mitenkäs

Edellinen lasku,eräpäivä 27.4,maksettu vähän myöhässä,4.5.Nyt tuli (lähetetty 7.5)seuraava lasku ep.28.5,ei siinä mitään mutta samassa karhutaan myös edellistä laskua sekä muistutusmaksua 4.90 ja uhataan sulkemisella jos tätä ei maksa.
Kuluttajavirastolta:

Maksumuistutus on yleensä velkojan itsensä toimittama huomautuslasku tai muu ilmoitus siitä, että tietty erääntynyt lasku tai muu saatava on yhä maksamatta. Maksumuistutuksen voi velkojan puolesta tehdä myös asiamies. Velkojan muistutus on usein kirjallinen, mutta se voidaan tehdä myös puhelimitse, sähköisesti tai perintäkäynnillä.

Perintälain aikarajoituksilla varmistetaan, että velallisella on ollut riittävästi aikaa maksujärjestelyihin, laskun maksamiseen ja mahdollisen huomautuksen tekemiseen.

Maksumuistutuksen, josta peritään velalliselta kuluja, voi perintälain mukaan lähettää 2x14 päivän säännön mukaan: 14 päivää ennen eräpäivää pitää ensin lähettää normaali lasku. Maksullisen muistutuksen voi lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua eräpäivästä.

Jos on sovittu siitä, ettei erillistä laskua lähetetä, maksumuistutuksesta voi periä kuluja, jos se lähetetään aikaisintaan 14 päivän kuluttua sovitusta eräpäivästä.

Uudesta maksumuistutuksesta voi periä kuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.

Yleensä velkojan pitää toimittaa velalliselle erääntyneestä saatavasta vähintään kaksi maksumuistutusta. Vasta tämän jälkeen voidaan siirtyä ankarampiin seuraamuksiin: esimerkiksi siirtää saatava toimeksisaajan perittäväksi, keskeyttää palvelu, eräännyttää luotto tai viedä asia oikeuteen.

Maksumuistutuksesta ei ole kyse silloin, kun erääntyneestä ja maksamattomasta saatavasta on vain lisätty tieto esimerkiksi seuraavaan kuukausilaskuun eikä velalliselle ole lähetetty erillistä muistutusta. Silloin perintäkuluja ei voi veloittaa.

Nyt aionkin maksaa vain tämän kuukausimaksun,en sitä muistutusmaksua.Saa nähdä mitä sanovat.
111209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

soitat laskun lähettäjälle ja ilmoitat milloin aiot laskun maksaa. Ei ole tänä päivänä mikään ongelma. Se että maksat laskun myöhässä on sinun vikasi, ei laskun lähettäjän. Laskussa lukee taatusti, että mikäli laskua ei makseta eräpäivään mennessä jne..
Huomattavasti halvemalla pääset kun soitat sen puhelun ja SIIRRÄT eräpäivää!

Äänestä
  • vai olenko ite ymmärtänyt väärin:

    "Maksumuistutuksen, josta peritään velalliselta kuluja, voi perintälain mukaan lähettää 2x14 päivän säännön mukaan: 14 päivää ennen eräpäivää pitää ensin lähettää normaali lasku. Maksullisen muistutuksen voi lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua eräpäivästä."

    Äänestä

"mutta samassa karhutaan myös edellistä laskua sekä muistutusmaksua 4.90 ja uhataan sulkemisella jos tätä ei maksa."

Onko kyse nimenomaan muistutusmaksusta eikä esimerkiksi viivästyskorosta, joka sinun tulee joka tapauksessa maksaa vaikka et siitä laskua saisikaan?

Jos laskussa on mielestäsi virhe niin sinun pitää tehdä siitä muistutus asiakaspalveluun, kuten olet sopinut:

"Tilaajalla on oikeus tehdä saamastaan laskusta muistutus asiakaspalveluun, jos Tilaaja katsoo laskun olevan virheellinen. Muistutus tulee tehdä mahdollisimman pian ja joka tapauksessa ennen laskuun merkittyä eräpäivää. Mikäli lasku on virheellinen, PlusTV lähettää Tilaajalle oikaistun laskun."

Äänestä

Näytti mullekkin tulevan eilen postissa sama lasku jossa oli huomautus että edellinen lasku olisi maksamatta ja on lisätty huomautuskulut. Pitää soittaa sinne ja sanoa että perkele. No, kyllähän nyt virheitä sattuu enkä kyllä yhden laskun takia alkaisi hiuksia repimään päästä ja itkemään ja hakemaan sympatiaa muilta kun iso ja paha yritys yrittää viedä mun rahat.

Äänestä

Maksoit laskusi niin myöhässä että se ei ole ehtinyt kirjautua lähettäjän järjestelmään.

Maksut kirjautuvat pankeista riipppuen 1-3 arkipäivää. Maksumuistutuksen joudut maksamaan, mutta et sitä osaa jonka jo maksoit.

Ota yhteyttä lähettäjään tai muuten saattaa tapaus mennä perintätoimistolle ja sitten on jo paskat housuissa.

Kannattaa maksaa laskut ajoissa!

Äänestä

Tarkoitus ei nyt mitenkään ollut sen enempää itkeä huonoa kohtaloani,maksan kyllä laskut aina,enemmin tai myöhemmin enkä yleensä kiinnitä huomiota siihen onko syystä tai toisesta myöhässä maksettuun laskuun lisätty jotain kuluja.
Tämä nyt vain kiinnitti huomion ja mielestäni se ei ole laillinen muistutusmaksu,koska ep:n 27.4 ja muistutuksen 7.5 välissä ei ole 14 päivää.Jos oikaisette luuloni vakuuttavasti,niin ei siinä mitään.Jos kuitenkin olen oikeassa,paljonko yritys perii ns."laittomasti" asiakkailtaan?

Äänestä
  • Mainitsemassasi perintälaissa ei ole kohtaa jossa määrättäisiin nimen omaan maksumuistuksen ja laskun välille tuota 14päivää. Laissa puhutaan ns. "hyvän perintä tavan mukaisista toimista". Mikään pakkohan kaikkien ei ole toimia hyvän perintätavan mukaisesti.

    Tuossa laissa ei suoranaisesti ole muuta määrityksiä kuin se että laskulle on määriteltävä 2 viikkoa maksuaikaa. Ei sitä että muistutukselle olisi myös tuo 2 viikkoa.

    Äänestä

  • plop1 kirjoitti:

    Mainitsemassasi perintälaissa ei ole kohtaa jossa määrättäisiin nimen omaan maksumuistuksen ja laskun välille tuota 14päivää. Laissa puhutaan ns. "hyvän perintä tavan mukaisista toimista". Mikään pakkohan kaikkien ei ole toimia hyvän perintätavan mukaisesti.

    Tuossa laissa ei suoranaisesti ole muuta määrityksiä kuin se että laskulle on määriteltävä 2 viikkoa maksuaikaa. Ei sitä että muistutukselle olisi myös tuo 2 viikkoa.

    Voiko yritys lähettää karhukirjeen ja periä siitä maksun, kun lasku on maksettu, mutta vähän myöhässä?

    Yritys voi lähettää maksullisen karhukirjeen eli maksumuistutuksen aikaisintaan 14 päivän kuluttua eräpäivästä, jollei kuluttaja ole tänä aikana maksanut laskua. Muistutusmaksun perimisen ehtona on myös se, että kuluttaja on saanut asiasta laskun 14 päivää ennen eräpäivää. Joskus on sovittu, ettei laskua lähetetä lainkaan. Silloin maksullinen muistutus voidaan lähettää samalla tavoin eli 14 päivän kuluttua eräpäivästä. Toinen muistutuskirje voidaan lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua ensimmäisestä muistutuksesta. Muistutuskirjeestä voidaan periä enintään 5 euroa. Koko viivästysajalta, eräpäivästä lähtien, voidaan periä viivästyskorkoa, joka on viime vuosina liikkunut kahden puolen 10 prosenttia.

    http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6475&lmf=17065&id=17092&mode=readdoc#4

    Äänestä

  • plussaTV kirjoitti:

    Voi kyllä lähettää.

    Tuo linkki vie kuluttajaviraston sivulle. Olisi kiva nähdä mihin lakipykälään tuokin viraston kanta perustuu. Sillä sellaista ei ole.

    Äänestä

  • plop2 kirjoitti:

    Voi kyllä lähettää.

    Tuo linkki vie kuluttajaviraston sivulle. Olisi kiva nähdä mihin lakipykälään tuokin viraston kanta perustuu. Sillä sellaista ei ole.

    http://www.cash-in.fi/Default.aspx?id=386925

    alin teksti..

    Äänestä

  • plop2 kirjoitti:

    Voi kyllä lähettää.

    Tuo linkki vie kuluttajaviraston sivulle. Olisi kiva nähdä mihin lakipykälään tuokin viraston kanta perustuu. Sillä sellaista ei ole.

    "Tuo linkki vie kuluttajaviraston sivulle. Olisi kiva nähdä mihin lakipykälään tuokin viraston kanta perustuu. Sillä sellaista ei ole."

    Kuluttajaviraston antamat päätökset ja määräykset ovat osa Suomen lainsäädäntöä.

    Mutta kyllä tuosta on perintälaissakin säädetty:

    "maksumuistutuksesta velalliselta saa vaatia perintäkuluja vain, jos saatavasta on vähintään 14 päivää ennen sen erääntymistä lähetetty velalliselle lasku tai muu erääntymisilmoitus ja erääntymisestä on ennen maksumuistutuksen lähettämistä kulunut vähintään 14 päivää." Laki saatavien perinnästä, 10 b §

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

plussaTV kirjoitti:

Edellinen lasku,eräpäivä 27.4,maksettu vähän myöhässä,4.5.Nyt tuli (lähetetty 7.5)seuraava lasku ep.28.5,ei siinä mitään mutta samassa karhutaan myös edellistä laskua sekä muistutusmaksua 4.90 ja uhataan sulkemisella jos tätä ei maksa.
Kuluttajavirastolta:

Maksumuistutus on yleensä velkojan itsensä toimittama huomautuslasku tai muu ilmoitus siitä, että tietty erääntynyt lasku tai muu saatava on yhä maksamatta. Maksumuistutuksen voi velkojan puolesta tehdä myös asiamies. Velkojan muistutus on usein kirjallinen, mutta se voidaan tehdä myös puhelimitse, sähköisesti tai perintäkäynnillä.

Perintälain aikarajoituksilla varmistetaan, että velallisella on ollut riittävästi aikaa maksujärjestelyihin, laskun maksamiseen ja mahdollisen huomautuksen tekemiseen.

Maksumuistutuksen, josta peritään velalliselta kuluja, voi perintälain mukaan lähettää 2x14 päivän säännön mukaan: 14 päivää ennen eräpäivää pitää ensin lähettää normaali lasku. Maksullisen muistutuksen voi lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua eräpäivästä.

Jos on sovittu siitä, ettei erillistä laskua lähetetä, maksumuistutuksesta voi periä kuluja, jos se lähetetään aikaisintaan 14 päivän kuluttua sovitusta eräpäivästä.

Uudesta maksumuistutuksesta voi periä kuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.

Yleensä velkojan pitää toimittaa velalliselle erääntyneestä saatavasta vähintään kaksi maksumuistutusta. Vasta tämän jälkeen voidaan siirtyä ankarampiin seuraamuksiin: esimerkiksi siirtää saatava toimeksisaajan perittäväksi, keskeyttää palvelu, eräännyttää luotto tai viedä asia oikeuteen.

Maksumuistutuksesta ei ole kyse silloin, kun erääntyneestä ja maksamattomasta saatavasta on vain lisätty tieto esimerkiksi seuraavaan kuukausilaskuun eikä velalliselle ole lähetetty erillistä muistutusta. Silloin perintäkuluja ei voi veloittaa.

Nyt aionkin maksaa vain tämän kuukausimaksun,en sitä muistutusmaksua.Saa nähdä mitä sanovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu