Seurat Vaasassa 9.5.2007 klo 19 - 20
Jumalan armo lisaantykoon meille Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta.
Rukoilemme.
Jumala, kun olet meita nain arkisen viikon keskella kutsunut yhdelle koolle, meilla on paljon kiitoksen aihetta. Haluamme kiittaa armosta ja rakkaudesta, jota olet osoittanut meille. Kiitamme myos ajallisista lahjoista: perheesta, tyosta ja rakkasta isanmaastamme. Ennen kaikkkea kiitamme siita, etta olet Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa valmistanut vanhurskauden, jota me uskon lahjalla saamme omistaa omaksi vanhurskaudeksemme ja autuudeksemme. Kun olemme nyt tulleet yhdelle koolle ja tunnemme itsemme tyhjiksi, pyydamme, etta sina Henkesi kautta olisit keskellamme. Pyydamme, etta avaisit sanaasi ja avaisit korvamme ja sydamemme kuulemaan, mita sinulla on meille sanottavaa. Pyydamme etta olisit siunaamassa tata seuratilaisuutta ja etta se muodostuisi sinun nimellesi kiitokseksi ja kunniaksi.
---
Tekstimme liittyy viime sunnuntain teksteihin, jolloin teemana oli ‘Taivaan kansalaisena maailmassa’.
Katsokaat, minkakaltaisen rakkauden Isa on meille osoittanut, etta me Jumalan lapsiksi nimitetaan. Sentahden ei maailma teita tunne, silla ei han hantakaan tunne. Minun rakkaani! Nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole se viela ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedamme, kuin se ilmestyy, niin me hanen kaltaisiksensa tulemme: silla me saamme hanen nahda niin kuin han on. Ja jokainen, jolla tama toivo on hanen tykonsa, puhdistaa itsensa, niinkuin hankin puhdas on. (1. Joh. 3:1-3)
Sebedeuksen pojat Jakob ja Johannes olivat molemmat apostoleja. Jeesus nimesi nama kaksi veljesta ‘ukkosenjylinan pojiksi’. Taman nimen he ilmeisesti saivat sen vuoksi, etta heidat tunnettiin luonteeltaan ajoittain aika kiivainakin.
Apostoli Johannesta sanotaan rakkauden apostoliksi. Kun lukee Johanneksen evankeliumia ja kirjeita, hyvin monesti ja useassa yhteydessa toistuu sana rakkaus. Myos toistuu sanonta ‘Jumalan ihmeellinen rakkaus’. Johanneksen kirjoituksissa on myos paljon kehotuksia Jumalan lapsille, kuinka meidan tulisi rakastaa toinen toistamme.
Johannes sai olla mukana monissa Raamatussa kerrotuissa keskeisissa taphtumissa. Han oli lasna mm. silloin, kun Jeesus heratti Jairuksen tyttaren kuolleista. Johannes sai elaa erityisen lahella Jeesusta. Johannes kirjoittaa: ‘Alussa oli sana, ja sana tuli lihaksi ja asui meidan seassamme taynna armoa ja totuutta.’ Kiirastorstain ehtoollisesta on Raamatussa myos kirjoitettu. Siina tilanteessa Johannes nojasi Jeesukseen.
Johannes seurasi Jeesusta myos karsimystiella. Johannes oli Getsemanen puutarhassa. Sielta han seuraili Jeesusta ylipapin pihalle asti. Ylipapin luona Jeesusta kuulusteltiin ja hanet tuomittiin kuolemaan. Johannes oli myos todistamassa pitkaperjantain jarkyttavia tapahtumia Golgatalla. Yhdessa Pietarin kanssa Johannes sai olla todistamassa myos sita, etta paasiaisaamun kirkkaudessa Jeesus ei enaa ollutkaan haudassa, vaan hauta oli tyhja. Johannes sai myos nahda Jeesuksen saman paivan iltana, kun Jeesus ilmestyi omillensa. Niinikaan kirkastusvuoren tapahtumissa Johannes oli toisen apostolin kanssa mukana, kun Jeesus keskusteli Mooseksen ja Eliaan kanssa.
Apostoli Johannekselta on Raamattuun talletettu Jumalan ilmoituksista viisi kirjaa: Johanneksen evankeliumi, kolme epistolaa ja Raamatun viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys. Epistolatekstit ovat aivan kuin jatkeena hanen evankeliumikirjalleen. Johanneksen evankeliumin 1. luvussa, josta jo mainitsin (‘Alussa oli sana…’), kerrotaan niista tapahtumista, missa Jeesus kutsui itselleen opetuslapsia. Filippus-niminen opetuslapsi oli nahnyt Natanaelin. Filippus oli sanonut Natanaelille, etta nyt olemme loytaneet sen, josta Mooses ja profeetat ovat kirjoittaneet, oli kehottanut: ‘Tule ja katso!’ Natanael oli tuossa tilanteessa ollut kovin epailevainen; tuleeko Nasaretista mitaan hyvaa? Natanael oli kuitenkin lahtenyt Filippuksen mukaan ja sai kuulla kutsun, kun Jeesus kutsui hanetkin omaksi opetuslapsekseen. Jeesus sanoi Natanaelille arvoitukselliset sanat: ‘saat nahda viela paljon suurempiakin’.
Niin kuin Filippus sanoi Natanaelille ‘tule ja katso’, niin tamakin tekstikohta 1. Johanneksen kirjeessa alkaa sanalla ‘Katsokaa!’ Kun Johannes oli tata kirjetta lahettanyt tuntemilleen Jumalan lapsille, han talla sanalla halusi aivan kuin pysayttaa kuulijansa juuri siihen hetkeen. Johannes halusi kirjeessaan kuulijoilleen tahdentaa nimenomaan Jumalan rakkautta. Jumalan rakkaus, ja rakkaus yleensakin, merkitsee positiivista. Rakkaus merkitseem myos elamaa yllapitavaa ja tukevaa asiaa. Mutta milla tavalla me ihmiset tana paivana paasemme – ja olemme paasseet - kokemaan tata Jumalan rakkautta?
Kristinopista luemme, kuinka Jumala ilmoittaa itsensa. Han ilmoittaa itsensa kansojen vaiheissa, luonnossa ja ihmisten kohtaloissa. Mutta ennen kaikkea Jumala ilmoittaa itsensa Pyhassa sanassaan eli Raamatussa. Johannes vastaa tuohon juuri esitamaamme kysymykseen: Minkakaltaisen rakkauden Jumala on meille osoittanut, etta meita Jumalan lapsiksi nimitetaan,
Kun meita tanaan kutsutaan Jumalan lapsiksi se on suurta Jumalan armoa ja rakkautta.
Miten on ollut mahdollista se, etta olemme voineet olla Jumalan suuren, armollisen ja mittaamattoman rakkauden kohteena?
Meita on tanne seuroihin kokoontunut sellaisia, jotka ovat saaneet sailyttaa lapsenuskon.
Mutta meita on tanne kokoontunut myos sellaisia, jotka joskssakin elamansa vaiheessa ovat syntien ja ylitsekaymisten vuoksi menettaneet lapsuuden kalliin uskon.
Mutta se, etta me tanaan olemme Jumalan lapsia, on ollut mahdollista sen tahden, etta myos ennen tata seuratilaisuutta on ollut Filippuksen ja Natanaelin kaltaisia kutsujia, jotka ovat sanoneet: me olemme loytaneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettain kirjat ovat kirjoittaneet. Olemme loytaneet Jeesus Nasaretilaisen. Nama kutsun esittajat ovat olleet liikkeella Jumalan lahettamina. Meita on Jumalan kutsulla kutsuttu Jumalan valtakunnan yhteyteen. Olemme saaneet ottaa vastaan ihmeellisen evankeliumin sanan, joka on meille luvannut syntien anteeksiantamuksen.
Tama sana ‘Jumalan lapsi’; Raamatun alkukielen sana ‘lapsi’ merkitsee ‘isalle syntynyt’. Mita se meille taman ajan ihmisille merkitsee, kun olemme Jumalan lapsia?
Me elamme maailmassa, jossa puhumme ja naemme monenlaisia arvokasityksia.
On olemassa monia arvoja, joita ihmiset pitavat hyvina. Mutta mika arvo on silla, etta taman mailman keskella meilla on Jumalan lapsen nimi? Tuossa jo mainitussa Kristinopin kohdassa meille opetetaan myos, kuinka Jumalan ja Vapahtajamme Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi paaseminen on elamamme kallein asia. Jumalan lapseus on tarkein asia, joka ihmisella tulisi tassa maailmassa olla.
Apostoli Johannes jatkaa tassa tekstikohdassa kuvaamalla sita, mika seuraus on olemassa silla, etta me olemme Jumalan lapsia. Sen tahden ei maailma teita tunne, silla eihan han hantakaan tunne. Maailma ei voi ymmartaa eika nahda uskomme salaisuutta. Sita iloa ja rauhaa. Sita etta meilla on synnit anteeksi, etta meita nimitetaan Jumalan lapsiksi ja etta meidan nimemme ovat elaman kirjassa.
Kun Jeesus ratsasti palmusunnuntaina Jerusalemiin, ne jotka olivat Jeesusta uskossa odottaneet, iloitsivat ja riemuitsivat ja levittivat palmunoksia ja vaatteieta sille tielle, jota Jeesus ratsasti. Ratsastusta katselevien joukossa oli myos niita, jotka eivat suopein silmin katselleet Jumalan lasten iloa ja riemua. Sai toteutua Johanneksen evankeliumissa sanottu: Han tuli omillensa, mutta hanen omansa eivat ottaneet hanta vastaan. Mutta tama tekstikohta jatkuu: ‘jotka uskoivat hanen paallensa, han antoi voiman Jumalan lapseksi tulla’.
Johannes kirjoittaa: ‘Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset.’ Eli Jumalan lapseus on tarkeaa omistaa tassa ja nyt, nimenomaan talla hetkella. Jos eilen olemme uskoneet, mutta jos tanaan olemme kieltaneet uskomme ja kieltaneet Vapahtajamme Herra Jeesuksen Kristuksen, ei auta mitaan, etta olemme eilen olleet uskomassa. Siksi on tarkeaa, etta juuri talla hetkella olemme uksomassa.
Tassa on tarkeaa sanomaa myos sellaiselle, joka on epauskossa ja elaa Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Raamattu opettaa hyvin puhuttelevasti: ‘Kun kuulette hanen aanensa, alkaa paaduttako sydantanne, vaan tehkaa parannus ja uskokaa evankeliumi.’ On tarkeaa, etta kun kuulee Jumalan kutsun, noyrtyisi parannukseen ja ottaisi vastaan evankeliumin, taman ihmeellisen ilosanoman Jeesuksesta Kristuksesta, joka lupaa kaikkien syntien anteeksiannon.
Jos tata puhetta on seuraamassa joku sellainen, joka olet ehka hyvin laheltakin seurannut Jumalan lasten ja Jumalan valtakunnan elamaa, mutta tunnet, etta sinulla ei ole rauhaa omallatunnollasi. Ja sinulla ei ole iankaikisen elaman toivoa. Ja kyselet: ‘mita minun pitaisi tehda, etta minakin perisin iankaikkisen elaman?’
Kuule, tanakin paivana Jumalan valtakunnan lahettilaat ovat liikkkkeella. He haluavat myos sinulle tuoda taman evankeliumin sanan. Tuoda sen sinun lahellesi, sinun uskottavaksesi.
Kun taman evankeliumin sanan uskot, niin tapahtuu se mita se lupaa: saat omat syntisi anteeksi. Paaset sisalle kirkkauden valtakuntaan sielta pimeyden valtakunnasta ja saat pukea paallesi sen vanhurskauden vaatteen, jonka itse Jeesus hankki Golgatan keskimmaisella ristilla. Han kantoi ristille sinunkin syntisi, ettei sinun tarvitsisi niita kantaa.
Tekstissamme Johannes jatkaa: ‘ei ole viela se ilmestynyt, miksi me tulemme.’ Tassa apostoli haluaa tuoda esille sita, etta emme ole uskomassa tata maailmaa varten, vaan olemme uskomassa siksi, etta me kerran taman ajallisen elaman paattyessa voisimme peria Jumalan lapsille kuuluvan perintoosan, joka on katoamattomana tallelle pantu taivaaseen.
Viimeisessa jakeessa Johannes sanoo: ‘Ja jokainen, jolla tama toivo on hanen tykonsa, puhdistaa itsensa niin kuin hankin puhdas on.’
Me Jumalan lapset vaellamme taalla mailman keskella kaksiosaisena. ‘Vanha osamme’ ei ole tehnyt parannusta eika tule koskaan tekemaankaan. Vanha osamme ja sen vaikutuksesta synti tulee meita jokaista lahelle. Me sanomme apostoli Paavalin tavoin: ‘sita hyvaa, mita mina tahdon, sita mina en tee; mutta sita pahaa, jota mina en tahdo, sita mina teen’.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, etta meilla talla matkalla on kuormaa ja synti meihin aina tarttuu; synti tekee meidan matkamme hitaaksi ja vaikeutta matkantekoa. Mutta Siionissa, tassa Jumalan majassa, armohuoneessa, on avatut lahteet kaikkea syntia ja saastaisuutta vastaan. Meilla on Jumalan voimana evankeliumin voima. Tuota evankeluimin voimaa me saamme kayttaa omaksi voimaksemme. Jumalam lapset haluavat pesta vaelluksen jalkoja, laittaa syntia evankeliumin alle. Tasta armoalttarista ja evankeliumista Raamatussa opetetaan, etta kun taalla maan paalla saarmataan syntien anteeksiantamuksen evankeliumi, silloin taivas kuulee maata.
Jumala on luvannut, ettei han anteeksi annettuja synteja muista eika muisele. Synnit siirretaan pois niin kaus kuin ita on lannesta. Ne hukutetaan meren syvyksiin.
Haluamme omalle kohdallemme kuulla evankeliumin sanaa. Haluamme evankeliumin sanassa uskoa omat synnit anteeksi. Evankeliumin sana on meidan turvanamme. Olkoon tama evankeliumin sana mukana meidan kotielamassammekin niin etta siunaamme toinen toistamme.
Nytkin saamme katsella sita suurta Jumalan rakkautta, jonka han evankeliuminsa sanassa meille ilmoittaa. Jos katselemme vaellustamme ja uskonelamaamme omien ansioiden kautta, tulee murheellinen mieli ja paa painuu alas. Jumalan sana kehottaa meita katselemaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen, joka on meidan uskomme alkaja ja paattaja. Herra Jeesus on kulkenut meidan edellamme ja me saamme opetuslasten tavoin kulkea hanen verisissa jalanjaljissaan. Han on luvannut olla meidan kanssamme mailman loppuun asti. Han on myos luvannut, etta kerran tulee se paiva, jolloin han omiansa kay noutamaan iankaikkiseen elamaan ja Taivaan kirkkauteen.
Tallakin hetkella veljenei ja sisareni saat kayda uskomaan Jeeusksen nimessa ja veressa kaikki synnit anteeksi. Armon voima meita kantaa, kunnes paasemme perille.
Jeeuksen nimeen aamen.
Herran siunaus.
Virsi 180 ja Siionin laulu 285.
Jumalan armo lisaantykoon meille Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta.
Rukoilemme.
Jumala, kun olet meita nain arkisen viikon keskella kutsunut yhdelle koolle, meilla on paljon kiitoksen aihetta. Haluamme kiittaa armosta ja rakkaudesta, jota olet osoittanut meille. Kiitamme myos ajallisista lahjoista: perheesta, tyosta ja rakkasta isanmaastamme. Ennen kaikkkea kiitamme siita, etta olet Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa valmistanut vanhurskauden, jota me uskon lahjalla saamme omistaa omaksi vanhurskaudeksemme ja autuudeksemme. Kun olemme nyt tulleet yhdelle koolle ja tunnemme itsemme tyhjiksi, pyydamme, etta sina Henkesi kautta olisit keskellamme. Pyydamme, etta avaisit sanaasi ja avaisit korvamme ja sydamemme kuulemaan, mita sinulla on meille sanottavaa. Pyydamme etta olisit siunaamassa tata seuratilaisuutta ja etta se muodostuisi sinun nimellesi kiitokseksi ja kunniaksi.
---
Tekstimme liittyy viime sunnuntain teksteihin, jolloin teemana oli ‘Taivaan kansalaisena maailmassa’.
Katsokaat, minkakaltaisen rakkauden Isa on meille osoittanut, etta me Jumalan lapsiksi nimitetaan. Sentahden ei maailma teita tunne, silla ei han hantakaan tunne. Minun rakkaani! Nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole se viela ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedamme, kuin se ilmestyy, niin me hanen kaltaisiksensa tulemme: silla me saamme hanen nahda niin kuin han on. Ja jokainen, jolla tama toivo on hanen tykonsa, puhdistaa itsensa, niinkuin hankin puhdas on. (1. Joh. 3:1-3)
Sebedeuksen pojat Jakob ja Johannes olivat molemmat apostoleja. Jeesus nimesi nama kaksi veljesta ‘ukkosenjylinan pojiksi’. Taman nimen he ilmeisesti saivat sen vuoksi, etta heidat tunnettiin luonteeltaan ajoittain aika kiivainakin.
Apostoli Johannesta sanotaan rakkauden apostoliksi. Kun lukee Johanneksen evankeliumia ja kirjeita, hyvin monesti ja useassa yhteydessa toistuu sana rakkaus. Myos toistuu sanonta ‘Jumalan ihmeellinen rakkaus’. Johanneksen kirjoituksissa on myos paljon kehotuksia Jumalan lapsille, kuinka meidan tulisi rakastaa toinen toistamme.
Johannes sai olla mukana monissa Raamatussa kerrotuissa keskeisissa taphtumissa. Han oli lasna mm. silloin, kun Jeesus heratti Jairuksen tyttaren kuolleista. Johannes sai elaa erityisen lahella Jeesusta. Johannes kirjoittaa: ‘Alussa oli sana, ja sana tuli lihaksi ja asui meidan seassamme taynna armoa ja totuutta.’ Kiirastorstain ehtoollisesta on Raamatussa myos kirjoitettu. Siina tilanteessa Johannes nojasi Jeesukseen.
Johannes seurasi Jeesusta myos karsimystiella. Johannes oli Getsemanen puutarhassa. Sielta han seuraili Jeesusta ylipapin pihalle asti. Ylipapin luona Jeesusta kuulusteltiin ja hanet tuomittiin kuolemaan. Johannes oli myos todistamassa pitkaperjantain jarkyttavia tapahtumia Golgatalla. Yhdessa Pietarin kanssa Johannes sai olla todistamassa myos sita, etta paasiaisaamun kirkkaudessa Jeesus ei enaa ollutkaan haudassa, vaan hauta oli tyhja. Johannes sai myos nahda Jeesuksen saman paivan iltana, kun Jeesus ilmestyi omillensa. Niinikaan kirkastusvuoren tapahtumissa Johannes oli toisen apostolin kanssa mukana, kun Jeesus keskusteli Mooseksen ja Eliaan kanssa.
Apostoli Johannekselta on Raamattuun talletettu Jumalan ilmoituksista viisi kirjaa: Johanneksen evankeliumi, kolme epistolaa ja Raamatun viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys. Epistolatekstit ovat aivan kuin jatkeena hanen evankeliumikirjalleen. Johanneksen evankeliumin 1. luvussa, josta jo mainitsin (‘Alussa oli sana…’), kerrotaan niista tapahtumista, missa Jeesus kutsui itselleen opetuslapsia. Filippus-niminen opetuslapsi oli nahnyt Natanaelin. Filippus oli sanonut Natanaelille, etta nyt olemme loytaneet sen, josta Mooses ja profeetat ovat kirjoittaneet, oli kehottanut: ‘Tule ja katso!’ Natanael oli tuossa tilanteessa ollut kovin epailevainen; tuleeko Nasaretista mitaan hyvaa? Natanael oli kuitenkin lahtenyt Filippuksen mukaan ja sai kuulla kutsun, kun Jeesus kutsui hanetkin omaksi opetuslapsekseen. Jeesus sanoi Natanaelille arvoitukselliset sanat: ‘saat nahda viela paljon suurempiakin’.
Niin kuin Filippus sanoi Natanaelille ‘tule ja katso’, niin tamakin tekstikohta 1. Johanneksen kirjeessa alkaa sanalla ‘Katsokaa!’ Kun Johannes oli tata kirjetta lahettanyt tuntemilleen Jumalan lapsille, han talla sanalla halusi aivan kuin pysayttaa kuulijansa juuri siihen hetkeen. Johannes halusi kirjeessaan kuulijoilleen tahdentaa nimenomaan Jumalan rakkautta. Jumalan rakkaus, ja rakkaus yleensakin, merkitsee positiivista. Rakkaus merkitseem myos elamaa yllapitavaa ja tukevaa asiaa. Mutta milla tavalla me ihmiset tana paivana paasemme – ja olemme paasseet - kokemaan tata Jumalan rakkautta?
Kristinopista luemme, kuinka Jumala ilmoittaa itsensa. Han ilmoittaa itsensa kansojen vaiheissa, luonnossa ja ihmisten kohtaloissa. Mutta ennen kaikkea Jumala ilmoittaa itsensa Pyhassa sanassaan eli Raamatussa. Johannes vastaa tuohon juuri esitamaamme kysymykseen: Minkakaltaisen rakkauden Jumala on meille osoittanut, etta meita Jumalan lapsiksi nimitetaan,
Kun meita tanaan kutsutaan Jumalan lapsiksi se on suurta Jumalan armoa ja rakkautta.
Miten on ollut mahdollista se, etta olemme voineet olla Jumalan suuren, armollisen ja mittaamattoman rakkauden kohteena?
Meita on tanne seuroihin kokoontunut sellaisia, jotka ovat saaneet sailyttaa lapsenuskon.
Mutta meita on tanne kokoontunut myos sellaisia, jotka joskssakin elamansa vaiheessa ovat syntien ja ylitsekaymisten vuoksi menettaneet lapsuuden kalliin uskon.
Mutta se, etta me tanaan olemme Jumalan lapsia, on ollut mahdollista sen tahden, etta myos ennen tata seuratilaisuutta on ollut Filippuksen ja Natanaelin kaltaisia kutsujia, jotka ovat sanoneet: me olemme loytaneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettain kirjat ovat kirjoittaneet. Olemme loytaneet Jeesus Nasaretilaisen. Nama kutsun esittajat ovat olleet liikkeella Jumalan lahettamina. Meita on Jumalan kutsulla kutsuttu Jumalan valtakunnan yhteyteen. Olemme saaneet ottaa vastaan ihmeellisen evankeliumin sanan, joka on meille luvannut syntien anteeksiantamuksen.
Tama sana ‘Jumalan lapsi’; Raamatun alkukielen sana ‘lapsi’ merkitsee ‘isalle syntynyt’. Mita se meille taman ajan ihmisille merkitsee, kun olemme Jumalan lapsia?
Me elamme maailmassa, jossa puhumme ja naemme monenlaisia arvokasityksia.
On olemassa monia arvoja, joita ihmiset pitavat hyvina. Mutta mika arvo on silla, etta taman mailman keskella meilla on Jumalan lapsen nimi? Tuossa jo mainitussa Kristinopin kohdassa meille opetetaan myos, kuinka Jumalan ja Vapahtajamme Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi paaseminen on elamamme kallein asia. Jumalan lapseus on tarkein asia, joka ihmisella tulisi tassa maailmassa olla.
Apostoli Johannes jatkaa tassa tekstikohdassa kuvaamalla sita, mika seuraus on olemassa silla, etta me olemme Jumalan lapsia. Sen tahden ei maailma teita tunne, silla eihan han hantakaan tunne. Maailma ei voi ymmartaa eika nahda uskomme salaisuutta. Sita iloa ja rauhaa. Sita etta meilla on synnit anteeksi, etta meita nimitetaan Jumalan lapsiksi ja etta meidan nimemme ovat elaman kirjassa.
Kun Jeesus ratsasti palmusunnuntaina Jerusalemiin, ne jotka olivat Jeesusta uskossa odottaneet, iloitsivat ja riemuitsivat ja levittivat palmunoksia ja vaatteieta sille tielle, jota Jeesus ratsasti. Ratsastusta katselevien joukossa oli myos niita, jotka eivat suopein silmin katselleet Jumalan lasten iloa ja riemua. Sai toteutua Johanneksen evankeliumissa sanottu: Han tuli omillensa, mutta hanen omansa eivat ottaneet hanta vastaan. Mutta tama tekstikohta jatkuu: ‘jotka uskoivat hanen paallensa, han antoi voiman Jumalan lapseksi tulla’.
Johannes kirjoittaa: ‘Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset.’ Eli Jumalan lapseus on tarkeaa omistaa tassa ja nyt, nimenomaan talla hetkella. Jos eilen olemme uskoneet, mutta jos tanaan olemme kieltaneet uskomme ja kieltaneet Vapahtajamme Herra Jeesuksen Kristuksen, ei auta mitaan, etta olemme eilen olleet uskomassa. Siksi on tarkeaa, etta juuri talla hetkella olemme uksomassa.
Tassa on tarkeaa sanomaa myos sellaiselle, joka on epauskossa ja elaa Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Raamattu opettaa hyvin puhuttelevasti: ‘Kun kuulette hanen aanensa, alkaa paaduttako sydantanne, vaan tehkaa parannus ja uskokaa evankeliumi.’ On tarkeaa, etta kun kuulee Jumalan kutsun, noyrtyisi parannukseen ja ottaisi vastaan evankeliumin, taman ihmeellisen ilosanoman Jeesuksesta Kristuksesta, joka lupaa kaikkien syntien anteeksiannon.
Jos tata puhetta on seuraamassa joku sellainen, joka olet ehka hyvin laheltakin seurannut Jumalan lasten ja Jumalan valtakunnan elamaa, mutta tunnet, etta sinulla ei ole rauhaa omallatunnollasi. Ja sinulla ei ole iankaikisen elaman toivoa. Ja kyselet: ‘mita minun pitaisi tehda, etta minakin perisin iankaikkisen elaman?’
Kuule, tanakin paivana Jumalan valtakunnan lahettilaat ovat liikkkkeella. He haluavat myos sinulle tuoda taman evankeliumin sanan. Tuoda sen sinun lahellesi, sinun uskottavaksesi.
Kun taman evankeliumin sanan uskot, niin tapahtuu se mita se lupaa: saat omat syntisi anteeksi. Paaset sisalle kirkkauden valtakuntaan sielta pimeyden valtakunnasta ja saat pukea paallesi sen vanhurskauden vaatteen, jonka itse Jeesus hankki Golgatan keskimmaisella ristilla. Han kantoi ristille sinunkin syntisi, ettei sinun tarvitsisi niita kantaa.
Tekstissamme Johannes jatkaa: ‘ei ole viela se ilmestynyt, miksi me tulemme.’ Tassa apostoli haluaa tuoda esille sita, etta emme ole uskomassa tata maailmaa varten, vaan olemme uskomassa siksi, etta me kerran taman ajallisen elaman paattyessa voisimme peria Jumalan lapsille kuuluvan perintoosan, joka on katoamattomana tallelle pantu taivaaseen.
Viimeisessa jakeessa Johannes sanoo: ‘Ja jokainen, jolla tama toivo on hanen tykonsa, puhdistaa itsensa niin kuin hankin puhdas on.’
Me Jumalan lapset vaellamme taalla mailman keskella kaksiosaisena. ‘Vanha osamme’ ei ole tehnyt parannusta eika tule koskaan tekemaankaan. Vanha osamme ja sen vaikutuksesta synti tulee meita jokaista lahelle. Me sanomme apostoli Paavalin tavoin: ‘sita hyvaa, mita mina tahdon, sita mina en tee; mutta sita pahaa, jota mina en tahdo, sita mina teen’.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, etta meilla talla matkalla on kuormaa ja synti meihin aina tarttuu; synti tekee meidan matkamme hitaaksi ja vaikeutta matkantekoa. Mutta Siionissa, tassa Jumalan majassa, armohuoneessa, on avatut lahteet kaikkea syntia ja saastaisuutta vastaan. Meilla on Jumalan voimana evankeliumin voima. Tuota evankeluimin voimaa me saamme kayttaa omaksi voimaksemme. Jumalam lapset haluavat pesta vaelluksen jalkoja, laittaa syntia evankeliumin alle. Tasta armoalttarista ja evankeliumista Raamatussa opetetaan, etta kun taalla maan paalla saarmataan syntien anteeksiantamuksen evankeliumi, silloin taivas kuulee maata.
Jumala on luvannut, ettei han anteeksi annettuja synteja muista eika muisele. Synnit siirretaan pois niin kaus kuin ita on lannesta. Ne hukutetaan meren syvyksiin.
Haluamme omalle kohdallemme kuulla evankeliumin sanaa. Haluamme evankeliumin sanassa uskoa omat synnit anteeksi. Evankeliumin sana on meidan turvanamme. Olkoon tama evankeliumin sana mukana meidan kotielamassammekin niin etta siunaamme toinen toistamme.
Nytkin saamme katsella sita suurta Jumalan rakkautta, jonka han evankeliuminsa sanassa meille ilmoittaa. Jos katselemme vaellustamme ja uskonelamaamme omien ansioiden kautta, tulee murheellinen mieli ja paa painuu alas. Jumalan sana kehottaa meita katselemaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen, joka on meidan uskomme alkaja ja paattaja. Herra Jeesus on kulkenut meidan edellamme ja me saamme opetuslasten tavoin kulkea hanen verisissa jalanjaljissaan. Han on luvannut olla meidan kanssamme mailman loppuun asti. Han on myos luvannut, etta kerran tulee se paiva, jolloin han omiansa kay noutamaan iankaikkiseen elamaan ja Taivaan kirkkauteen.
Tallakin hetkella veljenei ja sisareni saat kayda uskomaan Jeeusksen nimessa ja veressa kaikki synnit anteeksi. Armon voima meita kantaa, kunnes paasemme perille.
Jeeuksen nimeen aamen.
Herran siunaus.
Virsi 180 ja Siionin laulu 285.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, ei siis Johanneksen evankeliumin kirjoittaja ole sama kuin Jeesuksen opetuslapsi Johannes. Lisäksi Johanneksen evankeliumi poikkeaa paljon synoptisista evankeliumeista sisällöltään ja kertomatyyliltään. Synoptisia evankeliumeita käytetään tutkittaessa Jeesusta ja hänen tekojaan, sanojaan sillä niissä on niin paljon yhtäläisyyksiä, että niistä voi vetää selkeämmät johtopäätökset asioiden kulusta, Jeesuksen sanoista, jne.
Johanneksen evankeliumin kirjoittaja mahdollisesti on jonkinlaisen johanneslaisen seurakunnan edustaja ja hänen käyttämiään lähteitä ei tiedetä, sillä se poikkeaa Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumin teksteistä ja sisällöstä huomattavasti. Mutta Johanneksen evankeliumi on kaunista luettavaa kyllä, hyvin hienoa tekstiä.
Raamattuun Uuteen testamenttiin on koottu eri seurakuntien yleislinjallisia näkemyksiä, eri seurakuntien näkemyksiä siis, jotka useimmat seurakunnat hyväksyivät. Siksi asioissa on näkemyseroja ja eri tavoin selitettyjä asioita. Ei ole kyse yhden samaa mieltä kaikesta olevan seurakunnan teksteistä. Tuolloin jo oli seurakuntien kesken joitakin näkemyseroja, ei itse Jeesuksen suhteen vaan muuten opillisissa asiossa.
Evankeliumeita ollut noin 20 ja vain 4 niistä otettiin Raamattuun.
Yleensä siis nimi Johannes Raamatussa ei tarkoita yhtä ja samaa Johannesta eli yhtä ja samaa henkilöä. Eksegetiikkaan on syytä paneutua, ettei vedä liian yksinkertaistavia johtopäätöksiä.
Hyvin olet jaksanut kirjoittaa pitkän tekstin noin sujuvasti ja selkeästi ylös. Hienoa.
saarnan muistiin internetista kuultuna. Mitaan aanityslaitteita minulla ei ollut. Koska puhuttu (saarnattu) kieli on erilaista kuin kirjoitettu esitys, paikoin 'korjasin' puhuttua sanaa kirjoitettuun muotoon (taytyynan puhekieleen aina kuuluvat taytesanat erimerkiksi jattaa pois).
Muistelen, etta saarnamies oli pappi. Han saattoi hyvin tietaa, etta Johanneksia on tusinoittain, ja aivan varmasti han tiesi evankeliumeiden syntyhistoriankin. Tassa 'tavalliselle kuulijakunnalle' osoitetussa saarnassa ja niukahkon ajan puitteissa han kuitenkin sivuutti nuo seikat ja keskittyi mielestaan oleellisempaan.
Itse panin merkille, etta autuudelle ei edelleenkaan ollut asetettu lisaehtoja, 'vain me' -oppia ei mainittu kertaakaan eika kultuurisidonnaisiin tapoihin edes viitattu. Taman saman huomion olen tehnyt 5-6 kuukauden aikana joka viikko kun olen kuunnellut saarnoja internetista. Kerran mainittiin tukkaraidat Helsingista, mutta niitakaan ei sanottu suonaisesti synniksi, mutta saarnamies piti niita ilmeisen turhina.
Saarnoissa vanhoillislestadiolainen kristillisyys nayttaytyy ihan toisenlaisena kuin esim. talla palstalla. Vai kuulenko valikoidusti?
pappi, vaan maanmittausinsinööri(DI)
ankara ja katumaton hoitomies!
Jeesuksen opetuslapset eivät istuneet kynä kädessä kirjoittamassa Mestarinsa sanoja ylös. Muutenhan Ut:n tekstit varsinkin evankeliumien suhteen eivät olisi keskenään niin erilaisia toisiinsa nähden. Jeesuksen kuoleman jälkeen Sana hänestä levisi ensin suullisena perimätietona ja tutkijoiden mukaan noin 40 v Jeesuksen kuoleman jälkeen alettiin kirjoittamaan ylös asioita ja tapahtumia, Jeesuksen kuolemasta hänen syntymäänsä päin, eli lopusta alkuun. Markuksen evankeliumia pidetään siis vanhimpana eli ensimmäisenä evankeliumina ja Johanneksen evankeliumia nuorimpana eli myöhemmin syntyneenä.
Nämä tutkijoiden päätelmät eivät kumoa uskoa Jeesukseen, sillä vaikka tekstit ovatkin syntyneet eri aikoina, eri seurakunnissa, eri henkilöiltä, niin silti siis Jeesus on elänyt. Hän on ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtajamme.
Ut:n kirjoittajat ovat halunneet välittää sanomaa Vapahtajasta jälkipolvilleen. Tuohonkin aikaan oli seurakunnilla erilaisia näkemyksiä ja siksi on jotenkin nykyäänkin erikoista, että vain vl-yhteisö uskoo tulkitsevansa Raamatun täysin oikein. Vl:t uskovat, että vain he pääsevät uskovista kristityistä taivaaseen, mikä on erikoinen johtopäätös. Vl-uskon päätelmä, että vain vl-uskossa pelastuu pohjautuu Johanneksen evankeliumin lukuun 20, missä Jeesus puhuu Pyhän Hengen ottamisesta ja syntien anteeksiantamisesta sekä luvasta pidättää synnit. Tämä tulkinta, että vain vl:t voivat antaa synnit anteeksi ja olla antamatta johti ikäviin hengellisiin väärintulkintoihin mm.hoitokokouksissa, joissa hoitomiehiksi kutsutut uskoivat että heillä on oikeus jättää ja hyljätä ihminen Saatanalle omien kriteeriensä mukaisesti. Tässä juuri tulee esille vl-joukon suhteen se oman ymmärryksen yliarviointi ja olettamukset, että vain vl-seurakunta voi tuomita ihmisen Saatanalle jo tässä ajassa. Puimatantereen puhdistus ei ole ihmisten tehtävä, sillä puhdasta synnitöntä seurakuntaa ei maanpäälle saada milloinkaan.
Eikä ihmisillä ole oikeus käyttää hengellistä väkivaltaa suhteessa toisiin ja tuomita ihmistä Saatanalle täysin mielivaltaisten omien kriteeriensä mukaisesti. Sillä ihminen on julma ja mahtava olevinaan, kun uskottelee olevansa liian viisas ja ylivertainen sekä Jumalankin tahdon läpikotaisin tunteva. Ihminen haluaa helposti ahneuksissaan käyttää kuvittelemaansa valtaansa väärin. Valta sokaisee ja jälkeenpäin on vaikea korjata tehtyjä virheitä, kun ei ymmärrystä ole siihenkään sitten. Koska moni vl luulee, että heidän seurakuntansa on erehtymätön, niin vaikea heidän on myöntää hoitomiesten toimineen todella väärin. He eivät näe edes syntinä sitä, kuinka hoitomiehet nostivat esille jo anteeksiannetut synnit, eivät antaneet anteeksi jos ihminen anoi ja pyysi. Tätä hoitokokousten hengellistä väkivaltaa on vaikea puolustaa kenenkään mitenkään. On synti luulla olevansa yhtä vahva ja viisas kuin Jumala korkeuksissa. Siksi on kummallista, että monet hoitokokouksia puoltavat eivät säikähdä Korkeimman edessä sitä, miten väärin hoitajat toimivat. Missä on omatunto, synnintunto ja halu korjata virheet julkisesti? Julkisesti nimenomaan, koska asia ei kosketa yksittäisä ihmisiä vaan tuhansia vl-uskossa olevia ja uskosta erotettuja sekä heidän läheisiään.
Missä on Herran pelko ja kunnioitus silloin kun ihmiset alkavat tuomitsemaan toisiaan Saatanalle ja luulevat olevansa oikeutettuja puhdistamaan seurakuntaa oman mielensä mukaisesti? Kuka on seurakunnassa niin synnitön, että hän voisi muka ajaa ulos sellaiset, joita ei pidä yhtä synnittöminä kuin itseään?
”me uskon lahjalla saamme omistaa omaksi...”
”Isa on meille osoittanut, etta me...”
”me olemme Jumalan lapset...”
”me saamme hanen nahda...”
”meidan tulisi rakastaa toinen toistamme. ”
”meita Jumalan lapsiksi nimitetaan, ”
”meita tanaan kutsutaan Jumalan lapsiksi...”
”olemme voineet olla Jumalan suuren...”
”Meita on tanne seuroihin kokoontunut...”
”meita on tanne kokoontunut...”
”me tanaan olemme Jumalan lapsia...”
”me olemme loytaneet...”
”Olemme loytaneet...”
” Olemme saaneet...”
”meille luvannut ...”
”meille taman ajan ihmisille merkitsee, kun olemme...”
”Me elamme maailmassa...”
”meilla on Jumalan lapsen nimi?”
”meille opetetaan myos..”
”me olemme Jumalan lapsia.”
”uskomme salaisuutta.”
”meilla on synnit anteeksi, etta meita nimitetaan Jumalan lapsiksi ja etta meidan nimemme..”
”me olemme Jumalan lapset.”
”olemme kieltaneet uskomme...”
”olemme eilen olleet uskomassa.”
”olemme uksomassa.”
”emme ole uskomassa tata maailmaa varten, vaan olemme uskomassa ”
”voisimme peria Jumalan lapsille kuuluvan”
”Me Jumalan lapset”
”osamme ja sen vaikutuksesta synti tulee meita jokaista lahelle. Me sanomme...”
”meilla talla matkalla on kuormaa ja synti meihin aina tarttuu; synti tekee meidan...”
”me saamme kayttaa..”
”Haluamme omalle kohdallemme”
”Haluamme evankeliumin ”
”meidan turvanamme.”
”siunaamme toinen toistamme.”
”saamme katsella ”
”meille ilmoittaa. ”
”vaellustamme ja uskonelamaamme”
”meita katselemaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen, joka on meidan”
”meidan edellamme ja me saamme ”
”meidan kanssamme”
ei ole eripurainen henki. Raamatussa sanotaan, että me yhtä olisimme.
Kiitos Sointulalle saarnan tuomisesta palstalle!
Oli toisaalta mukava lukea saarna ja eläytyä istumaan seurapenkkiin 40 vuoden jälkeen. Tutultahan saarna vaikutti, ihan kuin olisin kuullut tämän joskus aikaisemminkin muutaman kerran. Saarna ei tehnyt tälläkään kertaa minuun mitään vaikutusta. Epäilen tulleeni immuuniksi näille vl-saarnoille.
Saitko sinä Sointula saarnasta jotakin itsellesi? Vahvistiko saarna uskoasi ja jos vahvisti, millä tavalla vahvisti?