Olen tajunnut, että minussa on jokin vika: sisälläni on jatkuvasti paha ja tyhjä olo.
Parisuhteita on elämäni aikana ollut kymmenkunta, kestoltaan 1.5 - 15 vuotta. Alkuun on ollut enemmän ja vähemmän ihana olotila (lue: rakastumisvaihe)... sittemmin syystä tai toisesta on alkanut tyhjyys ja pettymyksen tunne nousta esiin: Sitä toivottua "täyttymystä" ei tullutkaan... Nuorempana syytin siitä kumppania, nyttemmin tajuan, että ei se ole kumppanista kiinni? Vai?
Olen myös ollut innostunut elämästä, opiskelusta ja työstä aina työnarkomaniaan asti: rakastin työtäni, mutta kaikki osoittautui kuitenkin turhaksi. En koskaan silläkään tavalla saavuttanut sitä "täyttymystä". Ei se myöskään tullut koskaan täyteen uusien ja taas uusien opiskelusuoritusten ja tittelien myötä. Turhaan, kaikki turhaan.
Pystyn älyllisesti näkemään tämän kuvion ja sen järjettömyydenkin. Eipä kai elämässä sitä sisäistä hyvää oloa voi sitten saavuttaakaan??? En ainakaan minä?
Ja kaipa syynä on se kuuluisa äidin rakkauden puute/ ensimmäisen ihmissuhteen epäonnistuminen. En ole saanut kokea sitä totaalista rakkautta, huolenpitoa ja tarpeiden tyydyttämistä, mihin jokaisella pienellä vauvalla ja lapsella olisi oikeus, voidakseen kokea elämän ja maailman turvalliseksi ja onnelliseksi paikaksi.
Eikä tätä puutetta voi sitten enää mikään muu maailmassa täyttää. Laastarit auttavat joskus hetkeksi.
Surullista. Olen harkinnut monesti itsemurhaa, koska sisäinen paha olo on miltei jatkuvaa. Eikä tähän mitkään psyykenlääkeet auta (niitä on kokeiltu). On vain "tieto ja kaipuu jostain suuremmasta, mitä ei tavoita".
Parisuhteita on elämäni aikana ollut kymmenkunta, kestoltaan 1.5 - 15 vuotta. Alkuun on ollut enemmän ja vähemmän ihana olotila (lue: rakastumisvaihe)... sittemmin syystä tai toisesta on alkanut tyhjyys ja pettymyksen tunne nousta esiin: Sitä toivottua "täyttymystä" ei tullutkaan... Nuorempana syytin siitä kumppania, nyttemmin tajuan, että ei se ole kumppanista kiinni? Vai?
Olen myös ollut innostunut elämästä, opiskelusta ja työstä aina työnarkomaniaan asti: rakastin työtäni, mutta kaikki osoittautui kuitenkin turhaksi. En koskaan silläkään tavalla saavuttanut sitä "täyttymystä". Ei se myöskään tullut koskaan täyteen uusien ja taas uusien opiskelusuoritusten ja tittelien myötä. Turhaan, kaikki turhaan.
Pystyn älyllisesti näkemään tämän kuvion ja sen järjettömyydenkin. Eipä kai elämässä sitä sisäistä hyvää oloa voi sitten saavuttaakaan??? En ainakaan minä?
Ja kaipa syynä on se kuuluisa äidin rakkauden puute/ ensimmäisen ihmissuhteen epäonnistuminen. En ole saanut kokea sitä totaalista rakkautta, huolenpitoa ja tarpeiden tyydyttämistä, mihin jokaisella pienellä vauvalla ja lapsella olisi oikeus, voidakseen kokea elämän ja maailman turvalliseksi ja onnelliseksi paikaksi.
Eikä tätä puutetta voi sitten enää mikään muu maailmassa täyttää. Laastarit auttavat joskus hetkeksi.
Surullista. Olen harkinnut monesti itsemurhaa, koska sisäinen paha olo on miltei jatkuvaa. Eikä tähän mitkään psyykenlääkeet auta (niitä on kokeiltu). On vain "tieto ja kaipuu jostain suuremmasta, mitä ei tavoita".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sisällä on aina se kaipuu johonkin,
jonka voi joskus hetkeksi unohtaa,mutta pois se ei mene koskaan.
Myös sisäinen muutos lähtee itsestä,
hyvin hidas prosessi jossa on myös takapakkeja.
Ei todellista apua löydy ulkopuolelta,vain väliaikaista helpotusta.
Itsen täytyy muuttua.
rauhan ja tyyneyden ja uskallat olla oma itsesi. Oletko ajatellut onko elämässäsi sattunut jotain sellaista mistä aiheutuu tuo tuska ja tyhjyyden tunne aikajoin. Suosittelin sinulle itsesi tutkiskelua esim. kirjoja lukemalla tai keskustelemalla ihmisten kanssa. Yksi hyvä kirja ja helppolukuinen on Timo Yläsoininmäen, en muista kirjan nimeä mutta sen voi tilata osoitteesta www.positiivarit.fi Kun päästä sisältänsä möykyt pois vapautuu ja uskaltaa elää kaikkine tunteineen omana itsenään ja siihen ei tarvii mitään ulkopuolista mistä onnen tunne tulee. "Elämä kantaa, ei murhetta" Tie voi olla vain välist kivinen mutta sekin vain elämää. Tsemppiä, sisältä se löytyy kun jaksaa kaivaa (ja tyhjentää kaiken itkun,surun ja katkeruuden tunteet poies)! ;)
Sinä olet ihmeellinen ja ainutlaatuinen ihminen, vaikkei äitisi osannutkaan sitä sinulle osoittaa. Ehkei häntäkään oltu osattu kohdella oikein.Anna äidillesi anteeksi ja opettele rakastamaan iseäsi ja äitiäsi, niine virheineen mitä joskus on tapahtunut!
Menneisyyden kohtaamisen kautta vapautuminen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.
Ihminen, joka ei ole saanut olla lapsi, elää menneisyydessä. Suosittelen luettavaksi.
Tommy Hellsten Elämän lapsi
En ole koskaan ollut rakastunut.
Kuin laaja matalapaine. Käsitän, että tämä 'mustan aukon alue on aivorakenteen kehittymätön alue.
Esim. millaisena siihen putoamisen koin. Hiukan skitsoidisena henkilönä koin;
Koko nyky hetkeltä putoaa pois pohja.
Koen näissä itseni hyvin ulkopuolisena, kanssa ihmiset vaarallisina.
Vetäytyminen omaan hiljaisuuteen paikkaa hiljalleen tämän vääristyneen subjektiivisen kuvan.
Luonto pyrkii eheyttämään ihmisen kunhan tälle tapahtumalle annamme raamit.
Monella syrjäytyneellä ei ole näitä mahdollisuuksia - omaa rauhallista kolkkaa.
Minussakin on tyhjä aukko, paremmin sanottuna musta aukko, joka syö iloa. Kaikki on periaatteessa todella hyvin, ihana mies, opiskelupaikka, mukava kämppä ym, mutta tapahtui kuinka ihania asioita tahansa, en pääsee matalasta perusvireestäni. Olen kasvanut yksinhuoltajaäidin kierossa maaailmassa, rakkaus on ollut ehdollista ja tunteita osoitettu sairaalla tavalla laidasta laitaan. Siinä sitten kasvoi itsestään hyvin epävarma naisenalku, jolla on pohjaton rakkauden nälkä, läheisriippuvuus ja joka pelkää tulevaisuutta ja ahdistuu pienemmistäkin vastoinkäymisistä. Näillä eväillä munkin täällä olis elettävä, mutta väsymys ja epätoivo kalvavat niin, että jo pelkään kohta menettäväni saavutukseni ja rakkaani. Välillä toivon, että sairastuisin niin totaalisesti, että saisin apua ja hyvää sellaista. Mutta en salli itseni olla heikko ja en uskalla tunnustaa tai hakea apua, vaikka tiedän ettei kaikki ole todellakaan kohdallaan.
kymmenien vuosien tuska raiskattuna-onko tämä elämää???Tyhjä kohta siinä,missä taviksella on sydän!!!!!!!!!
samantapainen on oma eloni ollut.juuri tuo vanhempien puute lapsudessa sekä karut elämäntilanteet on saanut uskoakseni elämäni tuntumaan tyhjältä ja hyödyttömältä.itsari yrityksiä tai hätä huutoja ollut muutama.jokaisen jälkeen on aina tyhjempi ja toivottomampi olo.ainut pystyssä pitävä asia on lapset ja toive siitä että joskus olisi olotila jolloin ei muistaisi kaikkea paskaa mitä elämä on eteen tuonnut.hyviä jatkoja sinulle ja toivottavsti piristyt ja saat elämästäsi kiinni =)