja sehän se tosiaan pääasia on kun sen itse tietää ja ymmärtää.
On se Ismo vaan niin rehellinen ja omaperäinen taiteilija, että kun hänen juttunsa kerran ymmärtää niin siihen jää väistämättä koukkuun ja muu musiikki kuulostaa sen jälkeen ihan paskalta. Vain ismo kykenee saamaan tämmöisen reaktion aikaan ja se on mielestäni jo jotain.

Äänestä
  • Veitte jalat suusta. Mulla on ehkä kolkyt keikkaa jotka oon livenä nähny, olin siekkareiden ja koneen aikoihin liian junnu. Ekaa kertaa näin Ismon livenä joskus Ismo Alanko Yksin -kiertueella Joensuun Tapiossa. Olin ihan täpinöissä sen keikan jälkeen et v---u mikä äijä.

    Ehkä hienointa oli kuitenkin juttutuokio paikallisessa Ismon kanssa pari vuotta sitten. Jäi miellyttävä mielikuva miehestä, ei mikään ylimielinen diiva vaikka äärimmäisen vakuuttava persoona. Ja täysin camel buuts..

    Äänestä

Mukava saada uusia kirjoittajia palstalle! Tosiaan välillä on hiljaiseloa, konsertit tauolla ja odottavaa oloa. Tällä sivulla käyn kuitenkin lähes päivittäin tarkastamassa, missä mennään. Kesällä on luvassa seitsemän Ismo Alanko Teholla-konserttia ja tarkoitus olisi nähdä useita niistä!

Yksi viime aikojen mieleenpainuvimmista keikoista oli parin vuoden takainen Säätiön Tavastian keikka. Paikka oli niin täynnä, että täytyi seistä seinän levennyksellä ja pitää kiinni kattorakennelmista. Siinä tanssiminen oli taiteilua. Kokemuksellinen syöksyminen musiikkiin on aina ollut helppoa Ismoa livenä kuunnellessa ja katsellessa. Siitä kokemuksesta on tullut vuosien mittaan riippuvaiseksi myönteisellä tavalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Plekktrumm kirjoitti:

Löysin tämän Ismo Alangolle omistetun palstan tänään ja luin saman tien kaikki keskustelut halki. Olen haltioitunut Ismon musiikista aina uudestaan ja uudestaan jo vuodesta 1980. Suomen kielen suurena rakastajana (ja musikaalisesti toistaitoisena) olen häikäistynyt ennen kaikkea teksteistä.

Kaikkia julkaisuja en voi kehua omistavani enkä ole live-esiintymisiäkään paljon yli tusinaa ollut todistamassa. Mutta pitääkö faniuden ollakaan mitään kilpailua siitä kuka on suurin fani? Kaipa meille kaikille riittää tieto siitä, että Ismo on taiteilijoista suurin.

Olisi mielenkiintoista lukea vaikuttavimmista kokemuksistanne estradin äärellä kuluneiden 27 vuoden aikana. Itse muistan kaksi jopa poikkeuksellisen henkeäsalpaavaa esiintymistä.

Varhempi oli Köyliön Lallintalolla 1985, L'amourhan julkistamisen jälkeisellä kiertueella. Energiaa ja raivoa riitti koko keikan ajaksi määrättömästi. Jännitystä lisäsi Ismon ja Orman hyppiminen kaappien päällä. Kaapit nimittäin huojuivat välillä kanttinsa varassa suoraan oman pääni yläpuolella...

Toinen oli klubikeikka, jossa Säätiö soitti kaksi tunnin ja vartin settiä. Settien välissä bändillä oli kolmen vartin tauko, jonka aikana Ismo soitti pianoa ja lauloi!

Olen illan mittaan vaikuttunut myös ainakin Tumpelon, lokaajakuitan ja Jumalan Pojan antaumuksellisuudesta. Varmaan ainakin he - arvattavasti moni muukin palstan vakiolukijoista -tuntee myös nimimerkkini taustan muutenkin kuin pelkkänä vironnoksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu