heippa! olen ollut suhteessa rakkaani kanssa nyt 7 kk. kummallakaan ei tiedettävästi ole ollut sukupuolitauteja. ja koko suhteen ajan olemme molemmat olleet uskollisia. voiko olla mahdollista, että olen kuitenkin saanut häneltä herpeksen? hänen mukaansa se ei oel mahdollista, koska hänellä itsellään ei ole sitä, eikä ole muitakaan tauteja. mutta eikö hän ihan hyvin voi kantaa virusta, vaikka se ei olisikaan puhjennut? jos hän on saanut tartunnan jo ennen suhdettamme. vai puhkeaako se millaisen ajan kuluessa?
en ole varma, onko tämä vain liiasta rakastelusta johtuvaa kipua. pillereideni takia limakalvoni ovat todella herkät. aivan emätinaukon suulla on punaisia jälkiä, jotka voisivat olla rakkuloitakin. ne eivät ole kovin kipeät. kun suihkuttelin niihin vettä, sattui. mutta kun sormellä koskettelen niitä, ei satu ollenkaan. kutinaa on jonkin verran, mutta ei paljoa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Herpes voi pysytellä piilossa vaik 20 v ja tulla sit pintaan, toisin sanoen se on ilmeisesti aika monella ihmisellä tietämättä. Yhellä vanhalla vaki mötköllä se puhkes ihan yllätyksenä, kun vielä hengattiin yhessä sillon tällön. Siitä seuras niin suuret kivut ettei täti pystynyt käveleen kunnolla ja alapäässä oli verihaavaumia. En sit tiä mikä sun värkkiäs vaivaa, kun en oo nähny kysestä vehjettä, mut sillähän se selviää ku käyt lekurilla. Mikäli sulla kuitenki on Herpes ni se on aika helposti hoidettavissa, tosin se ei lähe ikinä pois, mut aika harvakseltaan se puhkeaa.
Ei sinulla mitään herpestä ole!
Ne punaiset "rakkulat" emättimessäsi ovat immenkalvon kiinnikkeitä