Joo näinhän se on... Suomi on spesiaali maa häviämään finaaleja, olisiko jo 10 hävittyä finaalia täynnä? Mikä ihme siin on niin vaikeaa VOITTAA?
Olen miettinyt tätä asiaa paljonkin vuosien mittaan ja tullut siihen lopputulokseen että me imetään häviämisenkulttuuri jo lapsena. Meille kaikille on varmaan tuttu lause " se kenellä onni on sen kätkeköön", eli suomessa ei uskalleta olla rehdisti ylpeitä ja onnellisia omasta menestyksestä. Kateus on suomessa hyve. Tämä näkyy KAIKESSA, "mitä minulla ei ole sitä ei tuo toinenkaan saa kyllä omistaa". Tätä taustaa vasten suomalaiset ovat jollain kierolla tavalla tyytyväisiä hopeaan ja tappioihin! "Hopee ei oo häpee", kuulostaako tutulta... Kyllä se on aina häpeä, se on HÄVITTY mitalli. Suomalaiset ei uskalla voittaa! Hopeaan ei saa olla tyytyväinen häviämistä täytyy inhota yli kaiken.
Toinen iso pointti on tämä suomen tasapäistämis kiekko. Suomessa ei todellakaan, jo junioreista lähtien, arvosteta henkilökohtaisia ominaisuuksia. Olen tämän nähnyt juniori valmennuksessa. Esim. jos joku lupaava nuori pakki on kova laukomaan/taklaamaan niin häntä ei kannusteta tekemään niin... käyttämään omia parhaita avujaan. Hänelle kerrotaan kuinka paska hän on esim. maalinedustapelissä/vast. Eli hänen hyvät avut tuhotaan kun hänelle toitotetaan kuinka huono hän on jossain toisella osa-alueella! Tuloksena on näitä NHL:än neloskentän puurtajia. Heidän avulla ei voiteta MITÄÄN! Samaan syssyyn menee "kaikki pelaa" systeemi.
Kolmas, ehkä suurin, asia on tämä "joukkueelta joukkueelle" asian palvominen. Ok se on hyvä juttu että joukkuehenki on tiivis ja kemiat pelaa, mutta rajansa kaikella. Oletteko kuulleet että joukkue olisi tehnyt maalin? Kyllä se homma vaan niin menee että YKSILÖT ratkaisee aina nämä isot pelit, kuten eilenkin. Joukkue ei voita mitään ellei sillä ole toimivia yksilöitä. Aina on helppo paeta joukkueen taakse "joukkueena ei puolustettu tarpeeksi tiiviisti". Kuitenkin AINA vastustajan maali tulee YKSILÖN ei joukkueen virheestä.
Olen miettinyt tätä asiaa paljonkin vuosien mittaan ja tullut siihen lopputulokseen että me imetään häviämisenkulttuuri jo lapsena. Meille kaikille on varmaan tuttu lause " se kenellä onni on sen kätkeköön", eli suomessa ei uskalleta olla rehdisti ylpeitä ja onnellisia omasta menestyksestä. Kateus on suomessa hyve. Tämä näkyy KAIKESSA, "mitä minulla ei ole sitä ei tuo toinenkaan saa kyllä omistaa". Tätä taustaa vasten suomalaiset ovat jollain kierolla tavalla tyytyväisiä hopeaan ja tappioihin! "Hopee ei oo häpee", kuulostaako tutulta... Kyllä se on aina häpeä, se on HÄVITTY mitalli. Suomalaiset ei uskalla voittaa! Hopeaan ei saa olla tyytyväinen häviämistä täytyy inhota yli kaiken.
Toinen iso pointti on tämä suomen tasapäistämis kiekko. Suomessa ei todellakaan, jo junioreista lähtien, arvosteta henkilökohtaisia ominaisuuksia. Olen tämän nähnyt juniori valmennuksessa. Esim. jos joku lupaava nuori pakki on kova laukomaan/taklaamaan niin häntä ei kannusteta tekemään niin... käyttämään omia parhaita avujaan. Hänelle kerrotaan kuinka paska hän on esim. maalinedustapelissä/vast. Eli hänen hyvät avut tuhotaan kun hänelle toitotetaan kuinka huono hän on jossain toisella osa-alueella! Tuloksena on näitä NHL:än neloskentän puurtajia. Heidän avulla ei voiteta MITÄÄN! Samaan syssyyn menee "kaikki pelaa" systeemi.
Kolmas, ehkä suurin, asia on tämä "joukkueelta joukkueelle" asian palvominen. Ok se on hyvä juttu että joukkuehenki on tiivis ja kemiat pelaa, mutta rajansa kaikella. Oletteko kuulleet että joukkue olisi tehnyt maalin? Kyllä se homma vaan niin menee että YKSILÖT ratkaisee aina nämä isot pelit, kuten eilenkin. Joukkue ei voita mitään ellei sillä ole toimivia yksilöitä. Aina on helppo paeta joukkueen taakse "joukkueena ei puolustettu tarpeeksi tiiviisti". Kuitenkin AINA vastustajan maali tulee YKSILÖN ei joukkueen virheestä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eiköhän se ollut vasta kuudes finaali mikä hävitiin. Ei (vielä) kymmenettä täynnä.
Joo ei kymmnetä... ollaan oltu 9 finaalissa ja voitettu niistä YKSI!!!!!!! Hallelujaa..