Olen milloin minkäkin asian takia huolissani ja
surullinen. Milloin niinkin "typerän" ja
turhamaisen kuin ulkonäön takia, ja milloin sen
takia, että tuntuu, ettei minusta ole mihinkään.
Tunnen etten osaa mitään ja vertailen itseäni
muihin. Tunnen alemmuutta ja itken älyttömistä
syistä. Jos joku ihminen arvostelee minua
jotenkin tai vihjaa jotain ulkonäöstäni, niin
olen aivan masentunut ja mietin sitä koko ajan.
En tiedä mitä tekisin. Onko jollakulla ollut
samantapaisia ongelmia ja miten pääsit niistä
eroon?
surullinen. Milloin niinkin "typerän" ja
turhamaisen kuin ulkonäön takia, ja milloin sen
takia, että tuntuu, ettei minusta ole mihinkään.
Tunnen etten osaa mitään ja vertailen itseäni
muihin. Tunnen alemmuutta ja itken älyttömistä
syistä. Jos joku ihminen arvostelee minua
jotenkin tai vihjaa jotain ulkonäöstäni, niin
olen aivan masentunut ja mietin sitä koko ajan.
En tiedä mitä tekisin. Onko jollakulla ollut
samantapaisia ongelmia ja miten pääsit niistä
eroon?
Vastaukset 7
Vanhimmat
No minulla on aivan samankaltaisia ongelmia. En
ole eroon päässy niistä ongelmista vieläkään. Ne
vaan laukeaa aika-ajoin ilman mitään erityistä
syytä.
En minäkään tiedä mitä tehdä...ehkä se katoaa
itsestään jonkun suuremman onnellisuutta
aiheuttavan tapahtuman yhteydessä, kun
itsetuntokin vähän kohoaa?
Siinäpä se varmaan onkin, että jotain muutosta
tässä odotellaan. Taidankin tietää mitä, mutta ei
jaksaisi odottaa sataa vuotta, kun elämäkin on
niin lyhyt. Pitäisi oppia nauttimaan siitä mitä
on, eikä haikailla tulevaisuutta tai
menneisyyttä. Oppia ja oppia aina vaan, eikä
kuvitella olevansa jotenkin huonompi kuin muut.
Mutta on se vaan niin vaikeaa! On sentään
muitakin, joilla on samoja ongelmia, en siis ole
yksin, mutta silti.. tuntuu taas, että tämä päivä
on huonompi kuin eilinen.
Onko elämä tosiaan lyhyt?
Minä aioin elää iankaikkisesti, toivon että
sinäkin maistaisit elämän parasta huumetta: Uskoa
Jumalaan.
Kaikki todisteet Jumalasta ovat silmiesi edessä,
avaa ne.
ennen itsetunto=1
nyt itsetunto=1000
Jumala saa ihmeitä aikaan.
jotkut uskoo Jumalaan,jotkut itseensä..Jokaisella
on oikeus uskoonsa, itse näen Jumalan plasebona
jonka avulla asiat voi selittää parhain päin.Kun
vastuu kaikesta annetaan Jumalalle ja eletään sen
mukaan mitä Pyhä Kirja sanoo, ei tarvitse omaa
pollaa turhaan vaivata..Samapa tuo, eihän siitä
haittaakaan ole.Hyvä sulle Vesku, että olet
löytänyt Jumalan, mutta oletko miettinyt mihin
parantunut itsetuntosi tosiasiassa perustuu..
Mulla on sama ongelma. Epäonnistumisista ei tahdo
selvitä. Kun sattuu jotain onnellista,pelkään
vaan menettäväni sen ja murehdin turhista. Tiedän
ettei kannata mutta ei auta. Tiedän myös olevani
yhtä arvokas kuin muut ja minua rakastetaan,mutta
miksi käytännössä ihmisiä tavatessa tulee
alemmuudentunne? Se on kauheaa. Ei tätä moni
huomaa, mutta ite siitä kärsii. Koko ajan
tarkkailen itseäni ja mietin liikaa.oon 18 v.
tyttö.
Mukavaa kuulla että joku muukin kärsii
itsetunto-ongelmista. Jännitän muita ihmisiä ja
mietin miltä näytän, mitä sanon yms. Vertailen
itseäni muihin ja totean että olen pelkkä nolla.
Hakeudu tilanteisiin,joissa opit uutta ja
harrasta asioita,joista saat mielihyvää.Älä
vertaa itseäsi muihin vaan aikaisempiin
suorituksiisi.Tietysti iän myötäkin oppii
rakastamaan ja hyväksymään itsensä.Itsekin vasta
opettelen...muista aina että "sisäinen kauneus
tärkeämpää".Kulunut fraasi mutta loppupeleistä se
on ainoa millä on merkitystä.Tämä yhteiskunta ei
vaan anna paljon tilaa ihmiselle kehittyä
ihmisenä,kaikki on vain ulkoista
suorittamista.Joten vaaditaan hieman
kapinallisuutta muottien rikkomiseen.
Rohkeutta ja aurinkoista kesää sinulle!