nettikauppaa

Tässä pieni kertomus miten käy kun yrittää ostaa tavaraa nettikaupasta ja jonkin menee pieleen. Omalta kohdaltani nettiostaminen on onnistunut aina ennen hyvin, mutta nyt ensimmäisen kerran kun tilaus ei onnistu niin apua ei ainakaan ao. firman asiakaspalvelusta saa.

Yritin ostaa Adobe uutta LiteRoom ohjelmaa Adoben nettikaupasta ja tälläinen viesti keskustelu siitä sitten seurasi, ks alempaa, lue alhaalta ylöspäin.

Tuotteella oli alennuskamppanja maalis-huhtikuun ajan, ja nyt Adobe kertoo että eivät voi sitä alennettuun hintaan enää toimittaa.
Pientä kuluttajaa viilataan linssiin?
Olisiko aihetta kuluttajavalitukselle?


---------------------------------
Notes to Customer
11 May 2007 15:08:07 o'clock BST
Hei,

Olemme erittäin pahoillamme, että yhteydenotto on ollut näin hankalaa.
Näinä päivinä linjamme ovat todella ruuhkaisia. Yritin ottaa teihin
äsken puhelimitse yhteyttä.

Pahoittelemme, että tieto on tullut näin myöhään, mutta myöskään meillä
ei ollut tästä aiemmin tietoa.

Jos haluatte vielä yrittää tilausta, ilmoittakaa siitä, niin otamme
teihin yhteyttä. Toukokuun 1. päivästä lähtien emme valitettavasti
kuitenkaan pysty tekemään tilauksia Lightroomille intro-hinnalla, vaan
uusi hinta tuotteelle on 249 euroa ilman veroja.

Ystävällisin terveisin

Adoben asiakaspalvelu
-----------------------------------------------
07 May 2007 12:50:40 o'clock BST
Kiitos viestistänne, ks viestinne alempaa...

Pyynnöstänne yritin soittaa asiakaspalveluunne, mutta 10 minuutin odottelun jälkeen puhelu katkesi.
Toisella ja kolmannella ja neljännellä kertaa puhelu katkesi minuutin päästä.

Viimeviikolla sentään odotin 30 minuuttia ennen kuin pääsin läpi.

Tämä tilanne on jo naurettavan säälittävää asiakaspalvelua.
Tein ensimmäisen tilauksen nettikaupassanne LiteRoom ohjelmasta jo maaliskuun lopulla ja uusin tilaus tehtiin 13.4.
Edelleenkään ette ole pystynyt tuotetta toimittamaan, eikä asiakaspalvelunne ole ollut tavoitettavissa saati pystynyt ongelmaa ratka
isemaan.

Odotan teiltä puhelinsoittoa pikaisesti tämän asian ratkaisemiseksi
----------------------------------------
Lähetetty: 7. toukokuuta 2007 14:23

Hei,

Kiitos yhteydenotosta Adoben asiakaspalveluun.

Puhuisimme mielellämme kanssanne koskien vastikään Adobelta tekemäänne tilausta.

Pyydämme teitä ystävällisesti ottamaan yhteyttä allaolevaan numeroon. Olkaa hyvä ja ottakaa tilausnumeronne esille kun soitatte palv
eluumme.

Linjamme ovat auki maanantaista perjantaihin klo 09.00-17.00.

Lisätietoja saatte tarvittaessa asiakaspalvelustamme.

Ystävällisin terveisin,

Adobe Customer Service
------------------------------------
Notes from Customer
30 April 2007 08:45:05 o'clock BST
Hei

13.4 tilausta ei ole vieläkään toimitettu !

---------------------------------------
Notes from Customer
21 April 2007 22:37:25 o'clock BST
Hei

13.4 olen tehnyt uuden tilauksen LiteRoom ohjelmasta, jonka luvattu toimitusaika oli tällä viikolla.
Odotan tilausta saapuvaksi pikinmiten.
-----------------------------------------
Dear customer,

Thank you for contacting us. We are currently waiting an answer to the
order question from another department. We will inform you as soon as we
receive information.
---------------------------------
Package 1: Expected Arrival Date Monday, April 2, 2007

Hi

I haven't received my order yet.
Can you inform asap, when I should expected it to arrive.
1570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sen tilauksen silloin kun alennusjuttu oli voimassa. Kai sulla on se tilausnumero tallessa?

Vihainen puhelinsoitto asiakaspalveluun. Pää kylmänä, ei kannata alkaa huutamaan. Pystyy ajattelemaan paljon paremmin. Vaadit esimiestä puhelimeen ja toteat useaan otteeseen, kuinka ala-arvoista heidän toimintansa on ollut ja kuinka olet suorastaan sanaton siitä, miten maksavia asiakkaita kohdellaan. Vaadit asian selvitystä välittömästi ja haluat selvityksen siitä, miten näin on käynyt. Ja jos ei auta, niin seuraavaks kuluttaja-asiamieheen. Kannattaa tutkia myös tarkkaan ne kampanjaehdot, eli mitä siellä sanottiin tuotteen toimittamisesta. Koskiko alennus esim. vain varastosaldoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt kirjoitti:

Tässä pieni kertomus miten käy kun yrittää ostaa tavaraa nettikaupasta ja jonkin menee pieleen. Omalta kohdaltani nettiostaminen on onnistunut aina ennen hyvin, mutta nyt ensimmäisen kerran kun tilaus ei onnistu niin apua ei ainakaan ao. firman asiakaspalvelusta saa.

Yritin ostaa Adobe uutta LiteRoom ohjelmaa Adoben nettikaupasta ja tälläinen viesti keskustelu siitä sitten seurasi, ks alempaa, lue alhaalta ylöspäin.

Tuotteella oli alennuskamppanja maalis-huhtikuun ajan, ja nyt Adobe kertoo että eivät voi sitä alennettuun hintaan enää toimittaa.
Pientä kuluttajaa viilataan linssiin?
Olisiko aihetta kuluttajavalitukselle?


---------------------------------
Notes to Customer
11 May 2007 15:08:07 o'clock BST
Hei,

Olemme erittäin pahoillamme, että yhteydenotto on ollut näin hankalaa.
Näinä päivinä linjamme ovat todella ruuhkaisia. Yritin ottaa teihin
äsken puhelimitse yhteyttä.

Pahoittelemme, että tieto on tullut näin myöhään, mutta myöskään meillä
ei ollut tästä aiemmin tietoa.

Jos haluatte vielä yrittää tilausta, ilmoittakaa siitä, niin otamme
teihin yhteyttä. Toukokuun 1. päivästä lähtien emme valitettavasti
kuitenkaan pysty tekemään tilauksia Lightroomille intro-hinnalla, vaan
uusi hinta tuotteelle on 249 euroa ilman veroja.

Ystävällisin terveisin

Adoben asiakaspalvelu
-----------------------------------------------
07 May 2007 12:50:40 o'clock BST
Kiitos viestistänne, ks viestinne alempaa...

Pyynnöstänne yritin soittaa asiakaspalveluunne, mutta 10 minuutin odottelun jälkeen puhelu katkesi.
Toisella ja kolmannella ja neljännellä kertaa puhelu katkesi minuutin päästä.

Viimeviikolla sentään odotin 30 minuuttia ennen kuin pääsin läpi.

Tämä tilanne on jo naurettavan säälittävää asiakaspalvelua.
Tein ensimmäisen tilauksen nettikaupassanne LiteRoom ohjelmasta jo maaliskuun lopulla ja uusin tilaus tehtiin 13.4.
Edelleenkään ette ole pystynyt tuotetta toimittamaan, eikä asiakaspalvelunne ole ollut tavoitettavissa saati pystynyt ongelmaa ratka
isemaan.

Odotan teiltä puhelinsoittoa pikaisesti tämän asian ratkaisemiseksi
----------------------------------------
Lähetetty: 7. toukokuuta 2007 14:23

Hei,

Kiitos yhteydenotosta Adoben asiakaspalveluun.

Puhuisimme mielellämme kanssanne koskien vastikään Adobelta tekemäänne tilausta.

Pyydämme teitä ystävällisesti ottamaan yhteyttä allaolevaan numeroon. Olkaa hyvä ja ottakaa tilausnumeronne esille kun soitatte palv
eluumme.

Linjamme ovat auki maanantaista perjantaihin klo 09.00-17.00.

Lisätietoja saatte tarvittaessa asiakaspalvelustamme.

Ystävällisin terveisin,

Adobe Customer Service
------------------------------------
Notes from Customer
30 April 2007 08:45:05 o'clock BST
Hei

13.4 tilausta ei ole vieläkään toimitettu !

---------------------------------------
Notes from Customer
21 April 2007 22:37:25 o'clock BST
Hei

13.4 olen tehnyt uuden tilauksen LiteRoom ohjelmasta, jonka luvattu toimitusaika oli tällä viikolla.
Odotan tilausta saapuvaksi pikinmiten.
-----------------------------------------
Dear customer,

Thank you for contacting us. We are currently waiting an answer to the
order question from another department. We will inform you as soon as we
receive information.
---------------------------------
Package 1: Expected Arrival Date Monday, April 2, 2007

Hi

I haven't received my order yet.
Can you inform asap, when I should expected it to arrive.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu