rodunjalostus

Vahvemmat,viisaimmat ja nopeimmat ovat aina voittaneet ja tulevat aina voittamaan. Se on luonnonlaki,eikä siihen ole vastaan sanomista. Nykyinen rodunjalostuksemme on erittäin kovaa ja hyvä niin. Kehittykäämme,vahvistukaamme ja voittoon kulkekaamme!
30867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

että jonnai päevänä Hesan rautatieasemalla matkailijjoo kohtoo näkymä, jossa keskenkasvuset pienyrittäjät tarjoovat kengänkiillotusta ja muita palaveluja.
Sillon on rovunjalostus jo ehtinnä niin pitkälle että sosialisteista kertoellaan vuan historiankirjoessa.

Äänestä

Usein myös kierot, epäkuotettavat ja petkuttajat vievät "voitot" kotiin. Koti on ulkomainen pankki Sveitsissä Luxemburgissa tai Kauko-Idässä.

Tätä talousrikollisuutta Suomi suojelee päivittäin pörssin ulkomaalaisomistuksen nimettömyydellä.

Suomen pörssissä voi pestä huumerahaa ja talousrikoksista saatuja pimeitä omaisuuksia.
Laki takaa näille suomalaisillekin talousrikollisille nimettömyyden suojan ja veronkiertomahdollissuuden. Hyvä kokoomus!

Kokoomus vastustaa näiden pörssisääntöjen muutoksia eikä kokoomuksen suosikki poliisikaan
saa lisäresursseja talousrikollisuuden torjuntaan. Miksi. Onko oma lehmä ohjassa. Onko koko kokoomus Frycktmanisoitunut näin pahasti.

Äänestä
  • >Onko oma lehmä ohjassa. Onko koko kokoomus >Frycktmanisoitunut näin pahasti.

    On se, ollut tuollaista aina. Riisto ja kepulikonstit on osa porvariutta. Pääasia että omalla porukalla menee hyvin, muista viis.
    Muistakaa myös Uotin veljekset-> molemmat vankilassa, näitä porvariroistoja riittää.

    Äänestä

  • Eivät nämä keskivertokokoomuslaiset ymmrrä mitä kokoomuksen kulisseissa tapahtuu. Sinua vain tullaan syyttämään ylilyönneistä ja epäasiallisuudesta.

    Nämä rassukat uskovat, että pörssin ulkomaalaisrekisteri on ulkomaisille sijoittajille tehty. Se että suomalaista sekä ulkomaista veronkierto- ja rikollisrahaa liikkuu Suomen pörsissä tätä kautta ei kiinnosta heitä.

    Miksi sitten kokoomus tätäkin rikollisille apua tuovaa porsaanreikää haluaa ylläpitää, on itsekunkin tykönään mietittävä. Kokoomuksen hallituksessaollessa lakkautettiin myös ns
    Hirvosen talousrikollisia jahtaava yksikkö, joka yksinomaan Uudellamaalla onnistui löytämään noin sadanmijoonan markan edestä rikollista rahaa ja moninkertaisesti maksoi omat kulunsa yhteiskunnalle takaisin. Luulisi, että tällainen tehokas toiminta ihastuttaa tarkkoja "talousihmisiä".
    (enin osa rakennusteollisuudesta)

    Miksi talousrikollisuus on ollut kokoomuksen erityisessä suojeluksessa. Mikä on kokoomuksen piirijärjestöjen suhde paikallisiin rakennusyrityksiin. Miksei kunnissa pankki-ja rakennusalan ihmisiä jäävätä kaavoitusta koskevissa asioissa.Miksi kokoomus viimeiseen asti on vastustanut julkisuutta vaaalirahoituksen suhteen.

    Ehkä sattumalta vaan, kun ei ole asiaa ajateltu?

    Äänestä

  • Unto kirjoitti:

    Eivät nämä keskivertokokoomuslaiset ymmrrä mitä kokoomuksen kulisseissa tapahtuu. Sinua vain tullaan syyttämään ylilyönneistä ja epäasiallisuudesta.

    Unto:
    "Miksi talousrikollisuus on ollut kokoomuksen erityisessä suojeluksessa. Mikä on kokoomuksen piirijärjestöjen suhde paikallisiin rakennusyrityksiin. Miksei kunnissa pankki-ja rakennusalan ihmisiä jäävätä kaavoitusta koskevissa asioissa.Miksi kokoomus viimeiseen asti on vastustanut julkisuutta vaaalirahoituksen suhteen.
    Ehkä sattumalta vaan, kun ei ole asiaa ajateltu?"

    Hyi, hyi, ei saa vihjailla noin. Voit vaikka aiheuttaa ajattelureaktion jollakin. Omaatuntoa näillä kokoomussioilla tuskin on, tai sitten se on hyvin valikoiva. Tottakai nämä suojelevat omiaan, rikoskumppaneitaan jne. Mutta kiivaasti kyllä vaativat poliisille lisäoikeuksia kansalaisten tarkkailuun "yleisen turvallisuuden nimissä", HAHHAH!

    Untolla on taas oudot syytökset.Tuntuu siltä kuin Kokoomus olisi viime vuodet päättänyt kaikki asiat,toisaalta mekastetaan että Kokoomus on vain apupuolue.Kokoomus on varmasti puolue mikä vähiten rikollisuutta suosii.Tuskin pörssiä voidaan sulkea sillä perusteella että sillä voi olla jonkin verran rikollista toimintaa.Ei autoiluakaan kielletä vaikka jotkut saa sakkoja,vielä suurempi joukko jää sakottamatta.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    En ehkä muotoillut tekstiäni selkeästi. Kyse ei ole pörssin sulkemisesta vaan siitä että ulkomaalaisrekisterin kautta voi nimettömänä kiertää veroja ja pestä rahaa Suomen pörssissä.
    Suomi tekee siitä mahdollista omalla lainsäädännöllään.

    Asiaa on pidetty ongelmana yleisesti(en ainoastaan minä), mutta muutosta ei ole tullut, koska suomalainen pörssiväki ei ole sitä halunnut. Kaikki raha kelpaa, myös rikollisesti hankittu. Esimerkiksi talousrikoksien tutkinnan johtava viranomainen ja selvitysmies Markku Hirvonen on pitänyt tätä ongelmana.

    (Markku Hirvonen johti Uudellamaalla toiminutta poliisin ja verottajan yhteistyöryhmää, joka menestyksekkäästi sai paljastettua useita rikollisketjuja erityisesti rakennus ja ravintola-alalla, ryhmä lakkautettiinkin sitten pian, koska tulokset eivät miellyttäneet poliittisia päätöksentekijöitä, kokoomus oli tuolloin hallituksessa) Ryhmän työskentelystä on tehty raportti, raportin tekijä, jonka nimeä en tähän hätään muista, tyskentelee verotuksen parissa edelleen.

    Kuule mvv, en minä näitä juttuja keksi, kaikki faktat ovat tarkitstettavissa. Yritän kertoa, mitä Suomessa oikeasti tapahtuu.

    Et mvv-parka taida tuntea suomalaista talouselämää kovinkaan paljon. Unto kirjoittaa pelkkää asiaa.

    Lukemalla tämän pääset pieneen alkuun.

    http://www.esaimaa.fi/arkisto/vanhat/2001/07/08/alueuutiset/juttu1/sivu.html

    Kuule Unto,mistä te keräätte tietonne jos ne kerran ovat faktaa? Arvostan sitä,että joku laillasi kertoo yhteiskunnan epäkohdista,mutta eikö Kokoomuksen syyllistäminen rikollisten saunakabinetiksi ole vähän turhan syvältä?
    Esimerkiksi 80-luvun kasinotaloudessa oli kaikkien näpit pelissä aatteisiin ja väreihin katsomatta.

    Äänestä

  • Porvari kirjoitti:

    tässä on hyvä teoriaosuus asiasta

    http://www.vn.fi/vm/julkaisut/tyoryhmamuistiot/pdf/tr5_1999.pdf

    Vasara on julkaissut raportin Uudellamaalla toimineesta talousrikollisuuten keskittyneestä "kommandoryhmästä ja sen toiminnan tuloksista. Teoksen nimeä en muista, kun se ei ole nyt hyllyssäni.

    Verottajan poliisin ja näiden yhteistyöryhmien raportit ovat julkisia.

    Tee haku esim googlessa:

    talousrikollisuus Hirvonen

    talousrikollisuus Vasara

    Näillä pääset jo hyvään alkuun. Seuraa yksittäisiä tapauksia lehdistä. Oikeudenkätynnit ovat pääsääntöisesti julkisia. Kansainvälinen omistusrekisterin kautta tapahtuva rahanpesu on vaikeinta, koska lähteille ei pääse edes poliisi tai verottaja. Näin on Suomen poliittinen eliitti hyväksi nähnyt.

    Tuo helskutin mvv luulee, että minä sävellän näitä juttu tyhjästä, vaikka kyse on faktatiedosta. Harmaan talouden merkitys on Suomessa suuri. Harmaan talouden toimintaa suojataan kyseenalaisella lainsäädännöllä, joka hyödyttää rikollisia. Kokoomus on johdonmukaisesti vastustanut sellaista lainsäädäntöä, joka tekisi talousrikollisuuden paljastamisesta helpompaa.

    Unton linkistä
    katso edellinen viesti

    Kyseinen teos on tuttu.
    Suosittelen sivuja 90- 100

    Kuuluvatkohan esimerkkitapauksen rikolliset vihreisiin, vasureihin vai jonnekin muualle?

    Näitä tietoja suomalainen julkisuus yrittää unohtaa. Miksi? Miksi ei pyritä vähentämään tätä super-rikollisuutta.

    Äänestä

  • Porvari kirjoitti:

    Kuule Unto,mistä te keräätte tietonne jos ne kerran ovat faktaa? Arvostan sitä,että joku laillasi kertoo yhteiskunnan epäkohdista,mutta eikö Kokoomuksen syyllistäminen rikollisten saunakabinetiksi ole vähän turhan syvältä?
    Esimerkiksi 80-luvun kasinotaloudessa oli kaikkien näpit pelissä aatteisiin ja väreihin katsomatta.

    Kyllä kokoomus on jarruttanut hallituksessa ja eduskunnassa aina jokaista talouden avoimuutta lisäävää ehdotusta.

    Olipa kyse yritysten asioista, verottajan tiedonsannista tai politiikan ja rahan suhteista ja vaalirahoituksesta.

    Syystä, toisesta tai kolmannesta kokoomus on ollut jarru näissä asioissa.

    Myöskään jääviysasioiden tapetille nostamisessa kokoomus ei ole kunnostautunut. Miksikähän?

    Äänestä

  • Raimo kirjoitti:

    ettei talousrikollisuutta olisi.Mutta että se on Kokoomuksen vika on täyttä puppua.Kokoomus ei varmasti jarruta mitään järkeviä ehdotuksia.Kyllä nykyään verottajalla on mahdollisuus saara kaikki tarvittava tieto.Kokoomuksen voima ei varmasti olisi riittänyt vaikka olisi halunnutkin näiden asioden jarruttamiseen.Mitä vaalirahoitukseen tulee teidän kannattaa katseet suunnata muualle jos haluatte nähdä outoja kytköksiä.Outo väite"Kokoomus jarruttanut talouden avoimuutta"Kokoomus on aina ollut avoimen talouden kannalla.

    Äänestä

  • Ulla kirjoitti:

    Et mvv-parka taida tuntea suomalaista talouselämää kovinkaan paljon. Unto kirjoittaa pelkkää asiaa.

    Lukemalla tämän pääset pieneen alkuun.

    http://www.esaimaa.fi/arkisto/vanhat/2001/07/08/alueuutiset/juttu1/sivu.html

    tuo juttu on Ullan mielestä talouelämän tuntemusta et kovin pitkällä vielä ole.Mitä siinä oli joka liittyi Kokoomukseen sen enemmän kun muihin puolueisiin? Talouselämää tunnen kyllä omien kokemuksien kautta kohtuullisen hyvin.Joka lähtee talouelämään mukaan on paljon murheita josta Ulla ei tuskin mitään käsittää.

    Äänestä

  • Unto kirjoitti:

    tässä on hyvä teoriaosuus asiasta

    http://www.vn.fi/vm/julkaisut/tyoryhmamuistiot/pdf/tr5_1999.pdf

    Vasara on julkaissut raportin Uudellamaalla toimineesta talousrikollisuuten keskittyneestä "kommandoryhmästä ja sen toiminnan tuloksista. Teoksen nimeä en muista, kun se ei ole nyt hyllyssäni.

    Verottajan poliisin ja näiden yhteistyöryhmien raportit ovat julkisia.

    Tee haku esim googlessa:

    talousrikollisuus Hirvonen

    talousrikollisuus Vasara

    Näillä pääset jo hyvään alkuun. Seuraa yksittäisiä tapauksia lehdistä. Oikeudenkätynnit ovat pääsääntöisesti julkisia. Kansainvälinen omistusrekisterin kautta tapahtuva rahanpesu on vaikeinta, koska lähteille ei pääse edes poliisi tai verottaja. Näin on Suomen poliittinen eliitti hyväksi nähnyt.

    Tuo helskutin mvv luulee, että minä sävellän näitä juttu tyhjästä, vaikka kyse on faktatiedosta. Harmaan talouden merkitys on Suomessa suuri. Harmaan talouden toimintaa suojataan kyseenalaisella lainsäädännöllä, joka hyödyttää rikollisia. Kokoomus on johdonmukaisesti vastustanut sellaista lainsäädäntöä, joka tekisi talousrikollisuuden paljastamisesta helpompaa.

    vähän.Harmaaseen talouteen syyllistyvät myöskin kansan syvät rivit ansiokkaasti.Palkan suuret sivukulut ovat sitä tehokkaasti lisänneet.Mikään lainsäädäntö Suomen kaltaisessa vapaassa taloudessa ei voi sitä estää.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    tuo juttu on Ullan mielestä talouelämän tuntemusta et kovin pitkällä vielä ole.Mitä siinä oli joka liittyi Kokoomukseen sen enemmän kun muihin puolueisiin? Talouselämää tunnen kyllä omien kokemuksien kautta kohtuullisen hyvin.Joka lähtee talouelämään mukaan on paljon murheita josta Ulla ei tuskin mitään käsittää.

    Kokoomus esti hallituksessa esimerkiksi lain, joka olisi mahdollistanut rakennustyömailla tapahtuvan valvonnan, jossa verottajakin olisi saanut tietää jokaisen työmaalla myös alihannkijan kautta työskentelevän työntekijän nimen ja sosiaaliturvatunuksen. Tuloveroon ja arvonlisäveroon liittyvää veronkieroa olisi olut helpompi valvoa, kuten mm Ruotsissa tapahtuu.

    Myös pörssin ulkomaalaisrekisterin avaamista kokoomus on vastustanut.

    Eipä ole tukea myöskään löytynyt rakennusalan "käänteiselle arvonlisäverojärjestelmälle", joka estäisi harmaata taloutta erityisesti rakennusalalla.

    Ravintola-alan pimeä työvoima sadaan kuriin vain lisäämällä tarkastuksia. Tarkastusryhmä lakkautettiin Uudellamaalla hyvistä tuloksista huolimatta (tai niistä johtuen?).

    Arvaa ketkä olivat hallituksessa. Demareiden Skinnari vaikuttaa tässä asiassa kunnon mieheltä, vaikka tapani ei olekaan kehua demareita.

    Mitä tulee yrittämisen liityviin rahavirtoihin, uskoisin olevani niiden suhteen ainakin yhtä suuri asiantuntija kuin mvv.

    kauppatieteen maisteri
    kirjanpitäjä KTM
    ystävällisesti Ulla

    Äänestä

  • Fryktmanit on pikkutekijöitä näiden kourien ja kulviikkien rinnalla. Isot asiat (Miljardit) liikkuvat piilossa ulkomaalaisrekistereiden takana, miljoonat jäävät poliisin haaviin.

    Eivät nämä Apollo-Benit ja Sonera-Heinoset sun muut Ei-devalvaatiota-Viinaset suinkaan ole rikollisia. Vain taitamattomia poliitikoita, joita on erehdytty pitämään talousosaajina.

    Talousrikosten torjunnassa asian ydin on siinä , miksi Suomessa ei haluta tai uskalleta säätää lakeja, jotka vähentäisivät talousrikollisuutta ja harmaantalouden toimintamahdollisuuksia. Keinoja on esitetty.

    Esim tiedostojen ristiinajo, kun pimeätä työvoimaa löytyy työpaikalta. Tietosuojalakia voitaisiin lieventää näissä selkeissä rikosasioissa.

    Äänestä

  • Ulla kirjoitti:

    Kokoomus esti hallituksessa esimerkiksi lain, joka olisi mahdollistanut rakennustyömailla tapahtuvan valvonnan, jossa verottajakin olisi saanut tietää jokaisen työmaalla myös alihannkijan kautta työskentelevän työntekijän nimen ja sosiaaliturvatunuksen. Tuloveroon ja arvonlisäveroon liittyvää veronkieroa olisi olut helpompi valvoa, kuten mm Ruotsissa tapahtuu.

    Myös pörssin ulkomaalaisrekisterin avaamista kokoomus on vastustanut.

    Eipä ole tukea myöskään löytynyt rakennusalan "käänteiselle arvonlisäverojärjestelmälle", joka estäisi harmaata taloutta erityisesti rakennusalalla.

    Ravintola-alan pimeä työvoima sadaan kuriin vain lisäämällä tarkastuksia. Tarkastusryhmä lakkautettiin Uudellamaalla hyvistä tuloksista huolimatta (tai niistä johtuen?).

    Arvaa ketkä olivat hallituksessa. Demareiden Skinnari vaikuttaa tässä asiassa kunnon mieheltä, vaikka tapani ei olekaan kehua demareita.

    Mitä tulee yrittämisen liityviin rahavirtoihin, uskoisin olevani niiden suhteen ainakin yhtä suuri asiantuntija kuin mvv.

    kauppatieteen maisteri
    kirjanpitäjä KTM
    ystävällisesti Ulla

    on aivan tarpeeksi paperisotaa jo ilman uusia lakejakin.Jos Kokoomus on vastustanut uusia pykäliä,sitä suuremmalla syyllä äänestän Kokoomusta.Jos nykyiselle työttömyydelle jotain halutaan tehdä niin yrittämistä on tehtävä entistä helpommaksi ja kannustavammaksi.Skinnari voi olla kunnon mies,mutta työtä hänenlaiset ei kenellekkään anna.Jos kaikki epäkohdat halutaan poisttaa tarvitaan jokin samanlainen systeemi kun maataloustuissa,se on todella tarkka,siinä kyllä verovirasto kalpenee.Sinä katselet asioita omalla laillasi ja minä omalla,kumpikin voidaan olla vähän oikeassa.

    Keskustelun ydin on siinä, miksei Suomessa säädetä lakeja, jotka helpottaisivat harmaan talouden toiminnan selvittämistä. Kaikkien alan selvityksien ja poliisin ja verottajan kokemuksen mukaan valtiolta jää saamatta merkittäviä verotuloja. Muut maksavat senkin edestä veroja. Myökään kilpailu ei ole rehellistä, koska jotkut kiertävät veroja. Rehellinen yrittäjä kärsii.
    Miksi lakimuutokset ovat viipyneet?

    Äänestä

  • Urmas kirjoitti:

    Keskustelun ydin on myös siinä, ketkä vastustavat jatkuvasti jokaista lakialoitetta, joka auttaisi talousrikollisten jäljittämisessä ja miksi he näin toimivat.

    Talousrikollisuus monine muotoineen on miljardien eurojen kysymys. Miksi asiaan ei puututa kovin ottein mahdollistamalla poliisin ja verottajan tehokkaampi työ. Lakimuutoksia tarvitaan.

    Poliisi on voimaton tietosuojalain edessä. Ei missään ole sellaisia voimavaroja, joilla harmaata taloutta vähennetään, jos lakimuutoksin ei helpoteta poliisin ja verottajan työtä.

    Rehelliset yrittäjät ovat kovilla mm ravintola ja rakennusalalla, kun harmaa talous jyllää.

    Äänestä

  • rehellisyys maan perii? kirjoitti:

    Unto:
    "Miksi talousrikollisuus on ollut kokoomuksen erityisessä suojeluksessa. Mikä on kokoomuksen piirijärjestöjen suhde paikallisiin rakennusyrityksiin. Miksei kunnissa pankki-ja rakennusalan ihmisiä jäävätä kaavoitusta koskevissa asioissa.Miksi kokoomus viimeiseen asti on vastustanut julkisuutta vaaalirahoituksen suhteen.
    Ehkä sattumalta vaan, kun ei ole asiaa ajateltu?"

    Hyi, hyi, ei saa vihjailla noin. Voit vaikka aiheuttaa ajattelureaktion jollakin. Omaatuntoa näillä kokoomussioilla tuskin on, tai sitten se on hyvin valikoiva. Tottakai nämä suojelevat omiaan, rikoskumppaneitaan jne. Mutta kiivaasti kyllä vaativat poliisille lisäoikeuksia kansalaisten tarkkailuun "yleisen turvallisuuden nimissä", HAHHAH!

    Aittoniemen ajoista (talousrikostutkija viime vuosituhannella, myöhemmin kansasnedustaja, nykyään eläkeläinen)) asti suomalaisen rakennusteollisuuden kytkyt puolueisiin ja rakennusteollisuuden harmaa talous ovat olleet poliitikkojen erityisessä suojelussa. Eikä silloin kyseessä ollut pelkästään kokoomus vaan kaikki suomalaiset suuret puolueet ja koko poliittinen järjesjestelmä ylintä hallintoa myöten. "Sutin" tutkimus alkoi lähetä loppuaan ja vastaan tuli rikollisuuden hyötyjinä liian korkeat tahot, jolloin tutkija erotettiin työstään poliittisen painostuksen tuloksena.

    Että eipä ole uutta tämä keskustelu.

    Äänestä

  • ex-tutkija eläkkeeltä kirjoitti:

    Talousrikollisuus monine muotoineen on miljardien eurojen kysymys. Miksi asiaan ei puututa kovin ottein mahdollistamalla poliisin ja verottajan tehokkaampi työ. Lakimuutoksia tarvitaan.

    Poliisi on voimaton tietosuojalain edessä. Ei missään ole sellaisia voimavaroja, joilla harmaata taloutta vähennetään, jos lakimuutoksin ei helpoteta poliisin ja verottajan työtä.

    Rehelliset yrittäjät ovat kovilla mm ravintola ja rakennusalalla, kun harmaa talous jyllää.

    asia on lainsäädännöstä kiinni.Verottaja voi saara tietoja pankkitileitäkin ja lähes mistä vain.Asia vaatii vain niin paljon aikaa ja henkilökuntaa etteivät he kaikkeen ehdi.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    asia on lainsäädännöstä kiinni.Verottaja voi saara tietoja pankkitileitäkin ja lähes mistä vain.Asia vaatii vain niin paljon aikaa ja henkilökuntaa etteivät he kaikkeen ehdi.

    Etpä taida mvv tietää, mitä horajat. Esimerkiksi Rahoitustarkastus ei ole velvoitettu eikä edes OIKEUTETTU ilmoittamaan verottajalle tietoonsa tulleita veronkiertotapauksia. Näin on hyväksi nähty. Ulkomainen hallintarekisteri on myös veronkiertokeino. Ns tyhjät yhtiöt, (joita käytetään kuittikaupassa, kun veropetoksia tehdään,) voitaisiin kieltää, jolloin verottaja pääsisi ajoissa rikollisten jäljille. Miksi ei kielletä?

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    tuo juttu on Ullan mielestä talouelämän tuntemusta et kovin pitkällä vielä ole.Mitä siinä oli joka liittyi Kokoomukseen sen enemmän kun muihin puolueisiin? Talouselämää tunnen kyllä omien kokemuksien kautta kohtuullisen hyvin.Joka lähtee talouelämään mukaan on paljon murheita josta Ulla ei tuskin mitään käsittää.

    Mitäs jos jokainen keskusteluun osallistuja pitäisi omassa puolueessaan melua talousrikollisuuden torjunnasta, ja vaatisi omaa puoluettaan toimimaan. Lait, jotka tekevät rikollisuuden vaikeaksi tutkia, pitää muuttaa.
    Toimeen vaan jokainen omassa ryhmässään. Pidetään melua asiasta. Kirjoitellaan kaikkialle.
    Harmaa talous nostaa siihen osallistumattomien veroja. Meitä vastustaa rikollisten lisäksi vain muutama kerranketkale ja joukko typeryksiä.

    Aloitetaan pommittamalla kirjeitse ja sähköpostitse omia kansanedustajiamme puoluekantaan katsomatta. Osoitteet saa esim Googlesta hakusanalla eduskunta ja sen jälkeen aakkosellinen haku. Jokaiselle kansanedustajalle ja ryhmälle voi lähettää myös sähköpostia.

    Toimeen heti! Katsotaan ketkä meitä vastustavat.

    Äänestä

  • Raimo kirjoitti:

    Etpä taida mvv tietää, mitä horajat. Esimerkiksi Rahoitustarkastus ei ole velvoitettu eikä edes OIKEUTETTU ilmoittamaan verottajalle tietoonsa tulleita veronkiertotapauksia. Näin on hyväksi nähty. Ulkomainen hallintarekisteri on myös veronkiertokeino. Ns tyhjät yhtiöt, (joita käytetään kuittikaupassa, kun veropetoksia tehdään,) voitaisiin kieltää, jolloin verottaja pääsisi ajoissa rikollisten jäljille. Miksi ei kielletä?

    Olettaisin, että tarkoitat tyhjillä yhtiöillä toimimattomia yhtiöitä, joita pidetään rekisterissä, jotta vastuita voitaisiin tarvittaessa upottaa.

    Näitä käytännössä toimimattomia yhtiöitä pidetään väärillä toimijanimillä valmiina rikolliseen toimintaan, kun edellinen yhtiö on kaatunut. Vastuuhenkilöiksi on merkitty esimerkiksi paikallisia rappioalkoholisteja.

    Ruotsissa viranomaiset voivat lakkauttaa tällaiset firmat, joilla ei ole toimintaa ja joilla vain varaudutaan rikolliseen toimintaan.
    Suomen elinkeinoelämä haluaa pitää näistä kiinni. Minkähän varalta.

    Suomen poliisi ja verottaja käyttävät näistä yhtiöistä termiä pöytälaatikkoyhtiö. Niillä on hidastettu ja vaikeutettu poliisin ja verottajan toimintaa. Viisi vuotta on lyhyt aika selvittää ketjutettuja firmoja, joiden kirjanpidosta ei ole tietoa.

    Äänestä

  • Raimo kirjoitti:

    Aittoniemen ajoista (talousrikostutkija viime vuosituhannella, myöhemmin kansasnedustaja, nykyään eläkeläinen)) asti suomalaisen rakennusteollisuuden kytkyt puolueisiin ja rakennusteollisuuden harmaa talous ovat olleet poliitikkojen erityisessä suojelussa. Eikä silloin kyseessä ollut pelkästään kokoomus vaan kaikki suomalaiset suuret puolueet ja koko poliittinen järjesjestelmä ylintä hallintoa myöten. "Sutin" tutkimus alkoi lähetä loppuaan ja vastaan tuli rikollisuuden hyötyjinä liian korkeat tahot, jolloin tutkija erotettiin työstään poliittisen painostuksen tuloksena.

    Että eipä ole uutta tämä keskustelu.

    Selvitettiinkö koskaan loppuun asti niitä asuntokaupan kytköksiä, joita Sulo Aittoniemi tutki. Muistan kyllä, että hänet todettiin "urautuneeksi" ja hänet määrättiin muihin tehtäviin. Jatkoiko tutkimuksia kukaan?

    Äänestä

  • Aune kirjoitti:

    Mitäs jos jokainen keskusteluun osallistuja pitäisi omassa puolueessaan melua talousrikollisuuden torjunnasta, ja vaatisi omaa puoluettaan toimimaan. Lait, jotka tekevät rikollisuuden vaikeaksi tutkia, pitää muuttaa.
    Toimeen vaan jokainen omassa ryhmässään. Pidetään melua asiasta. Kirjoitellaan kaikkialle.
    Harmaa talous nostaa siihen osallistumattomien veroja. Meitä vastustaa rikollisten lisäksi vain muutama kerranketkale ja joukko typeryksiä.

    Aloitetaan pommittamalla kirjeitse ja sähköpostitse omia kansanedustajiamme puoluekantaan katsomatta. Osoitteet saa esim Googlesta hakusanalla eduskunta ja sen jälkeen aakkosellinen haku. Jokaiselle kansanedustajalle ja ryhmälle voi lähettää myös sähköpostia.

    Toimeen heti! Katsotaan ketkä meitä vastustavat.

    Naiivilta tuo idea kuulostaa, mutta periaatteessa hyvän asian puolesta lähetin sähköpostiviestin aiheesta kansanedustajalle, jota äänestin.
    Ensimmäistä kertaa muuten.
    Tehkäähän perässä.
    Yrittäneitä ei laiteta.

    Äänestä

olisi rodunjalostus aiheellista, että päästäisiin kaltaisistasi eroon !

Äänestä

Esim. Lipponen omalla esimerkillään on ajanut sovinismin asiaa: ei hyväksy naista pomokseen ja on aivopessyt vaimonsa ajamaan naisille alistettua asemaa. Siis heikommat alistettakoon.

Syntyjään köyhät ovat tietysti luusereita, heidät painettakoon alemmalle maanrakoon, kuten myös vammaiset ja muut epäsosiaaliset yksilöt.
Syntyjään rikas heteromies on tehty maailman valtiaaksi, meidän muiden tulee häntä kunnioittaa ja antaa hänelle kunnia ja rikkaudet ja olla ylpeitä, jos saamme olla hänen vaikutuspiirissään.

Ihan oikeasti, ovatko tuollaiset tollot oikeasti olemasssa vai synnyttääkö joku kyseenalaisella huumorilla varustettu niitä huvin vuoksi keskustelua piristääkseen. Toivon jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yli-ihminen kirjoitti:

Vahvemmat,viisaimmat ja nopeimmat ovat aina voittaneet ja tulevat aina voittamaan. Se on luonnonlaki,eikä siihen ole vastaan sanomista. Nykyinen rodunjalostuksemme on erittäin kovaa ja hyvä niin. Kehittykäämme,vahvistukaamme ja voittoon kulkekaamme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu