Minä olen ollut kaveriporukoissa ala ja ylä-asteella sekä lukiossa. Oletko ollut koskaan kaveriporukassa vai aina se yksinäinen susi ?
Oletko ollut aina yksin ?
Schorching Blood
161058
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Aikanaan tuli jossain määrin pyörittyä porukassa,mutta aina jostain syystä jouduin ulkopuoliseksi.Olin siis kaveriporukan yksinäinen susi.=D
Ennen ala-astetta oli kavereita, hyviä sellaisia ja ala-asteella oli taas uusia kavereita, aika paljonkin. Ylä-asteella alkoi olla jo ongelmia, olin pienessä kaveriporukassa, joka oli tuttu ala-asteelta, mutta en oikein tuntenut sitä ihan omakseni, joten aloin tuntea itseni yksinäiseksi jo silloin. Sitä paitsi en tavannut heitä vapaa-ajalla ollenkaan. Lukiossa olenkin sitten ollut jo aika yksin.
Minulla alkaa (tai on jo menossa) 11. kesä jonka joudun olemaan yksin ja joka menee ihan hukkaan. Edelleenkään ei ole löytynyt ketään lukioaikaisen tyttöystävän tilalle.
Joka päivä vain harmittaa kun kaikki itsariyritykset ovat epäonnistuneet. Parempi jos olisin kuollut jo 10 vuotta sitten.
ole niin, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa?
Ala-asteella vietin aika paljon välitunteja yksin, mutten ollut kuitenkaan täysin kaveriton. Jäi minulta ala-asteelta sentään kaksi kaveria yläasteajalle, vaikkeivat he käyneetkään ala-asteen jälkeen enää samaa koulua. Yläasteella sain toiset kaksi uutta kaveria ja lukiossa yhden uuden. Puhun siis "kavereina" niistä, joiden kanssa vietin koulun jälkeen vapaa-aikaa.
en ollut yksin. Yläasteelta lähtien olen sitten onnistunut syrjäytymään aika tehokkaasti.
Vaihtelevalla menestyksellä tässä on eteenpäin menty.
Oikeastaan ala-asteella oli kavereita koulussa ja vapaa-ajalla. Yläasteellakin oli vielä ihan hyvin ihmisiä joiden kanssa tulin juttuun.
Mentyäni lukioon hommat alkoivat pikkuhiljaa muuttua, kunnes lukion päätyttyä ei juuri kavereita ole ollut.
Ja nyt olen täysin yksin, vaikka varmaan saisinkin yrittämällä jonkinlaista seuraa. Olen vain niin tylsä, etten liiku juuri ulkona eikä harrastuksiakaan ole muuta kuin puuhastella yksin kaikkea turhaa. Jostain syystä olen myös syrjäytynyt nykyisestä opiskelupaikasta; koen varmaan itseni riittämättömäksi kanssaopiskelijoiden prameisiin illanistujaisiin.
Ehkä minut on luotu olemaan yksin, pääosin luonteeni takia. Yksinäisyys on siinä mielessä pelottavaa että siihen tottuu, kunnes lopulta sitä ei edes huomaa...
"Mentyäni lukioon hommat alkoivat pikkuhiljaa muuttua,kunnes lukion päätyttyä ei juuri kavereita ole ollut"
Mikä oli syynä ? Sairastuitko masennukseen, muutitko toiseen kaupunkiin, vai etkö halunnut enää mennä mukaan tapaamisiin, vai etkö enää pitänyt kavereistasi, vai tuliko joku perhekriisi ?
ajaiduin eri teille vanhojen kavereiden kanssa. Joskus elämässä vaan tulee eteen se "crossroads" -tilanne ja tein oman valintani. Ehkä muutuin itse ja kaverit ei enää niin kiinnostanut, varsinkin kun olimme olleet aika pitkäänkin kavereita niin se alkoi olla puuduttavaa.
Ehkä aloin ajatella erilaisia ystäviä salaa mielessäni, mikä kiehtoi enemmän. Myöhemmin huomasin
kuitenkin olevani kokoajan yksin elämäntilanteesta johtuen. Toki olen myös aika saamaton tällä alalla.
Minulle kävi juuri samoin. haaveilin just toisista "paremmista" kavereista. Mutta tappiohan siitä minulle tuli lopulta.
turhaa alkaa huuteleen vanhojen kaverien perään, kun jotenkin hommat vaan lähti eri suuntiin. Lupaan toki pitää silmät auki uusien varalle. Jos sitä vaikka jotain sattuis kohdille...
mutta vanhat kaverit ovat kullan arvoisia. On muistoja ja tunteita jotka liittyvät kovasti toisiinsa. Eihän sitä väkisin voi tuppautua, mutta suosittelen kuitenkin pitämään yhteyttä sillä koskaan ei voi olla liika kavereita ;)
Uusia kavereita tulee ja menee sinulla on koko elämä edessäsi, ei tarvitse kuin 2-20 baarikierrosta niin johan sinulla on jo muutama kaveri.
Peruskoulun ja lukion ajan hengailin aina samojen tyyppien kanssa koulussa. Koulun ulkopuolella minulla ei ollut kuin yksi kaveri. Lukion loputtua yhteydenpito kaikkiin kavereihin kuitenkin hiipui.
Korkeakouluun mennessä en onnistunut saamaan yhtään uusia kavereita, enkä selvinnyt opinnoista yksin joten ne jäivät kesken.
Nyt minulla on yksi meseystävä, joka on kyllä parempi kuin ne aikaisemmat yhteensä, vaikken edes ole hänen paras kaverinsa. :)
Hmmm. Itseasiassa vasta viimeiset viitisen vuotta olen ollut oikeasti yksin. Sitä ennen on ollut kavereita, ystäviä... koulussa ja armeijassa ja sitä ennen lapsuudenystäviä. Aina joku.
Toisaalta minulla on nyt tietenkin vaimo ja lapset, mutta koen silti olevani yksin. Perhetuttuja on voisi sanoa että perhe-ystäviä. Ihan hyviä tyyppejä sinänsä, välillä tulee lähdettyä äijien kesken esim. kalaan. Mutta silti koen olevani yksin, syvällisesti en puhu kenenkään kanssa- edes vaimoni.
Pieneltähän se tuntuu kun lukee teidän muiden juttuja. Mutta ... noh. Ei se yhtään mukavampaa näin ole, tavallaan yksinäisyys kärjistyy kun on kontrastiksi muuta.
Oikeastaan läheisimmät välit ovat omiin lapsiini, heidän kanssaan tosin asiat ei voi olla kovin syviä ja omat ajatukset on sivussa kun toinen ei niitä silleen ymmärrä.
Lue Dr.Philin kirja Self Matters ja Relationship Rescue.