Lapsena olin iloinen, herkkä ja ujokin tyttö, jolla oli paljon ystäviä. Ala-asteellakin minusta pidettiin ja kavereita riitti. Yläaste muutti kaiken. Minusta tuli hiljainen, sulkeutunut, masentunut henkilö, jonka elämä oli jatkuvaa ihmis-ja koulupelkoa. Oli aikoja, jolloin en uskaltanut mennä ulos ja illalla itkin itseni usein uneen. Jälkeenpäin ajateltuna kiusaus johtui varmaan siitä, että en koskaan oppinut teeskentelemään coolia tms. Enkä ole oppinut vieläkään..Vanhempani antoivat minun olla oma itseni ja se kai sitten joitakin ärsyttää/-i.
Itsemurha-ajatuksista onneksi selvisin ja yläaste ajoista on jo yli 10 vuotta, mutta edelleenkin pelkään ihmisiä. Kiusaaminen jatkui lukiossa ja on jatkunut sen jälkeenkin työpaikoilla yms. Joskus mietin, että yritetäänkö minua murtaa, koska olen kuitenkin pohjimmiltani hyvin elämän- ja ihmismyönteinen? Onko se joillekin punainen vaate, että joku uskaltaa olla oma itsensä? Ilmeisesti kaikkien pitäisi esittää jotain muuta, teeskennellä olevansa parempaa kuin muut. Mutta minä en osaa, enkä haluakaan. Ehkä joudun lopun elämääni kärsimään tästä periaatteestani, mutta sen hinnan olen valmis maksamaan.
Välillä taas joudun pohtimaan sitä, kuka oikeasti olen, koska ihmiset ovat minua niin monesti määritelleet. Enkä ole koskaan kokenut, että olisin sellainen, joksi minua on sanottu. Olen kyllästynyt siihen, että minut luokitellaan heti johonkin muottiin, josta ei sitten pääse koskaan ulos. Se ahdistaa. Olen oppinut hyväksymään erilaisuuteni, koska pohjimmiltaan se on uskallusta olla oma itsensä, mutta milloin toiset ihmiset hyväksyvät sen? Ehkeivät koskaan, valitettavasti..
Itsemurha-ajatuksista onneksi selvisin ja yläaste ajoista on jo yli 10 vuotta, mutta edelleenkin pelkään ihmisiä. Kiusaaminen jatkui lukiossa ja on jatkunut sen jälkeenkin työpaikoilla yms. Joskus mietin, että yritetäänkö minua murtaa, koska olen kuitenkin pohjimmiltani hyvin elämän- ja ihmismyönteinen? Onko se joillekin punainen vaate, että joku uskaltaa olla oma itsensä? Ilmeisesti kaikkien pitäisi esittää jotain muuta, teeskennellä olevansa parempaa kuin muut. Mutta minä en osaa, enkä haluakaan. Ehkä joudun lopun elämääni kärsimään tästä periaatteestani, mutta sen hinnan olen valmis maksamaan.
Välillä taas joudun pohtimaan sitä, kuka oikeasti olen, koska ihmiset ovat minua niin monesti määritelleet. Enkä ole koskaan kokenut, että olisin sellainen, joksi minua on sanottu. Olen kyllästynyt siihen, että minut luokitellaan heti johonkin muottiin, josta ei sitten pääse koskaan ulos. Se ahdistaa. Olen oppinut hyväksymään erilaisuuteni, koska pohjimmiltaan se on uskallusta olla oma itsensä, mutta milloin toiset ihmiset hyväksyvät sen? Ehkeivät koskaan, valitettavasti..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minua kiusattiin ala-asteella, ylä-asteella, ammattikoulussa toisten oppilaitten toimesta.
Armeijassa minua kiusattiin koska olin tuvassa muualta kuin muut.
Toisessa ammattikoulussa minua kiusasivat jopa muutamat opettajista.
Nykyisin olen yksityisyrittäjä ja sen on kiusaaminen aiheuttanut että minulla ei ole paljoa kavereita joiden kanssa hengailla, enkä luota nykyisin keneenkään, en edes omiin vanhempiin
jos ystävää kaipaat niin ilmoittele itsestäsi minulle numeroon 0504623302 Tai lähetä sähköposti viesti osoitteeseen [email protected]
Sun pitää OMISTAA elämäsi. Kun OMISTAT elämäsi ja OMISTAT tunteesi niin voit antaa anteeksi kiusaajillesi. On kyse OMISTAMISESTA.
anteeksi, mitä ei ymmärrä? Sitä, että miksi toinen kiusaa toista ja haluaa toiselle pahaa. kiusaajan huono itsetunto ei voi olla aina selitys kiusatun julmalle kohtelulle.
Totta, jokainen omistaa elämänsä eikä muita voi aina syyllistää siitä, miten elämä menee. Ajatuksena tämä on hieno, mutta täytyy olla aika kivenkova jos ei koskaan ota toisilta palautetta itsestään.
..olen pohjimmiltani iloinen, herkkä ja ehdottomasti ujo. Joskus aikanaan yritin olla enemmän sellainen kuin kuvittelin muiden haluavan minun olevan. Pöh pöh, ei toiminut, päänsäryn siitä vain sai. Nykyisin olen enemmän tai vähemmän oma itseni, vaikka olisinkin sitten jollain tavalla vääränlainen
Työpaikoilla, kouluissa, harrastuksissa, missä nyt ihmisten ilmoilla liikkuukaan. Kiusaajalla on paha olla ja se on hänen syynsä kiusaamiseen (epäoikeutettu syy tietenkin!). Kiusatun ominaisuuksilla ei ole väliä. Kiusattuna voi olla kuka tahansa. Kiusaamista ei pidä ottaa itseensä missään määrin, koska siinä toinen ihminen ainoastaan purkaa huonoa oloaan raukkamaisella ja aivottomalla tavalla. Kiusaajat ovat nuijia, tavalla tai toisella. Kiusaajat ovat myös säälittäviä. Sitä he vasta ovatkin! Kukaan hyvinvoiva ihminen ei kiusaa ketään toista.
että ihmiset yläasteiästä lähtien muovaavat itselleen naamioita, joilla esittää niitä pärjäämiseen verrattuja ominaisuuksia, rohkeutta, kauneutta ja paremmuutta. Olen myös huomannut, että vaikka kuinka nykyään hehkutetaan aitouden perään, ei sitä moni uskalla olla, vaan helpompi on vetää sitä mä pärjään paremmin roolia, vaikkei pärjäisikään.
Olen miettinyt, mistä johtuu tuo lasten raaka koulukiusaaminen, varsinkin jos poikkeavuudesta on kyse, onko se aitoa ihmisluonnetta vai ympäristön (vanhempien, median yms) synnyttävää.
Olen aitoudella myös sairastunut sosiaalisiin ongelmiin yläasteella (kun on pitänyt olla enemmän kuin on), josta on koitunut masennus ja syömishäiriötä, aikuisiällä kehityskeskustelun johdosta potkut hyvästä työpaikasta (sanoin avoimesti oman mielipiteen joka ei ollut "sarasvuota") ja usein olen joutunut tyytymään vähempään kuin ihmiset, jotka vaativat, astuvat toisten varpaille, vievät enemmän kuin ansaitsevat.
Mutta todella mistään hinnasta en myöskään aitoutta ja vaatimattomuutta myy, ainoa arvokas asia loppujen lopuksi tässä maailmassa.