Minulle laihuttaminen on elämän tarkoitus.Kaikki
vaan tuntuu niin tyhjältä ja turhalta jos yrit-
tää elää ja syödä normaalisti.Olen monta kertaa
koittanut mutta sitten on vaan jotenkin niin
tyhjä ja tarkoitukseton olo. Melkein ainoat asi-
at jotka mulla pyörii mielessä on syöminen, tree-
naaminen ja kalorien polttaminen.Ja en voi alkaa
syödä mitään , leipää,jogurttia yms. ilman että
ahmin liikaa siispä olen aina tosi niukalla syömisellä paitsi joskus sorrun ahtamaan ittteeni
hirveesti vaikka mitä enkä voi lopettaa ennen kuin
mahaan koskee niin että on pakko.Mutta se jatkuu
sitten heti kun taas jaksan.Ja jatkuu vielä seu-
raavana päivänäkin ja sitä seuraavana ja sitten
huomaan että oon lihonut taas hirveesti ja taas
alkaa kitukuuri.Mutta en osaa enää muulla tavoin
elää.Enkä tiedä haluankokaan.
vaan tuntuu niin tyhjältä ja turhalta jos yrit-
tää elää ja syödä normaalisti.Olen monta kertaa
koittanut mutta sitten on vaan jotenkin niin
tyhjä ja tarkoitukseton olo. Melkein ainoat asi-
at jotka mulla pyörii mielessä on syöminen, tree-
naaminen ja kalorien polttaminen.Ja en voi alkaa
syödä mitään , leipää,jogurttia yms. ilman että
ahmin liikaa siispä olen aina tosi niukalla syömisellä paitsi joskus sorrun ahtamaan ittteeni
hirveesti vaikka mitä enkä voi lopettaa ennen kuin
mahaan koskee niin että on pakko.Mutta se jatkuu
sitten heti kun taas jaksan.Ja jatkuu vielä seu-
raavana päivänäkin ja sitä seuraavana ja sitten
huomaan että oon lihonut taas hirveesti ja taas
alkaa kitukuuri.Mutta en osaa enää muulla tavoin
elää.Enkä tiedä haluankokaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kultalusikka suussa kun ehdit niin paljon itseäsi tarkkailla, ei normaali ihmisellä ole tuollaiseen edes aikaa. Hanki työ.
Voi sinua! Tiedän miltä sinusta tuntuu...tiedän koska olen kokenut saman ja koen yhä. Ennen mun elämä oli kuin suoraan kirjoituksestasi: laihdutus, ahmiminen, painon nousu, oksentelu ja näiden ikuinen kierre. Alkutalvesta päätin lopettaa, en kestänyt enää. Minun piti tehdä päätös että yritänkö parantua vai lopetanko elämäni, sillä sen tarkoitus oli todella pahasti hukassa. Päätin yrittää parantua ja toivon yhä voivani jonain päivänä elää ja syödä normaalisti...hyväksyä itseni sellaisena kuin olen.
Aloitin käynnit psykoterapeutin luona ja päätin vakaasti etten enää oksenna. Viimeksi olenkin oksentanut helmikuussa että ehkä tässä jotain edistystä on tapahtunut. Taistelua tämä kuitenkin on ja elämän tarkoitus tuntuu olevan yhtä hukassa kuin 6kk sittenkin. Vihaan yhä itseäni jokaisen suupalan jälkeen jne. Mutta YRITÄN kuitenkin!
Ja toivon että sinäkin yrittäisit. Kierteestä irti pääsy on tosi iso homma, mutta se on sen arvoista. Ennen kaikkea SINÄ olet sen arvoinen. Minun on turha sanoa että koita syödä pieniä määriä säännöllisesti tai hanki kiva harrastus, sillä kyse ei ole siitä. Kyse on omasta menetetystä identiteetistä ja sen uudelleen löytämisestä.
Toivon sinulle voimia ja jaksamista! Lupaathan edes yrittää parantua. Se lupaus on jo kaikki kaikessa ja uuden elämän alku...