Väärän potilaan tiedot omissa epikriiseissä

Hei!

Löytyisköhän apua tähän kysymykseen. Huomasin, että vanhoissa papereissani on kummallisia tietoja, jotka vielä vuosien takaakin kummittelevat. Erään hoitojakson epikriisissä ja hoitojakson aikana eräässä tutkimus lähetteessä kerrotaan minusta kummia. Eli, että minulle olisi tehty leikkaus toisella puolella Suomea pari kuukautta sitten, ja että olen vuosia kärsinyt kroonisista vaikeista alavatsakivuista. Tosiasiassa olen ollut kyseisenä ajanjaksona sairaalassa toisella puolen Suomea peritoniitin vuoksi, ja todellisuudessa olen ollut terve ennen peritoniittia. Kun paikkakunta, leikkauksen päivämäärä, ja aikaisemmat oireeni ovat eri kuin todellisuudessa täytyy tietojen olla peräisin satukirjasta/toisen potilaan papereista...mutta kuinka ihmeellä saan tiedot oikaistua? Nuo väärät tiedot ovat yllätyksekseni kopioituneet vuosia eteenpäin. Suistuvat vaan korjaamaan paikkakunnan ja päivämäärän ei oireita.Apuva?
101247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olisit onnellinen!!!

Äänestä

Mitä ilmeisemmin on käynyt juuri kuten kerroit. Etenkin ennenvanhaan, kun kaikki toimi käsipelillä saattoi paperit yksinkertaisesti 'sekaantua keskenään' kirjoittajattaren huomaamatta ja siitä seurauksena kertomasi tilanne.

Hetimiten sinun pitää ottaa yhteys siihen tahoon joka tuon virheen on ensimmäisenä tehnyt. Pyytää heitä korjaamaan virhe, sekä lähettämään asianomaiset tiedot sinulle korjatusta virheestä.

Kysymyksessä on senluokan huolimattomuus asiakirjojen käsittelyssä, että siitä olisi mahdollista saada jopa vapausrangaistus virkavirheestä.

Virheen tehneen tahon on siis syytä korjata virheensä aivan välittömästi ja omalla kustannuksellaan.

Potilaskertomuksia työkseen kirjoittaneen on vaikea hyväksyä moista kömmähdystä, viimeistään tarkistusvaiheessahan tuo olisi pitänyt huomata. Asiasta on ennenkaikkea vastuussa virheen tehneen hoitolaitoksen päällystöhenkilöt.

Äänestä
  • >Kysymyksessä on senluokan huolimattomuus asiakirjojen käsittelyssä, että siitä olisi mahdollista saada jopa vapausrangaistus virkavirheestä.

    Vaikea uskoa, että tuollaisesta virheestä nyt sentään vankilaan joutuisi!

    >Asiasta on ennenkaikkea vastuussa virheen tehneen hoitolaitoksen päällystöhenkilöt.

    Ja ilmeisesti siis mielestäsi sinne vankilaan on aiheellista pistää tuon kyseisen hoitolaitoksen ylilääkäri, joka ei varmasti ole koskaan tuota potilaspaperia nähnytkään? Enpä oikein usko, jos noin olisi, Suomi ei olisi oikeusvaltio.

    Äänestä

  • paha rangaistus! kirjoitti:

    >Kysymyksessä on senluokan huolimattomuus asiakirjojen käsittelyssä, että siitä olisi mahdollista saada jopa vapausrangaistus virkavirheestä.

    Vaikea uskoa, että tuollaisesta virheestä nyt sentään vankilaan joutuisi!

    >Asiasta on ennenkaikkea vastuussa virheen tehneen hoitolaitoksen päällystöhenkilöt.

    Ja ilmeisesti siis mielestäsi sinne vankilaan on aiheellista pistää tuon kyseisen hoitolaitoksen ylilääkäri, joka ei varmasti ole koskaan tuota potilaspaperia nähnytkään? Enpä oikein usko, jos noin olisi, Suomi ei olisi oikeusvaltio.

    niin, kyseessähän on selvästi asiakirjaan tehty virhe. Mikä rangaistus seuraisi juuri tästä virheestä on tietysti vaikea sanoa vielä, kun asiasta ei ole tehty oikeusprosessia, mutta huomioi eli tarkistappa, mitä asiakirjan oikeellisuudesta sanotaan laissa: Taitaa olla aika tylyä tekstiä.

    Ja huomioi seuraus jos sairauskertomuksessa voi lukea mitä sattuu, niin eipä siinä tarvii ihmetellä jos lääkärinen antamat diagnoositkin ovat mitä sattuu....

    Mitäpä jos ao. potilaalle olisikin tehty jokin radikaali leikkaus tuon sanotun virheen takia, Esimerkiksi kohdunpoisto nuorelta naiselta.

    Luulempa vaan että, jos asia koskisi juuri Sinua et vain vähättelisikään asiaa, olisit suorastaan järkyttynyt.

    Ja niinse vaan on vaikka sitä ei arvon porhot palkkojaan nostaessan tahdo muistaa, vastuu toiminnan virheettömyydestä kuuluu aina johtoportaalle, johdon tehtävänä on valvoa että työ suoritetaan annetuin ohjein ja heidän on myös annettava tarvittavat välineet ja tilat työn suorittamiseksi!

    Sääntöhän menee tai ainakin pitäisimennä virkamiesyhteisöissä niin, että mitä enemmän vastuuta, sitä enemmän palkkaa.

    Kaupallisissa ja yksityisyrityksissä homma onkin sitten ihan erijuttu tuon maksetun palkan suhteen eli se joka omistaa eniten saa myös eniten vastinetta rahoilleen, mutta vääriä tietoja ei saa yksityisessä hoitolaitoksessakaan laittaa potilaskertomuksiin, ei ainakaan niin etteikö siitä voisi seurata syytettä asiakirjan väärentämisestä tai väärennöksestä.

    Äänestä

  • aletaan halkomaan kirjoitti:

    Paikkakunnallani tapahtui myös kuten ketjun aloittajalle. Luin kerran omia epikriisejä ja huomasin, että niiden mukaan sairastan epilepsiaa ja sydäntautia. Sairastan reumaa ja hain epikriisin kun olin menossa erikoislääkärille.

    Sairaalassa olivat sotkeneet mieheni tädin ja minun asiat. Sukunimi sama ja etunimikin alkoi samalla kirjaimella. Kävin terveyskeskuksessa korjauttamassa asian. Pyysin vain varmistamaan, että sairaan vanhuksen papereihin tieto tulee varmasti laitettua. Minulle ei tapahtunut vahinkoa, joten asia jäi siihen.

    Äänestä

jos et niin olet todennäköisesti ymmärtänyt ammattislangin väärin. Kuulostaa ihan siltä että nyt olisi ymmärrys hukassa.

Äänestä
  • että sinä taas et ole ymmärtänyt ap.kirjoittajan tekstiä.
    Lääkärit "ammattisalngillaan" kirjoittavat ajanjaksot samoin kuin me maallikotkin. Ei ole vaikeaa ymmärtää olleensa eri puolella Suomea leikkauksen ajankohtana kuin papereissa lukee. Eiköhän paikannimetkin kirjoiteta samoin meidän ja lääkäreidenkin "kielessä"? Jne...

    Äänestä

...korjaamaan yhtään mitään. Olen taistellut omissa papereissani olevia täysin virheellisiä ja puutteellisia tietoja sisältävän hoitojakson tapahtumista jo yli 6v, mutta tuloksetta. OYSin lääkäreiden (johtajaylilääkäriä myöten) mukaan heillä ei ole mitään velvollisuutta mennä korjailemaan jo tallennettuja tekstejä - se on heidän mukaansa jopa laitonta! Toisekseen, he ovat yllä todenneet, ettei nämä tiedot todellakaan ole paikkaansa pitäviä, mutta siitä huolimatta heidän ei tarvitse niitä muuttaa, jos eivät halua. Tämä on yleinen käytäntö, kuulemma.

No, heidän mielestään riittää se, että potilas kirjoittaa oman versionsa asioiden, hoidon jne kulusta, joka taas liitetään papereihin. Valitettavasti tällä ei ole minkäänlaista juridista painoarvoa esim potilasvahinkokäsittelyssä ja toisekseen, lääkäreiden ei tarvitse ottaa tätä tekstia huomioon millään tavalla virallisia lausuntoja antaessaan - tämä kun ei ole terveydenhuollon ammattihenkilön kirjoittamaa "faktaa".

Voisin siis hyvin kuvitella, ettei tuokaan tiedon oikaisu tule koskaan onnistumaan, saat olla onnellinen siitä, ettei kohdallasi ole sattunut näiden erheiden vuoksi potilasvahinkoa! Tosin on olemassa aina se riski, ettet tule saamaan korvauksia jostain vakuutuksesta, jos tulevaisuudessa tulet sairastumaan akuutisti ja jos tuolloin sinulla sattuu olemaan jonkunlainen henkivakuutus, tms... vakuutusyhtiöt kun tonkivat todella tarkkaan kaiki mahdolliset seikat, joiden perusteella he välttyvät korvausvelvollisuudelta.

Äänestä

käynnistä ei löydy tietoja ollenkaan?

Äänestä
  • Itselläni on käynnissä riita vähän samantyyppisestä asiasta. Hoitovirheen tehnyt lääkäri kirjasi epikriiseihin ja lausuntoihin oirekuvauksia väärin / vääristetysti. Niistä saa sellaisen vaikutelman, että olen itse kuvaillut oireitani virheelliseen suuntaan. Jo kesken hoitokertojen esitin asioista eriävän mielipiteen, mutta lääkäri ei suostunut muuttamaan kantaansa eikä kirjauksiaan. Suostuttiin ainoastaan liittämään papereihin juuri mainitsemasi eriävä mielipide.

    Nyt virheellisiä lausuntoja käytetään kuitenkin potilasvakuutuksien ja kuntoutustukien ratkaisuissa.

    Otin yhteyttä lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolle kanneasioissa. Nyt siis mietitään miten edetään. Olisi kai mahdollista riitauttaa käräjäoikeuden kautta, jolloin kotivakuutuskin korvaisi oikeuskuluja. Toinen vaihtoehto on kanne em. elimen kautta. Lopputuloksena tästä jälkimmäisestä käsittääkseni olisi huomautus lääkärille (vain...) ja ilmeisesti asiasta tulee merkintä johonkin (?), että virheelliset asiat voidaan huomioida jatkossa minunkin näkökulmasta. Toisaalta pitäisi lisäksi myös tehdä ilmoitus tietosuojatoimistoon....

    Mieletön valta on lääkäreillä, saavat kirjoitella potilaista mitä vain tykkäävät, tietävät jopa potilaan oireetkin paremmin kuin potilas itse. Oikaisu onkin sitten niin hankalaa, että taitaa monelta jäädä tekemättä.

    Tämän kun olen nyt nähnyt, olen vahvasti sitä mieltä, että Suomessa potilasoikeudet toimivat vain ja ainoastaan paperilla ja teoriassa. Käytännössä vastassa on niin monimutkainen järjestelmä, etteivät ihmiset (varsinkin sairaat) osaa ja jaksa lähteä tähän taisteluun. Ja luulempa, että monet lääkäritkin tämän tiedostavat.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väärissä saappaissa kirjoitti:

Hei!

Löytyisköhän apua tähän kysymykseen. Huomasin, että vanhoissa papereissani on kummallisia tietoja, jotka vielä vuosien takaakin kummittelevat. Erään hoitojakson epikriisissä ja hoitojakson aikana eräässä tutkimus lähetteessä kerrotaan minusta kummia. Eli, että minulle olisi tehty leikkaus toisella puolella Suomea pari kuukautta sitten, ja että olen vuosia kärsinyt kroonisista vaikeista alavatsakivuista. Tosiasiassa olen ollut kyseisenä ajanjaksona sairaalassa toisella puolen Suomea peritoniitin vuoksi, ja todellisuudessa olen ollut terve ennen peritoniittia. Kun paikkakunta, leikkauksen päivämäärä, ja aikaisemmat oireeni ovat eri kuin todellisuudessa täytyy tietojen olla peräisin satukirjasta/toisen potilaan papereista...mutta kuinka ihmeellä saan tiedot oikaistua? Nuo väärät tiedot ovat yllätyksekseni kopioituneet vuosia eteenpäin. Suistuvat vaan korjaamaan paikkakunnan ja päivämäärän ei oireita.Apuva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu