rv 1-5 keskenmeno

töötötin

mietin tuossa juuri,että olen lukenut todella paljon tekstejä keskenmenoista rv viidestä eteenpäin,mutta en ole missään nähnyt kenenkään kertovan rv 1-5 keskenmenoista mitään.jäävätkö ne jotenkin huomiotta vai mitenkä? onko kellään kokemusta?

itselläni on melko hämärä tilanne tällä hetkellä,koska sain tuossa pari kuukautta sitten keskenmenon,ilmeisesti oli alle 5 raskausviikkoa.kävin lääkärissä ja minut passitettiin vaan kotiin,sanoivat että tule myöhemmin jos tulee ongelmia.en yhtään ole varma kuinka kauan tämä ko. raskaus oli edes kestäny,mutta mielikuvissani on suunnilleen se alle viisi viikkoa.ihmetyttää ettei lääkärissä todellakaan tutkittu asiaa..

inhottaa muutenkin tämä tilanne.olen 20,ja seurustellut nelisen vuotta poikaystäväni kanssa.hän on tehnyt hyvinkin selväksi ettei tahdo lapsia vielä tässä elämänvaiheessa ja kun kerroin epäileväni raskautta hän käski vain hankkiutua siitä eroon.odotin vielä hetken ennen kuin tein positiivisen testin ja kamppailin suurten kysymysten edessä.mietin mitä teen.ja sitten iski tämä totuus ja ainoa vaihtoehto.

kerroin asiasta poikaystävälleni ja hän oli harmissaan minun puolestani.muuta tukea en ole häneltä saanut,hän ei ole edes halunnut keskustella asiasta kanssani.asia painaa mielessä joka päivä ja vaikuttaa elämään.olen vihainen ja surullinen itselleni.en myöskään halua puhua tästä asiasta kenenkään muun kanssa kuin juuri poikaystäväni kanssa.

toisaalta mietteisäni on se,että ehkä on parempi että juuri näin kävi.en olisi halunnut sille lapselle isätöntä elämää.toisaalta olen hyvin vihainen tapahtuneesta ja mietin millaista elämä olisi ollut tämän lapsen kanssa.olisin hyvinkin voinut pärjätä hänen kanssa..

päätin purkaa ajtuksiani tänne ja olisi mukava kuulla myös toisten ajatuksia asiasta.

4

8931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että suurin osa

      raskauksista keskeytyy noilla alkuviikoilla. Prosenttiluku oli mielestäni jopa 60%, jos ei enempikin. Eli siis raskauksista keskeytyy yli 60% ennenkuin edes tiedetään olevan raskaana. Jos olet laskenut että raskautesi oli n. 5rv, niin todellisuudessa alkio oli vasta rv3!

      Keskenmenot noilla viikoilla ovat siis yleisiä ja raskaudet päättyvät liki 100% sponttaanisti, eli ei siinä edes lääkäriä ja tyhjennyksiä tarvita. Jos keksenmenon jälkeen tulee kuumeilua ja kipuja niin sitten voidaan epäillä että kohtuun on jotain jäänyt. Se että ultrataanko, onko paikkakuntakohtaista. Olisihan se kiva tietää varmasti, että kaikki on tullut itsestään ulos.Ja periaatteessa keskemeno ei edes voi tapahtua rv 1-2, sillä siinä vaiheessa ei vielä edes ole raskaana.. periaatteessa! Yleensä ennen rv 5 tapahtuneet keskenmenot jäävät huomaamatta, sillä menkat ovat yleensä tällöin hieman myöhässä ja keskenmeno ilmenee vain normaalia runsaanpana ja/tai kivuliaampana.

      Itselläni on tullut keskenmenot rv. 8 3 ja 6 , sekä näiden lisäksi ollut yksi ku. Olen 25v.

      • rv4

        Meillä toisen ivf hoidon tuloksena sain positiivisen tuloksen testistä.Vuoto oli alkanut jo ennen testipäivää, mutta ajattelin kuitenkin tehdä testin.Vuoto ja kivut vaan yltyi ja seassa oli myös aika isoja hyytymiä.Laittoivat lähetteen keskussairaalaan,jossa todettiin alkuraskauden keskenmeno rv4. Tutkivat minut kyllä todella perusteellisesti, josta olen kiitollinen.


    • gyne

      Syy miksei raskausviikkojen 1-5 keskenmenoista juuri kuule on seuraava:

      Raskauden kesto viikkoina ilmoitetaan viimeisten kuukautisten alkupäivästä, ja ns. laskettu aika on tästä 40 viikkoa. Ovulaatio (ja siis hedelmöityminen) tapahtuu keskimäärin kierron päivänä 14 (jos kierron pitus on 28 päivää) eli 2 viikkoa kuukautisten alusta, joten tällä laskutavalla ensimmäiset 2 raskausviikkoa nainen ei oikeastaan edes ole raskaana. Munatorvessa tapahtuvan hedelmöitymisen jälkeen (3. raskausviikolla = rv.2 ) munasolu lähtee jakautumaan ja kulkee samalla munatorvea pitkin kohti kohtuonteloa. 5.-6. päivänä hedelmöitymisestä munasolu kiinnittyy kohtuun ja osa siitä alkaa muodostaa istukkakudosta, osasta tulee sikiökalvot ja osasta alkio. Tämä kiinnittymis- ja alkion muodostumisvaihe kestää useita päiviä (4. raskausviikko = rv.3 ), ja noin 13. päivänä hedelmöitymisestä, munasolu on täydellisesti hautautunut kohdun seinämän sisään, ja istukkaverenkierto alkaa. Tällöin voi myös tulla niukkaa ns. implantaatiovuotoa, joka voidaan joskus sotkea kuukautisiin. Kehittyvän istukan solut alkavat tuottavat istukkahormonia, joka on mitattavissa (= positiivinen raskaustesti) neljä viikkoa kuukautisten alkamisesta (5. raskausviikolla = rv.4 ).

      Jos raskaus on keinoalkuinen (IVF tai inseminaatio), hedelmöitymispäivä tiedetään varsin tarkasti, luonnollisessa kierrossahan se siis riippuu kierron pituudesta eli ovulaation ajankohdasta, eli raskauden kesto voi todellisuudessa vaihdella (mikä nähdään ultraäänessä sikiön mitoista alkuraskaudessa)

      Eli raskausviikoilla 1-2 nainen ei oikeastaan ole vielä raskaana. Viikolla 3 hedelmöitynyt munasolu ei ole vielä kiinnittynyt, eli jos jokin menee pieleen, nainen ei edes tiennyt olevansa raskaana. Jos kiinnittymisen aikana jokin menee pieleen, saattaa tulla ns. "kemiallinen" raskaus, eli juuri ja juuri mitattavissa oleva, heikko , joka sitten häviää ja kuukautisvuoto alkaa. Tällainen tilanne ei vaadi mitään kajoavaa hoitoa. Raskausviikolla 4, kun nainen pystyy jo testillä toteamaan raskauden, istukkakudosta on kuitenkin vielä varsin vähän. Jos keskenmeno tapahtuu, varsinaista raskausmateriaalia vuodossa on vähän, enimmäkseen se koostuu verestä ja paksuuntuneesta kohdun limakalvosta eikä juuri eroa hiukan tavallista runsaammasta/pidemmästä kuukautisvuodosta. Äärimmäisen harvoin siis tarvitsisi tehdä jotain tämän raskausviikon keskenmenossa.

      • töötötin

        kiitos vain tiedosta :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3211
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe