Chilen opetus

Koskaan en unohda syksyä 1973.

Silloin Chilen demokraattisilla vaaleilla valittu hallitus syöstiin vallasta.

Köyhän maan hallitus teki päätöksen, että köyhien perheiden lapsille jaetaan 1 litra päivässä maitoa ja valtio maksaa sen maidontuottajille.

Sehän nyt oli sitten kauhistus, että Allende valittiin toiselle postille.

CIA:n tuella ja rahoituksella valittiin pinohiiri murskaamaan kansan vapaudentoiveet.

Myönnän itkeneeni silloin kun kuulin uutisen.

Johtopäätöksekseni tuli, että on täysin turha yrittää työväenluokan valtaa ilman aseellista taistelua. Ei lahtari koskaan luovu riisto-etuoikeudestaan.

Saa nyt sitten nähdä miten Venezuelassa käy... Hugo ainakin on armeijan komentaja (onneksi).
6290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Chilel lienee nykyään kohtuullisen vauras sivistys-
valtio.

Kyllä minäkin muistan Allenden palatsin palavana
näyttämisen ja ei tuollaista voi pitää onnellisena
asiana.

Pinochet meni ja kommunistista vallankumousta
ei olisi kaivattu missään vaiheessa.

Maa olisi syöksynyt perikatoon.

Miten todellinen tuo kommunismin uhka oli tuolloin
on täysin teoreettinen.

Maailma on muuttunut niistä päivistä.

Ilman punaista vallankumousta.

Äänestä
  • Hän oli kansan yhtenäisyysrintaman johtaja ja demokraattisilla vaaleilla valittu pressa.

    En todellakaan usko että Chilestä olisi tullut mitään stalinistista valtiota.

    Toki kommunistit kuuluivat yhtenäisyysrintamaan pienenä osana, mutta eivät he olisi koskaan päässeet valtaan.

    Katsohan typerys (anteeksi loukkaus, mutta se todellakin olet) nyt miten käy Venezuelassa. Ei kommunistit ota valtaa, vaan sorrettu kansa.

    Voin lyödä kaikesta (pienestä) omaisuudestani vetoa, että juuri näin käy.

    Miksi muutoin Hugo olisi valittu toiselle kaudelle 63 prossan äänisaaliilla?

    Kerropa se....

    Äänestä

  • minunnikkini kirjoitti:

    Hän oli kansan yhtenäisyysrintaman johtaja ja demokraattisilla vaaleilla valittu pressa.

    En todellakaan usko että Chilestä olisi tullut mitään stalinistista valtiota.

    Toki kommunistit kuuluivat yhtenäisyysrintamaan pienenä osana, mutta eivät he olisi koskaan päässeet valtaan.

    Katsohan typerys (anteeksi loukkaus, mutta se todellakin olet) nyt miten käy Venezuelassa. Ei kommunistit ota valtaa, vaan sorrettu kansa.

    Voin lyödä kaikesta (pienestä) omaisuudestani vetoa, että juuri näin käy.

    Miksi muutoin Hugo olisi valittu toiselle kaudelle 63 prossan äänisaaliilla?

    Kerropa se....

    Allende nimitti Pinochetin asevoimien komentajaksi,ei tyhmyyttään vaan yhdistääkseen maan.Chilen armeija,päinvastoin kuin Etelä-Amerikassa yleensä, ei ollut puuttunut hallinnon asioihin.Armeija oli lojaali kulloisellekin vallanpitäjälle.

    Pinochet katkaisi perinteen,otti vallan itselleen ja tuli näin kaksinkertaiseksi maanpetturiksi.

    Chilen Kommunistinen Puolue tuki Allenden kansanrintamaa,sen puheenjohtaja Luis Corvalan oli kaappauksen tapahtuessa ulkomaanmatkalla ja säilyi siksi hengissä. Corvalan vieraili Suomessa useamman kerran.

    Matti Rossi sai kääntäjien palkinnon juuti äsken.
    Rossin runossa sanotaan:

    Kuuba,sinä olet puu
    jota vasten otsani nojaan
    kun Chileä itken.

    Äänestä

  • Mutta ei kylläkään pinohiiren ansiosta.

    Chilellä on jälleen sosialisti pressana (Michelle Bachelet) ja maan talous kukoistaa.

    Pinohiiri ei saanut muuta aikaan kuin taloussaarron (jenkkirottia lukuunottamatta)

    Kupari kuuluu taas suurimmaksi osaksi kansalle, ja se oli Allenden politiikan tavoitekin.

    Niin se fasismi vain maailmasta häviää, ja kohta lähtevät jenkkirotatkin Irakista ja Afganistanista häntä koipien välissä kuin aikoinaan Vietnamista.


    Heh heh hah haaa!!!

    Äänestä

Kaiken takana oli Chilen kupari,IBM CIA:n avustuksella junaili homman.

Äänestä

Chilen sankarillinen proletariaatti joutui porvarien uhriksi! Jos sankarillinen Allende olisi saanut olla vallassa, olisi varmasti siirrytty sosialismiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minunnikkini kirjoitti:

Koskaan en unohda syksyä 1973.

Silloin Chilen demokraattisilla vaaleilla valittu hallitus syöstiin vallasta.

Köyhän maan hallitus teki päätöksen, että köyhien perheiden lapsille jaetaan 1 litra päivässä maitoa ja valtio maksaa sen maidontuottajille.

Sehän nyt oli sitten kauhistus, että Allende valittiin toiselle postille.

CIA:n tuella ja rahoituksella valittiin pinohiiri murskaamaan kansan vapaudentoiveet.

Myönnän itkeneeni silloin kun kuulin uutisen.

Johtopäätöksekseni tuli, että on täysin turha yrittää työväenluokan valtaa ilman aseellista taistelua. Ei lahtari koskaan luovu riisto-etuoikeudestaan.

Saa nyt sitten nähdä miten Venezuelassa käy... Hugo ainakin on armeijan komentaja (onneksi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu