Suomi-Venäjä (asiallinen keskustelu)

Tällä palstalla on valitettavan paljon täysin turhia keskusteluja, joista suurin osa on vain parin lauseen pituisia aivottomia ja perustelematomia kommentteja. Mitä jos laitettaisiin pystyyn asiallinen, johdonmukainen ja analyyttinen keskustelu vaikkapa tulevasta Suomi-Venäjä matsista?

Eli kertokaapas perusteltuja mielipiteitä joukkueista, pelaajista, ketjuista tai yrittäkää vaikkapa ennustaa miten lauantain matsi tulee etenemään. Myös kaikki muut ASIALLISET mielipiteet ovat tervettulleita!

Itse veikkaan pelistä äärimmäisen tasaista, jompikumpi johtaa korkeintaan maalilla.

Tilanne on myös jännittävä siksi, koska molemmilla joukkueilla on luultavasti varsin merkittäviä muutoksia kokoonpanossa.

Mtv3:n mukaan ei ole varmaa, pelaako Venäjän tähtihyökkääjä Morozov lauantaina, hän on ollut myöskin vähemmän jäällä viime peleissä. Vahvistusta Venäjä saa kolminkertaiselta Stanley Cup voittajalta Bryliniltä. Yllättävää ja positiivista Suomen kannalta on se, että tähtimaalivahti Nabokov ei saapunutkaan vahvistamaan joukkuetta. Nummelinin loukattu jalka herättää sekin paljon kysymysmerkkejä.

Suomen kannalta on elintärkeää, että peli voitettaisiin ennen jatkoaikaa. Mikäli joudutaan samaan tilanteeseen kun USA:n kanssa, eli siis rangaistuslaukauksiin, niin silloin mielestäni Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia. Valitettavasti Venäjän tähtikaarti pystyisi upottamaan maaleja paljon parempienkin maalivahtien selkien taakse kuin mitä Norrena ja Lehtonen ovat. Vaikka Venäjän maalivahtitilanne on kyllä aika katastrofaalinen, ei Kostshetshkinin tai Jremenkon tarvitse torjua kuin muutama laukaus ja peli on pelattu.

Valitettavasti kyllä pelkään Venäjän voittavan, sen verran lujaa sillä on mennyt, Ruotsikin selätettiin varsin perusteellisesti. Vedonlyöntikertoimet ovat myös varsin hurjaa katsottavaa, n5 Suomen puolesta ja n1,5 Venäjälle. Kuitenkin pitää vain toivoa, että kotiyleisö luo Venäjälle paineita, ja toivoa, että Suomi vastedes realisoisi paremmin maalipaikkansa.

p.s Valitettavasti aika ei aina riitä lätkän seuraamiseen MM-kisojen ulkopuolella, mutta olen tehnyt parhaani pysyäkseni edes jokseenkin kärryillä.
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uskoisin että ensimmäinen erä on todella merkittävä tässä pelissä, mikäli Suomi menee johdossa erä tauolle niin se on parasta jatkoa ajatellen. Mutta jos taas Venäjä saa liikaa siimaa niin sitten on vaikeaa koska myös kotti yleisö antaa lisää potkua omilleen! Suomen tulisi varmaankin yrittää hyökätä voimallisesti ja saada paine Venäjän päätyyn/haastaa puolustajia rokeasti. Ehkä puolustus on venäjän heikko kohta jos semmonen on olemassa? Oman pään virheisiin ei ole missään tapauksessa varaa, se on varma koska hyökkäys taito naapurilta löytyy ihan liikaa. Mutta jos me käytetään omia vahvuuksia ennakko luulottomasti ja rohkeasti eikä lähdetä kumartelemaan ketään niin mahdollisuudet on vaikka ....???.....!!!!!

Äänestä
  • hyökkääjä Jari Viuhkola vie Leijonat finaaliin,se on ollut jäätävä tiukoissa paikoissa,Suomen paras maalintekijä! Loput hoitaa Lehtonen!

    Äänestä

liemessä koska morozov ei pelaa eli venäjän ykkösnyrkki tuskin toimii...

Äänestä

Jännä peli tiedossa tänään. Kyllä minä olen sitä mieltä, että melko tasainen ottelu on tulossa.
Suomen onnistuessa joukkueena on hyvät mahdollisuudet myös voittaa. Altavastaajan asema on aina helpompi ja kotiyleisön edessä voi olla äärettämön vaikea pelata sitä parasta peliä. Venäjän joukkue on hyvä, paljon hyviä yksilöitä, jotka ainakin pyrkivät pelaamaan joukkueena. Aukkoja kuitenkin löytyy, sen näytti edellisen kohtaamisen kolmas erä esimerkiksi, eli kun paine saatiin sinne Venäjän päätyyn, maalejakin alkoi syntymään. On etua siitä, että Suomi on pelannut jo yhden pelin Venäjää vastaan, heidän taktiikkansa on tullut käytännössä tutuksi, ei pelkästään videonauhalla. Suomi sai Usa-pelissä viimeisen mahdollisuutensa nähdä omat virheensä ja olin positiivisesti yllättynyt, että tasatilanteesta huolimatta Suomi pystyi pistämään jäitä hattuun ja pelaamaan jatko-ajan ja vielä ratkaisemaan rankkareissa paremmuutensa!
Nyt on homman luistettava!

Pohdiskelin tuossa, että nouseeko yksilöpelaaminen kuitenkin Venäjän kompastuskiveksi tänään. Nuoria kavereita, jotka kaikki haluavat tehdä maaleja kotiyleisön riemuksi. Itsekkyys ja kikkailu ei onnistu näin tärkeässä pelissä.

Suomalaisten on nyt muistettava, että vaikka hyökkäyspeli on parantunut, täytyy myös se puolustuspää hoitaa.
Minä epäilen myös, että lopputuloksissa maaliero on korkeintaan 2 maalia. Toivotaan, ettei tuomaripeli jne. vie kummaltakaan mahdollisuusia vaan pelin voittaja saa voittonsa rehellisesti pelaamalla. Minulla on myös tunne, että venäjä on suurempi suosikki ja tod.näk. voittaja, mutta ensimmäinen erä jo näyttää missä mennään ja onko Suomi mukana pelissä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Gretzky kirjoitti:

Tällä palstalla on valitettavan paljon täysin turhia keskusteluja, joista suurin osa on vain parin lauseen pituisia aivottomia ja perustelematomia kommentteja. Mitä jos laitettaisiin pystyyn asiallinen, johdonmukainen ja analyyttinen keskustelu vaikkapa tulevasta Suomi-Venäjä matsista?

Eli kertokaapas perusteltuja mielipiteitä joukkueista, pelaajista, ketjuista tai yrittäkää vaikkapa ennustaa miten lauantain matsi tulee etenemään. Myös kaikki muut ASIALLISET mielipiteet ovat tervettulleita!

Itse veikkaan pelistä äärimmäisen tasaista, jompikumpi johtaa korkeintaan maalilla.

Tilanne on myös jännittävä siksi, koska molemmilla joukkueilla on luultavasti varsin merkittäviä muutoksia kokoonpanossa.

Mtv3:n mukaan ei ole varmaa, pelaako Venäjän tähtihyökkääjä Morozov lauantaina, hän on ollut myöskin vähemmän jäällä viime peleissä. Vahvistusta Venäjä saa kolminkertaiselta Stanley Cup voittajalta Bryliniltä. Yllättävää ja positiivista Suomen kannalta on se, että tähtimaalivahti Nabokov ei saapunutkaan vahvistamaan joukkuetta. Nummelinin loukattu jalka herättää sekin paljon kysymysmerkkejä.

Suomen kannalta on elintärkeää, että peli voitettaisiin ennen jatkoaikaa. Mikäli joudutaan samaan tilanteeseen kun USA:n kanssa, eli siis rangaistuslaukauksiin, niin silloin mielestäni Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia. Valitettavasti Venäjän tähtikaarti pystyisi upottamaan maaleja paljon parempienkin maalivahtien selkien taakse kuin mitä Norrena ja Lehtonen ovat. Vaikka Venäjän maalivahtitilanne on kyllä aika katastrofaalinen, ei Kostshetshkinin tai Jremenkon tarvitse torjua kuin muutama laukaus ja peli on pelattu.

Valitettavasti kyllä pelkään Venäjän voittavan, sen verran lujaa sillä on mennyt, Ruotsikin selätettiin varsin perusteellisesti. Vedonlyöntikertoimet ovat myös varsin hurjaa katsottavaa, n5 Suomen puolesta ja n1,5 Venäjälle. Kuitenkin pitää vain toivoa, että kotiyleisö luo Venäjälle paineita, ja toivoa, että Suomi vastedes realisoisi paremmin maalipaikkansa.

p.s Valitettavasti aika ei aina riitä lätkän seuraamiseen MM-kisojen ulkopuolella, mutta olen tehnyt parhaani pysyäkseni edes jokseenkin kärryillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu