Ei voi mitään...en kai oo tarpeeks
mielenkiintoinen tai jotain, koska mä täällä tänä
iltana olen.
Tekis mieli lopettaa tää elämä lyhyeen jo nyt 20
vuotiaana....en jäis mistään luultavimmin paitsi,
ainakin siltä tuntuu.
Hulluja ajatuksia?...Ei minusta!
Tähänkin saakka oon jaksanu just ja just
sinnitellä en oo ikinä ollu onnellinen hetkeäkään
eikä mua kukaan muu jäis kaipaamaan paitsi
mutsini!
Tehdäkö vai eikö itsaria, siinäpä kysymys...
mielenkiintoinen tai jotain, koska mä täällä tänä
iltana olen.
Tekis mieli lopettaa tää elämä lyhyeen jo nyt 20
vuotiaana....en jäis mistään luultavimmin paitsi,
ainakin siltä tuntuu.
Hulluja ajatuksia?...Ei minusta!
Tähänkin saakka oon jaksanu just ja just
sinnitellä en oo ikinä ollu onnellinen hetkeäkään
eikä mua kukaan muu jäis kaipaamaan paitsi
mutsini!
Tehdäkö vai eikö itsaria, siinäpä kysymys...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sä oot 20 v. vai? Mä oon 16 v. ja mulla oli 1½
vuotta sitten just sama tilanne... kukaan ei
tuntunut välittävän kukaan ei halunnut olla mun
kaveri kaikki meni päin helvettiä... kotona vain
riitaa... Suunnittelin kans itsaria päätin
kesälomalla että se tapahtuisi 1. syyskuuta 1999
suunnittelin sen täysin olin asiasta hiljaa enkä
puhunut siitä ystävilleni tai siis sille yhdelle
ja ainoalle, mutta sitten silloin samana päivänä
tapahtui ihme yhtäkkiä muutama likka olikin
kiinnostunut musta (joka oli mulle aivan uutta
(silloin)). Ja aloin oleen yhen kans. Tosin juttu
ei kestänyt ku viikon mutta mun suunnitelmat meni
pilalle ja koska ne meni pilalle oli keksittävä
uus suunnitelma... mutta sitten alkas tulemaan
kavereita ja enää ei kiinnostanut itsari. Ja nyt
mulla menee hyvin taas on ollut likkakaverikin jo
pian vuoden ym... Ikävintä on täs lähiaikoina
kuulla koulussa etiikan esitelmiä aiheesta
itsemurha. Jossa sanotaan että itsemurhan
harkintakin on jo sairasta. (Tulee olo että
pitäiskö hakeutuu hoitoon tai jotain).
Mulla on kans aina Keväisin depresiota
(masennusta) ja yleensä se loppuu sit kesällä.
nyt tosin se ei kestänyt kauaa. silloin tulee
mieleen se miten suunnittelin joskus itsaria...
Kevät on masennuksen aikaa, eikä siitä kannata
lannistua jatka vain eteenpäin ja sä kyllä jäisit
paljosta paitsi jos nyt tappaisit ittes esim.
kolmenkympin kriisit ja viidenkympin villitys heh
heh. oli taas hauskaa.
Mul olis vielä pientä vinkkii sulle:
-Sun ei kannata missään nimessä juoda jos oot
masentunut ja mieles liikkuu itsari, koska voi
tehdä jotain mitä et selvinpäin tekis ja aamulla
olis hirvee olo kun on ensin omat murheet ja
sitten vielä viinan tuomat murheet.
-Ja lisäksi voisit ajatella että monella
ihmisellä menee paljon huonommin ku sulla.
Koita pärjäillä JA JATKA ETEEN PÄIN!
Kyllä se elämä vielä kukoistaa sullekkin!
Oho!
16v oot ja noin fiksuja puhut! *yllättyneenä*
...Ei tää mitään tavallista kevät masennusta oo,
vaan mä oon ollu tämmösessä olotilassa jo nyt 3 kk
putkeen.
Mä en oo syöny taas kahteen päivään mitään ja on
tosi surullinen mieli, emmä tiedä...Must vaan
tuntuu, et olis aika poistua jo tältä pallolta.
Mitään uutta tää tosiaankaan mulle oo. Mä oon
kerran itsarin yrityksessä epäonnistunu. Kerran
oon myös heränny känni-illan jälkeen aamulla
sairaalasta muistini menettäneenä naama n. 3cm
turvonneena ja toinen silmä pikimustana.
Sairaanhoitajat aamulla kyseli, et haudonko mä
itsemurhaa johon mä tietysti vastasin että EN!
pakkohoidon tms. pelossa. Ne väitti, et mä olin
yrittäny junan alle hypätä, ehkä olinkin tai sit
mä olin saanu tosi pahasti turpaani vaan.
Emmä tiiä mitä mä tekisin...kyl mä haluisin
toisaalta elää, mut ei mul oo oikeen mitään syytä.
Elämä hiuskarvan varassa.
No mut teille kaikille mä toivon PALJON PALJON
ONNEA, HYVÄÄ ELÄMÄÄ JA OLKAA SUVAITSEVAISIA
TOISIANNE KOHTAAN! =)
Täällä on pappa ja ymmärrän kyllä, että välillä
tökkii, mut tää juna juttu ja muu samanlaatuinen
höpinä pitänee jättää omaan arvoonsa.
Sulla on toivoa, sä olet kiinostunut mitä sun
kommenteihin vastataan.
Aisti mistä pidät eli heiluta häntää- huomaa
häntäsi heiluvan. Nauti pienistä hetkistä-nauti
kun tunnet jotain.
Hei "Vanhempi Murrosikäinen"
Mä täs alkasin miettiin että jos sulla on
sellainen olo niin sun ehkä kannattais mennä
psykologin puheille. Mun EX-likkakamulle tuli
pitkä ja kova masennus ja se sanoi että sen
psykoligilla käynti oli auttanut sitä.
Tiäx että kyllä sä löydät vielä hyvän syyn mix
elää, löydät vaikka ittelles muijan =)
Yleensä likkaystävät auttaa tai mun osalla
ainakin tämä mun nykyinen katkaisi mun
ryyppyputken =) ja oon onnellinen siitä.
tai no ei se nyt mikään putki ollut mutta
kännäsin joka viikonloppu. Nyt mä en juo enää
muutaku kerran kuukaudes. ja se on hyvä vain.
Sun elämä kyllä alkaa luistaan hyvin kunhan sä
saan sen ensin alkuun.
Eikä itsemurha oo mikään tarkaisu!
Ja muutenkin suomen itsemurha tilastot on
maailman korkeimpia, että älä viitti pahentaa
enää tilannetta vähennä kännäämistä.
Tietääkseni sua ei voida laittaa pakkohoitoon
ellet sä itse halua tai sitten sun pitää olla
niin huonos kunnos että et pysty itse päättämään
omista asioistas, ja et sä nyt aivan siltäkään
vaikuta ku kerran oot saanut tietokoneenkin
päälle. Niin ja sit vielä on yks juttu mulle
tulee heti jonkinasteista masennusta jos mä oon
paljon tietokoneella. sen takia oon ottanut nyt
muitakin harrastuksia. Voisit kokeilla
Punttisalia tai jotain. liikunta virkistää mieltä
kummasti.
Oon ollu masentunu jo 5kk putkeen, ja jotenkin
alkaa vähitellen tuntumaan että kyllä sieltä
putken päästä alkaa kajastaan valoa. Pitää vain
ajatella positiivisesti ja vaikka suunnitella
mitä kaikkee mukavaa sitä esim kesällä tekis. Ei
oo aluksi helppoo, mutta kyllä se siitä!!!
missä sinäkin nyt.
Kerran olen yrittänyt ja sanon, että ei kannata.
Sillä vain rajoittaa elämäänsä. Olin silloin 17
ja en päässytkään sitten paljon mihinkään(eri
asia tietysti asuvalla). Lisäksi voin melko
varmasti sanoa, että joutuu yleensä isommalla
paikkakunnalla pitempikestoiseen terapiaan.
Voin sanoa rehellisesti tietäväni, miltä sinusta
nyt tuntuu. Itsestäni tuntui täysin samalta.
Tuntui niin hyödyttömältä, hyväksikäytetyltä
(takana nimittäin oli sitä)ja
tulevaisuudettomalta. Mutta ans kattoo, mitä
mulla nyt on. Edelleen samat ystävät ja muutama
uusikin, opiskelupaikka, lutuinen pössykkä, jonka
kanssa asun jne. En silloin olisi MITÄÄN
tällaista osannut edes odottaa.
Onnellisuutta olen tuntenut lapsena. Monta
vuotta meni harmaasti. Ajattele, että sulla ei
ole siitä, missä olet nyt, muuta suuntaa kuin
YLÖSpäin. Sinullakin on tulevaisuus, minullakin
se oli.
Hassua, tai mitä helvetin hassua siinäkin on että
juuri olen miettinyt ihan samaa kuin sä.
Mä vaan olen jo yli 36v ja ainoastaan se estää
tekemästä itsaria etten haluaisi äidille tuottaa
turhaa tuskaa, mutta heti kun mutsi kuolee niin
naru kaulaani, heti. Paskaako sitä alkaa
viivyttämään? Ei tämä elämä niin ihmeellistä ja
ihanaa ole että sitä enenpää haluaisin kokea.
Ei ne itsari ajatukset mitään hulluja ajtuksia
ole. Jokainenhan tekee elämällään juuri niin kuin
haluaa. Ei siinä mitään moraalisaarnoja ja muita
hössötyksiä tarvita.
Ei muuta kuin reippain mielin naru kaulaan ja
huom!!! tarpeeksi kestävä naru. Mä en ainakaan
kestäisi sitä häpeää ja vittuilua jos vielä sekin
epäonnistuisi.
Nähdään Helvetissä.
Ja jumalauta muuten, en asu enään äiten tykönä!!!
...en mäkään enää moneen vuoteen oo asunu mutsini
luona. Nyt mä painun nukkumaan ja saa nyt nähdä
mitä huominen tuo tullessaan.
, ne on ankeita. Pimeys on hirveeta ja
yksinaisyys tuntuu vaan pahemmalta.
Seuraavana aamuna kaikki on kuitenkin yleensa
vahan paremmin. Masennus on vaan tauti, ja
ihmisilla tauteja riitta. Olo on vaan joskus niin
uskomattoman down. Isa on maanis depressiivinen,
poikakaveri syo "ilopillereita". Mitaan reseptia
ei oo mulla antaa tahan tautiin, iloitkaamme
elaman pienista valopilkuista...
Sitähän minäkin, 23v likka olen ja viimeks
tuntenut elämäniloa naivina 16-vuotiaana. Sen
jälkeen olen ollu masentunu ja lihonu kymmeniä
kiloja, kaikki tekeminen on väkinäistä. Hyvä
kysymys: miksi EI TEKIS itsemurhaa, olispahan
mustakin edes jotain hyötyä tälle planeetalle
(=taas yks saastuttaja vähemmän). Toki mullakin
on ystäviä ja rakkaita ollut, mutta jokainen
vuorollaan puukottaa selkään, vaikka oltas
kakarasta asti tunnettu!! sekin osa ihmisistä,
jotka on "luotettavia", niin kuitenkin valehtelee
asioita "mun omaksi parhaakseni", eli ei kukaan
pohjimmiltaan ole luotettava ystävä. Paitsi mun
koirat. Ne on se ainut asia, mikä on pitänyt mua
tekemästä itsaria. Kuka niistä sitte huolehtis
yhtä hyvin kuin mä. Ja ne mua rakastaa eikä ne
valehtele. Muuten telkkarissa jossain
keskusteluohjelmassa joku proffa sanoi
että "masennus on terveen ihmisen reaktio
sairaaseen yhteiskuntaan". Siis mä ihan samaa
mieltä, sairasta on olla tyytyväine tällasessa
maailmassa, mis kaikki on päin metsiä, ai mut
eihän metsiäkään kohta ole.. Ja kaik mun
tuntemat "onnelliset" ihmiset onki itsekkäitä,
omia etujaan ajavia sadistisia ääliöitä,
niillehän tällanen maailma onkin omiaan! kyllä on
ihan tervettä hankkiutua eroon näin
epäoikeudenmukaisesta paikasta ku tämä
avaruudessa lilluva paskalohkare!
Ei missään nimessä kannata. Mene ajassa
taaksepäin, mieti vaikka peruskouluaikaa.. Olet
nyt 20-vuotias, ja varmasti yläasteaikaiset
luokkakaverisi muistavat sinut. Itse muistan,
kuinka oman ysiluokkani aikana eräs nimeltä
mainitsematon seiskaluokkalainen menehtyi
syöpään, ja vaikka hänellä ei ollut koko
viidensadan oppilaan koulussa kuin kaksi-kolme
kaveria, enkä itsekkään pitänyt hänestä,
tapauksesta kuulemínen sai minut melkein itkemään
koko luokan nähden. Aika hatara tämä tarina,
mutta ei äkkiseltään muutakaan muistunut mieleen.
Sinun pitää vain alkaa tekemään asioita mistä
pidät, välittämättä muiden mielipiteistä, ei
kuitenkaan laitonta. =) Tutustut uusiin ihmisiin,
alat harrastaa jotain mieluisaa (tiedän
kokemuksesta että tuossa mielentilassa kaikki
tekeminen jne tuntuu aivan ylivoimaiselta, mutta
on vain otettava itseään niskasta kiinni). Jos
käytät alkoholia, vähennä tai lopeta kokonaan.
Jos tupakoit, lopeta.
Ensi kesänä Provinssirockiin Seinäjoelle, siitä
et saa jäädä paitsi!
Siinä oli muutama neuvo joiden avulla ainakin
minä olen saanut elämästä paremman otteen.
Ei se mitään tarkota, jos kuoleman jälkeen
ihmiset alkaa miettimään, et olispa se jätkä
vielä hengissä. Hengissä ku menisin niille
juttelemaan, niin se olis vaan sitä, et
kerrottais kuulumisiamme hetken ajan ja pian
toisella olis kiire ja taas ei nähtäis
vuosiin...kukaan välitä oikeesti kenestäkään
muusta kuin aivan läheisimmistä ihmisistä.
Täälläkin missä mä asun, niin pihapiirissä kuoli
yks nainen. Kukaan ollu aikasemmin kiinnostunu
koko henkilöstä. Se nainen oli alkoholisti ja
kaikki suunnilleen melkein halveksi sitä ennen ku
se sit kuoli.
Sen jälkeen kaikki tekopyhyyttään kävivät
pahoittelunsa kertomassa naisen lapsille, vaikka
eivät koko ihmistä olleet tunteneet eivätkä
välittäneet yhtään. Se näytti tosi teennäiseltä
mun mielestäni.
Mun näkökulmasta ne ihmiset nautti oikein, ku
vihdoinkin jotain keskustelun aihetta saivat ja
pääsivät oikein näyttämään toisille kuinka he
osaavat surea ja kuinka hyviä ihmisiä he ovat...
Juoruajat olivat aivan innoissaan, ku pääsivät
pohtimaan ja kertoivat varmasti siellä valheita,
että kuinka hyvä ihminen se nainen aina oli ollut
jne.
Emmä itsaria haluis tehdä, mut mulle ei vaan oo
mitään arvokasta jäljellä tässä maailmassa.
En oo tehny yhtään mitään moneen viikkoonkaan.
Mikään ei huvita, töissä joudun käymään, mut en
puhu nykysin enää sanaakaan siellä kenellekään.
tupakkaa poltan enkä aio lopettaa, koska sehän
vie mut vaan nopeammin hautaan...alkoholia mun ei
enää huvita juoda ollenkaan. Ennen mä tulin siitä
hyvälle ja iloselle tuulelle. Nykyään en enää
muuta kuin turru siitä ja ala pahoinvoimaan.
Kuulostanko tyhmältä? ...kai mä sitä oonkin.
Tyhmä et ole. Muutoin olen samaa mieltä mitä
kirjoitit, näinhän nämä asiat ikävä kyllä ovat.
Tiedätkö mitä?! Mulla on ihan sama tilanne töissä
ja kotona, ei ketään ihmistä,vain eläimet ovat
ystäviäni. Silti en halua luovuttaa, enää. Kerran
olin valmis ja siitä pelastuin, nyt haluan silti
elää. Mieti mikä tilanne, ei mitään hävittävää!
Sitten kun miettii voisiko olla huonommin, niin
voisi, koska nyt terveys on kuitenkin tallella!
Kun äitini tämän maailman jättää lähden
ulkomaille, tämän enempää yksin en voisi olla,
siellä kuitenkin ehkä voisi saada ystäviäkin!
Ensiavuksi: mene psykologin juttusille, kyllä
sieltä saa apua. Lisäksi voit etsiä ystäviä
vaikka netistä, tiedän että eristäytyminen tuntuu
helpoimmalle, mutta yritä. Huomaatko me kaikki
vastanneet välitämme.