Tyyli muuttuu..

Kaannanmaa

Tony Kakko antoi haastattelun tällä viikolla pohjolan sanomille, jossa toteaa tyylin muuttuneen. Sanoo jutussa, että oli tultava joko muutos tai lopetettava musiikintekeminen. Siksi niin erilainen levy tällä kertaa. Sanoo myös, että tietää tyylimuutoksen avaavan uusia ovia, mutta myös sulkevan ikkunoita. Toivon ettei muutos ole niin pysyvä kuin Kakko antaa jutussa ymmärtää.

Pakko sanoa, että olen vähän pettynyt.. :( Mitä mieltä te?

9

1197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mieltä

      sun kanssa. Toivottavasti tyyli ei muutu kovin rajusti, koska nykyinen on enemmän kuin mieleinen. Mitä tässä on kuunnellu kommentteja ni suurin osa on meinannu, et parin eka kuuntelun jälkeen uus levy on vasta alkanu aukeamaan ja kuulostamaan hyvältä. Toivottavasti näin käy minunkin kohdalla. Teatriassa soittivat kolme biisiä uuelta levyltä, ei pahoja vetoja kuite ollenkaan..

      • tärähtänyt..

        Paid in full on ainakin niin ihana biisi että nousee SA parhaimmistoon. Eiköhän se uusikin levy aukene. JOs ei, niin onhan vanha kama jäljellä levyhyllyssä. Niin ja itse voisin kuunnella Tonin lukevan vaikka maakaarta..kaverilla on niiiiin ihana ääni.


      • PVA
        tärähtänyt.. kirjoitti:

        Paid in full on ainakin niin ihana biisi että nousee SA parhaimmistoon. Eiköhän se uusikin levy aukene. JOs ei, niin onhan vanha kama jäljellä levyhyllyssä. Niin ja itse voisin kuunnella Tonin lukevan vaikka maakaarta..kaverilla on niiiiin ihana ääni.

        Aivan loistava biisi tämäkin. Olen myyty edelleen.


      • ihmeliisa
        tärähtänyt.. kirjoitti:

        Paid in full on ainakin niin ihana biisi että nousee SA parhaimmistoon. Eiköhän se uusikin levy aukene. JOs ei, niin onhan vanha kama jäljellä levyhyllyssä. Niin ja itse voisin kuunnella Tonin lukevan vaikka maakaarta..kaverilla on niiiiin ihana ääni.

        on niiiin upea biisi. Tänäänkin kun tuli radiosta niin karautin "jarrut" pohjaan siinä samassa, väänsin nupit kaakkoon ja heittäydyin matolle oikoseks nauttimaan juurikin tuosta kehumastasi äänestä... Ansaittu lepohetki :D Hienoa musaa. Hankin levyn oitis.


    • kuunneltavissa

      Sonatan nettisivuilla on muuten linkki, jonka kautta pystyy kuuntelemaan pätkät kaikista tulevan levyn biiseistä. Tyyli tosiaan kuulosti erilaiselta, mutta ei missään nimessä huonolta. Ja useinhan nuo biisit aukeavat paremmin vasta useamman kuuntelukerran jälkeen.

      Joten innolla odottelen levyn ilmestymistä. :)

    • Multiheavy

      Esikuuntelun perusteella ei levy mikään pettymys tule olemaan, päinvastoin. Edelliseen Reckoning Night-levyyn verrattuna kuulostaa kyllä itestä paremmalta. Sonatan tyylilaji on sikäli hankala että biisit rupeavat helposti toistamaan lopulta itseään jos ei uskalleta hypätä "vieraalle" maalle. Kyllä uusi levy on pakkohankinta.

      • Jorggi

        Oon kuullu muutamia biisejä uudelta levyltä on ihan hyvän kuulosta ja MUUTOS tuli mitä parhaimpaan aikaan,ostan levyn ku tulee ulos.


    • ...

      Pienenä vinkkinä uuden levyn kuunteluun, että olkaa kärsivällisiä! Itsellä meni joissakin biiseissä 10 kuuntelukertaa että vähän alko aukeemaan ja 15 kertaa ennen kuin edes pystyin hyräilymään mukana, monimutkaisia ovat. Mutta kärsivällisyys palkitaan :)

    • Jorggi

      se siltikin kuulostaa tony osaa kyl SONATAA luotsata oikeeseen suuntaan, HENKKA on kyl aivan mahtava persoona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4592
    2. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      180
      1837
    3. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1540
    4. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      1016
    5. Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan

      Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️
      Ikävä
      16
      981
    6. Kerro todelliset motiivit

      kaivattuasi kohtaan?
      Ikävä
      103
      930
    7. Sunnuntain terveiset kaivatulle

      Mitä ajattelet hänestä tänään? Mitä haluaisit sanoa hänelle?
      Ikävä
      78
      913
    8. Hyvää huomenta!

      Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as
      Ikävä
      78
      842
    9. Miks et tahtonut

      Enää nähdä? Haluaisin ymmärtää
      Ikävä
      45
      807
    10. Mulla on tarkat korvat

      Kuulin sun äänen ihan selvästi.
      Ikävä
      4
      798
    Aihe