Kuinka monelle on käynyt samalla tavalla: Kun monen vuoden odottelun jälkeen vihdoin ja viimein tärppää ja pääsee kokeilemaan seksin saloja niin eihän sitä sitten kuitenkaan mitään tietenkään osaa, eihän kukaan ole seppä syntyessään, ja kun partneriksi sattuu vähän ilkeämpi naispuolinen henkilö, joka suurin piirtein sanoo suorat sanat osaamisesta, niin toista kertaa ei ole tehnyt edes mieli yrittää? Tai, no totta kai mieli tekee, kyllä se luonto tikanpoikaa puuhun kutsuu mutta nöyryytyksen pelko on suurempi kuin himo.
Minulla näin on käynyt ja traagista asiassa on se, että siitä eka kerrasta on aikaa jo 3 vuotta ja siis mitään toista kertaa ei ole sitten tullutkaan. Sitä yrittää kalibroida ajatusmaailmansa sellaiselle taajuudelle että tämä asia ei ole minua varten joten antaa olla. Lohduttaudun sillä, että ihan kaikkia naisia ei oikeasti missään nimessä edes haluaisi panna.
No, minä en kauheasti missään yöelämässä pörrää joten pelkoa siitä, että toista kertaa tärppäisi ja kokisi samanlaisen nöyryytyksen, ei juuri ole.
Minulla näin on käynyt ja traagista asiassa on se, että siitä eka kerrasta on aikaa jo 3 vuotta ja siis mitään toista kertaa ei ole sitten tullutkaan. Sitä yrittää kalibroida ajatusmaailmansa sellaiselle taajuudelle että tämä asia ei ole minua varten joten antaa olla. Lohduttaudun sillä, että ihan kaikkia naisia ei oikeasti missään nimessä edes haluaisi panna.
No, minä en kauheasti missään yöelämässä pörrää joten pelkoa siitä, että toista kertaa tärppäisi ja kokisi samanlaisen nöyryytyksen, ei juuri ole.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itellänikään ei ollut eka kerta mikään huippujuttu, mutta kyllä sen jälkeen on pillua irronnut. Et ei mitään hävettävää, vaikka menis toisenkin kerran vähän poskelleen. Kunnon sonniksi kun ei pääse mitenkään muuten, kuin mokaamalla monta kertaa ties miten.
Kuten sanoin, minun tapauksestani on kulunut jo 3v joten mikään tuore asia ei enää ole.
Kyllä minun kohdallani asia on loppuunkäsitelty. Kenties jotain maksullisia naisia panen mutta en sen enempää. Aivan turha alkaa mitään "noin minäkin ajattelin kunnes..."-juttua. Minun kohdallani noi jutut eivät päde.
Oot tainnut sen pimperonhimossa unohtaa sen tärkeimmän asian, oikeat tunteet. Perhana, kyllä sitä emäntää saa ja saa kohteltaa vaikka miten ja pelätä joka kerta. Piru vieköön, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kun se luottamus ja tykkääminen on mukana, niin se on ihan sama miten se menee, sen ekan varvin jälkeen voi kahdestaan naureskella ja ei muuta kuin uutta putkeen, niin sanotusti.. Ei muuta kuin keskity muuhun kuin suoritukseen.
ole parempi etsiä ihan naisystävä eikä mennä maksullisiin.
Maksullisistakin monet ihniskaupan uhreja.
"hankkia naisystävä" Vittu, pidä neuvosi omana tietonasi kun et tiedä yhtään mitään.
Kylläpä on taas hurmaavaa itsesääliä. Jos ei oo valmis ekoilla kerroilla mokailemaan niin ku kaikki muutkin niin ei ees ansaitse saada seksiä.
haistavittu vaan sullekin
Suosittelen etsimään tytön muualta kuin baarista. Tutustutte ensin, käytte treffeillä yms. ja ennen kun rupeette panemaan ni kerrot että oot seksielämäs alkuvaiheessa. Kyllä varmaan löytyy naiselta halukkuutta opettaa.
Jos taas kehut olevas kylän suurin sonni ja meet vahingossa sutasemaan typykkää korvaan, ni kyllähän se varmaan vittuuntuu. Elä luovuta, eiku uutta matoa koukkuun.
yritä etsiä kumppaniksi likka, jonka kanssa nämä mahdolliset tulevat vaikeudet selvitetään ensin puhumalla, sellaisiakin likkoja on.Ei minullakaan onnistunut enskerralla, onneksi likkakaverini,ei siitä vetänyt hernettä nenäänsä,seuraava kerta meni jo paremmin, nyt ollaan jo vuosia opeteltu tätä ihanaa yhteiseloa.
Ilahduttavaa että kaltaisiasi nuoria miehiä on olemassa! Seksi ei tosiaankaan ole mikään välttämättömyys elämässä. Ilman sitä säästyy monelta ikävältä kokemukselta ja muistolta. Energian joka kuluisi tyttöjen metsästämiseen ja houkutteluun, voit käyttää johonkin muuhun, parempaan tarkoitukseen. Ja baareissa ei ainakaan kannata aikaansa viettää.
4,5v ennenkuin tärppäsi et pillua oli varmasti tulossa, ei ollut mikään yhden illan sutaisu (onneks) vaan ihan seurusteluasteella, ekalla kerralla en saanut munaa pystyyn ollenkaan, toisella kerralla sain ihan loppuvaiheessa kun sormetin ja nuolin naista ja hän vikisi ja vinkui et mul rupes seisomaan ja tulin sisään ja laukesin alle 5 sekunnissa! :D kolmannella kerralla olin varautunut kävin hakemassa lekurilta viagraa suorituspaineisiini ja sittenpä seisoikin kovin tanakasti ja kesti pidempään et laukesinkin. no tätä naintia viagran voimalla kesti pari kuukautta kunnes meni poikki.
viagra oli vähän turhan kallista evästä mulle, hommasin luontaistuotetta nimeltään viamaxia, kun löysin itselleni panokumppanin, itselläni viamaxi toimii sillä tavalla et ottaa pari tablettia niin saapi pidettyä ns. seksuaalista virikettä yllä pari päivää kun on niitä popsinut ja tuntuu jatkuvasti seisovan, rupee olemaan jo erektiohäiriökin historiaa ja pärjäis ilmankin kun tuntee tämän panokumppanin jo niin hyvin.
mulle jäi ekoista kerroista pienet traumat, mutta tein asialle jotakin enkä jäänyt maahan makaamaan niinkun tämä "surkea panomies" näyttää tekevän. kukaan ei oo seppä syntyessään, nytkun oon täs puolen vuoden aikana saanut pillua noin 40 kertaa ekalta seurustelukumppaniltani ja nyt siltä jonka kanssa panosuhteessa niin nykyinen on sanonut että en oo parempaa seksiä koskaan saanutkaan kuin sun kanssas.
t. parikybäne
Minä kun olen luullut että viagraa käyttää vanhat vaarit. No, kenties olen ollut väärässä.
No, minun kohdaltani asia on siinä pisteessä, että olen hyväksynyt että tuohon yhteen kertaan minun panemiseni jäivät. Olen aivan varma etten ole ainoa kaltaiseni. Meitä lienee enemmän kuin kukaan uskoisikaan. Kukaanhan ei totuutta koskaan seksikokemuksistaan kerro joten saahan sitä sanoa mitä haluaa toisten uskovan.
viagraa käyttävät hyvinkin nuoremmatkin miehet 16v ylöspäin ne auttavat erittäin hyvin noihin suorituspaineisiin ja kuinkas ollakaan niitä ei ole kohta ollenkaan. no pidä vain pääsi! ärsyttää tällaset saamattomat luuserit "minun panemiseni jäivät tähän yhteen kertaan" ei helvetti olet heikko luonne! no ei oo minulta pois ollenkaan jos joku luuseri on tuon kannan ottanut. hyvää loppuelämää.
Aivan, ei ole sinulta pois, pikemminkin päinvastoin! Älä tuomitse muita kun et edes tunne etkä ole tavannut joten et tiedä kaikkea.
ne ei mollaa ja saat itsetunnon takas ja kokemusta ja taudin ja kokemusta siitäkin.
hei, häntä pystyyn! Itselleni ekakerta oli painajainen, jota en vieläkään uskoisi todeksi. muistan sen niin elävästi kun 13-vuotiaana rukoilin: "Jumala jos en nyt ole raskaana, varmasti tulen uskoon!". Niin tiukille veti, mutta hengissä selvisin. Kuoleman halu oli kova, mutta elämä vei voiton. Ja vaikka se seksi nautintoa tuokin, ei se elämän tärkein asia ole. Joskus nykyisen aviomieheni puolesta (ja itsenikin) toivoisin, että olisin useammin aloitteen tekevä osapuoli. Monta vuotta on välissä sellaista huonia itsetunnon aikaa. Tyylin: makaan sängyssä kuin makkarapötkö....tökkää mihin tökkäät ja jyystä minkä jaksat. Tiedätkö se ei ole kummastakaan kovin hauskaa. Siksi on parempi, että itsetunto korjautuu. Arvostat, rakastat itseäsi sellaisena kuin olet. Ja takaan, että kelpaat kelle vaan. Toivon, että kävelet peilin eteen ALASTI ja katsot vaikka vartin verran itseäsi. Jonka jälkeen kajautat ilmoille rentouttavan naurun pyrähdyksen ja tuumat että olet todella potentiaalisen ja varteen otettavan näköinen kaveri! Siunausta eli suomennettuna ONNEA!
eipä tullut noita nimimerkkejä katseltua ja tempasin kolme pistettä perään. eli en ole sama kirjoittaja kuin tuossa aikaisempanan päivänä. enkä seiso hänen ajatustensa kanssa samalla linjalla.