Ideapark on mainio

näin Tampereen eteläpuolella asuvalle Ideapark on loistava kauppapaikka. Autolla pääsee helposti töistä tullessaan, voi samalla tankata autonsa Pirkammaan edullisimmilla hinnoilla. Kauppakeskuksessa on hyvin tilaa varsinkin viikolla (siis töistä tullessa). Minulle on sama käykö tamperelaiset siellä vai ei, onpahan tilaa enemmän jos eivät käy.

Olettehan huomanneet, että uusi asutus ja palvelut keskittyvät Tampereen eteläpuolelle. Ideapark, Vuores, Ikea, jne. Kaikki isot investoinnit tapahtuvat Tampereen keskustasta etelään, Helsingin suuntaan. Se ei ole sattumaa. Tampereen länsisuuunta (Lielahti), pohjoissuunta ja itäsuunta näivettyvät. Niin se menee. Se ei ole sattumaa. Maantieteelle ei voi mitään.

Mitä tulee vielä Ideaparkkiin ja tamperelaisiin: tampereella asuu keskimäärin huonommin koulutettua ja huonompiosaisia henkilöitä kuin ympäristökunnissa. Tämä johtuu tampereen epäonnistuneesta tonttipolitiikasta. Hyvätuloisest eivät halua asua kerros- tai rivitalossa, he haluavat omaan kotiin. Nämä hyvätuloiset, menestyvät ihmiset, joilla on kulutusmahdollisuudet paremmat, niitä Ideapark haluaa asiakkaakseen. Ei köyhiä tamperelaisia kerrostaloasiakkaita. Tästä syystä Ideaparkin sijainti on loistava. Se on Suomen valtaväylän varrella ja sinne pääsee nopeasti naapurikunnista kehäteitä pitkin.
142782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Karmea paikka. Never again...

Äänestä

minkä koin kun kuljin tuon seitsämännen taivaan kujilla. Olin kuin pilvessä enkä voinut laskea orgasmieni määrää kun kuljin tuon ihanuuden liikkeissä. En ole vieläkään toipunut tuosta taivaallisesta kokemuksesta. Minä USKON ideaparkkiin! Ihanaaa!

Äänestä

oot varmaan ihan pihalla....siis pakko olla. Kiitti siltä päivän parhaista nauruista hei!!!

Äänestä

Tässä oli kiteytettynä juuri se mitä tulee tapahtumaan vaikka en meedio olekkaan.

Äänestä

Heti kun astelin ideaparkkiin sisälle sain peräkkäin kuusi orgasmia ihastuksesta! Miten joku on voinut keksiä jotain näin mahtavaa. Joka maahan ideaparkki niin kaikki sodat loppuvat, ihmiset vaurastuvat eivätkä näe nälkää.

Äänestä

Mistähän mahtaisi johtua että TRE:n eteläpuolelle ängetään taloja ja väkeä? Mahtaisiko johtua siitä ettei muualle enää mahdu?!

>Kauppakeskuksessa on hyvin tilaa varsinkin viikolla (siis töistä tullessa).

Hyvin tilaa joo kun kukaan ei sinne halua...

Äänestä

Olen poikennut muutaman kerran ohikulkiessa Ideaparkissa ja silmään on pistänyt selvä asiakaspula.Saa nähdä kuinka pitkään yrittäjät tälläistä kestävät ja alkavat kerätä kimpsujaan ja kampsujaan siirtymällä muualle.Vai onko tulevaisuudessa edessä jopa konkurssiaalto Ideaparkissa?

Äänestä
  • Siellä nyt ei ole asiakaspulasta tietoakaan. Tällä hetkellähän sinne on enemmän yrittäjiä tulossa kuin mitä on tilaa. Konkurssiaalto ei ainakaan sinne iske ensimmäisenä.

    Miten näemme asiat niin eri tavalla? Niin joo, kun minä näen menestystarinan, en ole kateellinen ja katkera, koska elän sellaista itsekin. Onneksi en ole ihminen, jolle muiden onnistuminen on itselle epäonnistuminen.

    Äänestä

ideaparkkiin syömään ja ostelemaan.

Äänestä
  • siirtyy konkurssit syksyyn/talveen

    Äänestä

  • talvella ja keväällä ideaparkissa oli viikolla väljää, melkeinpä tyhjää. Nyt kun olen muutaman kerran käynyt siellä töistä tullessani, on parkkipaikat olleet lähes täynnä (se tien ja rakennuksen välissä oleva alue, tien toisella puolella sentään on ollut tilaa) ja sisälläkin on ollut paljon ihmisiä, onneksi ei vielä ruuhkaksi asti.

    Eli juuri nyt, ideaparkillä näyttäisi menevän hyvin.

    Äänestä

  • nyt viikollakin kirjoitti:

    talvella ja keväällä ideaparkissa oli viikolla väljää, melkeinpä tyhjää. Nyt kun olen muutaman kerran käynyt siellä töistä tullessani, on parkkipaikat olleet lähes täynnä (se tien ja rakennuksen välissä oleva alue, tien toisella puolella sentään on ollut tilaa) ja sisälläkin on ollut paljon ihmisiä, onneksi ei vielä ruuhkaksi asti.

    Eli juuri nyt, ideaparkillä näyttäisi menevän hyvin.

    Minun havaintojeni mukaan porukkaa pyöri kyllä paljon, mutta kassakoneet raksuttivat aika pieniä rahoja, joten ei siitä väkimäärästä sinänsä voi paljon päätellä.

    Sen sijaan kyllä kuppiloihin ja ravintoloihin oli jonoa, ihmiset änkesivät niihin kun kyllästyivät maleksimaan kaupoissa.

    Äänestä

  • ne ostaa? kirjoitti:

    Paljon suurempia summia raksuteltiin kassakoneisiin per asukas kuin vaikka Tampereen keskustan liikkeissä. Ideaparkilla on loistava tilanne, ja sekös sinua harmittaa. Koita menestyä itse edes jossain niin ei tarvitse muiden menestyksestä ottaa murheita.

    Äänestä

  • nyt viikollakin kirjoitti:

    talvella ja keväällä ideaparkissa oli viikolla väljää, melkeinpä tyhjää. Nyt kun olen muutaman kerran käynyt siellä töistä tullessani, on parkkipaikat olleet lähes täynnä (se tien ja rakennuksen välissä oleva alue, tien toisella puolella sentään on ollut tilaa) ja sisälläkin on ollut paljon ihmisiä, onneksi ei vielä ruuhkaksi asti.

    Eli juuri nyt, ideaparkillä näyttäisi menevän hyvin.

    niin voin sitten talven huilata..
    t: ideaparkin yrittäjä
    ps. tuokaa vaan lisää rahaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...juttu kirjoitti:

näin Tampereen eteläpuolella asuvalle Ideapark on loistava kauppapaikka. Autolla pääsee helposti töistä tullessaan, voi samalla tankata autonsa Pirkammaan edullisimmilla hinnoilla. Kauppakeskuksessa on hyvin tilaa varsinkin viikolla (siis töistä tullessa). Minulle on sama käykö tamperelaiset siellä vai ei, onpahan tilaa enemmän jos eivät käy.

Olettehan huomanneet, että uusi asutus ja palvelut keskittyvät Tampereen eteläpuolelle. Ideapark, Vuores, Ikea, jne. Kaikki isot investoinnit tapahtuvat Tampereen keskustasta etelään, Helsingin suuntaan. Se ei ole sattumaa. Tampereen länsisuuunta (Lielahti), pohjoissuunta ja itäsuunta näivettyvät. Niin se menee. Se ei ole sattumaa. Maantieteelle ei voi mitään.

Mitä tulee vielä Ideaparkkiin ja tamperelaisiin: tampereella asuu keskimäärin huonommin koulutettua ja huonompiosaisia henkilöitä kuin ympäristökunnissa. Tämä johtuu tampereen epäonnistuneesta tonttipolitiikasta. Hyvätuloisest eivät halua asua kerros- tai rivitalossa, he haluavat omaan kotiin. Nämä hyvätuloiset, menestyvät ihmiset, joilla on kulutusmahdollisuudet paremmat, niitä Ideapark haluaa asiakkaakseen. Ei köyhiä tamperelaisia kerrostaloasiakkaita. Tästä syystä Ideaparkin sijainti on loistava. Se on Suomen valtaväylän varrella ja sinne pääsee nopeasti naapurikunnista kehäteitä pitkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu