Pelkään jatkuvasti äkkikuolemaa enkä saa mieltäni muihin ajatuksiin. Sydän-, aivo-, keuhkoinfarkti, kammiovärinä, aortan repeäminen, keuhkoveritulppa, yms. pyörivät jatkuvasti mielessä ja nukkumaan mentäessä tärisyttää ja sydän tykyttää kun mietin että mahtaako huomista enää tulla. Pelkään kokoajan jotain tosi vakavaa sairautta, olen koko ikäni ollut yksinäinen hylkiö ja vasta viime vuosina tilanne on kärjistynyt jatkuvaan pelkäämiseen. En uskalla tehdä enää mitään ja ruokahalukin on kadonnut koska pelkään lihoamista ja infarktiriskin nousemista. En uskalla myöskään puhua tästä kellekään, ikää on vasta 23 vuotta.
Pelkään äkkikuolemaa
Pulssia koetellen
152696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Monipuolinen ravinto auttaa pitämää terveyttä yllä ja suojaa, kuin se että välttelee ruokaa kokonaan voi olla huonompi... Eihän sitä tarvitse epäterveellisiä aineita vetää kilokaupalla.
Kaikilla ihmisillä on tuo ajatus joskus jonkin ikäisenä, kunnes sen kanssa pääsee yhteisymmärrykseen.
On se mahdotonta hyväksyä sitä, että huomisesta ei tiedä koskaan. Mutta erittäin todennäköistä on että usea kuolee vanhana ... ja olet vasta 23 vuotias sulla on vuosikymmeniä siihen.
Alkoholi, kofeiini, suklaa voi lisätä pelkäävän pelkoja, kannattaa kokeilla auttaako jos välttää niitä.
Vastatkoon joku muu paremmin, näin yöllä en saa kirjoitettua wiisaita sanoja. Keksit ratkaisun asiaasi vielä ja saat rauhan .. etsi oivalluksia. Mitä muut ihmiset ajattelevat myös. Positiivisuutta.
Parempi kohdata väistämätön niin,kuin kituutella pitkään hiipuen.
Siihen saakka pyrin tekemään elämän stressittömäksi ja järjestämään asiani niin ettei jälkeen jääville koituisi muuta kuin hämmästeltävää:että perintö menikin sitten kulkukissojen kannatusyhdistykselle !
Uskalla elää.Voihan taivaasta tippua meteori päähäsi mutta turha olla siinä pelossa.
Minä toivon myös äkkikuolemaa, ja olen siihen aina valmis. Kenellekkään en jää velkaa ja hautajaiskuluihin riittävät säästöni.
Ennen minäkin pelkäsin, mutta sitten löysin kivan miehen raksaduunarin, ja hän sanoi minulle, että ei se kuoleminen satu, koska ensin tulee shokki. Ja sitten muistin itse miltä se shokki tuntuu, kun minulla on sellainen ollut. Ja ei se mikään kauhea asia ole, kiua ei todellakaan sitten shokissa enää tunne.
tuota voi sanoa pakkoneuroosiksi. hae apua, älä häpeä.
on meille vihollinen, koska meillä on elämänhalu, ei kuolemanhalu. Ota selvää aiheesta. Se helpottaa. Meillä länsimaissa ei kuolema ole luonnollinen osa elämää niin kuin kehitysmaissa. Siellä ihmisiä kuolee nälkään ym. päivittäin, joten ihmiset näkevät sitä. Se on jokapäiväistä heille. Tuttu asia.
Itse asiassa, kuolluthan ei tiedä mitään enää, kun on hengitys lakannut. Tila on kivuton ja helppo. Tietysti nuori ihminen hätäilee ettei ole ehtinyt tehdä sitä eikä tätä ja omaisia tulee ikävä. Mietiskele asiaa kunnolla ja keskustele jonkun kanssa aiheesta. Tulet näkemään, että heti helpottaa. Stressaat itseäsi turhaan. Todennäköisyys, että noin nuori kuolee johonkin sairauteen yks kaks on todella pieni.
kuolla! Mitä sitä pelkäämään?! Kauheampaa se olisi jos joku läheinen kuolisi. Jos sinä kuolet, muut suree.
täälläkin... tosin, nyt ajan mittaan se on helpottanut jonkin verran. en ole hakenut minkäänlaista apua näihin pelkoihin, vaikka olisi varmaan pitänyt, sillä jossain vaiheissa olin hyvin masentunut niiden takia. ja se, etten hakenut apua ei johtunut siitä, ettäkö olisin hävennyt pelkojani. puhuin kyllä ystävilleni ja muille, eikä se minua hävettänyt. en kuitenkaan saanut äidiltäni tukea, vaikka hän huomasi minun olevan kauhuissani. en tiedä mistä johtuu, ehkä hän pelkäsi itse aiheuttaneen minulle nämä pelot jotenkin huonolla kasvatuksella tai jotain muuta. mutta en usko asian sellaisesta johtuvan. välillä kun pelkäsin sairauksia tai muuten vaan esim. aortan repeämiseen kuolemista, olisin todellakin halunnut mennä lääkäriin, mutta toisaalta en uskaltanut koska pelkäsin vastauksia joita mahdollisesti olisin saanut. pelkäsin, että lääkäri ilmoittaa minulle, että minä kuolen kohta, vaikka tosiasiassa olin täysin terve. tällä palstalla useasti kun lukee näistä jutuista, niin ihmiset usein käskevät hankkiutua hoitoon. minulle se ei ainakaan ole helppoa. tuntuu vaan niin isolta askeleelta. mutta jos pelkosi ovat ylitsepääsemättömiä niin suosittelen, että etenkin puhut niistä jollekkin ja jos vain pystyt niin hanki apua. tsemppiä :)
Hei,
Mukava löytää joku, jolla on samanlaisia ongelmia. Minulla myös on ihan käsittämätön kuolemanpelko. Olen 24-vuotias ihan normaali nainen. Kuolemanpelko on hiipinyt mieleeni jotenkin vähitellen neljän vuoden sisällä. Aluksi se oli sellainen, jonka pystyin järkeilemään pois mutta nykyään se ei järkeilemällä katoa. Kuolemanpelon vuoksi en pysty olemaan lainkaan yksin kotona, enkä saa esimerkiksi unta ollenkaan, jos olen yksin. Aina jonkun pitää olla seuranani. Keväällä tämä ongelma paisui niin suureksi, että minun oli viimein pakko myöntää itselleni, että tarvitsen apua. En vain enää selviytynyt. Nielin kaiken ylpeyteni ja menin lääkärille. Selostin tilanteeni tarkasti. Lääkäri oli erittäin ymmärtäväinen ja mukava. Otti asiani vakavasti. Sain ahdistusta lieventäviä lääkkeitä ensiavuksi, jotta saisin öisin nukuttu. Sain myös lähetteen psykologille. Lääkkeet ovat kuulemma vain ensiapu ja psykologille jutteleminen auttaa. Vielä en ole psykologille jonojen vuoksi päässyt, mutta toivon pääseväni pian. Myös minä häpeilen kovasti ongelmaani ja olen kertonut siitä vain parille lähimmälle ihmiselle. Muut ovat täysin tietämättömiä.
Kehottaisin sinua hakemaan lääkäriltä apua, jos tunnet, etten enää hallitse elämääsi kuolemanpelon takia. Niin minä tein. Enkä kuitenkaan ole mikään hullu tai mielipuoli;)
Tervehdys, Minulla on myös kuolemanpelko. Järkeily ei minullakaan enää siihen auta.
Itse asun maanjäristysalueella tällä hetkellä ja jatkuvasti mietin milloin rysähtää oikein kunnolla. Minulla on kaksi lasta ja ihana mies ja pelkään, että joko itselleni tai heille tapahtuu jotain kamalaa. Miehelleni olen kertonut, sanoi, että menee elämästä maku jos liikaa sellaisia miettii...kyllä minä sen tiedän mutta kun en vain voi ajatuksilleni ja peloilleni mitään.
Muitakin pelkoja on täällä uudessa ympäristössä ilmennyt, en silti tässä viitsi sen tarkemmin alkaa niitä selittämään.
Tämän takia en ole koskaan lääkärillä käynyt, ehkä joskus kannattaisi, ettei vaan lapsiin jotenkin tartu.
Ei ole mitään tietoa siitä mistä itselläni on tämä mieletön kuolemanpelko saanut alkunsa mutta
ensimmäiset muistikuvat omasta pelosta on kun olin vasta 6-vuotias ja se on jatkunut siitä asti. Nyt olen jo lähempänä 30.
Joskus tuntuu, että olen ihan hullu ja epänormaali, kun sillälailla pelkään mutta hyvä toisaalta tietää, että kohtalotovereita löytyy.
Olen etsinyt tietoa aiheesta ja melko monesta paikkaa on tullut esille, että pelot juontavat juurensa jotenkin lapsuudesta ja siellä koetuista hylätyksi tulemisen tunteista. Voi olla hyvinkin perääkin ainakin minun kohdallani.
Pitää yrittää kehitellä paljon tekemistä, ettei ehdi tuollaisia miettiä liikaa. Ja kai se pitää hakeutua jonnekin puhumaankin jos liian pahaksi menee, täällä se vaan on hankalaa kielen takia. Pitää varmaan joka tapauksessa odottaa siihen, että lähdetään takasi Suomeen vuoden päästä.
Pitäkää peukkuja, etten siinä ajassa tule hulluksi asian kanssa. Minäkin pidän kaikille teille, joilla on samaa ongelmaa, että saatte apua pelkoonne. Tää ei oo kivaa!! Tsemppiä kaikille, ei saa menettää toivoa selviytyä tästä pelosta!!
...syyt pelkoihin juontaa syvemmälle. Olen ollut aivan samassa tilanteessa, ja pelkään vieläkin. Ero entiseen on, että osaan käsitellä pelkoni ja siirtää huomion muualle.. ja puhun siitä.
Muistan millaista se oli kun menin nukkumaan ja ajattelin "entä jos en enää herääkään?" ja valvoin peloissani. Tiedän mitä se on kun vähän väliä kokeilee pulssia kaulalta, käsistä ja jopa jalkateristä, koska näin lääkärin kerran tekevän minulle niin.
Kuolemanpelkoni alkoi helpottaa, kun ymmärsin mistä se johtuu. Kontrollin puutteesta. Olen tottunut pitämään kontrollissa asioita ja kun kuolemaa ei voi kontrolloida, vaikka kuinka rakastaisi elämää, niin se alkoi ahdistaa. Samasta syystä moni muukin asia, jossa tuntui etten kykene hallitsemaan asiaa, alkoi ahdistamaan. Nyt kun tiedän edes osittain miksi pelkään, se auttaa käsittelemään asiaa eritavalla.
Kannattaa kuitenkin kääntyä lääkärin puoleen, sinne minäkin menin kun arki alkoi tuntua raskaalta pelon keskellä. Nyt käyn psykologilla. On hyvä puhua ulkopuolisen kanssa, sillä se auttaa löytämään uusia näkökulmia asioihin.
Helpottaa myös tietää, ettei ole yksin näiden ongelmien kanssa.
Kukaan täältä ei ole hengissä selvinnyt. Jokaisella on oma aikansa ja sitten morjesta! Älkää nyt elämänne pilatko kuolemaa peläten, eläkää tätä päivää. Ettehän te jää itseänne suremaan jos ja kun kuolette. Parempi se on saappaat jalassa lähteä kun hitaasti kärsien. Ei kai tälläinen hulluus teitä hallitse ja vielä psykiatrille, haloo! Tuhlaatte mielenterveysvaroja ja -aikoja suotta.
asiasta ei tiedä mitään, on aivan turhaa kutsua toisia hulluiksi. Ei se ole sitä, että niin päättää ajatella, siinä on taustalla paljon muitakin asioita, joita toinen ei välttämättä ymmärrä. En minäkään kuolemanpelon takia hoitoon hakeutunut, mutta ilmeisesti vain oletit niin.
Ihmisiä on erillaisia. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja ja jokainen ajattelee asioista eri tavalla, ei se ole hulluuttaa. Ymmärrän kyllä näkökantasi asiaan, ja toivoisin että kaikki pystyisi syhtautumaan kuolemaan samoin, mutta ei se vain mene niin, se olisi ilmeisesti liian helppoa. Asioita on aina helppo sanoa, toteuttaminen onkin jo toinen juttu.
Kuolemanpelko on kuules ihan oikea sairaus. Ei sitä pelkoa voi noin vaan unohtaa, enkä minä ainakaan pysty ajattelemaan asiaa mitenkään "positiivisesti", itsekin kun tästä pelosta kärsin. Ja tuo nimenomainen kuolemanpelko voi hyvin usein aiheuttaa masennusta ja paniikkihäiriötä. Että siinä vaiheessako sitten on vasta hoitoihin hakeuduttava kun on jo menettänyt kokonaan elämänhalunsa...
äskenen viesti oli tarkotettu tuolle "mitä sitä pelkäämään" -tyypille, eika Nimetön3:lle :)