Sivuäänet

Hei! Meille syntyi viikko sitten ihana pieni mies, raskausaika ja synnytys menivät hyvin ja vauva sai 9 pistettä. Kuitenkin kotiinlähtö tarkastuksessa lääkäri kuuli outoja sivuääniä, jotka eivät kuitenkaan kuulu sydämestä. Vauva kävi myös röntgenissä, jossa kaikki sisäelimet olivat paikallaan ja kunnossa, siis keuhkot, maksa yms. Onko kellään kokemuksia, mistä tällaiset oudot sivuäänet voivat kuulua? Tutkimuksia jatketaan vasta ensi viikolla ja tuntuu, että tämä viikonloppu tulee olemaan yksi elämäni pisimmistä. Epätietoisuus on kauheaa!
2410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikka eihän se helppoa ole, tiedän. Meillä on pojalla sivuääni, joka on aivan harmiton. Tulee esille selvemmin, kun lapsi on sairas, ja siihen aina lääkärit silloin tarttuvat. Taitaa suurin osa löydöksistä olla samankaltaisia.

Äänestä

Sivuääniä, jotka eivät kuulu sydämestä? Voisiko olla ihan normaalia, joillakin lapsilla kuuluvaa laskimohuminaa? Älä todellakaan ole huolissasi, sillä jos asia olisi tulkittu jotenkin vaaralliseksi ei teitä olisi edes päästetty pois osastolta. Imeväisten sydänviat vaativat aina tutkimista päivystyksenä! Joten etköhän voi hengähtää helpotuksesta asian suhteen! Tietenkin varmistus, mistä on kyse, tulee sitten vasta ensi viikolla.

Mutta todellakin, en usko että on mitään syytä huoleen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut äiti kirjoitti:

Hei! Meille syntyi viikko sitten ihana pieni mies, raskausaika ja synnytys menivät hyvin ja vauva sai 9 pistettä. Kuitenkin kotiinlähtö tarkastuksessa lääkäri kuuli outoja sivuääniä, jotka eivät kuitenkaan kuulu sydämestä. Vauva kävi myös röntgenissä, jossa kaikki sisäelimet olivat paikallaan ja kunnossa, siis keuhkot, maksa yms. Onko kellään kokemuksia, mistä tällaiset oudot sivuäänet voivat kuulua? Tutkimuksia jatketaan vasta ensi viikolla ja tuntuu, että tämä viikonloppu tulee olemaan yksi elämäni pisimmistä. Epätietoisuus on kauheaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu