Noin pari vuotta sitten panoin 56 kg (pituus 163,5) ja pidin iteäni hirveän lihavana. Monet illat itkin itseni uneen painoni takia. Aloin siis laihduttaa.
Painoni alkoi laskea satunnaisista repsahduksista huolimatta tasaisella vauhdilla ja rupesin saamaan kehuja hoikistueesta ulkomuodostani. Laihdutin lisää.
Innostuneena etsin monta tuntia päivässä tietoa netistä siitä, miten laihtuisin kaikista nopeimmin ja saisin täydellisen vartalon. (Satuin eksymään myös näille sivuille ja tarinoita lukiessani vannoin etten minä kuitenkaan ikinä mihinkään anoreksiaan sairastuisi. Osasinhan sentään hallita itseni...)
Paino alkoi lähennellä 50 kg. Vanhempanikin olivat huomaneet muuttuneen ukomuotoni, mutta eivät vielä osanneet huolestua. Kysyivät vain syönkö tarpeeksi ja minä vakuutin syöväni. Pojat kehuivat ulkonäköäni yhä useammin, vaatteet alkoivat käydä liian isoiksi.
Kesä meni kokonaan painon kontrolloinnissa ja aloittaessani lukion painoin 47 kg. Maaginen 50 kg oli mennyt reippaasti rikki.
Syksyllä tahti vain kireni ja paino tippui vauhdilla... 46, 45 44... Olin masentunut. Joulua odotin ensimmäistä kertaa kauhulla.
Yhtäkkiä kommentit uudistuneesta ulkonäöstäni alkoivat muuttua. Miten sul on nuin sairaan laihat jalat? Syötkö ikinä mitään ku sus ei oo kun luuta ja nahkaa? Ei tuntunut enää hyvältä... Paino 43kg. Äiti alkoi uhkailla hoitoon viemisellä.
Eräänä iltana viettäessämme kaverini kanssa iltaa (mikä oli harvinaista, koska en juuri enää uskaltautunut minnekkään pelätessäni syömään joutumista), hän sanoin minulle suorat sanat: "Mieti nyt itekki näytätkö järkevältä kun sun luut törrättää ja nro 32 housut roikkuu sun päälläs!"
Tuli kauhee olo, mut samalla joku napsahti päässä...
Olin tiennyt olevani laiha mut yhtäkkiä tajusin vaan miten kamalalta näytin.
Aloin syömään kunnolla, ja joulun jälkeisenä aikana lihoin 46 kiloom. Siitä alkoi paranemiseni tie. Tosin repsahdus tuli ja keväällä annon painoni tippua taas alle 45 kg. Valehtelua terkkarille ja vanhemmille et satun vaan liikumaan paljon ja on nopee aineen vaihdunta. Kesällä kävin jopa uudestaan 44 kg.
Uusi herätys tuli, kun poika josta pidin sanoi ettei kukaan tuollaista luuviulua halua.
Siitä lähtien on tie taas ollut ylöspäin ja viime syksystä olen tähän päivään mennesä lihonut viitisen kiloa. Paino nyt 49 kg.
Hankalaa sairauden kanssa kamppailu on ollut mutta
olen tällä hetkellä melko tyytyväinen vartalooni. (vaikka välillä toivon oleva muutaman kilon hoikempi...) Kuulen paljon kehuja, miten olen kaunistunut. Seuruselun aloitin muutama kuukausi sitten ja olen onnellisempi kuin moneen vuoteen!
Edelleen syön vain kevyt ja rasvattomia tuotteita, mutta osaan myös herkutella irtokarkeilla ja jäätelöllä. Mielestäni olen parantunut.
Vaikka en koskaan äitini uhkailusta huolimatta sairaalaan joutunutkaan, kerkesi anoreksia muuten vaikuttaa elämääni jo monin tavoin. Esimerkiksi kuukatiseni eivät ole vieläkään palanneet ja lämmösäätelyni on päin pe****tä (aina palelee). Vieläkin muistan "parhaat vaakalukemani" 40,9 ja nyt ajattelen niitä kauhulla.
Älkää siis ikinä ruetko leikkimään laihduttamisen kanssa jos siihen ei ole välttämätöntä tarvetta!
Ja neuvo anorektikkojen terveille kavereille jotka luette tätä. Ottakaa asia puheeksi ja sanokaa suoraan mitä ajattelet! ei kannata teeskennellä ettei huomaisi mitään. Oman kaverini ansiosta sain oman elämäni takaisin
Painoni alkoi laskea satunnaisista repsahduksista huolimatta tasaisella vauhdilla ja rupesin saamaan kehuja hoikistueesta ulkomuodostani. Laihdutin lisää.
Innostuneena etsin monta tuntia päivässä tietoa netistä siitä, miten laihtuisin kaikista nopeimmin ja saisin täydellisen vartalon. (Satuin eksymään myös näille sivuille ja tarinoita lukiessani vannoin etten minä kuitenkaan ikinä mihinkään anoreksiaan sairastuisi. Osasinhan sentään hallita itseni...)
Paino alkoi lähennellä 50 kg. Vanhempanikin olivat huomaneet muuttuneen ukomuotoni, mutta eivät vielä osanneet huolestua. Kysyivät vain syönkö tarpeeksi ja minä vakuutin syöväni. Pojat kehuivat ulkonäköäni yhä useammin, vaatteet alkoivat käydä liian isoiksi.
Kesä meni kokonaan painon kontrolloinnissa ja aloittaessani lukion painoin 47 kg. Maaginen 50 kg oli mennyt reippaasti rikki.
Syksyllä tahti vain kireni ja paino tippui vauhdilla... 46, 45 44... Olin masentunut. Joulua odotin ensimmäistä kertaa kauhulla.
Yhtäkkiä kommentit uudistuneesta ulkonäöstäni alkoivat muuttua. Miten sul on nuin sairaan laihat jalat? Syötkö ikinä mitään ku sus ei oo kun luuta ja nahkaa? Ei tuntunut enää hyvältä... Paino 43kg. Äiti alkoi uhkailla hoitoon viemisellä.
Eräänä iltana viettäessämme kaverini kanssa iltaa (mikä oli harvinaista, koska en juuri enää uskaltautunut minnekkään pelätessäni syömään joutumista), hän sanoin minulle suorat sanat: "Mieti nyt itekki näytätkö järkevältä kun sun luut törrättää ja nro 32 housut roikkuu sun päälläs!"
Tuli kauhee olo, mut samalla joku napsahti päässä...
Olin tiennyt olevani laiha mut yhtäkkiä tajusin vaan miten kamalalta näytin.
Aloin syömään kunnolla, ja joulun jälkeisenä aikana lihoin 46 kiloom. Siitä alkoi paranemiseni tie. Tosin repsahdus tuli ja keväällä annon painoni tippua taas alle 45 kg. Valehtelua terkkarille ja vanhemmille et satun vaan liikumaan paljon ja on nopee aineen vaihdunta. Kesällä kävin jopa uudestaan 44 kg.
Uusi herätys tuli, kun poika josta pidin sanoi ettei kukaan tuollaista luuviulua halua.
Siitä lähtien on tie taas ollut ylöspäin ja viime syksystä olen tähän päivään mennesä lihonut viitisen kiloa. Paino nyt 49 kg.
Hankalaa sairauden kanssa kamppailu on ollut mutta
olen tällä hetkellä melko tyytyväinen vartalooni. (vaikka välillä toivon oleva muutaman kilon hoikempi...) Kuulen paljon kehuja, miten olen kaunistunut. Seuruselun aloitin muutama kuukausi sitten ja olen onnellisempi kuin moneen vuoteen!
Edelleen syön vain kevyt ja rasvattomia tuotteita, mutta osaan myös herkutella irtokarkeilla ja jäätelöllä. Mielestäni olen parantunut.
Vaikka en koskaan äitini uhkailusta huolimatta sairaalaan joutunutkaan, kerkesi anoreksia muuten vaikuttaa elämääni jo monin tavoin. Esimerkiksi kuukatiseni eivät ole vieläkään palanneet ja lämmösäätelyni on päin pe****tä (aina palelee). Vieläkin muistan "parhaat vaakalukemani" 40,9 ja nyt ajattelen niitä kauhulla.
Älkää siis ikinä ruetko leikkimään laihduttamisen kanssa jos siihen ei ole välttämätöntä tarvetta!
Ja neuvo anorektikkojen terveille kavereille jotka luette tätä. Ottakaa asia puheeksi ja sanokaa suoraan mitä ajattelet! ei kannata teeskennellä ettei huomaisi mitään. Oman kaverini ansiosta sain oman elämäni takaisin
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin tuota ensimäkin oli mukava lukea vähän erilaista viestiä. Olen todella iloinen, että sinulle riitti nämä pienetkin sanat parantumaan, jotka moni varmaan olisi ottanut hirveänä luokkauksena ja alkanut vielä lisää laihduttaa. Toivottavasti pysyt terveenä.
Varsinainen kysymykseni koskee sitä, että kuinka kauan tästä kaikesta on aikaa? Kuinka kauan olet painanut 49? Mainitsit, ettei sinulle ole vielä kuukautisia tullut ja siksi kiinnosta. Eikai elimistösi ole vahingoittunut pysyvästi? 49 on melko alhainen paino kyllä, joten en ihmettele vaikkei niitä olisikaan.
49 kg olen painanut vasta reilut kolmisen kuukautta, mutta tässä aion nyt pysyä! en tiedä onko kuukautiskiertoni sitten päässyt pysyvästi vaurioitumaan... lääkäriin en ole vielä uskaltanut mennä, sillä toivon jatkuvasti, että kuukautiseni palautuisivat itsestään. kohta tosin on varmaan pakko harkita jonkinlaisen hormonihoidon aloittamista:(
vastauksena jonkun toisen kysymykseen, että minkäänlaista terapiahoitoa en ole saanut. tarpeellsta olisi varmaan ollut mutta en halunnut (enkä edelleenkään halua) tehdä anoreksiastani mitenkään näkyvää asiaa, minkä pelkäisin siitä terapian kautta tulevan.
Jaksamista parantumiseen
kun luin, tunsin täysin että oon ihan samassa tilanteessa.. Oikeastaan tunsin että oon parin vuoden päästä tossa tilanteessa. Nyt toi sun tarinan alku kuulostaa ihan täysin samalta ku mun.. ja menossa kokoajan huonompaan suuntaan.. mitä en halua. Toi kyllä autto paljon ja pisti kovasti ajattelemaan että miten vakava asia. En vaan tiiä osaanko enää ruveta syömään normaalisti.. tai jos kaikkeni yritän niin millä tahdilla alan lisäämään hitaasti aterioideni kokoa ja määriä. Nyt olen myös jatkuvasti kaiket päivät netissä etsimässä tietoa mitä pitäis tehä ja myös välillä siitä että miten laihun lisää, vaikka toinen puoli mussa sanoo että on lopetettava heti! Nyt painan tasan 50kg, pituutta on 167cm. ja todellisen avun tarpeessa ! Onnea sulle kuitenkin että kokoajan parantumaan päin! samaa toivon itelleni.
Oot mukavan hoikka, itse painoin vähä aika sitte 50 kg ja oon 168 cm pitkä mut nykyisin painan 52 kg... Ja pidän itteeni hervottomana läskinä. Joku tietty nyt ajattelee että näillä mitoilla ei ole läski, mutta minkäs sille mahtaa kun on itse sitä mieltä..?
Toivon kaikille voimia ja hermoja parantumiseen
ihmettelen kyllä ettei kukaan laittanut sinua pakko hoitoon. itse jouduin hoitoon joka kerta repsahduksen jälkeen suht nopeasti. onko sulta ees tutkittu luunmuutoksia ym. tai etkö ikinä saanut/saa tukea terapiasta?
Jos et ole tyytyväinen edelleenkään kroppaasi,niin yritä sellaisia liikuntamuotoja,joilla pääset kiinteäksi,mutta jos ihannoit sairaalloisen laihoja huippumalleja esim.,niin sitten on jo vaikeampi homma...
ihana kuulla tälläisiäkin juttuja täällä :) Itselläni ollut sama homma, mulla ei vain menny ihan noin pitkälle laihduttaminen vaan tajusin sen jo hyvissä ajoin josta olen ollut ylpeä, ainut vaan että vieläkin saan koko ajan kamppailla painoni kanssa ja pelkään että taas syöksyn samaan kierteeseen ja homma menee pahemmaksi!