tilanteiden pelkoa mm. kaupassa on vaikea käydä tai työpaikan kahvihetket on ahdistavia ja kaikki muutkin sosiaaliset kontaktit vieraiden ihmisten kanssa ja hiljaiset hetket isossa porukassa on raastavia. Uskon siis tarvitsevani lääkitystä. Mutta en halua minkäänlaista terapiaa vaan pelkästään lääkitystä. Saanko siis pelkän lääkityksen jos pyydän sitä vaikka koululääkäriltä vai täytyykö käydä psykiatrilla? Ja paljon maksaa lääkkeet tällasiin vaivoihin?
Kysymyksiä, mulla
on sosiaalisten
5572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
selviytynyt paniikkioireista ja muusta ahdistuksesta pitämällä hyvää fyysistä kuntoa yllä. Tällä hetkellä kuntoni on huono mutta ajattelin jos taas parantaisi sitä kesän mittaan. Onko mahdollista saada sellaisia lääkkeitä joita voi käyttää aina tarpeen vaatiessa tai väliaikaisesti?
luontoista lääkitystäkö tarkotat vai sellasta mitä otetaan sillon jos rupee ahdistamaan tai tulle kohtaus?Juttele lääkärin kanssa,hän osaa arvioida juuri sinun tilanteesi vaatiman lääkityksen,mutta tässä linkki mun käyttämästä lääkkeestä.Mulla ainakin auttanut.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far01355
Koululääkäristä en tiedä mutta omalääkärillä sairaalassa käyt niin itse ainakin sain lääkkeet ilman psykiatrilla käyntiä.
Olenkin miettinyt, mitä semmoinen edes mulle auttais kun kännissä käytän kavereita "psykiatreina" eli kerron kaikki. Mutta olot ei parane.
Mutta, lääkkeitä pahimpiin oloihin, pitää niitä käyttää koska ne on keksitty. Kun keksittäisi vielä rauhoittava joka ei aiheuttais riippuvuutta (luontaistuotteet ei meikämannella toimi).
:)
Ja, lääkkeet on aika halpoja nykyään, ei käyttämisestä vararikkoon joudu.
siis hei hei hei ja nyt nyt nyt... älä käy mitään lääkkeitä syömään. Toihan on ihan normaalia täällä suomessa. Vähemmästäkin rupee hikeä pukkaamaan jos on isossa ryhmässä ja kaikki pyörii vaivaantuneena hiljaa. Sun ongelmas on juuri se tyypillinen mitäköhän muut musta ajattelee ja ei siihen lääkkeet auta! vai oonko väärässä??!! Ihmiset luulee,että jos on joku ongelma se lähtee kun ottaa jonkun ihmepillerin ja sitten siitä se sosiaalinen elämäkin lähtee luistamaan... joo hikiliikuntaa vaan, kunnon urheilurääkkiä ni elimistö alkaa tuottamaan sitä omaa "onnellisuushormoonia" Ei kaikkeen tarte lääkettä.. voi hyvät ihmiset..hoida sitä ongelmaa muilla asioilla kuin lääkkeillä! ja tämähän oli sitten vain mun mielipide... :)
en pysty harrastamaan hikiliikuntaa ainakaan vähään aikaan olen ollut kipeä kuukausia, mutta se kyllä auttaa ja alan harrastamaan sitä heti kun pystyy. Mua ei kyllä juurikaan kiinnosta mitä muut musta ajattelee. Olen pystynyt psyykkaamaan itseäni kaikenlaisia tilanteita varten itsekin eli saan ladattua itseeni saman hyödyn mitä sain käymällä psykoterapiassa muutaman tunnin viime syksynä. Mutta ongelmani ovat nuo fyysiset oireet kaupan kassalla. Pää tärisee ja nykii kädet tärisee huimaa hiki valuu ja kaikkea. Joten taidan tarvita niihin lääkkeitä. Ja isossa porukassa kun minä siis olen yleensä äänessä usein niin silloin kuin hiljenen ja muut eivät keksi puhuttavaa niin minuun iskee sellainen paniikinomainen tunne.
Olen epäillyt kärsiväni paniikkihäiriöstäkin tosin kohtauksia elämän aikana vain pari, ensimmäinen noin 7-vuotiaana kun happi meinasi loppua ja koko keho vapisi silloin menin ambulanssilla sairaalaan ja mitään syytä kohtaukselle ei ollut joten varmaankin paniikkikohtaus. Ja toinen oli sitten kriittinen kohtaus 14-vuotiaana kesken esitelmän pidon iski shokki vaikka olin aina saanut kehuja esiintymisestäni niin silloin se iski.
Noh siitä sitten alkoi kierre opin tiettyjä pelkoja, esim ääneen lukemisen pelon ja kun pelkäsin sitä viisi vuotta joka yö ennen kouluaamua mietin miten selviän huomenna mahdollisista tilanteista... Noh totta kai se alkoi stressaamaan. Kun joka yö jännittää seuraavaa koulupäivää yhden asian takia. Nykyään jännitän paljon kaikkea esim töihin menoa edeltävänä yönä en saa nukuttua kun jännitän sitä heräänkö. Uskon että tuo 5 vuoden pelko ennen kuin uskalsin psykologille mennä niin aiheutti ikäviä taipumuksia uusiin pelkoihin mulla. Pahin on toi sosiaalisten tilanteiden pelko kun se hankaloittaa elämistä vähän. Oon kyllä tehokkaasti peitellyt aina pelkoni ja jännitykseni ja kaikki mutta enää en kykene siihen.