Olen surmannut lapseni.

Papilla on todellakin vaitiolovelvollisuus, eikä hän saa kertoa asiastasi poliisille.

Vaikka asia on sinulle raskas, etkä tahdo jaksaa elää sen kanssa, on loppujen lopuksi vain yksi keino helpottaa suruasi. Se, että itse käyt kertomassa asiastasi poliisille.

Raskauden jälkeisessä masennuksessa äiti voi joskus surmata lapsensa, ja kaltaisiasi on tässä maassa muitakin.

Oikeudessa vastasyntyneen surmaaminen on aina tulkittu ymmärrystä vailla tehdyksi, toisin sanoen tekijän on todettu olleen mielenhäiriössä. Silloin hän ei joudu vankilaan.

Vauvan surmaamisen katsotaan psyykkisiltä seurauksiltaan ikään kuin olevan jo riittävän raskas rangaistus itsessään, ja siksi oikeus kohtelee näissä tapauksissa tekijää helläkätisemmin kuin muita surmaajia.

Jotta voisit tehdä rauhan itsesi kanssa, on ensiarvoisen tärkeää, että kerrot teostasi poliisille. Vasta sen jälkeen voi surutyö alkaa.

Sisäisen anteeksisaamisen kokemiseksi sinun pitäisi vielä osallistua kristilliseen sielunhoitoprosessiin - oletan, että hyväksyisit sen, jos kerran olet voinut puhua asiasta papille.

Pelkkä sielunhoito ei yksin riitä, vaan tarvitaan myös osallistumista terapiaan.

Matka siihen, että voit antaa itsellesi anteeksi ja löytää sisäisen tasapainon itsesi kanssa, on pitkä ja vaikeakin. Silti se on välttämätöntä läpikäydä, ja se alkaa teon tunnustamisesta poliisille.

Ihminen tekee monenlaisia typeryyksiä vain harkitsemattomasti ja noin siinä sitten käy ;-C

Olen tietenkin itsekin möhlinyt sitä sun tätä, mutta et varmaan pääse tuosta yli jollet tunnusta tekoasi itsellesi ja Hänelle, joka kaiken tietää.

Itse olen menettänyt pienen poikani ennenkuin ehdin häntä elossa edes nähdä --- vieläkin kaipaan sitä pientä kaveria, vaikka siitä on sentään jo kuudettatoista vuotta ;-O

Siunausta Sinulle ja kokoa itsesi, sillä elämä on kuitenkin edessäpäin.

miten tapoit esikoisesi?