omistan ekaa kertaa oman pihan ja laitoin kukka penkin pystyyn.se on korotettu perenna.laitoin mullan sekaan hiekkaa kun tein kuivan paikan kasvimaan.mutta tein sen niin että laitoin kateharsoa ja koristekivet päälle.istutin maksaruohoja ja laitoin kiviä päälle.nyt mietityttää että lähteekö se kasvamaan kun siin on koristekiviä päällä.kyllä siin on varsia näkyvillä muutamia.ja kuinka kauan menee ennenkuin se juurtuu oikein kunnolla??paikka on erittäin aurinkoinen.
Vastaukset 7
- laitoit ??
Kyllä lähtee kasvamaan, koska versoja näkyy kivien välistä. Hyvä paikkahan niille on, koska on aurinkoinen. Kastele tässä vaiheessa hiukan, mutta ei liian märäksi, vaikkapa kerran viikossa jos taivaalta ei tule sadetta ( kestävät kuivuutta), mutta juurtumisvaiheessa kosteus ei ole pahitteeksi.
Älä lannoita- korkeintaan pari kolmekertaa kesässä punaista "kesälannoitetta" hiukan, jos näyttävät kituvan, sillä liika lannoitus on pahasta.
Vuosittain voi lisätä kalkkia, sillä maksaruohot on kalkin suosijoita. Esim: ensi keväänä hiukan kalkkia. Juurtumisvaihe riippuu vähän mitä lajiketta istutit.
Minulla on jonkin verran kokemusta maksaruohoista,,
jos sinulla on kysyttävää, niin vastailen mielelläni...- tiedoton vihersormi
en nyt muista.jompi kumpi keltaiset tai punaiset kukat.se vaan mua myös mietityttää.kun mulla on se kate harso päällä ja koriste kivet siinä.ja olen leikannut reijät aina kasvien istutus kohtiin,niin että miten se edes pystyis leviämään?ja sama juttu ajuruohon kanssa istutin ne myös reijästä sisään,oishan se kivemman näköistä nyt tänä kesänä ja tulevina kesinä jos ne leviäis kunnolla.
- niitten
tiedoton vihersormi kirjoitti:
en nyt muista.jompi kumpi keltaiset tai punaiset kukat.se vaan mua myös mietityttää.kun mulla on se kate harso päällä ja koriste kivet siinä.ja olen leikannut reijät aina kasvien istutus kohtiin,niin että miten se edes pystyis leviämään?ja sama juttu ajuruohon kanssa istutin ne myös reijästä sisään,oishan se kivemman näköistä nyt tänä kesänä ja tulevina kesinä jos ne leviäis kunnolla.
Jos haluat niitten leviävän, niin onko sinulle iso hommaa poistaa se kateharso. Muuten se ei pääse leviämään, vain ainoastaan runsastuu harsossa olevasta reiästä.. Maksaruohothan leviää (hieman lajistariippuen) juurirönsyistä ja siemenistä. Muunmuassa meillä mökkitontilla Isomaksaruoho, Siperianmaksaruoho ja Keltamaksaruoho ovat levinneet siemenistä hyvin. Kaukaisianmaksaruoho on levinnyt ainoastaan juuriversoista, joka johtuu ilmeisesti huonosta kukinnasta ( ei saa tarpeeksi aurinkoa).
Sinulla on myös Kangasajuruohoa, se sitten leviää hurjasti suotuisissa olosuhteissa. Sitä älä lannoita koskaan, mutta se on erityisesti kalkin suosija. Sille ei tarvitse tehdä muuta, kuin kateharso pois ja hyvin niukkakastelu ja vuosittain kalkin lisäys.
Mekin on opeteltu kantapään kautta (9vuoden aikana), on tapahtunut paljon epäonnistumisia, mutta sitkeys tuottaa tulosta. Ei olla kyllä mitään ammattilaisia, vaan sellaisia harrastelijoita. Nyt mökkitonttimme on "täynnä" kaikenlaisia luonnonkukkia ja voi sitä mehiläisten ja perhosten paljoutta.
Onnea sinun perenna penkille, jos on jotain kysyttävää, niin siitä vaan.... - tiedoton vihersormi
niitten kirjoitti:
Jos haluat niitten leviävän, niin onko sinulle iso hommaa poistaa se kateharso. Muuten se ei pääse leviämään, vain ainoastaan runsastuu harsossa olevasta reiästä.. Maksaruohothan leviää (hieman lajistariippuen) juurirönsyistä ja siemenistä. Muunmuassa meillä mökkitontilla Isomaksaruoho, Siperianmaksaruoho ja Keltamaksaruoho ovat levinneet siemenistä hyvin. Kaukaisianmaksaruoho on levinnyt ainoastaan juuriversoista, joka johtuu ilmeisesti huonosta kukinnasta ( ei saa tarpeeksi aurinkoa).
Sinulla on myös Kangasajuruohoa, se sitten leviää hurjasti suotuisissa olosuhteissa. Sitä älä lannoita koskaan, mutta se on erityisesti kalkin suosija. Sille ei tarvitse tehdä muuta, kuin kateharso pois ja hyvin niukkakastelu ja vuosittain kalkin lisäys.
Mekin on opeteltu kantapään kautta (9vuoden aikana), on tapahtunut paljon epäonnistumisia, mutta sitkeys tuottaa tulosta. Ei olla kyllä mitään ammattilaisia, vaan sellaisia harrastelijoita. Nyt mökkitonttimme on "täynnä" kaikenlaisia luonnonkukkia ja voi sitä mehiläisten ja perhosten paljoutta.
Onnea sinun perenna penkille, jos on jotain kysyttävää, niin siitä vaan....ei se iso homma olisi.ainut mikä mua mietityttää on meneekö se multa ja koristekivet kovinki sotkuiseksi??
- kokemukseni
Maksaruohoja on monenlaista, mutta suurin osa pärjää ihan omin voimin ja kasvaa patjamaisesti hitaasti sekä varmasti.
Jos lähellä on koivua, mäntyä tmv niiden juurilla ei monikaan maksaruoho kasva, mutta kaikki sellaiset paikat joissa on hiukankin kasvumahdollisuuksia ne yleensä pärjäävät vähällä hoidolla.
MInä en lannoita saati kastele maksaruohojani, koska mitä vähemmän niitä sörkkii sen paremmin ne elävät. Pihani on paahteinen rinnetontti, joka on entistä havumetsän pohjaa ja siis hapanta, mutten missään nimessä kalkitse maksaruohojani. Ne kasvavat useat luonnossakin happamassa ja vaatimattomassa maaperässä.Ja sinulla on joka tapauksessa juuri mullitettu penkki, joten vie jonkun vuoden ennen kuin multaan lisätyt ravinteet häviävät.- "Jos haluat" kysyy
Jatkoa vastaukseeni: Niin tosiaan muutamat lajit kasvaa patjamaisesti, niinkuin meidän mökkitontilla, mm. keltamaksaruoho ja valkomaksaruoho. Onko tosiaan, että ne viihtyvät happamassa maassa. Meillä on tontti mäntymetsässä, jossa maaperä on täynnä havunneulasia, eli siis maa on erittäin hapanta. Siinä perusmaassa ei aluksi menestynyt mikään kasvi. Siitä kaivettiin perusmaata pois ja tilalle säkkimultaa johon istutettiin, niin jopa lähti kasvamaan. Ei ole annettu peruslannoitusta vaan kesällä muutama kerta kukinnan aikana sitä punaista lannoitetta kastelunyhteydessä. Kalkkia on lisätty joka vuosi hieman.. Kukinta on ollut tosi kaunis: esim keltamaksaruoho on täysin peitossa kukinnan alla ja voi vain ihmetellä mistä mehiläiset ja perhoset löytävät sen syrjäisen metsän keskellä järven rannalla olevan karussa ympäristössä olevan tontin.
- tms. laittaisin puolivarjoon?
"Jos haluat" kysyy kirjoitti:

männynsekainen maasto, johon tein hiekka/multapenkin toiveena kaunis rinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431